Khrysippos

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo antiikin filosofista. Khrysippos on myös kreikkalaisen mytologian hahmo.
Χρύσιππος ὁ Σολεύς
Khrysippos
Länsimainen filosofia
Antiikin filosofia
Roomalaisaikainen jäljennös hellenistisestä Khrysippoksen patsaasta British Museumissa
Roomalaisaikainen jäljennös hellenistisestä Khrysippoksen patsaasta British Museumissa
Syntynyt n. 279 eKr, Soli
Kuollut n. 206 eKr
Koulukunta stoalaisuus
Vaikutusalueet logiikka, fysiikka, etiikka
Khrysippos

Khrysippos (muinaiskreikaksi Χρύσιππος, 279-207 eaa.) oli antiikin kreikkalainen stoalaiseen koulukuntaan kuulunut filosofi. Hän oli kotoisin Solista. Hän oli Kleantheen oppilas ja tämän seuraaja stoalaisen koulukunnan johdossa.[1]

Tuotteliaana kirjoittajana ja ahkerana väittelijänä Khrysippos otti usein argumenteissaan kumpaakin puolta edustavia kantoja. Hänen 700:sta teoksestaan ei ole säilynyt yhtäkään, lukuun ottamatta muutamia katkelmia osana myöhempien kirjoittajien teoksia. Khrysippos kehitti erityisesti stoalaista logiikkaa.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khrysippos oli Tarsoslaisen Apolloniuksen poika, mutta hän itse syntyi Solissa, Kilikiassa.[2][3] Hän oli pienikokoinen[4], ja hänet tunnettiin hyvänä pitkien matkojen juoksijana.[3] Ollessaan vielä nuori hän menetti suuren perimnsä omaisuuden, koska se takavarikoitiin kuninkaan rahastoon.[5] Khrysippos muutti Ateenaan, ja sieltä hänestä tuli stoalaisten koulu­kunnan silloisen päämiehen, skolarkki Kleantheen oppilas.[6]. Hänen kerrotaan osallistuneen myös Platonin Akatemiassa Arkesilaoksen ja tämän seuraan Lakydeen pitämille kursseille.[7]

Khrysippos opiskeli innokkaasti stoalaista filosofiaa. Hän tuli tunnetuksi siitä, että hän kykeni oppimaan enemmän kuin useimmat aikalaisensa.[3] Hän tuli tunnetuksi älyllisestä rohkeudestaan ja itse­luottamuksestaan, ja hänen luottamuksensa omiin kykyihinsä näkyi muun muassa hänen Kleantheelle esittämästään pyynnöstä: "Anna minulle periaatteet, niin minä keksin itse todistukset."[3] Hänestä tuli Kleantheen seuraaja stoalaisten koulu­kunnan päämiehenä tämän kuoltua noin vuonna 230 eKr.

Khrysippos oli tuottelias kirjoittaja. Sanotaan, että hän harvoin kirjoitti vähempää kuin 500 riviä päivässä[8] ja kaikkiaan hän kirjoitti 705 teosta.[9][1] Arvostelijoidensa mukaan hänen kirjansa olisivat kuitenkin sisältäneet etupäässä vain lainauksia muilta.[10] Häntä pidettiin moni­sanaisena, hämäränä ja tyyliltään huolimattomana, mutta hänen kykyjään arvostettiin korkealle, ja hän sai koulu­kunnassaan arvovaltaisen aseman.[11]

Hän kuoli 143. olympiadin (208–204 eKr) aikana 73-vuotiaana.[12] Diogenes Laërtius kertoo hänen kuolemastaan kaksi erilaista tarinaa.[13] Ensimmäisen kertomuksen mukaan Khrysippos olisi joutunut pyörryksiin juotuaan eräässä juhlassa laimentamatonta viiniä ja kuollut pian sen jälkeen. Toisen tarinan mukaan hän olisi kuollut nauruun juotettuaan aasilleen viiniä ja katseltuaan tämän juopunutta yritystä syödä viikunoita. Tarinan todenperäisyyttä ei ole kyetty varmentamaan.

Khrysippoksen veljenpoika Aristokreon pystytti hänen kunniakseen patsaan Kerameikokseen.[14] Stoalaisen oppikunnan päämiehenä häntä seurasi hänen oppilaansa Zenon Tarsoslainen[15]

Khrysippoksen teoksista yksikään ei ole säilynyt kokonaisuudessaan. Niistä on jäljellä vain lainauksia myöhempien kirjoittajien kuten Ciceron, Senecan, Galenoksen ja Plutarkhoksen teoksista. Lisäksi Papyrusten huvilasta Herculaneumista on löydetty kaksi hiiltynyttä papyruspalaa, joissa on katkelmia Khrysippoksen teoksista Loogisia kysymyksiä ja Sallimuksesta.[16] Erästä kolmattakin sieltä löydettyä tekstiä on arveltu hänen kirjoittamakseen.[16]

Filosofia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krysippusta esittävä roomalaisaikainen jäljennös hellenistisestä veistoksesta Louvressa.

Khrysippos teki pitkän ja menestyksellisen uran vastustaessaan Platonin Akatemian hyökkäyksiä.[17] ja toivoi voivansa puolustaa stoalaisuutta, ei ainoastaan sitä vastaan jo tehtyjä, vaan myös kaikkia myöhemmin mahdollisesti tehtäviä hyökkäyksiä vastaan. Hän omaksui Zenonin ja Kleantheen opit ja kiteytti ne siihen muotoon, jonka stoalaisuus lopulta sai.[17] Hän kehitti stoalaisten fysikaaliset teoriat ja tietoteorian[11] ja suurelta osalta heidän muodollisen logiikkansa. [18] Lyhyesti sanottuna Khrysippos teki stoalaisesta järjestelmästä sen, mikä se oli. Onkin sanottu, että "ilman Khrysipposta ei olisi ollut Stoaa."[19]

Logiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khrysippos kirjoitti paljon logiikasta ja laati erään propositio­logiikan järjestelmän. Sen sijaan että Aristoteleen logiikka perustui syllo­gismeissa käytettyihin termeihin, (esimerkiksi: "Kaikki ihmiset ovat kuolevaisia, Sokrates on ihminen, siis Sokrates on kuolevainen"), stoalainen logiikka keskittyi sen kaltaisiin lauseiden välisiin suhteisiin, joita voidaan kuvata esimerkillä: "Jos on päivä, on valoisaa; on päivä; siis on valoisaa".[20] Vaikka Megaran koulu­kunta, lähinnä Diodoros Kronos ja Filon olivat jo aikaisemmin tutkineet aihetta, Aristoteleen oppilaat Theofrastos ja Eudemos Rhodoslainen hypo­teettisia syllo­gismejakin, [21] vasta Khrysippos kehitti nämä periaatteet yhtenäiseksi propositiologiikan järjestelmäksi.[21][20]

Propositiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khrysippos määritteli lauseen eli proposition "siksi, mikä voidaan kiistää tai vahvistaa sellaisena kuin se on", ja antoi esimerkkejä propositioista kuten "on päivä" ja "Dion kävelee."[22] Hän erotti toisistaan yksin­kertaiset ja yhdistetyt propositiot, joita nykyisin sanotaan atomilauseiksi ja molekyylilauseiksi.[21] Yksin­kertainen propositio ei koostu vielä yksin­kertaisemmista lauseista; sellainen on esimerkiksi lause "On päivä."[23] Yksin­kertaisia propositioita voidaan yhdistää toisiinsa loogisilla konnektiiveilla yhdistetyiksi propositioiksi. Khrysippos luetteli käytetyn konnektiivin mukaan viisi tyyppiä yhdistettyjä propositioita:[23]

Loogiset konnektiivit
Tyyppi Esimerkki
jos jos on päivä, on valoisaa
ja on päivä ja valoisaa
joko ... tai on joko päivä tai
koska koska on päivä, on valoisaa
todennäköisemmin/vähemmän todennäköisesti ... kuin todennäköisemmin on päivä kuin

Täten Khrysippos luetteli useita nykyisenkin logiikan tuntemia molekyyli­lauseita, muun muassa konjunktion, disjunktion ja implikaation.[21] ja tutki tarkoin niiden totuuden kriteerejä.[21]

Ehdolliset lauseet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset loogikot, jotka väittelivät ehdollisista lauseista, olivat Diodoros Kronos ja hänen oppilaansa Filon. Viisi­sataa vuotta myöhemmin kirjoittanut Sekstos Empeirikos viittaa erääseen Diodoroksen ja Filonin käymään väittelyyn.[24] Filon piti kaikkia muita ehdollisia lauseita tosina paitsi niitä, joissa antesedentti (ehtolause) tosi ja konsekventti (päälause) epätosi. Tämä merkitsi, että esimerkiksi lause "Jos on päivä, minä puhun" on tosi aina paitsi jos on päivä ja olen hiljaa.[25] Sen sijaan Diodoros väitti, että tosi ehdollinen lause on sellainen, jossa antesedentti ei koskaan kohda epätoteen konsekventtiin – siis koska lause "jos on päivä, minä puhun" voi olla epätosi, se on virheellinen.[24] Kuitenkin paradoksaaliset implikaatiot olivat yhä mahdollisia, esimerkiksi "jos atomisia asioiden perus­osia ei ole, atomisia perus­osia on."[25] Khrysippos omaksui ehdollisten lauseiden osalta paljon ankaramman käsityksen, joka teki sellaiset paradoksit mahdottomiksi.[26] hänen käsityksensä mukaan ehdollinen lause on tosi, jos konsekventin kiistäminen ei ole loogisesti yhdistettävissä ante­sedenttiin.[21] Tämä vastaa nykyaikaista ankaran ehto­lauseen käsitettä.[21]

Syllogistiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khrysippos kehitti syllogistiikan eli deduktiivisten päätelmien järjestelmän, jossa hän käytti viittä erityyppistä pääperustetta eli loogista muotoa, joita hän sanoi ei-todistettaviksi syllogismeiksi ja jotka toimivat aksioomeina sekä neljää päättelysääntöä, joista hän käytti nimitystä themata ja joiden avulla monimutkaisemmat syllogismit voitiin palauttaa näihin aksioomeihin.[27] Viisi ei-todistettavaa loogista muotoa olivat:[28]

Nimi[29]>[20] Kuvaus Esimerkki
Modus ponens Jos A niin B.  A.  Siis, B. Jos on päivä, on valoisaa. On päivä. Siis on valoisaa.
Modus tollens Jos A niin B.  Ei B.  Siis ei A. Jos on päivä, on valoisaa. Ei ole valoisaa. Siis on päivä.
Modus ponendo tollens  i Ei sekä A että B.  A.  Siis ei B.  Ei ole sekä päivä että yö. On päivä. Siis ei ole yö. 
ii Joko A tai B.  A.  Siis ei B. On joko päivä tai yö. On päivä. Siis ei ole yö.
Modus tollendo ponens Joko A tai B.  Ei A.  Siis B. On joko päivä tai yö. Ei ole päivä. Siis on yö.

Neljästä päättely­säännöstä vain kaksi on säilynyt, nimittäin niin sanottu ensimmäinen teema eli antilogismin sääntö sekä kolmas teema jonka avulla syllogismien ketju voitiin palauttaa yksin­kertaisiksi syllogismeiksi.[30] Stoalaisen syllogistiikan tarkoituksena ei ollut vain luoda muodollista järjestelmää. Se käsitettiin myös opiksi järjen operaatioksi, nimittäin jumalallisen järjen (logos), joka hallitsi maailman­kaikkeutta, jonka osia ihmisetkin ovat.[31] Pyrkimyksenä oli löytää pätevät päättely­säännöt ja todistusten muodot, joiden avulla ihmiset voisivat löytää elämän­tapansa.[21]

Muut logiikkaa käsittelevät teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khrysippos analysoi puhetta sekä nimien ja käsitteiden käyttöä.[11] Hän ponnisteli myös kumotakseen virhe­päätelmiä ja paradokseja.[11] Diogenes Laértiuksen mukaan Khrysippos kirjoitti 12 teosta, yhteensä kirjaa valehtelijan paradoksita, seitsemän teosta ja 17 kirjaa kaksi­selitteisistä lauseista sekä yhdeksän teosta ja yhteensä 26 kirjaa muista ongelmista. [32] Kaikkiaan hän kirjoitti ongelmista ja paradokseista 28 teosta, jotka jakautuivat 66 kirjaan.[32] Hän oli enimmäinen stoalainen, joka mainitsi kolmannen neljästä stoalaisesta kate­goriasta, disposition.[33] Sikäli kuin tiedetään, Khrysippos käytti usein substanssin ja kvaliteetin kategorioita, mutta vain harvoin kahta muuta stoalaista kategoriaa, dispositiota ja ehdollista dispositiota.[34] Ei ole selvää, oliko kategorioilla Khrysippokselle mitään erityistä merkitystä, ja selvemmän opin kategorioista kehittivät mahdollisesti vasta myöhemmät stoalaiset.[34]

Jälkimaine[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khrysippos tuli tunnetuksi yhtenä antiikin Kreikan tärkeimmistä loogikoista. Kun Klemens Aleksandrialainen halusi mainita jonkun, joka olisi loogikoista etevin niin kuin Homeros oli runoilijoista etevin, hän valitsi Khrysippoksen, ei Aristotelesta.[35] Diogenes Laërtius kirjoitti: "Jos jumalat käyttävät dialektiikkaa, heille kelpaa vain Khrysippoksen dialektiikka."[36] Myöhemmin Khrysippoksen työ logiikan alalla joutui kuitenkin unohduksiin. Aristoteleen logiikka sai vallitsevan aseman, koska sitä pidettiin käytän­nölli­sempänä ja myös koska sen omaksuivat uus­platonistit.[31] Vielä 1800-luvullakaan stoalaista logiikkaa väheksyttiin, ja sitä pidettiin hedelmättömänä muodollisena järjestelmänä, jossa Aristoteleen logiikan käsitteet olivat vain saaneet uudet nimet.[37] Vasta logiikan edistysaskelet 1900.luvulla ja nykyaikainen propositiologiikka tekivät selväksi, että stoalainen logiikka oli ollut merkittävä saavutus.[21]

Epistemologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stoalaisten mukaan totuuden kykenevät erottamaan virheellisistä käsityksistä viisaat, joilla on oikea järki. [38] Khrysipoksen tietoteoria oli empiirinen. [39] Aistit välittävät sanomia ulko­maailmasta, eikä aisti­havaintoja varmenneta vertaamalla niitä synnynnäisiin ideoihin vaan aikaisempiin, mieleen tallentuneisiin havaintoihin.[39] Zenon oli määritellyt aistivaikutelmat "vaikutelmaksi sielussa"[40], ja tämän ymmärsi kirjaimellisesti Kleanthes, joka vertasi vaikutelmaa vahassa olevaan sinettiin.[41] Khrysippos piti sitä mieluummin muutoksena sielussa;[40] toisin sanoen sielussa jokin muuttuu joka kerta, kun jokin ulkoinen kohde vaikuttaa siihen, samoin kuin ilma ottaa vastaa lukemattomia lyöntejä, kun monet ihmiset puhuvat samaan aikaan.[40]

Ottaessaan vastaan vaikutelman sielu itse on täysin passiivinen, eikä vaikutelma osoita vain omaa olemassa­oloaan vaan myös sen syyn, samoin kuin valo osoittaa sekä itsensä että valaistut esineet.[40] Kyky antaa kohteille nimet sijaitsee ymmärryksessä. Ensin täytii saada vaikutelma, ja ymmärrys, jolla on kyky nimetä kohde, ilmaisee puheessa sen käsityksen, jonka se on saanut kohteesta.[40] Todellisen näyttö voidaan erottaa virheellisestä muistin, luokituksen ja vertailun avulla.[39] Jos aistinelin ja mieli ovat terveitä ja ulkoinen kohde todella voidaan nähdä tai kuulla, havainto voi selvyytensä ja erityisyytensä ansiosta pakottaa meidät ottamaan vaikutelman vastaan tai hylkäämään sen.[42] Sikäli kuin ihmisten käsitetään olevan järjellisiä olentoja, järki kehittyy näistä käsitteistä.[43]

Fysiikkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khrysippos korosti maailman­kaikkeuden orgaanista ykseyttä sekä sen kaikkien osien vastaavuutta ja keskinäistä riippuvuutta.[44] Hän sanoi: "Maailman­kaikkeus on oma sielunsa ja oma kontrolloiva mielensä."[45] Zenonin mukaisesti Khrysippos määritteli palavan hengen eli eetterin maailman­kaikkeuden alku­peräiseksi ainekseksi.[42] Kappaleet koostuvat jähmeästä muodottomasta aineesta, ja elähdyttävä sielu, "pneuma, antaa eriytymättömälle aineelle muodon.[46] Pneuma täyttää kaiken aineen, ylläpitää maailmankaikkeuden ykseyttä ja muodostaa sielun, elävän ihmisen tai muun elävän olennon aineettoman ja usein kuolemattomaksi käsitetyn olemuksen.[46]

Klassiset alkuaineet muuttuvat toisikseen tiivistymällä tai harvenemalla.[47] Tuli muuttui tiivistyessään ensin ilmaksi, samoin ilma vedeksi ja lopulta ilma maaksi. Harveneminen tapahtuu päinvastaisessa järjestyksessä. maa harvenee ensin vedeksi, vesi ilmaksi ja ilma tuleksi.[47]

Ihmisen sielun Khrysippos jakoi kahdeksaan kykyyn: viiteen aistiin, jäljittely­kykyyn, puhekykyyn ja "hallitsevaan osaan", joka ei sijaitse päässä vaan rinnassa.[48] Yksilölliset sielut ovat katoavaisia, mutta Khrysippoksen ensimmäisenä esittämän käsityksen mukaan viisaiden ihmisten sielut säilyvät kauan heidän kuolemansa jälkeen.[48][1] Krysippoksen mukaan kenenkään sielu ei kuitenkaan säily kauemmin kuin seuraavaan suureen maailman­paloon (ekpyrosis) saakka, jollaisissa maailman­kaikkeus tietyin määrä­välein tuhoutuu ja syntyy uudestaan.[48][1]

Kohtalo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Khrysippoksen mukaan kaikki tapahtuu kohtalon mukaan: silläkin, mikä näyttää sattuman­varaiselta, on aina jokin kätketty syy.[49] Maailman yhtenäisyyden saavat aikaan ketjumainen syyn riippuvuus syystä.[49] Mitään ei voi tapahtua ilman riittävää syytä.[49] Khrysippoksen mukaan jokainen lause on joko tosi tai epätosi, ja tämän täytyy koskea myös lauseita, joissa puhutaan tulevista tapahtumista:[49]

Jos mitään liikettä esiintyy ilman syytä, silloin ei jokainen lause ole joko tosi tai epätosi. Sillä se, millä ei ole tehokkaita syitä, ei ole tosi eikä epätosi. Mutta jokainen lause on joko tosi tai epätosi. Siis ei ole liikettä ilman syytä. Ja jos näin on, silloin kaikki ilmiöt ovat olemassa edeltävien syiden vuoksi. Ja jos näin on, kaikki tapahtuu kohtalon mukaan. Tästä siis seuraa, että tapahtuipa mitä tahansa, se tapahtuu kohtalon mukaan.[50]

Tämä stoalainen käsitys kohtalosta perustuu kokonaan käsitykseen maailman­kaikkeudesta kokonaisuutena. Yksittäisiä asioita ja henkilöitä käsitellään vain tämän kaikkeuden riippuvaisina osina. [49] Kaiken määrää yksityis­kohtia myöten tämä suhde, ja näin ollen kaikki on yleisen maailman­järjestyksen alaista.[49]

Khrysippoksen vastustajat huomauttivat, että jos kaikki määräytyy kohtalon mukaan, ei ole yksilöllistä vastuun­alaisuutta, sillä mikä on ennalta määräytynyttä, sen täytyy tapahtua joka tapauksessa. Tähän Khrysippos vastasi, että on tehtävä ero yksin­kertaisen ja moni­mutkaisen ennalta­määräytymisen välillä.[51] Sairastuminen voi olla jonkun kohtalona, tapahtuipa mitä tahansa, mutta jos hän paranee lääkärin neuvojen ansiosta, neuvojen pyytäminen lääkäriltä on kohtalon määräämää siinä missä parantuminenkin, ja näistä muodostuu monimutkainen kohtalo. [52] Kaikki ihmisten teot, ja näin ollen kohtalommekin, määrää suhteemme asioihin,[51] eli niin kuin Khrysippos asian ilmaisi, kohtalo on määrännyt ilmiöt yhdessä esiintymään:

Sitä, että jonkun takki ei hajoa, hän sanoo, ei kohtalo ole määrännyt tapahtumaan yksin­kertaisesti, vaan yhdessä sen kanssa, että siitä pidetään huolta, ja se, että joku pelastuu vihollisiltaan, on määrätty tapahtumaan yhdessä sen kanssa, että hän pakenee vihollisiaan, ja se, että joku saa lapsia, on määrätty tapahtumaan yhdessä sen kanssa, että hän haluaa maata naisen kanssa. ... Monet asiat eivät voi esiintyä ilman, että tahdomme jotakin, eikä edes ilman että mitä uutterinta intoa ja kiihkoa tiettyihin asioihin, sillä, hän sanoo, kohtalo oli määrännyt ne asiat tapahtumaan yhdessä tämän henkilö­kohtaisen tarmokkaan toiminnan kanssa ... Mutta se on vallassamme, hän sanoo, ja se, mikä on vallassamme, sisältyy kohtaloon.[53]

Näin tekomme on ennalta määrätty, ja ne liittyvät kausaalisesti kohtalon kaiken­kattavaan verkkoon, mutta kuitenkin moraalin vastuullisuutemme siitä, miten me vastaamme vaikutelmiimme, pysyy meillä.[54] Tämä yksi kaiken määräävä voima toimii kaikkialla, vaikuttaa jokaiseen yksittäiseen olentoon sen luonnon mukaan, olipa kyseessä järjellinen tai järjetön olento tai eloton esine.[49] Jokaisen teon saa aikaan asioiden luonnosta ja toimijan luonteesta riippuvien syiden yhteisvaikutus.[49] Vain siinä tapauksessa tekomme eivät olisi tahtomme mukaisia, jos ne johtuisivat pelkästään ulkoisista syistä eikä niihin miltään vaikuttaisi oma tahtomme.[49] Hyve ja pahe esiintyvät vallassamme olevina asioina, joista me näin ollen olemme vastuussa.[51] Moraalinen vastuun­alaisuus riippuu vain tahdon­vapaudesta, ja mikä lähtee tahdostamme, on omaamme, riippumatta siitä, onko meidän mahdollista toimia toisin vai ei.[51] Tämä melko vaikea­tajuinen käsitys, joka yrittää sovittaa yhteen determinismin ja inhimillisen vastuun­alaisuuden, tunnetaan kompatibilismin nimellä.[55]

Ennustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kleromantiaa antiikin Kreikassa. Khrysippos hyväksyi ennustukset osana syiden ja seurausten ketjua ja kohtaloa.

Khrysippos väitti myös, että ennalta määrätty kohtalo on olemassa, ja perusteli käsitystään sillä, että hänen mukaansa ennustamisen mahdollisuudesta oli riittävästi näyttöä.[56] Tulevaisuuden ennustaminen ei olisi mahdollista, jos tulevaisuus olisi sattuman varassa.[49] Enteiden ja ennus­merkkien hän uskoi olevan tiettyjen tapahtumien luonnollisia oireita.[42] Sallimuksen toiminnasta täytyy olla lukemattomia osoituksia, joista ihmiset kuitenkin tuntevat vain pienen osan sillä valtaosa niistä jää havaitsematta.[42] Niille, jotka väittivät ennustamista tarpeettomaksi, koska kaikki tapahtumat on ennalta määrätty, hän vastasi, että myös ennustaminen ja varotoimet, joihin ennustusten vuoksi ryhdymme, kuuluvat osana syiden ja seurausten ketjuun.[42]

Jumala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stoalaiset uskoivat, että maailman­kaikkeus on Jumala, ja Krysippos vahvisti, että "maailmankaikkeus itse on Jumala ja sen sielun universaalinen purkaus."[57] Se on maailmankaikkeuden johtava periaate, joka "toimii mielessä ja järjessä yhdessä asioiden yleisen luonnon ja kaiken olemassaolon käsittävän täydellisyyden kanssa."[57] Tämän uskomuksensa vuoksi Khrysippos oli fyysikko ja filosofi Max Bernhard Weinsteinin luokituksen mukaan pandeisti.[58]

Khrysippos yritti todistaa Jumalan olemassaolon teleologisen todistuksen avulla:

Jos on mitään, mitä ihmiskunta ei voi saada aikaan, se olennon, joka saa sen aikaan, on parempi kuin ihmis­kunta. Mutta ihmis­kunta ei voi saada aikaan maailman­kaikkeudessa olevia kohteita – taivaan­kappaleita ja niin edellen. Niinpä olennon, joka saa ne aikaan, täytyy olla ihmiskunnan ylä­puolella. Mutta kuka voi olla ihmis­kunnan ylä­puolella, paitai Jumala. Siksi Jumala on olemassa.[59]

Khrysippos puhui vaihdellen Jumalasta ja jumalista. Hän tulkitsi Kreikan perinteisen uskonnon jumalat yhden todellisuuden eri aspekteiksi. Ciceron mukaan hän väitti lisäksi, että "eetteri on se, mistä ihmiset käyttävät nimeä Zeus, että mereen tunkeutuva ilma on Poseidon ja että maa on se, mistä käytetään nimeä Demeter, ja samaan tyyliin hän käsitteli muidenkin jumalien nimiä."[57] Lisäksi maailman­kaikkeus on olemassa universaalin Jumalan hyväksi:

Meidän tulee käsittää kauniin asuin­paikan tapauksessa, että se on rakennettu omistajiaan eikä hiiriä varten; samaan tapaan meidän pitäisi käsittää maailman­kaikkeus jumalten asuin­paikaksi.[60]

Teodikea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kysymykseen, kuinka hyvässä maailmassa voi olla pahaa, Krysippus vastasi: "Pahaa ei voi poistaa, eikä olisi hyvä, jos se poistettaisiin."[61] Ensinnäkin hän väittää vedoten Platoniin, että vastakohdat edellyttävät toisiaan ja sen vuoksi hyvääkään ei voisi olla, ellei olisi pahaa[1], samoin kuin oikeutta ei voi olla ilman vääryyttä, rohkeutta ilman pelkuruutta, kohtuullisuutta ilman kohtuuttomuutta tai viisautta ilman tyhmyyttä.[62] Toiseksi näennäinen paha on seurausta luonnon hyvydestä. Niinpä on käytännön syistä välttämätöntä, että ihmisen pääkallo muodostuu pienistä ja ohuista luista, mutta tämä ylivertainen hyödyllisyys merkitsee väistämättä, että kallo on alttiina iskuille.[62] Kolmanneksi onnettomuudet jakautuvat Zeuksen järjellisen tahdon mukaisesti; joko niiden tarkoi­tuksena on rangaista pahoja ihmisä tai ne ovat tärkeitä koko maailman järjestyksen kannalta.[63] Niinpä paha on hyvää vale­puvussa, ja loppujen lopuksi se johtaa parhaaseen loppu­tulokseen. Khrysippos vertasi pahaa karkeaan leikin­laskuun komediassa, sillä vaikka leikin­lasku itsessään on loukkaavaa, sekin kuuluu osana hyvään näytelmään, ja "niinpä voidaan myös arvostella pahaa, jos sitä tarkastellaan sellaisenaan, ja kuitenkin myöntää, että esiin­tyessään kaiken muun yhteydessä siitäkin on hyötyä."[64]

Matematiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demokritoksen ongelma. Jos kartio katkaistaan vaaka­suorasti, ovatko pinnat yhtä suuret vai erisuuret?

Khrysippoksen mukaan kappaleet, pinnat, viivat, paikat, tyhiö ja aika olivat kaikki jaettavissa mieli­valtaisen pieniin osiin. [65] Hän määritteli yhden äärettömien joukkojen perus­ominaisuuden: koska ihmisessä ja hänen sormessaan on kummassakin äärettömän monta (pistemäistä) osaa, samoin kuin maailman­kaikkeudessa ja ihmisessä, ei voida sanoa, että ihmisessä olisi enemmän osia kuin hänen sormessaan tai maailman­kaikkeudessa enemmän kuin ihmisessä.[65]

Khrysippos vastasi myös erääseen Demokritoksen ensimmäisenä esittämään kysymykseen.[66] Jos kartio jaetaan kahtia tasolla, joka on sen pohjan suuntainen, ovatko segmenttien pinnat yhtä suuret vai erisuuret? Jos ne ovat yhtä suuret, kartiosta tulee lieriö; jos ne ovat eri suuret, kartion pinnan on oltava porrastettu.[65] Khrysippos vastasi, että ne ovat sekä yhtä suuret että eri suuret.[65] Näin Khrysippos itse asiassa kiisti kolmannen pois­suljetun lain yhtä suuren ja erisuuren osalta, ja samalla hänen voidaan katsoa jo ennakoineen nykyistä differentiaali- ja integraali­laskentaa, jossa raja-arvo ja sarjojen suppeneminen raja-arvoa kohti ovat keskeisiä käsitteitä.[65]

Khrysippos oli erityisen merkittävä väittäessään, että 1 on luku. Yhtä ei antiikin Kreikassa ollut aina pidetty lukuna, sillä sitä pidettiin yksikönä, jolla asioita mitataan. Aristoteles kirjoitti teoksessaan Metafysiikka: "... mitta ei ole se, mitä mitataan, vaan mitta tai Yksi on lukujen alku.[67] Khrysippoksen mukaan yhdellä oli "suuruus yksi" (kreik. πλῆθος ἕν),[68] vaikka tätä käsitystä ei Kreikassa yleisesti hyväksytty, ja Iamblikhos kirjoitti, että "suuruus yksi" on itsessään ristiriitainen ilmaisu.[67]

Etiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euripideen Medeaa esittävä kreikkalainen amfora. Khrysippos piti Medeaa hyvänä esimerkkiä siitä, kuinka huono arvostelu­kyky voi johtaa järjettömään kärsimykseen.[69]

Krysippoksen mukaan etiikka on riippuvainen fysiikasta. Teoksessaan Physical Theses, hän kirjoitti: "kun ei ole muutakaan eikä parempaa keinoa lähestyä kysymystä hyvästä ja pahasta, hyveistä tai onnellisuudesta kuin lähtemällä kaikkien asioiden luonnosta ja maailman­kaikkeuden hallinnosta."[70] Khrysippoksen mukaan elämän tarkoitus on elää sopusoinnussa niiden kokemusten kanssa, jotka itse­kullakin on luonnon todellisista tapahtumista.[71] Kunkin henkilön yksilöllinen luonne on osa koko maailman­kaikkeuden luonnetta,[72] ja sen vuoksi elämä tulisi elää sopusoinnussa niin kunkin oman luonteen kuin maailman­kaikkeuden luonteen kanssa.[73] Ihmisluonto on eettinen, ja ihmiskunta on yhteydessä jumalalliseen, joka lähtee alkutulesta tai etteristä, joka aineen välityksellä on järjen ruumiillistuma, ja ihmisten pitäisi käyttäytyä sen mukaisesti.[11] Ihmisilläon vapaus, ja tähän vapauteen kuuluu vapautuminen järjettömistä haluista (himo, rikkaudet, elinolot, hallitseva asema ja niin edelleen) ja tahdon saattaminen järjen alaiseksi.[11] Eniten Khrysippos painotti yksikön arvoa ja loukkaamattomuutta sekä tahdon voimaa.[11]

Stoalaisten mukaan hyvän ja pahan lisäksi oli kolmaskin luokka, yhdentekevät asiat (adiaphora).[74] Monet sellaisetkin asiat, joita yleisesti pidetään hyvinä tai pahoina, ovat moraalisesti yhden­tekeviä; parhaita tällaisia ovat terveys, rikkaus ja kunnia, pahimpia sairaus ja köyhyys.[75] Khrysippos myönsi, että oli tavan­omaista ja hyväksyttävää sanoa toivottuja asioita "hyviksi",[74] Hänen mukaansa viisas tosin käyttää sellaisia hyväkseen, jos hänellä niitä on, mutta muutoin hän ei tavoittele eikä vaadi niitä itselleen. [75] Hyveen saattaminen täydelliseksi edellyttää tottumusta ja tapaa – toisin sanoen on olemassa moraalista edistystä, ja luonnetta pitää kehittää.

Stoalaiset pyrkivät vapautumaan kiihkeistä tunteista, joita he pitivät luonnon vastaisina. Näiden tunteiden (pathe) vuoksi arvostelu­kykymme on häiriintynyt.[11] Khrysippos kirjoitti kokonaisen kirjan tunteita käsittelevästä terapiasta.[76] Tällaiset tunteet ja intohimot ovat kuin sairauksia, jotka masentavat ja musertavat sieluamme, ja sen vuoksi hän yritti päästä niistä eroon (apatheia).[76] Väärät arvostelmat muuttuvat intohimoiksi, kun ne alkavat ylläpitää itse itseään, samaan tapaan kuin on juostessa on vaikea pysähtyä.[48] Ihmisen on kuitenkin toivotonta yrittää päästä eroon into­himoista, jos hänet on vallanntu rakkaus tai raivo; se käy päinsä vain hiljaisessa mielen­tilassa.[76] Siksi siihen pitää valmistautua edeltä käsin, ja tunteita on käsiteltävä mielessä silloin, kun ne ovat läsnä.[76] Ajattelemalla järjellä sellaisia tunteita kuin ahneutta, ylpeyttä tai himoa voidaan oppia ymmärtämään, mitä vahinkoa ne saavat aikaan.[76]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Chrysippus

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Bertrand Russell: ”Stoalaisuus”, Länsimaisen filosofian historia poliittisten ja sosiaalisten olosuhteiden yhteydessä varhaisimmista ajoista nykyaikaan asti, I osa (Vanhan ajan filosofia, Katolinen filosofia), s. 309–310. Suom. J.A. Hollo. WSOY, 1967.
  2. Josiah Gould: The Philosophy of Chrysippus, s. 7. SUNY, 1970. ISBN 0-87395-064-X.
  3. a b c d Diogenes Laërtius, vii. 179
  4. Diogenes Laërtius, vii. 182
  5. Diogenes Laërtius, vii. 181. Tässä lähteessä ei kerrota, kuka kuningas oli kyseessä, mutta siihen aikaan Kilikan hallinnasta kiistelivät Ptolemaios II Philadelphus ja Antiokhos I Soter, ks. {kirjaviite | Tekijä = Peter Green | Nimeke = Alexander to Actium: the historical evolution of the Hellenistic age | Sivu = 639 | Julkaisija = University of California Press | Vuosi = 1993 | Tunniste = ISBN 0-520-08349-0}}
  6. Diogenes Laërtius, vii. 179
  7. Diogenes Laërtius, vii. 184
  8. Diogenes Laërtius, vii. 181
  9. Diogenes Laërtius, vii. 180
  10. Diogenes Laërtius, vii. 181, x. 26–7
  11. a b c d e f g h William Leslie Davidson, James Hastings (toim.): ”Chrysippus”, Encyclopaedia of Religion and Ethics 3, s. 614–615. T. & T. Clark, 1908.
  12. ”Chronology”, The Cambridge History of Hellenistic Philosophy. Cambridge University Press, 1999. ISBN 0-521-61670-0.
  13. Diogenes Laërtius, vii. 185
  14. Plutarckhos, De Stoicorum Repugnantiis; Diogenes Laërtius, vii. 183
  15. Eusebius, Praeparatio Evangelica, 15. 18; Diogenes Laërtius, vii. 35
  16. a b ”Philodemus and the New Testament world Philosophy”, The Cambridge History of Hellenistic Philosophy. Cambridge University Press, 1999. ISBN 0-521-61670-0.
  17. a b ”Chrysippus”, The Concise Encyclopedia of Western Philosophy, s. 73–74. , 2005.
  18. ”The History of Hellenistic Logic”, The Cambridge History of Hellenistic Philosophy, s. 65. Cambridge University Press, 1999. ISBN 0-521-61670-0.
  19. Diogenes Laërtius, vii. 183
  20. a b c R. W. Sharples: Stoics, Epicureans and Sceptics: An Introduction to Hellenistic Philosophy, s. 24–25. Routledge, 2014. ISBN 978-1134836390.
  21. a b c d e f g h i Karsten Friis Johansen, Henrik Rosenmeier: A History of Ancient Philosophy: From the Beginnings to Augustine, s. 466–468. Routledge, 1998. ISBN 0-415-12738-6.
  22. Josiah Gould: The Philosophy of Chrysippus, s. 69–70. SUNY, 1970. ISBN 0-87395-064-X.
  23. a b Josiah Gould: The Philosophy of Chrysippus, s. 71. SUNY, 1970. ISBN 0-87395-064-X.
  24. a b Sekstos Empeirikos, Pyr. Hyp. ii. 110–112; Adv. Math. viii. 112–117
  25. a b Sekstos Empeirikos, Pyr. Hyp., ii. 110–112
  26. Kun Sekstus Empeirikos kertoi, että varhaisemmat filosofit olivat käyttäneet eri kriteerejä ehdollisten lauseiden totuuden märittämiseksi, hän ei maininnut Khrysipposta nimeltä, mutta nykyiset tutkijat uskovat, että hänen oma kantansa perustui Khrysippoksen käsitykseen tai että Khrysippos ainakin oli ollut samaa mieltä hänen kanssaan. Katso Josiah Gould: The Philosophy of Chrysippus, s. 72–82. SUNY, 1970. ISBN 0-87395-064-X.
  27. Susanne Bobzien, Stoic Syllogistic, Oxford Studies in Ancient Philosophy 14, 1996, pp. 133–192
  28. Diogenes Laertius, vii. 79; Sextus Empiricus, Hyp. Pyr. ii. 156–9; cf. Adv. Math. viii. 223ff.
  29. Khrysippos ei käyttänyt näitä latinalaisia nimiä, jotka ovat peräisin vasta keskiajalta
  30. 5.4 Stoic Syllogistic Viitattu 24.4.2015.
  31. a b R. W. Sharples: Stoics, Epicureans and Sceptics: An Introduction to Hellenistic Philosophy, s. 26. Routledge, 2014. ISBN 978-1134836390.
  32. a b ”The History of Hellenistic Logic”, The Cambridge History of Hellenistic Philosophy, s. 71. Cambridge University Press, 1999. ISBN 0-521-61670-0.
  33. Stephen Menn, The Stoic Theory of Categories, in Oxford Studies in Ancient Philosophy: Volume XVII: 1999, 215–47.
  34. a b Josiah Gould: The Philosophy of Chrysippus, s. 107. SUNY, 1970. ISBN 0-87395-064-X.
  35. Klemens Aleksandrialainen: Stromata, vii. 16
  36. Diogenes Laërtius, vii. 180.
  37. ”The Megarians and the Stoics”, Handbook of the History of Logic: Greek, Indian, and Arabic logic, s. 403. North Holland, 2004. ISBN 0-444-50466-4.
  38. Robert Drew Hicks: Stoic and Epicurean, s. 70. C. Scribner, 1910.
  39. a b c Josiah Gould: The Philosophy of Chrysippus, s. 90. SUNY, 1970. ISBN 0-87395-064-X.
  40. a b c d e Stoicism, s. 22-23. Constable, 1908.
  41. Eduard Zeller: The Stoics, Epicureans, and Sceptics, s. 77. Longmans, 1880.
  42. a b c d e ”Stoics”, Robert Drew Hicks, s. 944-948. Hugh Chisholm, 1911.
  43. Robert Drew Hicks: Stoic and Epicurean, s. 66. C. Scribner, 1910.
  44. Cicero, De Natura Deorum, ii, 19
  45. Plutarch, De Stoicorum Repugnantiis, 41.
  46. a b ”The Megarians and the Stoics”, Handbook of the History of Logic: Greek, Indian, and Arabic logic, s. 431. North Holland, 2004. ISBN 0-444-50466-4.
  47. a b Stoicism, s. 79. Constable, 1908.
  48. a b c d R. W. Sharples: Stoics, Epicureans and Sceptics: An Introduction to Hellenistic Philosophy, s. 67-68. Routledge, 2014. ISBN 978-1134836390.
  49. a b c d e f g h i j Eduard Zeller: The Stoics, Epicureans, and Sceptics, s. 174-179. Longmans, 1880.
  50. Cicero, Kohtalosta, 20–21
  51. a b c d Eduard Zeller: The Stoics, Epicureans, and Sceptics, s. 180-182. Longmans, 1880.
  52. Anthony Kenny: Ancient Philosophy, s. 195. Oxford University Press, 2006. ISBN 0-19-875273-3. , viittaus Ciceron teokseen Kohtalosta, 28–29
  53. Diogenianus Eusebioksen teoksessa Praeparatio evangelica, vi. 8, lainaus teoksessa P. Lloyd Gerson, Brad Inwood: Hellenistic Philosophy: Introductory Readings, s. 190. Hackett, 1997. ISBN 0-87220-378-6.
  54. Jacques Brunschwig, David Sedley: ”Hellenistic Philosophy”, The Cambridge Companion to Greek and Roman Philosophy, s. 172. Cambridge University Press. ISBN 0-521-77503-5.
  55. Josiah Gould: The Philosophy of Chrysippus, s. 152, alaviite 3. SUNY, 1970. ISBN 0-87395-064-X.
  56. Josiah Gould: The Philosophy of Chrysippus, s. 144–145. SUNY, 1970. ISBN 0-87395-064-X.
  57. a b c Cicero, De Natura Deorum, i. 15
  58. Max Bernhard Weinsten, Welt- und Lebensanschauungen, Hervorgegangen aus Religion, Philosophie und Naturerkenntnis ("World and Life Views, Emerging From Religion, Philosophy and Nature") (1910), sivu 233
  59. Cicero, De Natura Deorum, iii. 10. Cf. ii. 6
  60. Cicero, De Natura Deorum, iii. 10
  61. Plutarkhos, De Stoicorum Repugnantiis, 1051 B
  62. a b Aulus Gellius, vii. 1
  63. Plutarch, De Stoicorum Repugnantiis, 1050 E; De Communibus Notitiis, 1065 B
  64. Plutarch, De Communibus Notitiis, 1065 D
  65. a b c d e Josiah Gould: The Philosophy of Chrysippus, s. 116-118. SUNY, 1970. ISBN 0-87395-064-X.
  66. Plutarkhos, De Communibus Notitiis, 1079F
  67. a b Thomas Little Heath: A History of Greek Mathematics, Vol 1: From Thales to Euclid. Oxford, 1921.
  68. Iamblikhos, in Nicom., ii. 8f; Syrianus, in Arist. Metaph., Kroll 140. 9f.
  69. Galenos: On The Doctrines of Hippocrates and Plato, iii.3.13–22, iv.2.27, iv.6.19–27. Katso myös Epiktetos: Keskusteluja, i.28.6–10; ii.17.19–23, jossa kerrotaan, mitä tästä näytelmästä sanottiin stoalaisessa koulussa.
  70. Stoicism, s. 13. Constable, 1908.
  71. Josiah Gould: The Philosophy of Chrysippus, s. 163. SUNY, 1970. ISBN 0-87395-064-X.
  72. Diogenes Laërtius, vii. 87
  73. Diogenes Laërtius, vii. 88
  74. a b Anthony Kenny: Ancient Philosophy, s. 282. Oxford University Press, 2006. ISBN 0-19-875273-3.
  75. a b Eduard Zeller: The Stoics, Epicureans, and Sceptics, s. 284. Longmans, 1880.
  76. a b c d e Josiah Gould: The Philosophy of Chrysippus, s. 186-188. SUNY, 1970. ISBN 0-87395-064-X.