Kontratenori

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ääniala
Naiset
sopraano
mezzosopraano
altto
kontra-altto

Miehet

sopranista
kontratenori
tenori
baritoni
bassobaritoni
basso

Kontratenori on tenoria korkeampi miesääni ja samalla korkein miesääni. Kontratenori vastaa vähintään alttoäänialaa eli saavuttaa sävelen F5. Yleensä kontratenorin ääniala tyypitetään väliksi E3-E5. Termi on kaksiselitteinen sillä osa kontratenoreista ei ole korkeaäänisiä miehiä, vaan käyttävät voimakkaaksi harjoitettua falsettiääntä. Luonnollisesti korkeaäänisiä miehiä on noin 1-2 prosenttia väestöstä. Kontratenori on harvinaisin miesääni ja samalla harvinaisin äänityyppi. Samankaltaiseen asiaan viitata sanoilla haute-contre ja tenor altino tai tenor contraltino.

Kontratenorin ääni on luonnollisesti androgyyninen, sillä se on sointiväriltään miehille ja naisille tyypillisten äänten rajalla. Kontratenorin tessitura eli äänen mukavuus- ja vahvuusalue muistuttaa naissukupuolen ääntä ja matalammille miesäänille tyypillinen sointiväri on rajallinen. Kontratenori kykenee laulamaan mieheksi poikkeuksellisen kevyellä, kirkkaalla ja puhtaalla äänellä. Kontratenorille ovat tyypillisiä viehtymys korkeisiin säveliin ja miesääneksi erityinen ketteryys ja lahja koloratuuriin. Kontratenorin ääniala vastaa useimmiten kontra-alttoa, mutta myös mezzosopraanon vastaavuus sekä jopa sopraanon vastaavuus ovat mahdollisia.

Kontratenori on vain harvoin varsinainen miessopraano, sillä kontratenori on kuitenkin yleensä käynyt läpi jonkinlaisen äänenmurroksen vaikkakin vain vähäisen. Kontratenori on tyypillisesti ollut lapsena poikasopraano. Yleisin kontratenori on miesaltto. Kontratenorilla on tyypillisesti tummat ja ylemmille sävelille hyvin vastakkaiset matalimmat sävelet joillaisia ei vastaavasti ole naisella. Kontratenorin äänestä on yleensä kuultavissa, että laulaja on sukupuoleltaan mies, sillä tyttöjen ja poikien äänet ovat hieman erilaisia jo ennen äänenmurrosta ja miehen ääntöväylä on tyypillisesti kookkaampi kuin naisella mikä luo erilaisen resonoinnin. Kontratenori pystyy laulamaan myös tenorin osuuksia, mutta ääni on kevyempi ja kirkkaampi.

Keskiajalla kontratenori korvasi usein naisäänen kuoroissa, koska naiset eivät saaneet laulaa kirkoissa. Kontratenoreita luokiteltiin contratenor bassukseen (matalampi) ja contratenor altoon (korkeampi). Barokkiaikana tälle äänialalle sävellettiin teoksia ehkä eniten eri aikakausista. Kontratenoreita on erityisesti rock-musiikissa jossa miehet laulavat korkealta. Tunnetuimpia kontratenoreita rock-musiikissa ovat Journey-yhtyeen Steve Perry ja Boston-yhtyeen Brad Delp. Esimerkkejä kontratenoreista populäärimusiikissa ovat muiden muassa Wayne Newton, Alex Newell, Chris Colfer, Jordan Smith ja Billy Gilman. Suomalaisessa populäärimusiikissa kontratenoria edustaa Fredi.

Kontratenorin ääniala liikkuu alueella f-c2, mutta saattaa yltää f2:een saakka ja siitä ylöspäinkin. Kontratenori laulaa nykyään oopperassa usein kastraattilaulajien osuudet vanhoissa teoksissa. Samoin kontratenorit voivat laulaa oopperassa esimerkiksi altto-äänialan osuuksia, etenkin jos alkuperäisteoksen tarkoittama esittäjän sukupuoli on avoin tai epäselvä.

Kontratenoreita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Barry Gibb, Yhdysvallat
  • Mitch Grassi, Yhdysvallat
  • David Hansen, Australia
  • Justin Narcis Ianau, Romania
  • Philippe Jaroussky, Ranska
  • Sergejs Jēgers, Latvia
  • Axel Köhler, Saksa
  • Teppo Lampela, Suomi
  • Marco Lazzara, Italia
  • David DQ Lee, Kanada
  • Dimash Kudaibergen, Kazakstan
  • Fernando Lima Argentiina/Espanja
  • Bejun Mehta, Yhdysvallat
  • Yoshikazu Mera, Japani
  • Klaus Nomi, Saksa
  • Cezar Florin Ouatu, Romania
  • Andreas Scholl, Saksa
  • Mikko Vehkaperä, Suomi
  • Kai Wessel, Saksa
  • Vitas, Venäjä/Latvia

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.