Ääniala

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Laulun tai soittimen ääniala (rekisteri) määräytyy sen mukaan, mitkä ovat korkein ja matalin nuotti, joihin ääni yltää. Lauluäänen yhteydessä rekisteri on tarkemmin äänialan osa, joka tuotetaan yhdellä laulutekniikalla.

Äänialojen luokittelu klassisessa musiikissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisimpiä laulun äänialoja
pianon koskettimilla esitettynä


Seuraavat (laulu)äänialaluokitukset (korkeimmasta matalimpaan) ovat vakiintuneet käyttöön klassisessa musiikissa.

Yleensä neljä ensimmäistä kuuluvat naisille, kolme viimeistä miehille. Miespulasta johtuen amatöörikuoroissa tenorina saattaa laulaa matalaäänisempi nainen. Toisaalta jotkut miehetkin yltävät kehittyneellä falsettitekniikalla korkeammille taajuuksille - tällöin heistä käytetään seuraavia nimityksiä:

Näiden yleisten luokkien lisäksi oopperan ja muun klassisen musiikin yhteydessä usein käytetään muitakin, vielä tarkempia termejä. Eri maissa on käytössä hieman toisistaan poikkeavia luokitteluja äänialoille ja -laaduille.

Äänialojen historiallisia luokitustapoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen keskiaikainen musiikkiteoreetikko Jean de Garlande päätyi luokittelemaan äänialat äänen pääasiallisen syntymispaikan mukaan. Hänen mukaansa matalimmat äänet olivat rintaääniä, sitä korkeammat kurkkuääniä ja korkeimmat pää-ääniä. Tämä käsitys on hylätty.[1] Esimerkiksi pää-ääneen sekoitettavia termejä ovat nykyään englanninkielinen head voice ja falsetti. Kurkkuääneen saatetaan sekoittaa kurkkulaulu.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Veijo Murtomäki: Oikeanlainen äänenkäyttö Musiikinhistoriaa verkossa. Viitattu 8.4.2014.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.