Säätyvaltiopäivät 1863

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Helsingin valtiopäivät 1863
Kesto 15.9.186315.4.1864[1]
Aatelissääty Johan Mauritz Nordenstam, Ritarihuone
Pappissääty Edvard Bergenheim, Ritarihuone
Porvarissääty Robert Isidor Örn, Ritarihuone
Talonpoikaissääty Aukusti Mäkipeska, Ritarihuone
Keskeisiä päätöksiä
valtiosääntö valtiopäivien kokoontuminen määrävuosin

Helsingin valtiopäivät 1863–1864 olivat Suomen autonomian ajan toiset säätyvaltiopäivät. Ne kutsuttiin koolle Venäjän keisari Aleksanteri II:n määräyksestä. Vuoden 1863 valtiopäivät käytännössä aloittivat 1900-luvun alkuun saakka jatkuneen valtiopäivien säännöllisten kokoontumisten ajan ja siten päättivät 54 vuotta – aina Porvoon valtiopäivistä asti – jatkuneen ”valtioyön”.

Helsingin valtiopäivien valtakirjojen tarkastus tapahtui 15.–16. syyskuuta, järjestäytymisistunnot 17. syyskuuta, ja Aleksanteri II:n suorittama valtiopäivien varsinainen avaus 18. syyskuuta 1863. 15. huhtikuuta 1864 Aleksanteri II ei pitänyt itse valtiopäivien päättäjäispuhetta, jonka luki hänen edustajanaan kenraalikuvernööri. Kenraalikuvernöörinä oli jalkaväenkenraali Platon Rokassovski, jonka viransijaisena 1864 toimi kenraaliluutnantti Johan Mauritz Nordenstam, Suomen Senaatin talousosaston varapuheenjohtajana 1858–1882.

Valtiopäivien merkittäviä päätöksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keisari avasi valtiopäivät 15.–19. syyskuuta 1863 pidetyissä juhlallisuuksissa.

Valtaistuinpuheessaan keisari lupasi säädyille aloiteoikeuden kaikissa muissa paitsi perustuslakikysymyksissä eli vallanjakoa koskevissa kysymyksissä:

”Useat säännöt Suuriruhtinanmaan perustus-laeissa eivät enää ole sopivat niissä suhteissa, jotka sen yhdistys Keisarikunnan kanssa on synnyttänyt; toisissa taas ei ole tarpeellista selkeyttä ja vakavuutta. Haluten saada nämä puutteet autetuiksi, tahdon Minä valmistaa selitysten ja lisäysten ehdotuksia erinäisiin kohtiin perustus-laeissa, pantaviksi säätyjen tutkinnon alle tulevilla valtio-päivillä, jotka Minä aion kolmen vuoden kuluttua kutsua kokoon. Pysyvä sen perustus-laillisesti rajoitetun ruhtina-vallan pohjalla, jota Suomen kansan mieli-ala suosii ja joka on kasvanut maan lakien ja laitosten kanssa yhteen, tahdon minä mainituilla ehdotuksilla laajentaa sen itseveroitus-oikeuden, joka säädyillä perustuslakia myöten nyt on, kuin myös antaa säädyille takaisin sen ehdotus-oikeuden valtio-päivillä, joka heillä vanhastaan on ollut, kuitenkin pidättäen ainoastaan Itselleni oikeuden nostaa kysymystä perustus-lakien muuttamisesta.”[2]

Suomalaiset olivat toivoneet, että valtiopäivät saisivat itsenäistä päätösvaltaa keisariin nähden, mutta tämä toivomus ei toteutunut, ei edes keisarin lupaamaan aloiteoikeuden osalta, vaan valtiopäiväasiat kiersivät senaatin ja kenraalikuvernöörin kautta keisarin hyväksyttäviksi, tosin vuoteen 1898 saakka keisari vahvisti jokaisen lain siinä muodossa kuin valtiopäivät sen päättivät.

Vuoden 1863 valtiopäivät päättivät kuntien erottamisesta seurakunnista. Tästä annettiin myöhemmin erillinen vuoden 1865 kunnallisasetus, joka edellytti kunnallishallinnon erottamista maaseutukunnissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnista 1865 tai siirtymäajan jälkeen 1866.

Valtiopäivien hyväksyivät hallitsijan esityksen useiden aatelin privilegioiden lakkauttamisesta. Näitä olivat muun muassa aatelin yksinoikeus säterien omistukseen, vapautus henkirahan maksamisesta, oikeus pitää säteritiloilla krouveja sekä oikeus eritysikohteluun kaksintaisteluja koskeneissa oikeusjutuissa.[3]

Mihály Zichy: Valtiopäivätanssiaiset Aleksanteri II.n kunniaksi Helsingissä 1863 (1864).

Kenraalikuvernöörin lukemassa Aleksanteri II:n valtiopäivien päätöspuheessa mainittiin muun muassa: "Ollessaan erottamattomasti yhdistettynä Venäjään Suomi on säilyttänyt kaikki sille luvatut oikeudet loukkaamattoninasekä nauttii jatkuvasti lakiensa suojelemana, kaikkia niitä henkisiä ja aineellisia etuja, joihin keisarikunnan voima antaa mahdollisuuden. Venäjä tarjoaa Suomen asukkaille laajan alan kauppaa ja teollisuutta, varten, ja ystävävällismielinen Venäjän kansa on useammin kuin kerran Teidän isänmaatanne kohdanneet kovat koettelemukset, osoittanut veljellistä osanottoa ja tehokasta apua. Näin ollen tulee selvän käsutyksen Suomen todellisesta parhaasta saada Teidät lujittamaa eikä suinkaan heikentää sitä yhteyttä Venäjään, joka antaa varmat takuut Teidän isänmaanne menestymisestä. [4]

Puhe kokonaisuudessaan oli lyhyt ja loppuosan kannanotto koettiin napakaksi arvosteluksi valtiopäivämiesten keskuudessa.

Edustajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aatelissääty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aatelissäädyn puhemies eli maamarsalkka oli Johan Mauritz Nordenstam. Säädyn edustajiin kuuluivat hän mukaan luettuna seuraavat henkilöt:[5][6][7][8][9]

Pappissääty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papistolla oli valtiopäivillä 33 edustajaa puhemies, arkkipiispa Edvard Bergenheim mukaan luettuna. Edustajat olivat seuraavat:[10]

Piispat:

Papiston edustajat:

Porvarissääty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvarissäädyn notaari oli Gustaf Avellan, sihteeri Sixtus Viktor Calamnius ja puhemies Robert Isidor Örn. Säädyn jäsenet olivat puhemies mukaan luettuna seuraavat:[11][12]

Talonpoikaissääty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talonpoikaissäädyn valtio­päivä­ryhmää: etu­rivissä vasemmalta Anders Gustaf Westerlund, Lauri Pelkonen, Aukusti Mäkipeska, Juho Brusila ja Mikko Heikura, takarivissä Lauri Määttä (valitusvaliokunnan jäsen), Mats Holma ja Heikki Punttala.

Talonpoikaissäädyn edustajat valitsivat pitäjänkokousten valitsemat valitsijamiehet kihlakunnittain.

Puhemiehet, puhemiesneuvosto ja sihteeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puhemieheksi valittiin Aukusti Mäkipeska, varapuhemiestä ei valittu. Mäkipeskan sairastuttua hänen sijaisekseen valittiin tilapäiseksi puhemieheksi Juho Brusila. Säädyn sihteeriksi valittiin Olof Johan Ekström, joka oli Vaasan läänin lääninsihteeri. Puhemiesneuvostoon valittiin Karl Henrik Hagman ja Lauri Pelkonen sekä varamiehiksi Matti Retula ja Erkki Klami. Valitsijamiehiksi valittiin Petter Akola, Juho Brusila, Matti Retula, Erkki Klami, Johan Erik Keto, Pietari Kumpulainen, Lauri Pelkonen, Antti Puhakka, Carl Johan Slotte, Claes Robert Stenroth, Aleksanteri Tuloisela ja Pehr Östring.

Valtiopäiväryhmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talonpoikaissäädyssä oli puhemies mukaan luettuna 46 jäsentä. He olivat seuraavat:[13][14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Säätyvaltiopäivien ajankohdat ja kokoontumispaikat Eduskunnan arkisto. Viitattu 1.8.2012.
  2. Hänen Majesteetin Keisari ALEKSANTERI IIsen, Suomen Suurruhtinan Puhe Suomen Valtio-säädyille avattaessa Valtiopäiviä Helsingin kaupungissa 18:na päiv. syyskuuta 1863 (AsK 34/1863).
  3. Johanna Aminoff-Winberg (toim.): Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut, s. 68–71. Minerva, Helsinki 2013.
  4. Juhani Armomäki: Sodan ja rauhan ajat, s. 93–94. Kosken Hl kunta, Hämeenlinna, Arvi A. Aristo Oy:n kirjapaino, 1983.
  5. Finna: Valtiopäivät 1863–64, ritaristo ja aateli. Viitattu 17.1.2021.
  6. Suomen Suuriruhtinakunnan Säätyin Päätös, tehty ja annettu yleisillä Waltiopäiwillä Helsingin kaupungissa, huhtikuun 15 p. w. 1864. Suomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokous 19/1864, ss. 25–29. Viitattu 19.1.2021.
  7. Eduskunta. Alla armahan lakimme – Valtiopäivät 1863–1864. Edusmiehet kartalla. Viitattu 20.1.2021.
  8. Förteckning öfver ätter, som varit representerade i Ridder skåpet och Adeln vid Finlands landtdagar. Hufvudstadsbladet, 07.04.1878, nro 82A, s. 7. Kansalliskirjasto Viitattu 12.04.2021.
  9. Förteckning öfver Ridderskapets och Adelns medlemmar vid Landtdagens öppnande den 18 September 1863. Protokoll hållna hos Höglofl. Ridderskapet och Adeln vid Landtdagen i Helsingfors åren 1863—1864. Första Häftet. Helsingfors: Finska Litteratur-Sällskapets tryckeri, 1864, ss. 1-6.
  10. Kaarlo Österbladh, 1933. Pappissääty Suomen valtiopäivillä 1809–1906. I 1809–1885. Helsinki: Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimituksia XXXIV, ss. 135–137.
  11. Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 3–384. Helsinki: Otava, 1921.
  12. Suomen Suuriruhtinakunnan Säätyin Päätös, tehty ja annettu yleisillä Waltiopäiwillä Helsingin kaupungissa, huhtikuun 15 p. w. 1864. Suomen Suuriruhtinanmaan Asetus-Kokous 19/1864, s. 29. Viitattu 19.1.2021.
  13. Viljo Hytönen: Talonpoikaissäädyn historia. II Osa: Säädyn jäsenet, sihteerit ja tulkit, s. 7–314. Helsinki: Otava, 1926.
  14. http://www.nuorteneduskunta.fi/fi/ekstra-edusmiehet-kartalla
  15. Hytönen, Viljo: Talonpoikaissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906, I osa, s. 42. Helsinki: Tietosanakirja-Osakeyhtiö, 1923.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]