Schauman määrättiin 1837 hoitamaan Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston teologisen tiedekunnan seminaaripastorin tehtäviä. Hänet nimitettiin 1847 käytännöllisen teologian ensimmäiseksi professoriksi ja 1864 Porvoon piispaksi. Hänen merkittävimpiä aikaansaannoksiaan oli vuoden 1869 kirkkolain laatiminen. Laki oli aiempaan verrattuna hyvin edistyksellinen, ja siihen tuli muun muassa uskonnonvapauden periaate,[1] mutta uskonnottomuus ei ollut mahdollista, vaan kansalaisen oli välttämättä kuuluttava johonkin uskontokuntaan.[3]
Schauman herätti valtapiirien paheksuntaa puheellaan, jonka hän piti Aleksanteri II:n kruunauksen johdosta yliopiston juhlassa. Hän vaati valtiopäivien kokoonkutsumista. Hän oli Tammikuun valiokunnan jäsen 1862 ja pappissäädyn edustaja valtiopäivillä 1863, 1867 ja 1872. Hänet kutsuttiin yliopiston rehtoriksi, mutta perustuslaillisten kannanottojen takia häntä ei nimitetty tehtävään. Hän oli vararehtori vuosina 1855–1865.[1]
Heikkilä, Markku: ”Schauman, Frans Ludvig (1810–1877)”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 737–739. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio.
Pirinen, Kauko: Schaumanin kirkkolain synty. Suomen kirkkohistoriallisen seuran toimituksia, 132. Helsinki: Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1985. ISSN 0356-0759. ISBN 951-9021-56-6.
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Frans Ludvig Schauman Wikimedia Commonsissa
