Euripides

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee tragediakirjailijaa. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Euripides
Εὐριπίδης
Euripideen rintakuva. Roomalainen kopio kreikkalaisesta alkuperäisteoksesta 300-luvulta eaa. Vatikaanin museot.
Euripideen rintakuva. Roomalainen kopio kreikkalaisesta alkuperäisteoksesta 300-luvulta eaa. Vatikaanin museot.
Henkilötiedot
Syntynyt n. 480 eaa.
Salamis, Attika
Kuollut 406 eaa.
Pella, Makedonia
Ammatti näytelmäkirjailija
Kirjailija
Tuotannon kieli muinaiskreikka (klassinen)
Aikakausi klassinen kausi
Tyylilajit tragedia
Pääteokset Medeia, Elektra, Troijan naiset, Bakkhantit
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Euripides (m.kreik. Εὐριπίδης, Euripidēs; n. 480406 eaa.) oli antiikin kreikkalainen tragediakirjailija. Hänet tunnetaan viimeisenä kolmesta suuresta kreikkalaisesta tragediarunoilijasta Aiskhyloksen ja Sofokleen jälkeen.[1][2] [3]

Euripides ammensi aiheensa perinteiseen tapaan kreikkalaisesta jumaltarustosta, mutta käsittelee aiheita edeltäjiään realistisemmin ja henkilöitään psykologisesti eritellen. Näytelmissään Euripides toi esiin aikaisemmin sivuun jääneet voimakkaat naishahmot sekä painotti erityisesti yksilön omaa pohdintaa ja toimintaa. Toisaalta häntä syytettiin ateismista ja misogyniasta. Euripides saavutti selvästi vähemmän kilpailuvoittoja kuin Aiskhylos ja Sofokles; hän voitti eläessään neljä ensipalkintoa ja yhden kuolemansa jälkeen.[1][3]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euripideen elämästä näytelmien ulkopuolella on jäänyt hyvin vähän lähdemateriaalia. Antiikin ajalta on säilynyt yksi anonyymi Euripideen elämäkerta. Aristofaneen näytelmien perusteella voidaan muodostaa vain irvaileva kuva Euripideestä. Esimerkiksi näytelmässä Naistenjuhla Euripides on loukannut naisia ja lähettää ystävänsä naiseksi pukeutuneena naisten pariin korjaamaan tilannetta. Aristofaneen näytelmässä Sammakot Dionysos matkustaa Haadeeseen hakemaan Euripidestä kuolleista, mutta päättää sittenkin tuoda Aiskhyloksen.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euripides oli kotoisin Ateenan kaupunkivaltioon kuulunesta Attikan Flyan demoksesta tai joidenkin lähteiden mukaan Fylen demoksesta. Hänen isänsä oli Mnesarkhos ja äitinsä Kleito. Euripideen kerrotaan syntyneen Salamiin saarella vuonna 480 eaa., kun hänen vanhempansa oli evakuoitu sinne muiden ateenalaisten tavoin persialaisten hyökkäyksen aikaan. Legendan mukaan hän olisi jopa syntynyt saman päivänä, jolloin Salamiin taistelu käytiin. Kertomusta voi kuitenkin epäillä, koska on mahdollista, että hänet haluttiin myöhemmin liittää jotenkin samaan taisteluun, johon Aiskhylos oli itse osallistunut ja jonka voitonjuhlissa Sofokles oli tanssinut. Eratostheneen mukaan Euripides olisi ollut kuollessaan vuonna 406 eaa. 75-vuotias, jolloin hän olisi syntynyt vuonna 481 eaa. Paroslainen kronikka taas ajoittaa Euripideen syntymän vuoteen 485 eaa.[3]

Euripides. Vatikaanin museot.

Myös Euripideen perheen asemasta liikkui erilaisia versioita. Johannes Stobaioksen mukaan hänen isänsä olisi ollut boiotialainen, joka oli karkotettu kotimaastaan köyhyyden vuoksi. Aristofanes puolestaan pilkkasi Euripideen äitiä vihanneskauppiaaksi ja vieläpä epärehelliseksi sellaiseksi.[3][4] Toisten antiikin aikaisten lähteiden mukaan Euripides olisi kuitenkin nuoruudessaan suorittanut Thargelia-juhlassa kulttitehtäviä, jotka oli varmasti varattu vain hyväsukuisille nuorille. Se, että Euripides oli kohtalaisen varakkaasta kodista, näkyy myös siinä, että hän sai hyvän kasvatuksen ja monipuolista opetusta. Retoriikassa häntä opetti Prodikos, joka pyrki samaan oppilaikseen juuri merkittävien perheiden poikia.[3][5] Myöhemmin Euripideen tuttaviin kuuluivat myös muun muassa filosofit Anaksagoras ja Sokrates sekä sofistit Protagoras ja Gorgias.

Kerrotaan, että oraakkeli olisi ennustanut Euripideen tulevaisuuden olevan huomattava, ja että tämä tultaisiin kruunaamaan ”pyhin seppelein”. Tämän vuoksi hänen isänsä laittoi hänet opiskelemaan urheilua. Euripideen kerrotaankin voittaneen nuorukaisena Eleusinia- ja Theseia-juhlien kilpailuissa. Hän myös pyrki 17-vuotiaana Olympian kisoihin, mutta ei päässyt niihin, koska hänen iästään oli jotakin epäilystä. Joskus hänen urheilutaustansa on katsottu näkyvän Foinikian naiset (Foinissai) -näytelmän kuvauksessa Eteokleen ja Polyneikeen kamppailusta. Myöhemmin Euripides opiskeli taidemaalausta, filosofiaa ja kirjallisuutta, sekä luonnontieteitä Anaksagoraan oppilaana ja retoriikkaa, kuten jo mainittua, Prodikoksen oppilaana.[3][6]

Varhainen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tragedioiden kirjoittamisen Euripides aloitti viimeistään 18-vuotiaana. Hänen ensimmäinen julkisesti ja omalla nimellä esitetty näytelmänsä oli Peliaan tyttäret (Peliades), joka esitettiin Dionysia-juhlien näytelmäkilpailuissa vuonna 455 eaa. Se sijoittui tuolloin kolmanneksi. Vuonna 441 eaa. Euripides voitti ensimmäistä kertaa ensimmäisen palkinnon.[1][3]

Athenaios kertoo Euripideen olleen suuri kirjojen keräilijä. Hänen kerrotaan myös opetelleen ulkoa Herakleitoksen teoksia, jotka löysi Efesoksen Artemiin temppelistä, ja olleen ensimmäinen, joka toi nämä Sokrateen tietoon.[3][7] Euripides oli läheisissä väleissä Sokrateen kanssa, joskin Aulus Gelliuksen mainitsema tieto siitä, että Sokrates olisi opettanut Euripideelle etiikkaa, ei välttämättä pidä paikkaansa, sillä Sokrates oli Euripidesta yli kymmenen vuotta nuorempi. Euripideen näytelmissä oli selviä viittauksia Anaksagoraan opetuksiin, ja niitä vaikuttaa olleen erityisesti kadonneessa tragediassa Viisas Melanippe.[3][8] Euripides olikin selvästi luonteenlaadultaan hyvin filosofinen. Joskus on jopa ihmetelty, miksi tällaisen luonteen omaava halusi kirjoittaa tragedioita, joissa liikutaan jatkuvasti myytin maailmassa.[3]

Myöhempi ura ja siirtyminen Makedoniaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Istuvaa Euripidesta esittävä patsas Roomasta, 100-luku jaa. Louvre.

Euripides esitytti näytelmiä aina vuoteen 408 eaa. saakka, jolloin osallistui viimeistä kertaa näytelmäkilpailuihin tragedialla Orestes. Tämä oli hänen Pian tämän jälkeen vuonna 408 tai 407 eaa. hän siirtyi ensin Magnesiaan ja sitten kutsuttuna Pellaan Makedonian kuninkaan Arkhelaoksen hoviin, jonne oli kerätty joukko eteviä kreikkalaisia taiteilijoita.[3]

Syytä Euripideen muuttoon ei tiedetä. On mahdollista, että hän lähti vapaaehtoiseen maanpakoon ensi sijassa teostensa herättämän epäsuosion vuoksi. Aristofanes ja muut kirjailijat hyökkäsivät usein Euripidesta ja tämän filosofisia ajatuksia vastaan, ja häntä vastaan oli muodostunut voimakas ryhmä, jonka vaikutus näkyy mitä todennäköisimmin myös siinä, ettei Euripides voittanut näytelmäkilpailuja kovin usein, vain viidesti.[1][3] Euripides joutui myös ainakin kerran oikeuteen, koska häntä syytettiin siitä, että hän oli tragediassaan Hippolytos (säe 612, ”Kieleni vannoi, mieleni ei”) kannustanut väärän valan vannomiseen.[3][9]

Joskus syyksi Euripideen muuttoon on esitetty kuitenkin se, että hänen vaimollaan olisi ollut rakkausjuttu hänen ystävänsä Kefisofonin kanssa, jonka vuoksi hän joutui komediakirjailijoiden pilkkaamaksi. Tarinan todenperäisyyttä on kuitenkin vahvasti epäilty, erityisesti koska Euripidesta muuten pilkannut Aristofanes ei nosta asiaa esille ainakaan mitenkään selvästi.[3][10]

Euripideen anonyymi elämäkertakirjailija kertoo, että Euripideen ensimmäinen vaimo olisi ollut Khoirilla, Mnesilokhoksen tytär, ja että Euripides olisi tämän uskottomuuden vuoksi kirjoittanut Hippolytoksen koko naissukupuolen pilkkaamiseksi, sekä ottanut avioeron. Tämän jälkeen hän olisi ottanut uuden vaimon nimeltään Melitto, joka ei kuitenkaan osoittautunut edellistä paremmaksi. Tämä kertomus ei kuitenkaan sovi yhteen sen kanssa, että Hippolytos esitettiin vuonna 428 eaa. ja Aristofaneen Naistenjuhla, joka mainitsee Euripideen olleen sukuliitossa Mnesilokhoksen kanssa, vuonna 414 eaa. Koska Euripideelta tuskin kesti 14 vuotta vaimonsa petoksesta avioeron ottamiseen, eikä Aristofanes varmaankaan olisi epäonnistunut skandaalin mainitsemisesta Naistenjuhlassa, koko kertomus asettuu epäilyksenalaiseksi.[3]

Loppuvuodet ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euripideen jo eläessään nauttima kunnioitus näkyy paitsi kuningas Arkhelaoksen suomassa suosiossa myös kertomuksessa, jonka mukaan monet Sisilian sotaretkellä vangiksi joutuneet ateenalaiset sotilaat päästettiin vapaiksi heidän osattuaan siteerata Euripideen näytelmiä isännilleen.[11]

Euripides ei ehtinyt toimia Makedoniassa kovin kauaa, sillä hän kuoli siellä jo vuonna 406 eaa. Hänen kuolemastaan kehittyi erilaisia tarinoita, jotka perustuvat selvästi hänen omien tragedioidensa kuvauksiin jonkun kuolemasta. Erään kertomuksen mukaan Euripideen olisivat repineet kappaleiksi Arkhelaoksen koirat, jotka kilpailevat runoilijat Arrhidaios ja Krateuas usuttivat hänen kimppuunsa. Toisen version mukaan naiset olivat repineet hänet kappaleiksi, mikä viittaa selvästi Bakkhantteihin.[3]

Ateenalaiset pyysivät Euripideen ruumista takaisin, mutta Arkhelaos kieltäytyi tästä, ja niin hänet haudattiin Makedoniaan suurin kunnianosoituksin. Sofokleen kerrotaan surreen Euripideen kuolemaa niin, että seuraavan näytelmänsä esityksessä hänen näyttelijänsä olivat ilman seppeleitä.[3][12] Euripideen poika Euripides nuorempi esitti isänsä näytelmiä postuumisti, merkittävimpänä Bakkhantit ja Ifigeneia Auliissa, jotka voittivat tragediakilpailun samassa trilogiassa noin vuonna 405 eaa.[13]

Näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Papyruskatkelma Euripideen tragediasta Faethon. P.Berol. inv. 9771.
Euripideen tragedian Orestes käsikirjoitus 1300-luvulta. Oxford, Bodleian Library, MS. Barocci 120, fol. 32r.

Euripides kirjoitti 22 tetralogiaa,[1] mikä tekisi 66 tragediaa ja 22 satyyrinäytelmää. Niistä viisi oli voittoisia.[1] Antiikin lähteissä esiintyy tosin myös maininta 92 näytelmästä, joista 15 olisi voittanut, sekä 75 tragediasta, joista voitti mainitut viisi.[3]

Euripideen näytelmistä 18 on säilynyt nykyaikaan kokonaisina. Tunnetuimpiin tragedioihin kuuluvat muun muassa Medeia, Elektra, Troijan naiset ja Bakkhantit. Euripideen Kyklooppi on ainoa nykyaikaan säilynyt satyyrinäytelmä. Mainittujen 18 näytelmän lisäksi on säilynyt näytelmä Rhesos, joka saattaa kuitenkin olla epäperäinen.[1][3]

Aiheensa Euripides otti kreikkalaisesta mytologiasta, mutta käsitteli niitä erittäin vapaasti. Hän meni roolihenkilöiden psykologisessa erittelyssä pidemmälle kuin edeltäjänsä ja on ensimmäisenä valinnut eroottisen intohimon draamansa aiheeksi. Näytelmissään Euripides esittelee juonen alussa olevassa prologissa tai pitkissä monologeissa. Hänen näytelmissään on myös monesti lopussa deus ex machina -ratkaisu.

Säilyneet näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euripideen säilyneet näytelmät ovat:[1]

  • Alkestis (Ἄλκηστις, Alkēstis) (438 eaa., II palkinto näytelmäkilpailussa)
  • Medeia (Μήδεια, Mēdeia) (431 eaa., III palkinto näytelmäkilpailussa)
  • Herakleen lapset (Ἡρακλεῖδαι, Hērakleidai) (n. 430 eaa.)
  • Hippolytos (Ἱππόλυτος) (ensimmäinen versio n. 429 eaa., toinen n. 428 eaa., I palkinto näytelmäkilpailussa)
  • Andromakhe (Ἀνδρομάχη, Andromakhē) (n. 428–423 eaa.)
  • Hekabe (Ἑκάβη, Hekabē) (n. 424 eaa.)
  • Turvananojat (Ἱκέτιδες, Hiketides) (n. 421 eaa.)
  • Elektra (Ἠλέκτρα, Ēlektra) (n. 420 eaa.)
  • Herakles (Ἡρακλῆς, Hēraklēs, myös Raivoisa Herakles, Ἡρακλῆς μαινόμενος, Hēraklēs mainomenos) (n. 416 eaa.)
  • Troijan naiset (Τρῳάδες, Trōades) (415 eaa., II palkinto näytelmäkilpailussa)
  • Ifigeneia Tauriissa (oikeammin Ifigeneia taurien maassa, Ἰφιγένεια ἐν Ταύροις, Ifigeneia en Taurois) (n. 414 eaa.)
  • Ion (Ἴων, Iōn) (n. 414 eaa.)
  • Helena (Ἑλένη, Helenē) (412 eaa.)
  • Kyklooppi (Κύκλωψ, Kyklōps) (satyyrinäytelmä, n. 412–408 eaa.)
  • Foinikian naiset (Φοίνισσαι, Foinissai) (n. 409–408 eaa.)
  • Orestes (Ὀρέστης, Orestēs) (408 eaa.)
  • Ifigeneia Auliissa (Ἰφιγένεια ἐν Αὐλίδι, Ifigeneia en Aulidi) (postuumisti n. 405 eaa., I palkinto näytelmäkilpailussa)
  • Bakkhantit (Βάκχαι, Bakkhai) (postuumisti n. 405 eaa., I palkinto näytelmäkilpailussa)
  • Rhesos (Ῥῆσος, Rhēsos) (n. 450–440 eaa., mahdollisesti epäperäinen)

Kadonneet näytelmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euripideen vain katkelmina säilyneitä tai kokonaan kadonneita näytelmiä ovat:[14]

Ajoitettavissa olevat

  • Peliaan tyttäret (Πελιάδες, Peliades) (455 eaa.)
  • Likymnios (Λικύμνιος) (n. 450 eaa.)
  • Telefos (Τήλεφος, Tēlefos) (438 eaa. yhdessä Alkestiin kanssa)
  • Alkmaion Psofiissa (Ἀλκμαίων ὁ διὰ Ψωφῖδος, Alkmaiōn ho dia Psōfidos) (438 eaa. yhdessä Alkestiin kanssa)
  • Kreetan naiset (Κρῆσσαι, Krēssai) (438 eaa. yhdessä Alkestiin kanssa)
  • Kreetalaiset (Κρῆτες, Krētes) (n. 435 eaa.)
  • Aigeus (Αἰγεύς) (n. 435 eaa.)
  • Filoktetes (Φιλοκτήτης, Filoktētēs) (431 eaa. yhdessä Medeian kanssa)
  • Diktys (Δίκτυς) (431 eaa. yhdessä Medeian kanssa)
  • Elonkorjaajat (Θηρισταί, Thēristai) (satyyrinäytelmä, 431 eaa. yhdessä Medeian kanssa)
  • Kresfontes (Κρεσφόντης, Kresfontēs) (n. 429–425 eaa.)
  • Bellerofontes (Βελλεροφόντης, Bellerofontēs) (n. 425 eaa.)
  • Aiolos (Αἴολος) (n. 425 eaa.)
  • Ino (Ἰνώ, Inō) (n. 425 eaa.)
  • Foiniks (Φοῖνιξ) (n. 425 eaa.)
  • Peleus (Πηλεύς, Pēleus) (n. 424 eaa.)
  • Stheneboia (Σθενέβοια) (n. 424 eaa.)
  • Theseus (Θησεύς, Thēseus) (n. 422 eaa.)
  • Erekhtheus (Ἐρεχθεύς) (423–418 eaa.)
  • Faethon (Φαέθων, Faethōn) (n. 420 eaa.)
  • Viisas Melanippe (Μελανίππη ἡ σοφή, Melanippē hē sofē) (n. 420 eaa.)
  • Aleksandros (Ἀλέξανδρος) (415 eaa. yhdessä Troijan naisten kanssa)
  • Palamedes (Παλαμήδης, Palamēdēs) (415 eaa. yhdessä Troijan naisten kanssa)
  • Sisyfos (Σίσυφος) (satyyrinäytelmä, 415 eaa. yhdessä Troijan naisten kanssa)
  • Pleisthenes (Πλεισθένης, Pleisthenēs) (n. 415 eaa.)
  • Vangittu Melanippe (Μελανίππη ἡ δεσμῶτις, Melanippē hē desmōtis) (n. 412 eaa.)
  • Andromeda (Ἀνδρομέδα) (412 eaa. yhdessä Helenan kanssa)
  • Antiope (Ἀντιόπη, Antiopē) (n. 412 eaa.)
  • Hypsipyle (Ὑψιπύλη, Hypsipylē) (n. 412 eaa.)
  • Khrysippos (Χρύσιππος) (n. 411–408 eaa. yhdessä Foinikian naisten kanssa)
  • Oinomaos (Οἰνόμαος) (n. 411–408 eaa. yhdessä Foinikian naisten kanssa)
  • Arkhelaos (Ἀρχέλαος) (n. 408 eaa.)
  • Temenidai (Τημενίδαι, Tēmenidai) (n. 408 eaa., yhdessä Arkhelaoksen kanssa)
  • Temenos (Τήμενος, Tēmenos) (n. 408 eaa., yhdessä Arkhelaoksen kanssa)
  • Alkmaion Korintissa (Ἀλκμαίων ὁ διὰ Κορίνθου, Alkmaiōn ho dia Korinthū) (n. 405 eaa., yhdessä Bakkhanttien ja Ifigeneia Auliissa kanssa)

Ajoittamattomat

  • Alkmene (Ἀλκμήνη, Alkmēnē)
  • Alope (Ἀλόπη, Alopē) eli Kerkyon (Κερκύων, Kerkyōn)
  • Antigone (Ἀντιγόνη, Antigonē)
  • Auge (Αὔγη, Augē)
  • Autolykos (Αὐτόλυκος) (satyyrinäytelmä)
  • Busiris (Βούσιρις, Būsiris) (satyyrinäytelmä)
  • Danae (Δανάη, Danaē)
  • Epeios (Ἐπειός)
  • Eurystheus (Εὐρυσθεύς) (satyyrinäytelmä)
  • Friksos (Φρίξος)
  • Iksion (Ἰξίων, Iksiōn)
  • Kadmos (Κάδμος)
  • Lamia (Λάμια)
  • Meleagros (Μελέαγρος)
  • Myysialaiset (Μυσοί)
  • Oidipus (Οἰδίπους, Oidipūs)
  • Oineus (Οἰνεύς)
  • Peirithoos (Πειρίθοος)
  • Polyidos (Πολύιδος)
  • Protesilaos (Πρωτεσίλαος, Prōtesilaos)
  • Rhadamanthys (Ῥαδάμανθυς)
  • Skiron (Σκίρων, Skirōn) (satyyrinäytelmä)
  • Skyroslaiset (Σκύριοι, Skyrioi)
  • Syleus (Συλεύς) (satyyrinäytelmä)
  • Tennes (Τέννης, Tennēs)
  • Thyestes (Θυέστης, Thyestēs)
  • Verhottu Hippolytos (Ἱππόλυτος καλυπτόμενος, Hippolytos kalyptomenos)

Tyyli ja kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euripides esittää näytelmissään hyvin toisenlaisen kuvan jumalista ja näiden ominaisuuksista kuin perinteiset myytit. Hänen käsityksensä maailmasta ja jumalista muistuttivat Anaksagoraan opetuksia, ja niissä voidaan nähdä panteistisiakin piirteitä. Euripideelta ei löydy Aiskhyloksen näytelmien ylevää uskoa perinteisiin jumaliin ja jonkinlaiseen katselmuksen ohjaavaan käteen. Sen sijaan hänellä näkyy ristiriita hänen filosofisten näkemystensä ja perinteisen mytologian kertomusten välillä. Hän ei kyennyt saattamaan näitä sopusointuun toistensa kanssa, mutta ei myöskään voinut olla hiljaa tästä ristiriidasta. Siksi hänen näytelmänsä sisältävät usein poleemista keskustelua niiden teemoista. Myöhemmin Euripidesta syytettiin joskus jumalattomuudesta, mutta tämä on kovin yksioikoinen näkemys ja tekee hänelle vääryyttä.[3][15]

Euripides Sýroksen Ermoúpolin Apollon-teatterin kattomaalauksissa.
Euripides kuvattuna reliefissä 1. vuosisadalta eaa. Istanbulin arkeologinen museo.

Euripides muunteli tuttuja myyttejä, sekä tapahtumia että henkilöhahmoja, joskus erikoisillakin tavoilla. Oresteessa Menelaos esitetään itsekkäänä pelkurina ja Helena kevytkenkäisenä ja kelvottomana. Helenassa Euripides omaksuu Stesikhoroksen ajatuksen, jonka mukaan Helenaa ei koskaan vietykään Troijaan, vaan sinne vietiin hänen näköiskuvansa (εἴδωλον, eidōlon).[3][16] Andromakhe, Hektorin leski ja Neoptolemoksen orja, tuntuu unohtavan menneisyyteensä kiistellessään Hermionen kanssa. Elektra suuttuu aviomiehelleen, koska tämä kutsuu päivällisvieraita vaikka kotona ei ole tarpeeksi ruokatarpeita.[3]

Lyhyesti sanottuna Euripides tuo näin tragedian tavallisen ihmiselämän tasolle. Hän esittää, kuten Aristoteles mainitsee Sofokleen sanoneen kilpakumppanistaan, ihmiset sellaisina kuin nämä ovat, ei sellaisina kuin näiden tulisi olla.[3][17] Näyttämölle astelevat hänen oman aikansa ihmiset muinaisten heerosten nimillä ja asuissa. Kun Medeia, Ifigeneia tai Alkestis puhuvat, äänessä ovat abstraktimmin äiti, tytär ja vaimo.[3]

Kaikki tämä mahdollisti sen, että näytelmissä esitettiin tunteita hyvin laaja-alaisesti. Juuri tästä syystä käytännöllismielinen Sokrates suosi juuri Euripideen näytelmiä, ja hänen sanotaan käyneen teatterissa vain silloin kun niitä esitettiin. Samoin uuden komedian kirjailijat, kuten Menandros, ihailivat Euripidesta juuri tästä syystä ja käyttivät häntä esikuvanaan. Filemon sanoi, että jos hän voisi olla varma sielun säilymisestä kuoleman jälkeen, hän hirttäisi itsensä, jotta pääsisi tapaamaan Euripideen.[3][18]

Tunteiden esitykseen liittyy läheisesti näytelmien traagisuus. Monet Euripideen näytelmät päättyvät onnettomuuteen. Aristoteles piti tätä hyvänä asiana, sillä juuri tällaiset tragediat tekevät suurimman vaikutuksen näyttämöllä kilpailussa. Siksi hän kutsuu Euripidesta runoilijoista traagillisimmaksi. Toisaalta hän lisää, että Euripideen tragedioissa oli muita, rakenteellisia puutteita.[3][19] Euripidesta on moitittu muun muassa siitä, että hän käyttää paljon deus ex machina -ratkaisuja, hänen kuorolaulunsa eivät liity näytelmien aiheeseen, ja hänen näytelmiensä prologit ovat erikoisia ja muodollisia.[3][20]

Euripideen tragedioissa on usein filosofisia ajatelmia sekä pitkähköjä retorisia esityksiä, joissa Medeia puhuu joskus kuin sofisti tai Hekabe kuin vapaa-ajattelija. Kaiken tämän vuoksi Euripidesta on kutsuttu sofistien runoilijaksi, vaikka tarkemmin ottaen hänen ajattelunsa henki muistuttaa ennemmin Sokratesta, sofistien vastustajaa.[3] Joskus Euripideen tyyli on nähty liiallisenakin, mutta se vetosi muun muassa Ciceroon ja Quintilianukseen, joista jälkimmäinen sanoi, että Euripidesta voidaan hyvin verrata forumin hienostuneimpiin puhujiin.[3][21] Cicero ihaili Euripidesta niin, että hänellä sanotaan olleen Medeia kädessään murhansa hetkellä.[3][22]

Mitä tulee Euripideen käyttämään kieleen, hän omaksui näytelmiinsä tavallisen puhetavan, aivan samoin kuin oli tuonut aiheensa ja henkilöhahmonsa tavallisen elämän tasolle. Tällainen kieli sopi paremmin hänen tarvitsemaansa tunneilmaisuun.[3] Aristoteles sanoo hänen käyttäneen arkipäivän kielen sanoja näytelmissään taitavasti ja toimineen tässä uranuurtajana.[3][23]

Euripideella on myöhemmin ollut maine naistenvihaajana. Hänen vaimonsa väitetty uskottomuus mainittiin jo aiemmin. Muutoin syyte saattoi perustua hänen luonteenlaatuunsa. Koska Euripides kirjoitti sellaisista naishahmoista kuin Antigone, Ifigeneia ja Alkestis, hän ei kuitenkaan ollut mitenkään sokea naisten lempeydelle, voimakkaalle kiintymykselle ja itsensä hylkäävälle omistautumiselle. Jotkut muut hänen naishahmonsa, kuten Medeia, näyttäytyvät puolestaan hyvin toisenlaisina. Kaiken kaikkiaan naiskuvauksiin niin kuin muihinkin hahmoihin pätee se aiemmin sanottu, että Euripides pyrki kuvaamaan ihmiset sellaisina kuin nämä ovat, sekä hyvässä että pahassa.[3]

Jälkimaine ja vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euripideen näytelmiä esitettiin paljon myös hänen kuolemansa jälkeen, ja ne nousivat lopulta suositummiksi kuin omana aikanaan suositut Aiskhyloksen ja Sofokleen näytelmät. Hellenistisenä kautena hänet laskettiin kuuluvaksi suurimpien kreikkalaisten tragediakirjailijoiden joukkoon. Euripideen vaikutus jatkui voimakkaana roomalaisaikana ja vielä esimerkiksi ranskalaisessa klassistisessa teatterissa.

Euripideesta tunnetaan useita antiikin aikaisia veistoksia, joita on säilynyt myöhempinä kopioina. Pausanias mainitsee Ateenan Dionysoksen teatterilla olleen Euripideen patsaan.[3][24]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Euripides”, Antiikin käsikirja, s. 159–161. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. Oksala, Päivö: ”Johdanto”. Teoksessa Euripides: Medeia. Ifigeneia Auliissa. (Medeia; Ifigeneia en Aulidi.) Suomentaneet Otto Manninen, K. V. L. Jalkanen. Johdannon kirjoittanut Päivö Oksala. Antiikin klassikot. 2. painos. Juva: WSOY, 1998.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah Smith, William: ”Euripides (2)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio.
  4. Aristofanes: Akharnalaiset 454, Naistenjuhla 387, 456, 910, Ritarit 19, Sammakot 839; Plinius vanhempi: Naturalis historia 22.22; Aulus Gellius: Attikan öitä 15.20.
  5. Platon: Sokrateen puolustuspuhe (Apologia) 19e; Aristoteles: Retoriikka 3.14.9; Filostratos: Sofistien elämät (Vitae Sophistarum), ”Prodikos”.
  6. Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 1.7, 1.38; Strabon: Maantiede XIV, 645; Herakleios Pontoslainen: Alleg. Homer. 22.
  7. Athenaios: Deipnosofistai 1.3a; Tatianos: Puheita kreikkalaisille 143b.
  8. Euripides: Orestes 545, 971, Troijan naiset 879, Helene 1014; Viisas Melanippe, katkelmat ed. Wagner, s. 255; Platon: Sokrateen puolustuspuhe (Apologia) 26d–e; Cicero: Keskusteluja Tusculumissa 1.26.
  9. Aristoteles: Retoriikka 3.15.8, 1416a26–35.
  10. Smith, William: ”Cephisophon”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio.
  11. Plutarkhos: Kuuluisien miesten elämäkertoja, ”Nikias” 29.
  12. Ael. VH 13.4 ; Diodoros Sisilialainen: Historian kirjasto 13.103; Gel. 15.20; Pausanias: Kreikan kuvaus 1.20; Thomas Magistros: Euripideen elämä (Vit. Eur.); Suda, Εὐριπίδης; Stefanos Byzantionlainen: Ethnika, Βορμίσκος; Euripideen elämä (Vit. Eur.) 31.
  13. Smith, William: ”Euripides (3)”, Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology. Boston: Little, Brown and Company, 1849–1867. Teoksen verkkoversio.
  14. Euripides Bibliotheca Augustana. Viitattu 18.5.2020.
  15. Esim. Euripides: Herakles 1316, 1317, Andromakhe 1138, Orestes 406, Ion, 445; Klemens Aleksanrialainen: Protreptikos 7.
  16. Vertaa Herodotos: Historiateos 2.112-120
  17. Aristoteles: Runousoppi 25, 1460b33–34.
  18. Claudius Aelianus: Varia historia 2.13; Quintilianus: Puhujan kasvatus (Institutio oratoria) 10.1; Thomas Magistros: Euripideen elämä.
  19. Aristoteles: Runousoppi 13, 1453a22–30.
  20. Aristoteles: Runousoppi 18, 1456a25–30; Horatius: Epistula ad Pisones 191.
  21. Cicero: Kirjeitä ystäville (Epistulae ad Familiares) 16.8; Quintilianus: Puhujan kasvatus (Institutio oratoria) 10.1.
  22. Ptolemaios Hefaistion (Ptolemaios Khennos): Uusi historia 5.5.
  23. Aristoteles: Retoriikka III.2, 1404b25–27.
  24. Pausanias: Kreikan kuvaus 1.21.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Euripides: 4 x Medeia: Käännöksiä ja esseitä. Toimittanut Maarit Kaimio. Helsinki: Klassillisen filologian laitos, Helsingin yliopisto, 1999. ISBN 951-45-8549-6.
  • Euripides: Bakkhantit. (Bákkhai). Suomentanut Mauno Manninen. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.
  • Euripides: Herakles. Suomentanut Alkuteosta mukaillen suom. Pentti Saarikoski. Otava, 1967.
  • Euripides: Hippolytos. Troijan naiset. (Hippolytos; Troades). Suomentanut Maarit Kaimio. Helsinki: Gaudeamus, 1974. ISBN 951-662-071-X.
  • Euripides: Kyklooppi: satyyrinäytelmä. Suomentanut Pentti Saarikoski). S.l., s.a..
  • Euripides: Medeia. Suomentanut ja jälkisanat Kirsti Simonsuuri. Helsinki: Lasipalatsi. Kirja kerrallaan, 1999. ISBN 951-9351-03-5.
  • Euripides: Medeia. Ifigeneia Auliissa. (Medeia; Ifigeneia en Aulidi.). Suomentanut Otto Manninen, K. V. L. Jalkanen. Johdannon kirjoittanut Päivö Oksala. Antiikin klassikot. Porvoo Helsinki: WSOY, 1966. ; 2. painos, WSOY, 1998 ISBN 951-0-01465-6 Antiikin klassikot
  • Euripides. Teoksessa Antiikin runoutta ja draamaa: Suomennoksia. Toimittanut ja jälkisanan kirjoittanut H. K. Riikonen. Suomentanut Pentti Saarikoski. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-17918-7.

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lauriola, Rosanna & Demetriou, Kyriakos N.: Brill's Companion to the Reception of Euripides. Brill's Companions to Classical Reception. Brill, 2015. ISBN 9004299815.
  • Mastronarde, Donald J.: The Art of Euripides: Dramatic Technique and Social Context. Cambridge University Press, 2010. ISBN 9781139486880.
  • McClure, Laura K.: A Companion to Euripides. Blackwell Companions to the Ancient World. John Wiley & Sons, 2016. ISBN 1119257522.
  • Michelini, Anne Norris: Euripides and the Tragic Tradition. Wisconsin Studies in Classics. University of Wisconsin Press, 2006. ISBN 9780299107642.
  • Powell, Anton: Euripides, Women and Sexuality. Routledge, 2003. ISBN 9781134983742.
  • Torrance, Isabelle C.: Metapoetry in Euripides. Oxford University Press, 2013. ISBN 9780199657834.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]