Helsingfors Morgonblad

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Helsingfors Morgonblad 12.4.1833.

Helsingfors Morgonblad ilmestyi vuosina 1832–1855. Lehti tunnettiin puhekielellä nimellä Morgonbladet, ja se ilmestyi sillä nimellä vuosina 1845-1855. Myöhemmin perustettiin uusi Morgonbladet-niminen lehti, jota julkaistiin Helsingissä vuosina 1871–1884.

Lehden päätoimittajana oli muun muassa dosentti J. L. Runeberg 1832-37 ja toimittajina muun muassa dosentti Fabian Collan 1841-44, Sven Gabriel Elmgren 1844 sekä filosofian tohtori Fredrik Berndtson 1845-49 ja 1851.

Lehden vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frenckellin kustannusliike Helsingissä perusti lehden kannattamattomana lakanneen Tidningar ifrån Helsingforsin tilalle. Lehti oli kirjallinen ja kulttuuripoliittinen. Runebergin aikana sen taustaryhmä oli Lauantaiseura. Runebergin panos oli merkittävin vuonna 1832. Eräs lehden uuttera avustaja oli Elias Lönnrot.

1830-luvun lopussa kulttuuripolitiikka sai enemmän huomiota Morgonbladetissa. Teatteri- ja musiikkiarvostelun aloilla lehti oli uranuurtaja. Morgonbladetissa julkaistiin huhtikuussa 1847 Fredrik Berndtsonin kirjoittama kolmiosainen, perusteellinen arvostelu Suomen Taideyhdistyksen ensimmäisestä näyttelystä Helsingissä, jonka Sakari Topelius mainitsi olevan tiettävästi Suomen ensimmäinen yksityiskohtainen, julkaistu taidekritiikki. [1]

Jo ennen tuloaan toimittajaksi Fabian Collan oli yhtynyt J. V. Snellmanin uudistusvaatimuksiin ja ryhtyi toimittajana panemaan niitä käytäntöön. Näin Morgonbladet oli jo ennen Saimaa ensimmäinen "snellmanilainen" lehti. Collan oli fennomaani, mutta ei luonteeltaan julistaja, ja hänen uudistustyönsä jäi Snellmanin varjoon. Lehti muuttui Collanin aikana uutislehden suuntaan, vaikka säilyikin kulttuurivoittoisena. Morgonbladet ei ollut suuren yleisön lehti. Se oli lähellä akateemisia piirejä. [2]

Näpäytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingfors Morgonbladilla oli noin 400 tilaajaa. Samaan aikaan maassa ilmestyi muun muassa virallinen lehti Finlands Allmänna Tidning, sekä toinen uutisiin ja ilmoituksiin painottunut helsinkiläislehti Helsingfors Tidningar.

Lehdet kilpailivat keskenään lukijoista. Tästä saivat alkunsa niin kutsutut näpäytykset (en knäpp), jotka vakiintuivat journalismin lajiksi. Näpäytysten uranuurtajana pidetään juuri maisteri Fabian Collania, joka kirjoitti Helsingfors Morgonbladiin. Collan oli omaksunut englantilaisen mallin mukaisen liberalistisen lehdistökäsityksen, joka korosti valtiosta riippumattoman lehdistön tarpeellisuutta. Lehdistön tuli muodostua yhdeksi valtiomahdiksi, jossa kansalaiset saivat osallistua yhteiskuntaelämään.

Collanin malliksi ottamat eurooppalaiset sanoma- ja aikakauslehdet olivat tuttuja suomalaiselle sivistyneistölle, sillä niitä tilattiin maahan ja käytettiin kotimaisissa toimituksissa myös tietolähteinä. Lähin esimerkki kantaa ottavasta sanomalehdestä oli Ruotsin Aftonbladet, mutta Suomeen lehdellä oli tuontikielto.[3] Collan puhui ulkomaisten lehtien innostamana vapaamman asioiden käsittelytavan puolesta. Hänen mielestään keskustelussa sai olla jopa tiettyä hävyttömyyttäkin, jotta lehdet eivät kävisi kuiviksi.

Helsingfors Morgonblad ja Helsingfors Tidningar viljelivät näpäytyksiä keskinäisessä kilpailussaan. Sittemmin J. V. Snellman omaksui näpäytykset Saima-lehteensä.[4]

Följetongit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Följetongit” levisivät ranskalaisesta journalismista Ruotsin kautta Morgonbladetiin ja siitä myös muihin kotimaisiin sanomalehtiin. Följetongit olivat sanomalehden sivun "alakertoja" (ransk. feuilleton ’lisälehti; sanomalehden alakerta’), joissa lehden viihteellinen ja arvottava aines erotettiin vakavista ja virallisista uutisista ja ilmoituksista mustalla viivalla.[5] Följetongit ovat siis myös sanomalehtien kulttuuriosastojen edeltäjiä.

Sensuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Morgonbladet, kuten muutkin suomalaiset sanomalehdet, kärsi sensuurista. Lukijoiden oli mahdotonta tietää, mitä lehden osia sensuroitiin, koska lehden piti korvata sensuroidut kohdat muulla aineistolla. Joskus kuitenkin jouduttiin ajan puutteessa jättämään tyhjiä rivejä sensuroitujen kohtien paikalle. Sensuuri vaikeutti myös lehden toimittajien ja muun henkilökunnan työtä. Esimerkiksi J. J. Nervander kertoi kirjeessään J. V. Snellmanille keväällä 1847 sattuneesta sensurointitapauksesta Morgonbladetissa, jonka takia lehden toimittaja Elmgren erosi. [6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tommila, Päiviö: Suomen sanomalehdistön historia, osa I, s. 77–265. Yhdestä lehdestä sanomalehdistöksi 1809–1859. Kustannuskiila, Kuopio, 1988.
  1. Zacharias Topelius, Helsingfors Tidningar No. 34, 1.5.1847
  2. Päiviö Tommila, Lars Landgren, Pirkko Leino-Kaukiainen, Suomen lehdistön historia, osa 5., Kustannuskiila, Kuopio s. 123
  3. Päiviö Tommila, Lars Landgren, Pirkko Leino-Kaukiainen, Suomen lehdistön historia, osa 1., Kustannuskiila, Kuopio s. 132
  4. Rantanen Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. SKS, 1997. ISBN 951-717-947-2.
  5. Tommila, Päiviö – Landgren, Lars – Leino-Kaukiainen, Pirkko: Suomen lehdistön historia, osa 1, s. 145. Kustannuskiila, Kuopio 1988.
  6. J. V. Snellman, Kootut teokset, osa 10, s. 96.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]