Maria Callas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maria Callas
Maria Callas vuonna 1958.
Maria Callas vuonna 1958.
Henkilötiedot
Syntynyt2. joulukuuta 1923
New York, Yhdysvallat
Kuollut16. syyskuuta 1977 (53 vuotta)
Pariisi, Ranska
Ammatti oopperalaulaja
Muusikko
Aktiivisena 1942–1965
Tyylilajit ooppera
Levy-yhtiöt EMIView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
www.callas.it

Maria Callas (kreik. Μαρία Κάλλας, María Kállas, syntymätodistuksessa Sophie Cecilia Kalos, ristimänimeltään María Ánna Sofía Sesilía Kalogeropoúlou, kreik. Μαρία Άννα Σοφία Σεσιλία Καλογεροπούλου, 2. joulukuuta 1923 New York, Yhdysvallat16. syyskuuta 1977 Pariisi, Ranska) oli yhdysvaltalais-kreikkalainen oopperalaulaja, äänialaltaan sopraano. Callas oli aikansa tunnetuin oopperalaulaja 1940-luvun lopulta 1960-luvulle.[1]

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Callas syntyi kreikkalaiseen siirtolaisperheeseen New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Isä oli liikemies ja vaihtoi perheen nimen Callasiksi edistääkseen sopeutumista. Maria muutti 13-vuotiaana äitinsä kanssa Ateenaan, Kreikkaan. Ateenassa Callas opiskeli musiikkia muun muassa kuuluisan oopperalaulajan, Elvira de Hidalgon johdolla.[2]

Callas esiintyi Kreikassa 1940-luvulla ahkerasti ja nousi kansalliseen maineeseen. Hän palasi vuonna 1944 Yhdysvaltoihin, mutta ei saanut siellä työtilaisuuksia yhtä hyvin kuin Kreikassa.[1]

Callas esiintyi vuonna 1947 Veronan oopperafestivaalilla, missä hänen äänensä teki yleisöön vaikutuksen. Hän otti managerikseen ja aviomiehekseen varakkaan liikemiehen Giovanni Battista Meneghinin ja aloitti nousunsa maailmankuuluksi laulajaksi.[1]

Callas esiintyi 1950-luvulla Italian ja muun maailman tunnetuimmissa oopperataloissa, kuten Milanon La Scalassa, Pariisin Palais Garnier’ssa ja New Yorkin Metropolitanissa. Hänen ansiokseen voidaan ainakin osaksi lukea yleisen kiinnostuksen kasvu 1800-luvun alkupuolen italialaisia bel canto -oopperoita kohtaan.[3] Callasin ohjelmistoon kuuluivat tärkeimmät oopperasäveltäjät Wagnerista koloratuuriklassikoihin. Häneen yhdistettiin erityisesti Luigi Cherubinin Medea ja Vincenzo Bellinin Norma.[1] Callasin laulutaide oli harvinainen yhdistelmä dramaattista ilmaisuvoimaa ja teknistä taituruutta yhdistettynä laajaan äänialaan, minkä vuoksi hänen ohjelmistoonsa mahtui esimerkiksi niin Wagnerin Valkyyrian Brünnhilden kuin Bellinin Unissakävijän Aminankin osat. Tavallisesti näiden osien esittäjiksi tarvitaan kaksi täysin erityyppistä sopraanoa.

Callas oli ollut uransa alkuvuosien aikana huomattavan ylipainoinen, mutta 1950-luvun alkupuolella hän laihdutti kolmisenkymmentä kiloa. Hoikistuminen teki Callasista muoti-ikonin ja suositun lehtien kansikuvissa. Jotkut kriitikot tosin olivat sitä mieltä, että Callas oli menettänyt laihtumisensa myötä äänensä loistokkuuden.[1]

Callas oli vaativa tähti, joka esitti suuria ja paljon mediajulkisuutta saaneita vaatimuksia oopperataloille. Ristiriidat Metropolitanin oopperajohtaja Rudolf Bingin kanssa johtivat siihen, että Callas jätti Yhdysvallat ja palasi Eurooppaan jatkamaan uraansa. La Scalassa hän järjesti skandaalin keskeyttämällä vuonna 1957 esityksensä, jota seuraamaan oli saapunut Italian presidentti.[1]

Kriitikot olivat havainneet Callasin äänessä vuoteen 1957 mennessä kovuutta, metallisuutta ja epävakautta korkeissa äänissä. Tavattuaan laivanvarustaja Aristoteles Onassiksen hänen kiinnostuksensa laulamiseen väheni vuodesta 1959 alkaen.[1] Kirjailija Nicholas Gagen mukaan Callas ja Onassis saivat lapsen 30. maaliskuuta 1960, mutta lapsi kuitenkin kuoli muutama tunti synnytyksen jälkeen.[4] Tätä väittämää on kuitenkin kyseenalaistettu.[5] Callasin ja Onassiksen yhdeksän vuotta kestänyt suhde loppui, kun Onassis tapasi Yhdysvaltain entisen presidentin John F. Kennedyn lesken, Jacqueline Kennedyn.[6]

Callas esiintyi viimeisen kerran oopperan lavalla vuonna 1965 Pariisissa.[2]

Callas luopui vuonna 1966 Yhdysvaltain kansalaisuudestaan ja otti Kreikan kansalaisuuden.[1] Vuonna 1969 Callas näytteli Pier Paolo Pasolinin elokuvassa Medea. Elokuvasta tuli sensaatio, joka toi suurta julkisuutta sekä Callasille että Pasolinille.[7]

1970-luvun alussa Callas antoi oppitunteja New Yorkin Juilliard Schoolin mestariluokalle. Vuonna 1973 Callas teki duokiertueen tenori Giuseppe di Stefanon kanssa. Sen jälkeen Callas ei enää esiintynyt. Hän asui viimeiset vuotensa eristäytynyttä elämää Pariisissa ja kuoli siellä vuonna 1977.[1]

Vuonna 2004 italialainen elokuvaohjaaja Franco Zeffirellin esitti olettamuksen että Callas mahdollisesti murhattiin Pariisin-asunnossaan. Murhaaja olisi Zeffirellin vihjailujen mukaan ollut kuuluisa kreikkalainen pianisti Vasso Devetzi, joka oli Callasin kilpailija. Callasilta jäi noin yhdeksän miljoonan USA:n dollarin arvosta kiinteistöjä.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Phy-Olsen, Allene (toim. Gorman, Robert F.): ”Maria Callas”, Great Lives from History: The 20th Century 1901–2000, s. 612–614. Salem Press, 2008. ISBN 978-1-58765-345-2.
  2. a b Maria Callas All Music. All Media Network. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  3. Maria Callas, 53, Is Dead of Heart Attack in Paris The New York Times. The New York Times Company. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  4. Maria Callas bore child by Onassis News24 Archives. 10.9.2000. Viitattu 6.11.2018. (englanniksi)
  5. Brigitte Pantis: "The Secret Son" of Maria Callas – Facts and Fiction (html) Divina Records. Viitattu 6.11.2018. (englanniksi)
  6. The Diva and the Tycoon The New York Times. The New York Times Company. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  7. Callas as Medea: The only film the diva ever made (finally!) arrives on DVD. Examiner. Arkistoitu 5.6.2015. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)
  8. Callas was killed in poison plot, claims director Franco Zeffirelli (Maksullinen linkki) 2004. Scotsman. Viitattu 1.5.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maria Callas.