Galenos

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Galenos

Klaudios Galenos (m.kreik. Κλαύδιος Γαληνός, lat. Claudius Galenus, n. 130201 jaa.) oli antiikin kreikkalainen lääkäri, psykologi, kokeellinen fysiologi ja kirjailija. Hän oli kotoisin Pergamonista. Hän todennäköisesti opiskeli jossain vaiheessa Memfiin Elämän talossa, egyptiläisen lääketieteen jumalan Imhotepin (kreikkalaisten Asklepios) temppelissä. Ainakin osa hänen teoksistaan on suoria käännöksiä vanhoista egyptiläisistä lääketieteellisistä papyrusteksteistä.

De curandi ratione

Galenoksen anatomia perustui eläinten leikkelyyn ja sen nojalla hän teki johtopäätöksiä myös ihmisten ruumiinrakenteesta. Galenos oli lääketieteellisenä auktoriteettina läpi koko keskiajan. Hän työskenteli sotilassairaaloissa, joissa hän oppi hiljalleen paljon ihmisruumiista ja pystyi sitten hyödyntämään näitä tietoja sairaalan ulkopuolella. Juuri tämä ihmisruumiiden tutkinta johti hyvin nykyaikaisiin teorioihin, jotka säilyivät jopa liiankin pitkään.

Galenos kohotti ammatin arvostusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 161 Galenos muutti Pergamonista Roomaan ja alkoi työskennellä Colosseumin gladiaattoreiden lääkärinä. Hänen maineensa alkoi levitä kaupungissa, ja keisari Marcus Aurelius kutsui hänet hoviinsa. Vähitellen Galenos kohosi keisarin henkilääkäriksi. Galenos alkoi pitää lääketieteellisiä luentoja ja näytöksiä saadakseen roomalaiset luopumaan taikauskostaan. Vaikka kirurgiaa pidettiinkin vain äärimmäisenä keinona, lääkärit alkoivat tehdä kirurgisia toimenpiteitä. Esimerkiksi Riministä on arkeologisissa kaivauksissa löytynyt kirurgisten instrumenttien kokoelma 100-luvun lopulta. Löytö osoittaa, että myös aivokirurgiaa harjoitettiin.[1]

Galenos ehti elämänsä aikana kirjoittaa 350 teosta tai kirjoitusta anatomiasta, kirurgiasta ja lääketieteestä ennen kuolemaansa noin vuonna 200. Monet hänen tekemänsä anatomian ja fysiologian havainnot pitävät täysin paikkansa. Hän todisti, että virtsa erittyy munuaisissa ja havaitsi 7 niistä 12 aivohermosta, jotka ovat yhteydessä suoraan aivoihin. Hän todisti, että tuberkuloosi on tartuntatauti. Hän havaitsi, että valtimot kuljettavat verta, eivät ilmaa kuten siihen asti luultiin. Galenos nosti lääkäreiden ammattikunnan arvostusta, eikä puoskarointia enää rinnastettu lääketieteen kanssa.[1]

Virheelliset käsitykset jäivät elämään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Galenos ei kuitenkaan ollut täysin perillä ruumiintoiminnoista. Hän ei ymmärtänyt veren kiertävän kehää, vaan luuli maksan tuottavan jatkuvasti uutta verta, joka sydämestä leviäsi elimistöön latautuneena erilaisilla hengillä. Hän oletti virheellisesti, että ihmisen sydämen kammioiden välillä oli reikiä. Hän uskoi antiikin tapaan, että ihminen koostui neljästä alkuaineesta, maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta. Kullakin alkuaineella ja sitä vastaavalla nesteellä olisi tietyt perusominaisuudet. Sairaus oli tila, joka johtui nestetasapainon häiriöstä.[2][1]

Galenoksen teorioita ei oltu valmiita kyseenalaistamaan kuin uuden lääketieteen synnyn aikoihin. Erityisesti 1500-luvulla elänyt Andreas Vesalius ansioitui uuden lääketieteen synnyttämisessä.

Muun muassa Suomen lääkärikoulutuksessa vuoteen 2011 asti käytössä ollut pääsykoekirja on nimetty Galenoksen mukaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Galenos. Tieteen Kuvalehti Historia, 2008, nro 14, s. 42-49. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209.
  2. Heikki Aho: Ruumiinavausten merkitys lääketieteen kehityksessä Duodecim. 2013:13. Viitattu 9.3.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.