Medeia (Euripides)
| Medeia | |
|---|---|
| Μήδεια | |
 Medeian esitys Syrakusan teatterilla vuonna 2009, pääroolissa Elisabetta Pozzi. |
|
| Kirjoittaja | Euripides |
| Alkuperäiskieli | muinaiskreikka (klassinen) |
| Tyylilaji | tragedia |
| Tapahtumapaikka ja -aika | Korintti, kuninkaallinen palatsi |
| Kantaesitys | 431 eaa. |
| Kantaesityspaikka | Dionysoksen teatteri, Ateena |
| Henkilöt | |
| Henkilöt |
|
| Kuoro | Korintin naisia |
Medeia (m.kreik. Μήδεια, Mēdeia, lat. Medea) on Euripideen kirjoittama antiikin kreikkalainen tragedia, joka perustuu Iasonin ja Medeian myyttiin. Sen keskeisenä teemana on petetyn vaimon suunnitelmallinen kosto miehelleen.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Euripideen Medeia kantaesitettiin Ateenan Dionysoksen teatterilla kaupunki-Dionysia-juhlilla vuonna 431 eaa. Näytelmä oli osa trilogiaa, johon kuuluivat myös tragediat Filoktetes ja Diktys sekä satyyrinäytelmä Elonkorjaajat (Thēristai). Niillä Euripides sijoittui juhlien näytelmäkilpailussa kolmanneksi eli viimeiseksi. Tästä huolimatta näytelmästä on myöhemmin tullut hyvin tunnettu.[1]
Näytelmän teksti katosi, ja löydettiin uudelleen roomalaisella kaudella ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Tämän jälkeen useat roomalaiset näytelmäkirjailijat, kuten Ennius, Lucius Accius, Ovidius, Seneca nuorempi (Medeia) ja Hosidius Geta tekivät siitä oman versionsa. Näytelmä tuli tunnetuksi jälleen 1500-luvun Euroopassa, ja siitä on tehty useita tulkintoja 1800-luvulta lähtien.[1]
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tragedia koostuu 1 419 runosäkeestä.[1]
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Medeia oli kreikkalaisessa mytologiassa Kolkhiin kuninkaan tytär sekä velho Kirken veljentytär. Iason, joka oli argonauttien retkellä Kolkhiissa etsimässä kultaista taljaa, toi Medeian mukanaan Korinttiin puolisonaan, ja sai tämän kanssa lapsia. Kreikkalaisesta näkökulmasta Medeia oli paitsi noita myös muukalainen ja barbaari eli ei-kreikkalainen. Korintissa Iason päätti hylätä Medeian tavoitellakseen sen sijaan valtaa naimalla kaupungin kuninkaan Kreonin tyttären Glauken.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Näytelmä sijoittuu Korinttiin hieman sen jälkeen, kun Iason oli palannut Kolkhiista kultaisen taljan löydettyään. Näytelmä alkaa sillä, että nimihenkilö Medeia raivoaa Iasonille siitä, että tämä on nyt menossa naimisiin Glauken, Kreonin tyttären kanssa. Medeian surun kuulevat imettäjä ja lastenohjaaja keskustelevat tilanteesta. Imettäjä alkaa pelätä, mitä Medeia saattaisi tehdä itselleen ja Iasonin kanssa saamilleen lapsille. Kreon saapuu ja paljastaa suunnittelevansa Medeian lähettämistä pois maasta, koska pelkää tämän vihaa. Medeia pyytää yhtä lisäpäivää, ja Kreon suostuu.[2]
Seuraavassa kohtauksessa Iason selittää, miksi vaikuttaa pettävän Medeian. Hän sanoo, ettei rakasta Glaukea, mutta ei voi jättää käyttämättä tilaisuutta naida kreikkalainen prinsessa, sillä Medeia on vain barbaarinainen. Hän kuitenkin toivoo voivansa joskus liittää kaksi perhettään yhteen, ja tehdä Medeiasta jalkavaimonsa. Medeia ja korinttilaisista naisista koostuva kuoro (khoros) eivät usko häntä. Medeia selittää, että jätti oman kansansa Iasonin vuoksi ja on tämän lasten äiti. Hän sanoo, ettei voi mennä minnekään, koska koko Kreikka vihaa barbaareita, eikä hän voi palata kotiinsa. Hän muistuttaa myös pelastaneensa Iasonin lyömällä lohikäärmeen. Iason lupaa tukea Medeiaa uuden avioliittonsa jälkeen, mutta Medeia uhkaa, että Iason tulee katumaan häitään.[2]
Seuraavaksi Medeia kohtaa Ateenan kuninkaan Aigeuksen. Tämä paljastaa olevansa lapseton huolimatta avioliitostaan. Medeia kertoo hänelle tilanteestaan, ja pyytää Aigeusta ottamaan hänet Ateenaan luvaten antaa tälle lääkettä hedelmättömyyteen. Aigeus, joka ei tiedä Medeian kostosuunnitelmista, suostuu.[2]
Medeia jatkaa sen suunnittelua, kuinka surmaisi Glauken ja Kreonin. Hän päättää myrkyttää kultaiset vaatteet, jotka ovat perhekalleuksia ja auringonjumala Helioksen lahja, sekä kultaisen seppeleen, siinä toivossa, ettei morsian voi vastustaa niiden pukemista päälleen. Medeia päättää myös surmata omat lapsensa; ei siksi, että nämä olisivat tehneet mitään pahaa, vaan koska ajattelee sen olevan paras tapa satuttaa Iasonia. Hän kutsuu Iasonin paikalle, ja pyytää anteeksi ylireagointiaan. Kun Iason vakuuttuu, että Medeia katuu ja hyväksyy hänen avioliittonsa Glauken kanssa, Medeia alkaa itkeä surren karkotustaan. Hän pyytää Iasonilta, että saisi antaa kultavaatteet Glaukelle lahjana siinä toivossa, että Glauke saisi Kreonin perumaan karkotuksen. Iason myöntyy, ja sallii heidän lastensa toimia lahjankantajana.[2]
Seuraavassa kohtauksessa sanansaattaja kertoo Glauken ja Kreonin kuolleen. Medeia iloitsee sanansaattajan tuomista uutisista:[2]
»SAN(ANSAATTAJA) Kuninkaan tytär ynnä itse kuningas,
Kreon, on kuollut — kumpikin sun myrkyistäs.
MED(EIA) Toit ihanimman sanoman, täst' alkain siis
sä ystäviini kuulut, suosijoihini.
SAN. Mit' aatteletkaan, vaimo, miss' on mielesi,
kun riemuin kuulet lieden kuninkaallisen
sa tuhonnees, et lainkaan pelkää kostoa?
MED. Sanoihis voisin vastata ma kyllä myös.
Mutt' älä kiihdy, ystävä! Jo kerrohan,
ne kuinka heitti henkensä. Kaht' isompi
on iloni, jos saivat lopun kauhean.[3]»
Sanansaattaja kertoo kaiken tapahtuneen. Kun lapset olivat tuoneet vaatteet, Glauke puki ne heti päälleen ja lähti etsimään isäänsä. Myrkky alkoi kuitenkin heti vaikuttaa, ja Glauke kaatui kuolleena maahan tuskissaan, myrkyn polttamana. Kreon vaipui vaikertain kuolleen tyttärensä ruumiin yli, jolloin sai samaa myrkkyä ja kuoli myös.[4]
Medeia haluaa viedä kostonsa vielä askelta pidemmälle. Koska Iason oli häpäissyt hänet yrittämällä perustaa uuden perheen, Medeia päättää tuhota koko perheen surmaamalla omat lapsensa. Hän kuitenkin epäröi hetken ajatellessaan, mitä joutuu itse kokemaan nämä surmatessaan. Hän kuitenkin kovettaa itsensä, ja ryntää pois lavalta veitsen kanssa surmatyöhön. Kun kuoro valittaa päätöstä, jostain kuuluu lasten huutoa. Iason astuu näyttämölle syyttääkseen Medeiaa Kreonin ja Glauken surmaamisesta vain huomatakseen, että myös hänen lapsensa on surmattu.[4]
Medeia ilmestyy näyttämön ylle ajaen Helioksen vaunuissa, joissa ovat myös hänen lastensa ruumiit (tämä oli toteutettu teatterilaitteistoon kuuluneella mekhane-nosturilla). Hän sanoo, ettei jätä ruumiita Iasonille, vaan vie ne mukanaan haudatakseen ne Heran pyhäkköön. Hän myös ennustaa Iasonille pahan lopun. Lopuksi Medeia pakenee kohti Ateenaa. Kuoro jää pohtimaan Zeuksen tahdon toteutumista Medeian teoissa:[4]
»Olympoon Zeus monet kohtalot ohjaa,
moni on jumalsallima yllätys. Ei
niin käy, kuin luullaan, tien jumal' aukoo
sen tulla, mit' arvaa ihminen ei.
Näin päättihe tään tarun juoni.[5]»
Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Medeian pääteemana on intohimojen, rakkauden ja kostonhalun esittäminen tragedian keinoin. Näytelmä on usein tulkittu näkökannaltaan feministisenä ja Medeia feministisenä sankarina, sillä tragedia tuo esille naisen heikon aseman patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Medeia esitetään vahvana ja pelottomana naisena miesten maailmassa.[1] Toisaalta näytelmä voidaan tulkita myös päinvastoin niin, että se esittää barbaarin ja erityisesti barbaarinaisen pahuuden. Feministisen tulkinnan puolesta vaikuttaa puhuvan kuoron osittainen tuki Medeialle, sillä kuoro tuntee myötätuntoa Medeiaa kohtaan ja jopa ihailee tätä, vaikkakin samalla tuomitsee tämän teot ja suree niitä. Tällaisena päähenkilön ja kuoron suhde on poikkeuksellinen.[1]
On arvailtu syitä sille, miksi alkuperäinen yleisö ei pitänyt näytelmästä. Syiksi on esitetty muun muassa Euripideen tregadian konventioihin tekemiä muutoksia; kuoron päättämättömyyttä; näytelmän epäkunnioittavaa suhtautumista jumaliin; tai sitä, että näytelmä kritisoi peitellysti ateenalaista yhteiskuntaa.[1]
Elokuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pier Paolo Pasolini ohjasi näytelmästä samannimisen elokuvan Medeia (Medea) vuonna 1969. Sen päärooliissa Medeiana oli Maria Callas.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euripides: Medeia. Teoksessa Euripides: Medeia. Ifigeneia Auliissa. (Medeia; Ifigeneia en Aulidi.) Suomentaneet Otto Manninen, K. V. L. Jalkanen. Johdannon kirjoittanut Päivö Oksala. Antiikin klassikot. Porvoo Helsinki: WSOY, 1966.
- Euripides: Medeia. Teoksessa Euripides: Medeia. Ifigeneia Auliissa. (Medeia; Ifigeneia en Aulidi.) Suomentaneet Otto Manninen, K. V. L. Jalkanen. Johdannon kirjoittanut Päivö Oksala. Antiikin klassikot. 2. painos. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-01465-6.
- Euripides: Medeia. Suomentanut ja jälkisanat Kirsti Simonsuuri. Helsinki: Lasipalatsi. Kirja kerrallaan, 1999. ISBN 951-9351-03-5.
- 4 x Medeia: Käännöksiä ja esseitä. Toimittanut Maarit Kaimio. Helsinki: Klassillisen filologian laitos, Helsingin yliopisto, 1999. ISBN 951-45-8549-6.
Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Euripides: Medea. Teoksessa Euripidis fabulae. Vol. I (Cyc., Alc., Med., Heracl., Hip., And., Hec.) Toim. James Diggle. Oxford Classical Texts. Oxford University Press, 1984. ISBN 978-0-19-814594-3. Kreikankielinen alkuteksti.
- Euripides: Medea. Teoksessa Euripides: Cyclops. Alcestis. Medea. Euripides Volume I. Loeb Classical Library 12. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1994. ISBN 9780674995604. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
- Euripides: Medea. Teoksessa Euripides: Medea and Other Plays. Käännös Philip Vellacott. Penguin classics. Penguin UK, 1973. ISBN 0141906324. Englanninkielinen käännös.
- Mastronarde, Donald (toim.): Euripides: Medea. Cambridge University Press, 2002. ISBN 0-521-64386-4. Englanninkielinen käännös ja kommentaari.
Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Clauss, James & Johnston, Sarah Iles (toim.): Medea: Essays on Medea in Myth, Literature, Philosophy, and Art. Princeton University Press, 1997. ISBN 0-691-04376-0.
- Griffiths, Emma: Medea. Taylor & Francis, 2006. ISBN 0-415-30070-3, ISBN 978-0-415-30070-4.
- McDermott, Emily: Euripides' Medea: the Incarnation of Disorder. Penn State Press, 1989. ISBN 0-271-00647-1, ISBN 978-0-271-00647-5.
- Mitchell-Boyask, Robin: Euripides Medea. Käännös Diane Arnson Svarlien. Hackett Publishing, 2008. ISBN 0-87220-923-7.
- Powell, Anton: Euripides, Women and Sexuality. Routledge Press, 1990. ISBN 0-415-01025-X.
- Rabinowitz, Nancy S.: Anxiety Veiled: Euripides and the Traffic in Women. Cornell University Press, 1993. ISBN 0-8014-8091-4.
- Stuttard, David: Looking at Medea: Essays and a translation of Euripides’ tragedy. A. & C. Black, 2014. ISBN 1472530160.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Euripideen Medeia Wikimedia Commonsissa
- Ευριπίδης: Μήδεια. Wikisource. (muinaiskreikaksi)
- Euripides: Medea. Wikisource. (englanniksi)
- Euripides: Medea. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
| Säilyneet |
Alkestis · Andromakhe · Bakkhantit · Elektra · Foinikian naiset · Hekabe · Helena · Herakleen lapset · Herakles · Hippolytos · Ifigeneia Auliissa · Ifigeneia taurien mailla · Ion · Kyklooppi · Medeia · Orestes · Troijan naiset · Turvananojat · (Rhesos) |
|---|---|
| Kadonneita ja katkelmallisia |