Klassinen kreikka

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kreikan kielen historia
Kehitysvaiheet
Alkukreikka
(n. 2000 eaa.)
Mykeneläinen kreikka
(n. 1600–1100 eaa.)
Muinaiskreikka
Homeerinen kreikka
Klassinen kreikka (n. 800–300 eaa.)
Koinee-kreikka (n. 300 eaa.–330)
Bysantin kreikka
(n. 330–1453)
Katso myös

Kreikkalaisen kirjaimiston historia

Klassinen kreikka käsittää muinaiskreikan kielen historian antiikin Kreikan arkaaisella ja klassisella kaudella eli noin vuosina 800–300 eaa. Muinaiskreikan aikaan kuuluu myös hellenistinen eli jälkiklassinen aika. Tämän ajan kreikan kieli muodostaa kuitenkin oman vaiheensa, koinee-kreikan eli hellenistisen kreikan. Klassista kreikkaa edelsivät puolestaan mykeneläinen kreikka ja alkukreikka.

Nykyisin klassisena kreikkana tunnetaan käytännössä Ateenassa puhuttu attikan murre. Sillä on luotu suurin osa antiikin Kreikan arvostetuimmasta kirjallisesta kulttuuriperinnöstä ja sitä on arvostettu puhtaana kreikkana vastaavasti kuin Ciceron latinaa on pidetty klassisena latinana. Klassista kreikkaa kirjoittivat muun muassa Kreikan arvostetuimmat näytelmäkirjailijat Aiskhylos, Sofokles ja Euripides, merkittävimmät filosofit kuten Platon ja Aristoteles sekä historioitsijat Thukydides ja Ksenofon.

Murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klassinen kreikka jakaantui useisiin paikallisiin murteisiin. Käytännössä jokaisella poliksella eli kaupunkivaltiolla oli oma murteena, mutta murteet muodostivat laajempia murreryhmiä. Murrejako syntyi osittain jo ennen kuin kreikkaa puhuvat heimot asettuivat nykyisen Kreikan alueelle. Varsinainen murteiden muodostuminen tapahtui kuitenkin sen jälkeen. Koko kreikan kielen historian ajan kieli on ollut jakautunut useisiin murteisiin, jotka eivät ole noudattaneet mitään maantieteellisiä rajoja, ja vaikka olisivatkin, rajat olivat koko ajan liikkeessä, sillä helleeniset kansat liikkuivat usein paikasta toiseen. Esiklassisen ja klassisen ajan murteet ovat dokumentoituna kirjallisessa muodossa 700-luvulta eaa. alkaen ja ne kehittyivät varmuudella jo kauan ennen tätä.

Antiikin Kreikan murrealueet Egeanmeren alueella.
Antiikin Kreikan murrealueet Suur-Kreikassa.

Klassisen kreikan päämurteet olivat:[1][2]

Kreikkalaisessa kirjallisuudessa itsessään esiintyy erottelu joonialaisiin, doorilaisiin ja aiolialaisiin, ja nykyaikainen tutkimus on vahvistanut tämän jaon; muut ryhmittelyt perustuvat yksinomaan tutkimukseen.[1]

Murteet luettiin osaksi yhtä kreikan kieltä, eikä mitään niistä pidetty jotenkin ”oikeampana” kreikkana ennen kuin kielen muoto vakiintui koineeksi hellenistisellä kaudella.[1] Ajan kuluessa arvostetuimmaksi muotoutui kuitenkin attikalainen kreikka, ja se myös vaikutti eniten kreikan kielen myöhempään kehitykseen.[3]

Murteiden väliset erot olivat pääasiassa fonologisia, mutta niissä oli myös joitakin morfologisia eroja sekä sanastollisia eroja. Murteet olivat yleensä puhuttuna suhteellisen ymmärrettäviä toista murretta puhuville. Merkittävien polisten murteet, kuten Ateenan attikalainen ja Spartan lakonialainen, todennäköisesti tunnettiin laajemmin ympäri kreikankielistä maailmaa ja niitä ymmärrettiin paremmin, kun taas jotkut murteet olivat muille vaikeampia ymmärtää.[1]

Muinaisen makedonian suhteesta kreikkaan ja sen murteisiin on eri näkemyksiä. Joidenkin tutkijoiden mukaan se oli yksi kreikan murteista, joskin muille vaikeampi ymmärtää; joidenkin mukaan taas oma kielensä.[4][5]

Kielioppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klassisen kreikan kielioppi vastaa pääosin kielioppia, joka on kuvattu artikkelissa muinaiskreikka. Alla on kuvattu erityisesti klassista kreikkaa kuvaavia piirteitä.

Äännemuutokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalainen kirjaimisto
Α α alfa Β β beeta Γ γ gamma
Δ δ delta Ε ε epsilon Ζ ζ zeeta
Η η eeta Θ θ theeta Ι ι ioota
Κ κ kappa Λ λ lambda Μ μ myy
Ν ν nyy Ξ ξ ksii Ο ο omikron
Π π pii Ρ ρ rhoo Σ σ sigma
Τ τ tau Υ υ ypsilon Φ φ fii
Χ χ khii Ψ ψ psii Ω ω oomega
Käytöstä poistuneet:
Ϝ ϝ digamma Ͱ ͱ heeta Ϙ ϙ koppa
Ϻ ϻ san Ϡ ϡ sampii Ϸ ϸ shoo
Ϛ ϛ stigma

Seuraavat alkukreikassa tapahtuneet äännemuutokset pätevät kaikkiin klassisen kreikan murteisiin:

  • Tavulliset /r/ ja /l/ muuttuivat /ro/:ksi ja /lo/:ksi mykeneläisessä kreikassa ja aiolialaisessa kreikassa; muutoin niistä tuli /ra/ ja /la/, tai /ar/ ja /al/ ennen soinnullisia, vastaavasti.
  • Äänteen /h/ poisjättäminen alkuperäisestä /s/:stä (paitsi sanan alussa).
  • Äänteen /j/ poisjättäminen.
  • Äänteen /w/ poistjättäminen monissa murteissa (myöhäisempi kuin /h/ ja /j/:n poisjättäminen).
  • Labiovelaarien poisjättäminen; ne muuttuivat esimmäkseen labiaaleiksi, joskus dentaaleiksi tai velaareiksi.
  • Peräkkäisten vokaalien supistuminen seurauksena /h/:n ja /j/:n poisjättämisestä (ja vähäisemmässä määrin /w/:n poisjättämisestä); enemmän attikalaisessa kreikassa kuin muissa.
  • Selvästi erottuvan sirkumfleksiaksentin kehittyminen, seurauksena supistumisesta ja erilaisista muista muutoksista.
  • Aksentin rajoittuminen kolmeen viimeiseen tavuun, sekä erilaisia muita rajoituksia.
  • Äänteen /n/ poisjättäminen ennen /s/:ää (osittaisesti kreetalaisessa kreikassa, edeltävän vokaalin kompensoivalla pidentymisellä.

Huomaa, että äänteet /w/ ja /j/, kun ne seurasivat vokaalia eivätkä edeltäneet vokaalia, yhdistyivät varhain vokaalin kanssa diftongiksi, eivätkä näin jääneet pois.

Äänteen /h/ ja /w/ poisjättäminen konsonantin jälkeen kompensoitui edeltävän vokaalin pidennyksellä. Äänteen /j/ poisjättäminen konsonantin jälkeen aiheutti monimutkaisia muutoksia, kuten edeltävän vokaalin doftongisoitumista, tai edeltävän konsonantin palatalisaation tai jonkun muun muutoksen. Joitakin esimerkkejä:

  • /pj/, /bj/, /phj/ → /pt/
  • /lj/ → /ll/
  • /tj/, /thj/, /kj/, /khj/ → /s/ konsonantin jälkeen; muutoin /ss/ (attikan ja boiotian murteissa /tt/)
  • /gj/, /dj/ → /dž/ tai /dz/ → /zd/
  • /mj/, /nj/, /rj/ → /j/ transponoituu ennen konsonanttia muodostaen diftongin edeltävän vokaalin kanssa
  • /wj/, /sj/ → /j/, muodostaen diftongin edeltävän vokaalin kanssa

Esimerkki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkki klassisesta kreikasta:

Ὃτι μὲν ὑμεῖς, ὦ ἄνδρες Ἀθηναῖοι, πεπόνθατε ὑπὸ τῶν ἐμῶν κατηγόρων, οὐκ οἶδα: ἐγὼ δ' οὖν καὶ αὐτὸς ὑπ' αὐτῶν ὀλίγου ἐμαυτοῦ ἐπελαθόμην, οὕτω πιθανῶς ἔλεγον. καίτοι ἀληθές γε ὡς ἔπος εἰπεῖν οὐδὲν εἰρήκασιν.
Hoti men hymeis, ō andres Athēnaioi, peponthate hypo tōn emōn katēgorōn, ūk oida: egō d' oyn kai autos hyp' autōn oligū emautū epelathomēn, hūtō pithanōs elegon. kaitoi alēthes ge hōs epos eipein ūden eirēkasin.
IPA: [hóti men hy:mê:s, ô: ándres athɛ:nâioi, pepónthate hypo tô:n emô:n katɛ:góro:n, u:k ôida. ego: d û:n kai autos hyp autô:n olígu: emautû: epelathómɛ:n, hú:to: pithanô:s élegon. káitoi alɛ:théz ge ho:s épos e:pê:n u:den e:rɛ́:kasin.]
”En tiedä, minkä käsityksen te, Ateenan miehet, olette saaneet asiasta syyttäjieni taholta. Mutta totisesti minä itsekin olin vähällä saada väärän käsityksen omasta olemuksestani heidän vaikutuksestaan: niin vakuuttavasti he puhuivat; ja kuitenkaan heidän puheissaan ei ole ollut sanaakaan totuutta.”
-- Platon, Sokrateen puolustuspuhe (suom. Päivö Oksala)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Bakker, Egbert J.: A Companion to the Ancient Greek Language, s. 200–212. Blackwell companions to the ancient world. Wiley-Blackwell, 2010. ISBN 978-1-4051-5326-3. Teoksen verkkoversio.
  2. Hall, Jonathan M.: Ethnic Identity in Greek Antiquity, s. 163. Cambridge University Press, 2000. ISBN 0521789990. Teoksen verkkoversio.
  3. Attic dialect Encyclopaedia Britannica. Viitattu 15.1.2018.
  4. The Ancient Macedonian Language according to Modern Sources History of Macedonia (1). Viitattu 15.1.2018.
  5. Panayotou, A.: ”The position of the Macedonian dialect”. Teoksessa Christidis, A.-F. (toim.): A History of Ancient Greek. From the Beginnings to Late Antiquity, s. 433–443. Cambridge University Press, 2007. ISBN 978-0-521-83307-3.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielioppeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Morwood, James: The Oxford Grammar of Classical Greek. Oxford University Press. ISBN 978-0-19-860456-3.
  • Pakarinen, Weikko: Kreikan kielioppi. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1977. ISBN 951-717-111-0.

Sanakirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Liddell, H. G. & Scott, R.: Greek-English Lexicon. Abridged edition. Oxford University Press, (1. painos 1891). ISBN 978-0-19-910207-5.
  • Liddell, H. G. & Scott, R. & Jones, H. S. & McKenzie, R.: A Greek-English Lexicon. With a revised supplement. Clarendon Press, 1996. ISBN 0-19-864226-1. Teoksen verkkoversio.
  • Morwood, James & Taylor, John (ed.): The Pocket Oxford Classical Greek Dictionary. Oxford University Press. ISBN 978-0-19-860512-6.

Oppikirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Frösen, Jaakko: Epi oinopa ponton. Kreikan alkeet. Tekstit ja sanasto. Helsinki Porvoo: WSOY, 1998 (5. painos 2005). ISBN 951-0-23192-4. Teoksen verkkoversio.
  • Frösen, Jaakko: Epi oinopa ponton. Kreikan alkeet. Kielioppi ja harjoitukset. Helsinki Porvoo: WSOY, 1999. ISBN 951-0-24394-9. Teoksen verkkoversio.
  • Pontén, Frithiof: Klassisen kreikan alkeisoppikirja. Pohjautuu alkuteokseen Grekisk läsebok för nybörjare med tillämpningsövningar. Suomeksi toimittanut Erkki Sironen. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-036-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]