Nykykreikka

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

­

Nykykreikka
Oma nimi Νέα Ελληνικά
Νεοελληνική γλώσσα
Muu nimi kreikka
Tiedot
Alue Virallisena kielenä
Kreikka
Kypros
Virallisena vähemmistökielenä
Albanian lippu Albania
Italia
Romanian lippu Romania
Armenian lippu Armenia
Ukrainan lippu Ukraina
+ siirtolaisia monissa maissa
Virallinen kieli Kreikka, Kypros, Euroopan unioni
Puhujia 13 miljoonaa
Sija 74.
Kirjaimisto kreikkalainen
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta indoeurooppalaiset kielet
Kieliryhmä kreikka
Kielikoodit
ISO 639-1 el
ISO 639-2 gre / ell
ISO 639-3 ell
Kreikan kielen historia
Kehitysvaiheet
Alkukreikka
(n. 2000 eaa.)
Mykeneläinen kreikka
(n. 1600–1100 eaa.)
Bysantin kreikka
(n. 330–1453)
Katso myös

Kreikkalaisen kirjaimiston historia

Nykykreikan kielellä eli (nyky)kreikalla (kreik. Νέα Ελληνικά, Néa Elliniká tai Νεοελληνική γλώσσα, Neoellinikí glóssa) viitataan kreikan kielen muotoihin ja -murteisiin, joita puhutaan nykyaikana pääasiassa Kreikassa ja Kyproksella.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykykreikka on kehittynyt muinaiskreikasta ja keskiajan kreikasta luonnollisen kehityksen kautta. Tavallisesti kreikan kielen ”modernin” aikakauden katsotaan alkavan Bysantin valtakunnan kukistumisesta vuonna 1453. Selvää kielellistä rajaa ei tapahtuman seurauksena kuitenkaan voida tehdä, sillä monet luonteenomaiset, modernit kielen piirteet syntyivät jo vuosisatoja aiemmin.[1] Bysanttilaisen ajan päättyminen rikkoi kuitenkin lopullisesti yhteyden, joskin tuossa vaiheessa jo hyvin heikon sellaisen, muinaiskreikassa pitäytyneen kirjakielen ja puhekielen välillä.

Alueet, jossa modernia kreikkaa puhutaan; tummemmalla sinisellä merkityillä aluella se on virallinen kieli.

Osmanivallan aikana 1500–1700-luvuilla Kreikan ortodoksinen kirkko käytti yhä Uuden testamentin kreikkaa, ja klassista kreikkaa opetettiin yleisesti Länsi-Euroopan yliopistoissa. Aika­kauden kansan­omaista kreikkaa ei kuitenkaan kirjoitettu missään. Kirjakielen kehitys alkoi 1700–1800-lukujen taitteessa kansallisen heräämisen myötä, hieman ennen Kreikan itsenäistymistä. Ensimmäisenä kehitettiin kirjakieli katharévousa, joka ammensi klassisesta kreikasta ja yritti palauttaa kielen vuosisatojen takaiseen asuunsa. Sen ideoijana pidetään vuonna 1833 kuollutta kreikkalaista nationalistijohtaja Adamántios Koraísia. Myöhemmin sen rinnalle kehitettiin enemmän nykyistä puhekieltä muistuttava dimotikí-kirjakieli. Ensimmäisen vakavamieliseksi tarkoitetun kirjan dimotikí-kreikaksi kirjoitti Giánnis Psycháris vuonna 1888.[1]

Kreikassa käytiin katharévousan ja dimotikín kannattajien välillä 1800-luvulta aina 1900-luvun jälkimmäiselle puoliskolle saakka ankariakin kiistoja, jotka tunnetaan Kreikan kielikiistana. Kirjakielen valinnasta tuli vahvasti poliittisesti värittynyt kysymys, ja yleensä oikeisto ja konservatiivit kannattivat katharévousaa, vasemmisto ja liberaalit dimotikía. Eri aikoina kumpikin vahvistettiin vuorollaan useita kertoja viralliseksi normiksi. Katharévousa oli Kreikan virallisena kielenä viimeksi sotilasjuntan hallitessa vuosina 1967–1974. Sotilasjuntan kaatumisen jälkeen dimotikí on vakiinnuttanut asemansa de facto -kirjakielenä, ja se on myös median ja koulujen kieli. Monet konservatiivit kannattavat kuitenkin yhä katharévousan käyttöä, ja sitä käytetään edelleen myös joissakin hallinnollisissa ja juhlallisissa yhteyksissä. Katharévousaa käyttävät myös jotkut kirjailijat, mutta enimmäkseen kauno­kirjallisuuden kielenäkin on jo kauan käytetty dimotikía.[1]

Nykyisin kreikan puhujia on maailmassa noin 13 000 000. Kieltä puhuu Kreikassa noin 10,7 miljoonaa ihmistä ja Kyproksella noin 1,1 miljoonaa ihmistä. Sekä Kreikassa että Kyproksen tasavallassa kreikka on virallinen kieli. Lisäksi kreikkaa puhutaan jonkin verran muun muassa Albaniassa (noin 15 000 ihmistä), Italiassa ja Turkissa sekä kreikkalaisissa maahanmuuttajayhteisöissä (nk. kreikkalaisten diaspora) Yhdysvalloissa, Australiassa ja muissa maissa. Kreikka on myös yksi Euroopan unionin virallisista kielistä.[2]

Fonologia ja kirjaimisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalainen kirjaimisto
Α α alfa Β β beeta Γ γ gamma
Δ δ delta Ε ε epsilon Ζ ζ zeeta
Η η eeta Θ θ theeta Ι ι ioota
Κ κ kappa Λ λ lambda Μ μ myy
Ν ν nyy Ξ ξ ksii Ο ο omikron
Π π pii Ρ ρ rhoo Σ σ ς sigma
Τ τ tau Υ υ ypsilon Φ φ fii
Χ χ khii Ψ ψ psii Ω ω oomega
Käytöstä poistuneet:
ϜͶ ϝͷ digamma Ϛ ϛ stigma Ͱ ͱ heeta
Ϻ ϻ san ϞϘ ϟϙ koppa ϠͲ ϡͳ sampii
Ϸ ϸ shoo

Nykykreikan kieli poikkeaa merkittävästi ääntämiseltään muinaiskreikasta. Nykykreikassa on ainoastaan viisi vokaaliäännettä muinaiskreikan monimuotoisten vokaalikorkeuksien ja -pituuksien sekä useiden diftongien asemasta.

Nykykreikassa on konsonanteista paljon soinnillisia ja soinnittomia frikatiiveja, kun taas muinaiskreikassa esiintyy paljon aspiroituja, soinnittomia klusiileja. Vokaalien lyhyiden ja pitkien muotojen ero ei ole säilynyt nykykreikassa. Konsonanttien lyhyiden ja pitkien muotojen eli geminaattojen ero on säilynyt vain joissakin murteissa.

Nykykreikkaa kirjoitetaan muinaiskreikan tavoin kreikkalaisella kirjaimistolla, jossa on 24 kirjainta ja jokaisella kirjaimella iso ja pieni muoto. Poikkeuksena on kirjain sigma, jolla on myös erillinen sananloppuinen muoto. Kreikassa esiintyy sekä historiallista että foneettista oikeinkirjoitusta, jossa historiallista kirjoitusasua käytetään, mikäli se sopii moderniin ääntämiseen. Foneemien ja grafeemien välinen vastaavuus on pääosin yksikäsitteistä, mutta monet vokaaleista voidaan ääntää monella eri tavalla. Lukeminen on yleensä huomattavasti helpompaa kuin lausuminen.[3]

Kirjoitetussa kielessä käytetään monotonista ortografiaa, jossa on kaksi diakriittistä merkkiä, akuuttiaksentti´ ), joka kertoo sananpainon, sekä treema¨ ), jolla peräkkäisten vokaalien merkitään kuuluvan eri tavuihin. Lukuisia muita, niin kutsutun polytonisen ortografian mukaisia diakriittisiä merkkejä käytettiin vuoteen 1982 saakka, kunnes ne jätettiin virallisesti pois kreikan oikeinkirjoituksesta, sillä niillä ei ole ollut merkitystä ääntämisen kannalta antiikin ajan jälkeen. Monotonista ortografiaa käytetään kaikissa virallisissa tahoissa, kouluissa sekä jokapäiväisessä arkikielessä Kreikassa. Polytonista ortografiaa käytetään – kielen vanhojen muotojen ohella – myös akateemisissa ja kaunokirjallisissa yhteyksissä sekä konservatiivisten tahojen keskuudessa erityisesti katharévousaa mutta myös dimotikía käytettäessä. Muun muassa Kreikan ortodoksinen kirkko käyttää polytonista ortografiaa, ja on myös vaatinut sen käyttämistä virallisena oikeinkirjoituksena.

Kreikan vokaalikirjaimet ääntämisineen ovat:〈α〉/a/,〈ε〉/e/,〈η〉/i/,〈ι〉/i/,〈ο〉/o/,〈υ〉/i/ ja〈ω〉/o/. Kreikassa käytetään myös vokaaliyhdistelmiä, jotka ovat foneettisesti monoftongeja:〈αι〉/e/,〈ει〉/i/,〈οι〉/i/,〈ου〉/u/ ja〈υι〉/i/. Kolme kirjainyhdistelmää〈αυ〉,〈ευ〉ja〈ηυ〉äännetään  /av/, /ev/ ja /iv/, mutta ennen soinnittomia konsonantteja ne äännetään vastaavasti /af/, /ef/ ja /if/.

Kreikan kirjaimet〈β〉ja〈δ〉äännetään /v/ ja /ð/. Kirjain〈γ〉äännetään tavallisesti /ɣ/, mutta ennen välistä tai suppeaa etuvokaalia se äännetään [ʝ] (tai [ʑ] ja [ʒ] joissakin murteissa, kuten Kreetan ja Mánin murteissa). Kuitenkin, ennen välistä tai suppeaa takavokaalia se äännetään taaempaa niin kuin velaarit tavallisesti; velaarisen [ɣ] ja uvulaarisen [ʁ] väliltä (merkitään ɣ̄).

Kirjaimet〈θ〉,〈φ〉ja〈χ〉äännetään järjestyksessä /θ/, /f/ ja /x/. Kirjain〈χ〉äännetään ennen välistä tai suppeaa etuvokaalia [ç] (tai [ɕ] ja [ʃ] joissakin murteissa) ja ennen keskistä tai suppeaa takavokaalia tavallisimmin postvelaarina [x̱]. Kirjain〈ξ〉vastaa äännettä /ks/ ja〈ψ〉äännettä /ps/.

Kirjainyhdistelmät〈γγ〉ja〈γκ〉 äännetään useimmin arkikielessä [ɡ], mutta [ɟ] ennen etuvokaaleita /e/ ja /i/, ja yleensä [ɡ̄] ennen takavokaaleita /o/ ja /u/. Kun näitä kirjainyhdistelmiä edeltää vokaali, ne äännetään [ŋɡ] ja [ɲɟ] ennen etuvokaaleita /e/ ja /i/ ja [ŋ̄ɡ̄] ennen takavokaaleita /o/ ja /u/. Kirjainyhdistelmä〈γγ〉voidaan ääntää [ŋɣ] joissakin sanoissa ([ɲj] ennen etuvokaaleita ja [ŋ̄ɣ̄] ennen takavokaaleita). Ääntäminen [ŋk] kirjainyhdistelmälle〈γκ〉on hyvin harvinainen, mutta sitä esiintyy oppineessa puheessa; yleensä ääntäminen [ŋk] esiintyy ainoastaan kirjainyhdistelmässä〈γκτ〉.

Kielioppi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikka on pitkälti synteettinen kieli. Se on toinen kahdesta indo-eurooppalaisesta kielestä, jossa on säilynyt synteettinen passiivi (albanian kielen lisäksi).

Kieliopilliset muutokset muinaiskreikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merkillepantavimpia muutoksia kieliopissa verrattuna muinaiskreikkaan ovat:

Murteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurin osa kreikan murteista on kehittynyt koinee-kreikasta, lukuun ottamatta joitakin suoraan vanhemmista muinaiskreikan muodoista kehittyneita murteita, kuten tsakonián murretta.[4]

Tyypillisimmät murrepiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Painottomien vokaaleiden katoaminen tai muuntuminen äännettäessä, erityisesti pohjoisissa murteissa. Osassa murteita katoavat painottomat /i/- ja /u/-äänteet, ja painoton /e/ > /i/ ja painoton /o/ > /u/. Osassa murteita nämä muutokset tapahtuvat vain sananalkuisille vokaaleille. Osassa murteita painottomat /i/- ja /u/-äänteet katoavat ilman muutoksia /e/:n ja /o/:n lausumisessa.[4]
  • Velaariäänteiden palatalisaatio. Useimmissa murteissa velaariäänteet liudentuvat etuvokaalien ja /j/:n edellä. Joissakin murteissa, erityisesti Egeanmeren eteläosien saarilla, /k, g, x, ɣ/ liudentuvat äänteiden /i, e, j/ edellä > [tɕ, dʑ, ɕ, ʑ] tai [tʃ, dʒ, ʃ, ʒ].[4]
  • Tsitakismós eli joukko konsonanttiäänteissä tapahtuvia muutoksia: /k/ ennen äänteitä /i, e, j/ > /ts/. Joskus myös /x, g/ > /s, dz/. Erityisesti Kykladien saarten murteissa.[4]
  • Ypsilonin υ ääntyminen /u/:na nykykreikan yleisen /i/:n sijasta, erityisesti vanhassa ateenalaisessa murteessa ja tsakonián murteessa sekä kýmin ja mánin murteissa.[4]
  • Muinaiskreikan geminaattojen säilyminen sekä sananalkuisten geminaattojen kehittyminen, muun muassa kyproksen murteessa.[4]
  • Muinaiskreikan sananloppuisen ν (n) -kirjaimen säilyminen, muun muassa kyproksen murteessa.[4]

Murrealueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykykreikan ylätason murrealueet.
Eräiden murrepiirteiden esiintymisalueet.

Nykykreikan päämurrealueita nykyisen Kreikan ja Kyproksen alueilla on neljätoista:[4]

Keskiset murteet
Peloponnesos, läntinen Epeiros, Korfu, Kefaloniá ja Zákynthos. Näissä murteissa on vain vähän mainittuja yleisimpiä murrepiirteitä, koska ne ovat alueita, joiden kielen perusteella nykykreikan yleiskieli on pääasiassa kehittynyt.[4]
Pohjoiset murteet
Pohjoinen Manner-Kreikka (Länsi-Epeirosta lukuun ottamatta), Lefkas, pohjoinen Euboia, Thásos, Samothráki, Imbros, Límnos, Lesbos, Sámos, Skýros, Skiáthos, Skópelos ja Alónnisos. Tyypillistä voimakas vokaalien katoaminen.[4]
Mánin murre
Mánin niemimaa. Ypsilonin lausuminen /u/:na sekä velaariäänteiden palatalisaatio.[4]
Tsakonián murre
Peloponnesoksen itäosat, mm. Lakonia. Kaikin puolin hyvin erilainen muihin murteisiin nähden, koska ei periydy koinee-kreikasta.[4]
Vanha ateenalainen murre
Kadonnut murre, jota esiintyi viimeisenä kolmella erillisellä alueella: Ateena, Aígina ja Mégara. Ypsilonin lausuminen /u/:na ja tsitakismós.[4]
Kýmin murre
Kými, Euboia. Ypsilonin lausuminen /u/:na ja velaariäänteiden palatalisaatio.[4]
Eteläiset murteet
Kreeta, Kythera, Antikythera, Santoríni (Thíra), Mílos ja Anáfi. Velaariäänteiden palatalisaatio.[4]
Kaakkoiset murteet
Kypros, Ródos, Kárpathos, Kásos, Kastellórizo, Kos, Léros ja Pátmos. Velaariäänteiden palatalisaatio, geminaatat ja loppu-n.[4]
Itäiset murteet
Sými, Tílos, Nísyros, Kálymnos, Ikaría, Astypálaia sekä Chíos ja Joonian rannikon vanhat kreikkalaisalueet. Geminaatat ja loppu-n.[4]
Smyrnan murre
Smyrna ja sen ympäristön vanhat kreikkalaisalueet. Monia omalaatuisia murrepiirteitä, mutta vain vähän mainittuja yleisimpiä murrepiirteitä.[4]
Keskisten Kykladien murteet
Amorgós, Donoússa, Iráklia, Kéros, Koufonísi ja Schoinoúsa. Geminaatat, tsitakismós ja loppu-n.[4]
Läntisten Kykladien murteet
Sérifos, Sífnos ja Kímolos. Velaariäänteiden palatalisaatio ja geminaatat.[4]
Mýkonoksen murre
Mýkonos, pohjoiset Kykladit. Vokaaliäänteiden katoaminen ja tsitakismós.[4]
Pohjoisten Kykladien murteet
Ándros, Folégandros, Íos, Kéa, Kýthnos, Náxos, Páros ja Antíparos, Síkinos, Sýros sekä Tínos. Tsitakismós.[4]

Lisäksi kreikan murteisiin lukeutuvat seuraavat kaukaisemmat muodot, jotka ovat hyvin erilaisia muihin kreikan murteisiin verrattuna johtuen niiden pitkästä eristyksestä muuhun kreikkaan nähden, sekä naapurikielten vaikutuksesta:

Pontoksenkreikka
Mustanmeren rannikon vanhat kreikkalaiset alueet: Georgia, Pohjois-Turkki. Voimakas turkin vaikutus.[4]
Kappadokian kreikka
Kappadokian vanhat kreikkalaiset alueet. Voimakas turkin vaikutus.[4]
Griko
Etelä-Italia eli vanha Suur-Kreikka. Italian vaikutusta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Anhava, Jaakko: Maailman kielet ja kielikunnat, s. 85-87. 3. painos. Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X.
  2. Greek About World Languages. Viitattu 15.1.2018.
  3. Pavlidis, G. Th. & Giannouli, V.: "Spelling Errors Accurately Differentiate USA-Speakers from Greek Dyslexics: Ιmplications for Causality and Treatment". Teoksessa Joshi, R. M. et al. (toim.): Literacy Acquisition: The Role of Phonology, Morphology and Orthography. Washington: -, 2003. ISBN 1-58603-360-3.
  4. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x Trudgill, Peter: Modern Greek Dialects Portal for the Greek language. Viitattu 15.1.2018.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanakirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Schneider, Kim & Gavrielides, Eleftherios: Kreikkalais-suomalainen sanakirja. Ελληνo-Φινλανδικό Λεξικό. Kreikan Kirja Oy, 1992. ISBN 951-96501-0-5.
  • Schneider, Kim & Gavrielides, Eleftherios: Suomalais-kreikkalainen sanakirja. Φινλανδο-Ελληνικό Λεξικό. Kreikan Kirja Oy, 1985. ISBN 951-99654-3-2.

Oppikirjoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Granqvist, Kimmo et al.: ΟΡΙΣΤΕ! (Oriste!) Nykykreikan alkeiskurssi. Oy Finn Lectura Ab, 2006. ISBN 951-792-257-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikipedia
Kreikankielinen Wikipedia, vapaa tietosanakirja

Sanakirjoja nykykreikan ja muiden kielten välillä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]