Helsingfors Dagblad

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Helsingfors Dagblad oli Helsingissä 18621889 ilmestynyt vaikutusvaltainen ruotsinkielinen liberaali päivälehti. Lehden perusti Otto Reinhold Frenckell, joka oli sen ensimmäinen päätoimittaja. Muita lehden perustamisessa mukana olleita olivat muun muassa Leo Mechelin[1] ja Carl Gustaf Estlander,[2]

Toimittajat yleensäkin olivat samalla keskeisiä valtiopäivämiehiä.[3] Lehti kannatti 1860-luvulla syntynyttä liberaalia suuntausta ja poliittista ryhmittymää. Lehti ei pitänyt kielitaistelua merkittävänä vaan kiinnitti huomiota maan valtiollisen aseman kehittämiseen. Lehdessä julkaistiin joulukuussa 1880 Liberaalisen puolueen ohjelma, jota on pidetty Suomen ensimmäisenä puolueohjelmana. Se synnytti fennomaaneissa vastustusta. Puolue jäi melko lyhytikäiseksi.

Lehden liberaalia linjaa kuvastaa, että kun 1863–1864 valtiopäivillä olivat keskusteltavina ja päätettävinä eräät naisia koskevat kysymyksiä, lehti julkaisi kirjoitussarjan naisten kansalaisoikeuksien parantamisesta, vetosi naisten keskinäiseen solidaarisuuteen ja pohti keinoja naisten taloudellisen aseman parantamiseksi.[4]

Lehti ehdotti 26. elokuuta 1863 valtiopäivien lippukeskustelun aikaan lipuksi sinivalkoista ristilippua. Asia ei edennyt, mutta siniristilippu jäi vesiliikenteessä käyttöön puolivirallisena Suomen lippuna.[5]

Lehteen yhdistyi 1866 Helsingfors Tidningar, ja syntynyt uusi lehti jatkoi nimellä Helsingfors Dagblad.[6]

Päätoimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.