Petrus Laurbecchius

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Petrus Laurbecchius, Petter Becchius (16281705[1]) oli ruotsalaissyntyinen teologi, joka kohosi Turun akatemian professoriksi ja lopulta Viipurin piispaksi. Viipurin piispana Laurbecchius toimi vuodesta 1696 kuolemaansa asti.

Opiskelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laurbecchius opiskeli yhdeksän vuotta Turun akatemiassa, jossa hänet promovoitiin priimuksena 1661. Hänen maisterinväitöskirjansa oli matematiikan professori Kexleruksen johdolla valmistettu esitys ympyrän neliöinnistä ja maailman oikeasta anti-kopernisesta systeemistä.[2] Laurbecchius toimi vuodesta 1666 akatemian kirjastonhoitajana ja 1668 matematiikan ylimääräisenä professorina. 1673 häneltä ilmestyi aritmetiikan oppikirja Arithmetica generalis. Jumaluusopin ylimääräisenä professorina hän toimi vuodesta 1688.

Laurbecchiuksen runoutta koskeva kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1673-1676 valmistui neljä 16-sivuista kirjoitusta Aristoteleen Runousopin tulkinnasta. Kesken jääneen sarjan ensimmäisessä osassa Laurbecchius pohti poetiikan määrittelyä ja teokseen on liitetty Runousopin ensimmäisen osan käännös ja kommentaari. Kirjoittaja myös esitti kysymyksen "onko runotaide valtiolle ja kirkolle hyödyllinen vai haitallinen", mutta säilyneestä niteessä on jaksosta jäljellä vain kolme riviä.[3] Laurbecchius otti myös kantaa siihen, vahingoittaako runoilijan vuolas kuvailu lukijaa ja valtiota. Platon oli esittänyt, että liian monenlaisten tapojen esittely vahingoittaa yksilön velvollisuutta suorittaa valtiossa vain hänelle kuuluvaa tehtävää. Tämän väitteen kirjoittaja osoitti perättömäksi ja totesi, että runous ei voi kuvailla ihmisen hyveitä ja elämää kuvailematta myös paheita ja häpeällistä elämää.[4]

Myös toinen runousoppia käsitellyt väitöskirja jäi kesken. Sen ensimmäisessä osassa Laurbecchius todisteli, että runous vaatii koulutusta ja sääntöjä, eikä perustu pelkkään inspiraatioon. Teoksessa Laurbecchius käsitteli laajasti Julius Caesar Scialigerin teosta Poetices libri septem (Lyon 1561), joka on yksi klassismin perusteos. Myös siteeraukset muiltakin kirjoittajilta ovat monilukuiset ja laajat.

Laurbecchius oli myös toimelias käytännön runoilija. Hänen tiedetään kirjoittaneen lähes kolmekymmentä tilapäisrunoa, yhtä kreikankielistä lukuun ottamatta kaikki latinan kielellä laadittuja. Suurimmaksi osaksi runot liittyivät hautajaisiin, vaikka joukossa oli myös muutama hää-ja onnitteluruno.[5][6]Lisäksi hän tuotti kirjastonhoitajakautenaan 75 iskevää anakreonisäettä (juoma- ja rakkauslaulu), joiden ajatuksellista sisältöä on arvioitu vähäiseksi.[7]

Laurbecchius ja humanismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksissaan Laurbecchius puolusti aidon humanistin tavoin runoutta ja antiikin mytologian soveltuvuutta myös kristillisen ajan taiteeseen.[4] Hän oli siten muuan niistä akatemian professoreista jotka vuosisadan loppupuolella ajoivat humanismin asiaa.[5]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petrus Lauerbecchius oli kahdesti naimisissa. Ensimmäinen vaimo oli (1668) Maria Mårtensdotter Hörling († 1672), kamreeri Mårten Höringin tytär, ja toinen vaimo (1676) Maria Johansdotter Pratanus, Kemiön kirkkoherran, professori Pratanuksen tytär. Toisesta avioliitosta on poika Isak Laurbecchius, joka opiskeltuaan Altdorfissa 1707 sai Turkuun palattuaan 1708 syytteen pietistisistä mielipiteistä ja tuomittiin menettämään Turun akatemian teologisen apulaisen viran sekä saksalaisen oppiarvonsa. Hän kuoli Ystadissa 1716.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kajanto, Iiro: Latina, kreikka ja klassinen humanismi Suomessa keskiajalta vuoteen 1828. Suomalaisen kirjallisuuden seura, Tietolipas 169

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan iso tietosanakirja, osa 5. Otava, 1963 palsta 369
  2. Kajanto s. 95
  3. Kajanto s. 96
  4. a b Kajanto s. 97
  5. a b Kajanto s. 98
  6. Kajanto s. 150
  7. Kajanto s. 163

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Petrus Bång
Viipurin piispa
1696-1705
Seuraaja:
David Lund