Teija-Tuulia Ahola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Teija-Tuulia Ahola
Henkilötiedot
Syntynyt1963 (ikä 60–61)
Tampere
Ammatti taidegraafikko
Aiheesta muualla
Kotisivut

Teija-Tuulia Ahola (s. 1963 Tampere) on suomalainen kuvataiteilija. Hän on valmistunut vuonna 1988 taidemaalariksi Kankaanpään taidekoulusta ja toiminut taideopettajana Tampereella vuodesta 1988 lähtien. Aholan taide käsittää maalauksia ja grafiikkaa.[1][2] Hän on osallistunut yhteis- ja ryhmänäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1992 lähtien.[3] Hän on tehnyt taidetta myös yhdessä puolisonsa, mediataiteilija Charles Sandisonin kanssa.[4]

Aholan julkisia taideteoksia ovat muun muassa Tampereella Sampolan kirjaston julkisivussa oleva Avautuminen. Teoksessa on ikkunoihin hiekkapuhallettuja isokokoisia kirjaimia, jotka muodostavat pitsimäisen kuvion. Teos valmistui vuonna 2003.[5] Tampereen Vuoreksen taideohjelmassa on mukana Aholan vuonna 2016 paljastettu teos tässä / nyt, joka on graniittinen monoliitti.[6]

Teija-Tuulia Aholan isokokoinen teos Virtaus valmistui vuonna 2019 Tampereen yliopistollisen sairaalan D-rakennuksen aulaan. Teos muodostuu kromatusta metallipalloista, joiden sommittelu muistuttaa virtaavasta vedestä.[7][8]

Aholan töitä on myös Tampereen rantatunnelin meluesteisiin toteutetussa Melutaidegalleriassa. Melutaidegalleria on kuuden taiteilijan töistä muodostuva kokonaisuus, joka valmistui vuonna 2015.[9]

Valokuvia julkisista teoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bio Kuvataiteilijamatrikkeli. Viitattu 4.4.2021.
  2. Teija-Tuulia Ahola Tampereen taidemuseo. Arkistoitu 7.5.2021. Viitattu 4.4.2021.
  3. Ahola, Teija-Tuulia: CV (PDF) Kuvataiteilijamatrikkeli. Viitattu 4.4.2021.
  4. Kettunen, Asta: Hugon kera kirkon sylissä voi nähdä laulun ja kuolon (Mediateoksesta ”Ihmisparca” Tampereen tuomiokirkkoon) Tampereen Kirkkosanomat. 26.10.2011. Viitattu 4.4.2021.
  5. Avautuminen Tampereen taidemuseo. Arkistoitu 14.2.2021. Viitattu 4.4.2021.
  6. tässä / nyt Vuores-sivusto. Arkistoitu 3.3.2021. Viitattu 4.4.2021.
  7. Taide rikastuttaa Tays Keskussairaalan uusia osia 24.9.2019. Tampereen yliopistollinen sairaala. Viitattu 4.4.2021.
  8. Tays etupihahanke valmistunut 3.10.2019. Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy. Viitattu 4.4.2021.
  9. Rauska, Katri: Tampereen Rantatunnelin meluseiniin tulee kaupungin näkyvin taidegalleria 25.11.2015. Yle. Viitattu 4.4.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]