Herakles (Euripides)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Herakles
Ἡρακλῆς
Herakleen hulluus aiheena mosaiikissa. Villa Torre de Palma, Portugali, 200/300-luku jaa.
Herakleen hulluus aiheena mosaiikissa. Villa Torre de Palma, Portugali, 200/300-luku jaa.
Kirjoittaja Euripides
Alkuperäiskieli muinaiskreikka (klassinen)
Tyylilaji tragedia
Tapahtumapaikka ja -aika Theba
Kantaesitys n. 416 eaa.
Kantaesityspaikka Dionysoksen teatteri, Ateena
Henkilöt
Henkilöt
  • Amfitryon, Herakleen maallinen isä
  • Megara, Herakleen puoliso
  • Lykos, Theban kuningas
  • Herakles, Zeuksen poika
  • Iris, jumalten sanansaattaja
  • Hulluus
  • sanansaattaja
  • Theseus, Herakleen ystävä
  • Kuoro Theban vanhuksia

    Herakles (m.kreik. Ἡρακλῆς, Hēraklēs, lat. Hercules tai Heracles) on Euripideen kirjoittama antiikin kreikkalainen tragedia. Sen aiheena on Herakleen saama hulluuskohtaus, jonka aikana tämä surmasi vaimonsa ja lapsensa.[1]

    Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Euripideen Herakleen kantaesitys oli Ateenan Dionysoksen teatterilla Dionysia-juhlilla noin vuonna 416 eaa. Se oli Euripideen toinen Herakleesta kertonut tragedia Herakleen lapsien jälkeen. Näytelmä ei voittanut palkintoja näytelmäkilpailuissa.[1]

    Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Tragedia koostuu 1 428 runosäkeestä.

    Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Näytelmä sijoittuu Thebaan. Se alkaa Herakleen isäpuolen Amfitryonin pitämällä prologilla, jossa hän kertaa Herakleen ja Lykoksen sukujen taustat. Lykos hallitsee Thebaa kuninkaana laittomasti, ja aikoo surmata Amfitryonin sekä Herakleen puolison Megaran lapsineen, koska Megara on Theban laillisen kuninkaan Kreonin tytär. Herakles ei voi auttaa perhettään, koska on Haadeessa suorittamassa viimeistä kahdestatoista urotyöstään, noutamassa Haadeen portteja vartioivaa Kerberos-koiraa. Perhe on hakenut turvapaikkaa Zeuksen alttarilta.[2]

    Kuoro (khoros), joka koostuu Theban vanhoista miehistä, on perheen puolella ja yrittää rohkaista näitä, mutta ei kykene auttamaan muutoin. Lykos tulee kysymään, kuinka kauan he aikovat pitkittää elämäänsä pitämällä kiinni alttarista. Hän väittää, että Herakles on saanut surmansa Haadeessa, eikä saavu koskaan auttamaan heitä. Lykos yrittää esittää oikeutuksen aikomalleen surmatyölle väittäen, että Herakleen lapset tulisivat kasvettuaan surmaamaan hänet itsensä kostaakseen isoisänsä Kreonin puolesta. Hän vähättelee Herakleen tekoja ja kutsuu tätä pelkuriksi. Amfitryon yrittää puhua perheen puolesta ja pyytää, että heidän sallittaisiin lähteä maanpakoon. Lykos sanoo kyllästyneensä puheisiin, ja käskee miehensä tuoda puita, aikomuksenaan polttaa perheen alttarille.[2]

    Herakleen hulluus kuvattuna niin kutsutussa Madridin krateerissa, n. 350–320 eaa.

    Megara kieltäytyy tulemasta poltetuksi elävältä niin kuin pelkurit. Hän on luopunut toivosta, että Herakles palaisi, ja pyytää lupaa saada pukea lapsensa kuolinvaatteisiin kohdatakseen teloittajansa. Kuoro voi vain esittää erimielisyytensä Lykoksen kanssa ja ylistää Herakleen kuuluja urotöitä.[2]

    Megara palaa lasten kanssa, jotka on nyt valmistettu kuolemaan. Hän kertoo niistä valtakunnista, jotka Herakles oli aikonut antaa pojilleen, ja morsioista, joille nämä olisi naitettu. Amfitryon valittaa elämänsä turhuutta. Silloin Megara näkee Herakleen olevan tulossa. Kun Herakles kuulee, että Kreon on syösty vallasta ja Lykos aikoo surmata hänen perheensä, hän päättää kostaa. Hän kertoo pitkän viipymisensä syyksi sen, että Kerberoksen ylösraahaamisen ja vangitsemisen lisäksi hän toi Haadeesta myös Theseuksen, joka on nyt matkalla kotiinsa Ateenaan. Hän astuu palatsiin yhdessä Megaran ja lastensa kanssa.[2]

    Lykos palaa ja näkee ainoastaan Amfitryonin olevan valmiina. Hän syöksyy palatsiin hakemaan muita. Sisällä Lykos kohtaa Herakleen, joka surmaa hänet. Kuoro laulaa juhlalaulun, mutta sen keskeyttävät Iris ja henkilöitynyt Hulluus, jotka leijuvat ilmassa talon yläpuolella (tämä oli toteutettu teatterilaitteistoon kuuluneella mekhane-nosturilla). Iris kertoo, että hän on tullut siksi, että laittaisi Herakleen surmaamaan omat lapsensa hulluuden puuskassa. Suunnitelman taustalla on Zeuksen puoliso Hera, joka on aina vihannut Heraklesta, koska Zeus oli saanut tämän toisen naisen kanssa. Hera ei myöskään pidä Herakleen jumalankaltaisista voimista, ja haluaa saada tämän nöyrtymään.[2]

    Sanansaattaja kertoo, että kun hulluuden puuska iski Herakleehen, tämä uskoi tarpeelliseksi surmata kuningas Eurystheuksen, joka oli määrännyt hänen urotekonsa suoritettaviksi. Herakles siirtyi huoneesta huoneeseen, kuvitellen matkaavansa maasta maahan. Kun Amfitryon yritti estää häntä, Herakles luuli tätä Eurystheukseksi, ja omia lapsiaan Eurystheuksen lapsiksi. Hulluudessaan hän surmasi kolme lastaan ja vaimonsa. Kun Herakles uhkasi Amfitryonia, Athene iski häntä ja hän nukahti. Palatsin ovet avautuvat, ja yleisö näkee nukkuvan Herakleen, joka on sidottu pilariin, sekä hänen lastensa ja vaimonsa ruumiit. Kun Herakles herää, Amfitryon kertoo, mitä hän on tehnyt. Herakles haluaa häpeissään surmata itsensä.[2]

    Theseus, jonka Herakles oli vapauttanut Haadeesta, saapuu. Hän on kuullut, että Lykos on syössyt Kreonin vallasta, ja haluaa auttaa Lykoksen kukistamisesta. Kun hän kuulee Herakleen teosta, hän sanoo, että ystävyys on suurempi kuin mikään häpeä tai saastuminen, jonka sukulaisen surmaaminen tuottaa ihmiselle. Herakles ei kuitenkaan tyynny helpolla ja sanoo, että hänen olisi parempi surmata itsensä, valittaen koko elämäänsä:[2]

    »Kuuntele minua, minä näytän sinulle ettei minun elämäni
    ole eikä ole ollut elämisen arvoinen.
    Minun isäni tahrasi kätensä äitini isän vereen,
    nai Alkmenen, joka synnytti minut: kun suvun perusta
    ei ole kestävällä pohjalla, ei jälkeläisten elämä voi olla siunattua [...]
    [Herakles kertaa urotyönsä...]
    ja nyt tämä viimeinen urotyö: minä tapoin omat lapseni.
    Minun kunniakkaan urani huippu![3]»

    Theseus kutsuu Herakleen Ateenaan ja tarjoaa tälle puolta omaisuudestaan, sanoen, että jumalatkin tekevät pahoja tekoja, kuten sortuvat aviorikoksiin, ja elävät silti Olympoksella. Herakles sanoo, että tällaiset tarinat jumalista ovat vain runoilijoiden keksintöä. Todellisella jumalla ei ole intohimoja. Lopulta Theseus saa ystävänsä kuitenkin luopumaan itsemurha-aikaista ja mukaansa Ateenaan. Koska Herakles ei lain mukaan voi enää jäädä Thebaan eikä edes osallistua vaimonsa ja lastensa hautajaisiin, hän pyytää Amfitryonia hautaamaan kuolleet, ja poistuu Theseukseen nojaten.[2]

    Tulkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Näytelmän pääteemoina voidaan nähdä muun muassa sankaruus ja hulluus, jumalten tekojen käsittämättömyys sekä ystävyys, joka voittaa kaikki vastoinkäymiset. Näytelmä jakaantuu jyrkästi kahteen jaksoon, joista ensimmäinen kuvaa Herakleen sankariutta ja toinen hulluutta. Tästä syystä juonta on myös kritisoitu, sillä jaksot ovat juonellisesti toisistaan melko irrallisia, eivätkä seuraa toisistaan suoraan. Toisaalta Heran viha Heraklesta kohtaan oli yleisön tuntema aihe, jonka voi katsoa oikeuttavan siirtymän.[1]

    Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    1. a b c Mastin, Luke: Heracles Classical Literature. Viitattu 11.12.2017.
    2. a b c d e f g h Euripides: Herakles 1–1428.
    3. Euripides: Herakles 1255–1262, 1279–1280. Suomennos Pentti Saarikoski.

    Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Suomennos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Euripides: Herakles. Suomentanut Alkuteosta mukaillen suom. Pentti Saarikoski. Otava, 1967.

    Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Euripides: Hercules. Teoksessa Euripidis fabulae. Vol. II (Sup., El., Her., Tro., Iph.Tau., Ion) Toim. James Diggle. Oxford Classical Texts. Oxford University Press, 1981. ISBN 978-0-19-814590-5. Kreikankielinen alkuteksti.
    • Euripides: Suppliant Women. Teoksessa Euripides: Suppliant Women. Electra. Heracles. Euripides Volume III. Käännös David Kovacs. Loeb Classical Library 9. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1998. ISBN 9780674995666. Kreikankielinen alkuteksti ja englanninkielinen käännös.
    • Euripides: Heracles. Aris and Phillips Classical Texts. The Plays of Euripides 10, toim. Shirley Ann Barlow. Aris & Phillips, 1996.

    Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Cropp, Martin & Hamilton, Richard (toim.): Euripides' Heracles: Commentary. Bryn Mawr Greek commentaries. Thomas Library, Bryn Mawr College, 1987. ISBN 0929524098.
    • Papadopoulou, Thalia: Heracles and Euripidean Tragedy. Cambridge Classical Studies. Cambridge University Press, 2005. ISBN 1139446673.

    Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    • Euripides: Heracles. Perseus. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)