Ääniala

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ääniala koostuu kaikista niistä sävelkorkeuksista, jotka ihminen tai soitin pystyy tuottamaan, matalimmasta korkeimpaan. Fysiologiseen äänialaan kuuluvat kaikki tuotetut sävelkorkeudet, mutta lauluäänialaan vain ne, jotka kuulostavat laululta. Ihmisen äänialan laajuuteen vaikuttavat yksilölliset tekijät ja äänen koulutus. Koulutetun oopperalaulajan ääniala on noin kahdesta kolmeen oktaavia, ja kouluttamattoman noin puolestatoista kahteen oktaavia. Ihmisten äänialat sijoittuvat taajuusasteikolla eri kohtiin, mikä riippuu ihmisen äänihuulten ja ääniväylän koosta.[1]

Ääniluokat klassisessa musiikissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisimpiä laulun ääniluokkia
pianon koskettimilla esitettynä

Ihmiset voidaan luokitella eri ääniluokkiin heidän äänialojensa pohjalta. Seuraavat (laulu)ääniluokitukset (korkeimmasta matalimpaan) ovat vakiintuneet käyttöön klassisessa musiikissa.

Yleensä neljä ensimmäistä kuuluvat naisille, kolme viimeistä miehille. Miespulasta johtuen amatöörikuoroissa tenorina saattaa laulaa matalaäänisempi nainen. Toisaalta jotkut miehetkin yltävät kehittyneellä falsettitekniikalla korkeammille taajuuksille - tällöin heistä käytetään seuraavia nimityksiä:

Näiden yleisten luokkien lisäksi oopperan ja muun klassisen musiikin yhteydessä usein käytetään muitakin, vielä tarkempia termejä. Eri maissa on käytössä hieman toisistaan poikkeavia luokitteluja äänialoille ja -laaduille.

Äänialojen historiallisia luokitustapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen keskiaikainen musiikkiteoreetikko Jean de Garlande päätyi luokittelemaan äänialat äänen pääasiallisen syntymispaikan mukaan. Hänen mukaansa matalimmat äänet olivat rintaääniä, sitä korkeammat kurkkuääniä ja korkeimmat pää-ääniä. Tämä käsitys on hylätty.[2] Esimerkiksi pää-ääneen sekoitettavia termejä ovat nykyään englanninkielinen head voice ja falsetti. Kurkkuääneen saatetaan sekoittaa kurkkulaulu.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laukkanen, Anne-Maria; Leino, Timo: Ihmeellinen ihmisääni, s. 52–53. Gaudeamus, 1999. ISBN 951-662-782-X.
  2. Veijo Murtomäki: Oikeanlainen äänenkäyttö Musiikinhistoriaa verkossa. Viitattu 8.4.2014.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.