Abraham Thauvonius

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Abraham Thauvonius (1622-21. tammikuuta 1679) toimi Viipurin piispana 1672 alkaen. Viipurin piispana hän harrasti sikäläisen lukion vaurastuttamista[1]. Aiemmin hän oli tehnyt uran ensin luonnontiedon sitten teologian professorina Turun yliopistossa.[2]

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abraham Thauvoniuksen äiti Katariina oli Juustenien viipurilaista porvarissukua [3], kun taas isä, Halikon rovasti Georg Thauvonius, kuului Länsi-Uudenmaan Karjalohjalla vaikuttaneeseen talonpoikaissukuun, jonka alkuperäinen suomalainen nimi oli Tavia. Kummankin suvun edustajat ylenivät jo varhain papillisella uralla. Kirkkohistoriankin kannalta huomionarvoinen yhtymäkohta on se, että kun Paulus Juusten oli Viipurin hiippakunnan ensimmäinen piispa, hänen pojantyttären poikansa Abraham Thauvonius toimi saman piispanviran haltijana runsaat sata vuotta myöhemmin.

Saatuaan Halikon pappilassa kotiopettajilta sivistyksen ensi alkeet Thauvonius lähti 12-vuotiaana kouluun, jossa hänen mainitaan menestyneen kaikkia muita oppilaita paremmin. Päätettyään koulunsa Turussa 1639 hän kirjoittautui 15. heinäkuuta 1641 tasan vuotta aikaisemmin käyttöön vihityn Turun akatemian opiskelijaksi[4]. Muutamaa vuotta myöhemmin nuorukainen siirtyi kuitenkin Tarton yliopistoon, jossa hän valmistui maisteriksi 1647. Samoihin aikoihin Thauvonius nai Tallinnan piispan Joakimin tyttäreen Beataan, ja kun häät oli pidetty kesäkuussa 1648, hän toimi appensa kutsusta jonkin aikaa Tallinnan lukion lehtorina.

Kun Turun akatemian ensimmäinen fysiikan ja kasvitieteen professori Georgius Alanus siirtyi teologiseen tiedekuntaan, yliopiston konsistori etsi lokakuussa 1648 hänelle seuraajaa. Kolmen ehdokkaan joukosta pätevimmäksi katsottiin Thauvonius, ja hän saikin nimityksen tähän virkaan 1649. Samana vuonna hänestä tuli tuomiokapitulin jäsen ja muutaman vuoden kuluttua Liedon kirkkoherra. Tuohon aikaan Turun akatemian luonnontieteen professorin tehtävänä oli luennoida hyväksyttyjen oppikirjojen mukaan yleistä luonnontiedettä Aristoteleen ja hänen seuraajiensa pohjalta, perehdyttää opiskelijat kasvitieteeseen sekä selittää heille ihmisruumiin osat. Opetusvelvollisuuden lisäksi professorien tuli julkaista ja ohjata akateemisia väitöskirjoja ahkeruutensa todistamiseksi. Thauvonius ottikin luonnontutkijan virkansa vakavasti, sillä hänen professorikaudellaan 1649–1659 Turun akatemian kirjapainosta ilmestyi kaikkiaan 28 hänen johdollaan laadittua väitöskirjaa, joiden aiheet tavalla tai toisella liittyivät luontoon ja sen ilmiöihin sekä käsityksiin eliöiden synnystä. Thauvoniuksen julkaisuista ensimmäinen oli 1649 painettu, neljää alkuainetta käsittelevä fysikaalinen tutkielma De elementis in genere et specie. Tämän jälkeen seurasi monia muita vihkosia, joissa esitetty maailmankuva heijasteli Aristoteleen, Galenoksen ja Wittenbergin yliopistossa 1600-luvun alussa vaikuttaneen lääkäri Daniel Sennertin oppeja. 1654 julkaistussa väitöskirjassa De metallis neljää alkuainetta (maa, ilma, tuli, vesi) vastaa kolme kemiallista prinsiippiä eli makuun vaikuttava suola, hajua antava rikki ja kappaleita hajottava elohopea. Näitä pidettiin metallien tärkeimpinä ainesosina. Yksi seuraavana vuonna ilmestyneitä akateemisia tutkielmia oli nimeltään De monstris (Hirviöistä), jossa käsiteltiin erilaisia luonnon ihmeellisyyksiä. Kysymykseen, ovatko esimerkiksi vedenneidot, vuorenpeikot, tonttu-ukot ja sokeat koiranpennut hirviöitä, vastattiin kielteisesti.

Monien muiden filosofisen tiedekunnan professorien tavoin myös Thauvonius tähtäsi teologian professuuriin, joka tarjosi paremmat palkkaedut. Tiedekunnassa tuli tilaa, kun Thauvoniuksen lanko Nicolaus Nycopensis siirtyi 1658 teologian toisen professorin virasta Viipurin piispaksi. Niinpä Thauvonius sai seuraavana vuonna nimityksen Turun akatemian teologian kolmanneksi professoriksi. Pian tämän jälkeen hän yleni toiseksi professoriksi ja Räntämäen eli nykyisen Maarian seurakunnan kirkkoherraksi. Turun edustajana hän osallistui Göteborgin valtiopäiville 1660. Professorin akateeminen ura sai uutta loistokkuutta ja arvonantoa, kun piispa Johannes Gezelius vanhempi vihki 43-vuotiaan Thauvoniuksen 7. kesäkuuta 1665 yhden miehen promootiossa juhlallisesti teologian tohtoriksi. Sinänsä Thauvoniuksen tieteellinen julkaisutoiminta jäi teologian alalla varsin vaatimattomaksi, sillä kahdeksan vuotta kestäneellä professorikaudellaan hän kirjoitti vain kaksi väitöskirjaa. Näistä ensimmäinen tarkastettiin vain kaksi viikkoa tohtoripromootion jälkeen eli juhannuksen tienoilla 1665. Tässä 16-sivuisessa vihkosessa pohdittiin ihmisen alkuperäistä tilaa ja luonnon merkitystä Jumalan tuntemisen kannalta. Saman vuoden joulukuussa ilmestyi toinen, yhtä suppea julkaisu, jossa selviteltiin teologian luonnetta. Reijo Pitkärannan mukaan Teologisessa tutkimuksessa Thauvonius edusti raamatullis-käytännöllistä suuntausta vastakohtana luterilaisen puhdasoppisuuden ankarimman linjan edustajille ja synkretisteille.[5]

Thauvoniuksen virkauralla tapahtui uusi käänne 1667, kun hänet nimitettiin Narvan superintendentiksi. Astuttuaan virkaan hän sai Ruotsin huomattavimmilta valtaneuvoksilta kirjeen, jossa häntä pyydettiin 12-vuotiaan kruununprinssi Kaarle XI:n uskonnonopettajaksi. Kiireisiinsä vedoten Thauvonius kuitenkin kieltäytyi kutsusta. Abraham Thauvonius oli 50-vuotias, kun kuningas nimitti hänet 1672 Viipurin hiippakunnan piispaksi. Viran ensimmäinen hoitaja oli ollut hänen isoisänsä isä Paulus Juusten vuosina 1554–1563. Hiipan Thauvoniukselle antoi Ruotsin arkkipiispa Lars Stigzelius Uppsalan tuomiokirkossa. Virkaa hoitaessaan Thauvonius oli toimelias ja pyrki edistämään valtakunnan itäisten osien kirkollisia oloja sekä Viipurin lukion toimintaa. Tämän opinahjon kohentamiseksi ja korjaamiseksi hän oli jo Uppsalan-matkansa aikana anonut kuninkaalta varoja. Thauvonius osallistui myös vuoden 1675 valtiopäiville. Taitavaksi filosofiksi ja väittelijäksi luonnehdittu Abraham Thauvonius kuoli elettyään 57 vuotta. "Elämästään hän uhrasi 30 vuotta oppineiden yhteisön, Jumalan kirkon ja isänmaan suureksi hyödyksi" (Stiernman).

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Thauvoniuksen puoliso Beata Iheringia oli elossa vielä 1690. Pariskunnan lapset olivat:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edeltäjä:
Petrus Brommius
Viipurin piispa
1672-1679
Seuraaja:
Henrik Carstenius