Siirry sisältöön

Jaakko Gummerus

Wikipediasta
Jaakko Gummerus
Jaakko Gummerus.
Jaakko Gummerus.
Porvoon ja Tampereen piispa
1920–1933
Edeltäjä Herman Råbergh
Seuraaja Aleksi Lehtonen
Henkilötiedot
Syntynyt13. lokakuuta 1870
Sääminki
Kuollut24. marraskuuta 1933 (63 vuotta)
Tampere
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti piispa, kirkkohistorian professori
Vanhemmat Aleksander Gummerus
Alma Maria Nordlund
Puoliso Sigrid Maria Sandelin (vih. 1896)
Sukulaiset Sisarukset Helmi Maria, Emmi Irene, Kaarlo Immanuel, Arvo Johannes, Alarik, Hanna Augusta, Martti Aleksander, Katri Sohvi, Rurik Jonatan ja Lauri
Muut tiedot
Koulutus Pappisvihkimys (1897)
teologian kandidaatti (1897)
Merkittävät teokset
  • Mikael Agricola: hänen elämänsä ja kirjallinen toimensa
  • Kirkkohistorian oppikirjoja keskikouluille, lukioille, seminaareihin.
Uskonto kristinusko
Tunnustuskunta luterilaisuus

Jaakko Gummerus (13. lokakuuta 1870 Sääminki[1] – 24. marraskuuta 1933 Tampere) oli Helsingin yliopiston professori ja myöhemmin Porvoon ja Tampereen piispa.[2][3]

Perhe ja koulutie

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaakko Gummeruksen vanhemmat olivat rovasti, valtiopäivämies Aleksanteri Gummerus ja Alma Maria Nordlund.[4] Sukutaustat hänellä olivat vahvasti papillisia. Rovasti Aleksander Gummerusta edelsi jo seitsemän peräkkäistä sukupolvea pappeja. Jaakon äitikin oli papin tytär.[5] Jaakko Gummeruksen sisarukset olivat Helmi Maria, Emmi Irene, Kaarlo Immanuel, Arvo Johannes, Alarik, Hanna Augusta, Martti Aleksander (Pihkala), Katri Sohvi, Rurik Jonatan (Pihkala) ja Lauri (Pihkala). [1][6] [2]

Koulunkäyntinsä Jaakko-poika aloitti Helsingin suomalaisessa alkeisopistossa. Osan opintojaan hän suoritti terveydellisistä syistä Pihtiputaalla, jossa hänen isänsä oli kirkkoherrana. Kolme lukiovuotta hän vietti kotonaan, herännäishenkisessä maalaispappilassa. Tämä ajanjakso oli tärkeä hänen hengellisen elämänsä kehitykselle. Vuonna 1887 hän suoritti ylioppilastutkinnon Helsingin suomalaisessa alkeisopistossa.[5][2]

Jaakko Gummerus solmi avioliiton vuonna 1896 Sigrid Maria Sundelinin kanssa.[5][2]

Opinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1890 Jaakko Gummerus suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon, jonka jälkeen hän oli puolitoista vuotta sanomalehtimiehenä Jyväskylässä. Kansan kirkko ja pappiskutsumus olivat kuitenkin hänelle rakkaita. Niinpä hän lähtikin Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan jatkamaan lukujaan pääaineenaan kirkkohistoria. Vuosina 1893–1894 hän opiskeli teologiaa Uppsalan, Hallen ja Leipzigin yliopistoissa. Gummerus harjoitti kirkkohistoriallisia tutkimuksia Ruotsissa 1896, Saksassa 1898 sekä Ruotsissa ja Saksassa 1899–1900. Teologian kandidaatiksi hän valmistui vuonna 1897 ja vihittiin samana vuonna papiksi. Teologian lisensiaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1900 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1900.[5][2][3]

Työura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papiksi vihkimisen jälkeen Gummerus määrättiin Pihtiputaan kirkkoherran apulaiseksi ja sitten Helsingin papiston apulaiseksi, jolloin hän myöskin toimi samalla kirkkohistorian opettajana Helsingin suomalaisessa jatkoopistossa vuoteen 1898 saakka. Yliopiston opettajana Gummerus aloitti 1897, jolloin hänet määrättiin hoitamaan suurimman osan teologisten esikäsitteiden apulaisen opetusvelvollisuuksista vuoteen 1899 saakka. Vuonna 1905 Gummerus otti osaa NMKY:n maailmankongressiin Pariisissa ja vuonna 1908 historian kongressiin Berliinissä.[3]

Kirkkohistorian tutkijana mainetta saanut Jaakko Gummerus oli Helsingin yliopiston kirkkohistorian professorina vuosina 1900–1920. Hän valmisti luentonsa perusteellisesti ja nämä olivat rikastuttavia ja syventäviä. Hänen luentojaan ihailtiin. Tunnettiin suurta haikeutta, kun hän jätti virkansa. Gummerus toimi myös Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan inspehtorina 1907–1920.[5] [2][3]

Porvoon–Tampereen piispa 1923–1933

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porvoon hiippakunnassa suoritettiin piispanvaali Herman Råberghin kuoltua maaliskuussa 1920. Presidentti K. J. Ståhlberg nimitti piispanvaalissa eniten ääniä saaneen Gummeruksen Porvoon hiippakunnan piispaksi. Gummeruksen piispannimitys oli itsenäisen Suomen ensimmäinen. Vuonna 1923 kirkossa toteutettiin kielellinen hiippakuntajako ja Gummeruksen piispanistuin siirretiin Tampereelle samalla, kun Porvooseen perustettiin uusi ruotsinkielinen hiippakunta.[7][5][2][3]

Tuomiokapitulin esimiehenä hän syventyi monipuolisiin kirkon hallintoa koskeviin kysymyksiin ja muodosti niistä oman kantansa. Tuomiokapitulissa saattoi joissakin kysymyksissä syntyä erimielisyyttäkin. Piispan hieno luonne, laajasydämisyys ja leikillisyys vaikuttivat, ettei repiviä riitoja syntynyt. Piispan arvokkaimpiin tehtäviin kuuluivat pappisvihkimykset. Tampereella hän ehti kymmenen vuoden aikana toimittaa 28 pappisvihkimystä, joissa vihittäviä oli yhdestä yhdeksään. Piispan kirjeenvaihto oli laajaa, kehottihan hän pappeja kirjoittamaan hänelle. Piispantarkastusten neuvottelukokouksissa kosketeltiin kaikkia seurakuntaelämän eri puolia. Erityinen huomio kiinnitettiin opetusoloihin, joissa hän teroitti kirkon ja koulun läheistä suhdetta.[5]

Professorina ja piispana hän osallistui kirkolliskokouksiin vuosina 1919, 1928 ja 1933. Hänen lausuntonsa olivat erittäin asiallisia ja huolellisesti valmisteltuja.[5][3]

Gummerus oli useiden lehtien ja julkaisujen, kuten Suomalaisen, Kyläkirjaston Kuvalehden ja vuodesta 1896 Teologisen Aikakauskirjan toimittajana ja Teologisen Aikakauskirjan päätoimittajana vuodesta 1916. Hän kirjoitti Tietosanakirjaan, oli Oman Maan toimituksen jäsen 1906–1911 sekä julkaisi kirkkohistoriallisia ja muita tieteellisiä julkaisuja, muun muassa Mikael Agricola, hänen elämänsä ja kirjallinen toimensa vuonna 1908. Gummerus oli Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran toimikunnan jäsen vuodesta 1898 ja oli toimikunnan sihteerinä ja puheenjohtajana. Hän oli Suomalaisen Tiedeakatemian perustajia. Gummerus oli teologisen tiedekunnan edustajana kirkolliskokouksissa, jäsenenä uskonnonvapauslainkomiteassa ja samoin jäsenenä kirkon ja valtion eroamista käsittelevässä komiteassa sekä kirkkolakikomiteassa. Hän oli NMKY:n varapuheenjohtajana, Teologisen Kirjallisuuden Seuran johtokunnan jäsenenä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran edistämisrahaston humanisen osaston puheenjohtajana 1908–1917 ja jäsenenä 1918, Mikael Agricolan muistopatsasrahaston valtuuskunnan jäsenenä ja sihteerinä, Jyväskylän Yliopistoseuran valtuuskunnan jäsenenä sekä yliopiston edustajana Kordelinin rahaston tieteellisessä jaostossa 1919–1920.[3]

Gummerus oli arvostettu kirkon edustajana ulkomailla. Koulutus, kielitaito ja valpas harrastus kristikunnan yhteisissä asioissa antoivat erinomaiset edellytykset edustajuudelle. Käyntikohteina olivat muun muassa Englanti, Norja, Ranska ja Hollanti. Gummerus edusti Suomen kirkkoa useissa kirkolliskokouksissa Skandinaviassa ja Virossa ja oli jäsenenä monissa kansainvälisissä kirkollisen yhteistyön hyväksi toimivissa komiteoissa.[5][3]

Tampereen piispana Gummerus toimi kuolinvuoteensa 1933 asti.[5]

Kirjailija

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaakko Gummerus oli tuottelias kirjailija. Merkittävimpiä teoksia hänellä oli Mikael Agricolan elämäkerta 1902.[1] Gummeruksen laaja 16 000 niteen kirjasto siirtyi hänen kuolemansa jälkeen Tampereen kaupunginkirjaston haltuun.

Julkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Fiilip Melankton, hänen elämänsä ja vaikutuksensa. K. J. Gummerus, 1897.
  • Jäännöksiä keskiajan saarnakirjallisuudesta Suomessa. KS. kp., 1896.
  • Mikael Agricola : hänen elämänsä ja kirjallinen toimensa. Gummerus, 1902.
  • Kirkkohistoria lyseoita varten. Jaakko Gummerus ja V. T. Rosenqvist. Gummerus, 1906.
  • Juhana Wilhelm Snellman : hänen ajatuksiansa uskonnosta ja kirkosta. Kustantaja tuntematon, 1906.
  • Kirkko ja valtio : kirkon ja valtion suhde eri maissa. Jaakko Gummerus. Valtion ja kirkon ero vaiko yleinen uskonvapaus? Erik Johansson. K. J. Gummerus, 1906.
  • Eteenpäin! Saarna pappeinkokouksessa Helsingissä Johanneksen kirkossa 4 p. syysk. Tekijä, 1906.
  • Eräs suomalainen koululaki 1600-luvulta. Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1906.
  • Henrik Gabriel Porthan teoloogina : esitelmä Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikokouksessa 19 p. Tammik. 1907.Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1907.
  • Eräs kirjalöytö Turun Tuomiokapitulin arkistosta. Kustantaja tuntematon, 1912.
  • Muistelmia ison vihan ajoilta. Gummerus, 1913.
  • "Erämaan seurakunta" : kuvauksia Ranskan protestanttien historiasta vuosina 1685-1762. K. J. Gummerus, 1914.
  • Kertomus Porvoon hiippakunnan vaiheista ja tilasta vuosina 1917-1922. Porvoon hiippakunta, 1922.
  • Kaksi saarnaa : Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliiton valistusviikoksi 1924. Jaakko Gummerus ja K. J. Kivekäs. Kenraali Mannerheimin lastensuojeluliitto, 1924.
  • Kertomus Tampereen (ent. Porvoon) hiippakunnan vaiheista ja tilasta vuosina 1922-1927. Tampereen Kirjapaino-osakeyhtiö, 1927.
  • Kirkkohistoria : keskikouluja varten. Jaakko Gummerus ja V. T. Rosenqvist. Gummerus, 1927.
  • Keskikoulun kirkkohistoria : siihen liittyvine lukukappaleineen. Gummerus, 1928.
  • Johannes Gossner. Suomen lähetysseura, 1931.
  • Kertomus Tampereen hiippakunnan vaiheista ja tilasta vuosina 1927-1932 : synodaalikokoukselle. Tampereen hiippakunta, 1932.
  • Katsaus kristillisen kirkon ja teologian tärkeimpiin ilmiöihin vv. 1927-32. Kustantaja tuntematon, 1933.
  • Herran sanan valossa : juhlaa ja arkea. Otava, 1933.
  • Jumalan seurakunta : ajatuksia ja ijäisyyssanoja kirkollisina juhlahetkinä. Otava, 1935.
  • Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet : I nide. Toimittajat Aarno Maliniemi ja Aarne Turkka. Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1941.
  • Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet : II nide. Toimittajat Aarno Maliniemi ja Aarne Turkka. Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1947.
  • Mikael Agricolan Rukouskirja ja sen lähteet : III nide. Toimittajat Aarno Maliniemi ja Aarne Turkka. Suomen kirkkohistoriallinen seura, 1955.

Suomennoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Joachim Heinrich Campe, Amerikan löytö : opettavaa ja huvittavaa lukemista lapsille ja nuorisolle. 1-2. Jyväskylän kirjapaino, 1891.
  • Joachim Heinrich Campe, Amerikan löytö : opettavaa ja huvittavaa lukemista lapsille ja nuorisolle. 3. Jyväskylän kirjapaino, 1892.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Aikalaiskirja 1934 933. Otava. Viitattu 26.8.2018. Runeberg-projekti
  2. ↑ a b c d e f g Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899 : Jaakko Gummerus
  3. ↑ a b c d e f g h 60-vuotias. Piispa Jaakko Gummerus, Helsingin Sanomat, 13.10.1930, nro 276, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 12.10.2025
  4. ↑ Kuka kukin on 1909. Julkisuudessa esiintyvien kansalaisten elämäkertoja, s. 92. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Kansa, 1908.
  5. ↑ a b c d e f g h i j Mikael Agricolasta E. W. Pakkalaan. Toimittanut Jaakko Haavio. WSOY, 1947. Gummeruksen elämäkerran kirjoitti J. W. Wallinheimo
  6. ↑ Aarni Virtanen & Heikki Roiko-Jokela: Pihkala, Lauri ”Tahko” 20.12.2017. Suomen urheiluhistoriallinen seura. Viitattu 26.8.2018.
  7. ↑ Jalovaara, Ville: Myrskyä ja mystiikkaa, s. 33. (Suomen tasavallan presidentit ja kirkko) Kirjapaja, 2018. ISBN 978-952-288-855-6

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]



Tampereen piispan vaakuna Edeltäjä:
- 		Tampereen piispa
1923–1933 		Seuraaja:
Aleksi Lehtonen
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jaakko_Gummerus&oldid=23610510”