Siirry sisältöön

Futuuri

Wikipediasta
Tämä artikkeli käsittelee kieltä. Futuuri on myös sijoitusinstrumentti.

Futuuri (lat. (tempus) futurum ’tuleva (aika)’) on verbin aikamuoto, jolla ilmaistaan puhehetkeä myöhempää eli tulevaa aikaa.[1]

Yleistä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Läheskään kaikissa maailman kielissä futuuria aikamuotona ei ole, vaan tulevaisuuteen voidaan viitata esimerkiksi preesensillä. Laajalla alueella Pohjois-Euroopassa (tähän kuuluvat germaaniset, useimmat suomalais-ugrilaiset ja slaavilaiset kielet) varsinainen kieliopillinen futuurimuoto puuttuu. Näissä kielissä futuurin sijasta käytettävät tulevaisuuteen viittaavat rakenteet (joista joitakin voidaan käytännön kieliopeissa ja kielenopetuksessa nimittää ”futuuriksi” tai esimerkiksi ”liittofutuuriksi”) ovat kaikki suhteellisen myöhäistä kehittymää.[2]

Futuurin ilmaisimia kehittyy erityyppisistä ilmauksista, ja niitä saattaa olla kielessä useita kilpailemassa keskenään. Esimerkiksi ranskassa vanha, taivutuksella ilmaistu futuuri (esim. je travaillerai ’minä tulen työskentelemään’) palautuu historiallisesti velvollisuutta ilmaisevaan rakenteeseen (”minun on työskenneltävä”), ja sen tilalle on nousemassa liikeverbiin perustuva rakenne tyyppiä je vais travailler (kirjaimellisesti ”minä menen työskentelemään”).[2]

Grambank-tietokannan otoksen kielistä vajaassa puolessa (1029 kieltä) futuuria ilmaistaan tietyllä verbin taivutusmuodolla tai taivutuksen ja apuverbin tai partikkelin yhdistelmällä, hieman yli puolessa (1244 kieltä) näin ei ole.[3]

Joissakin kielissä on erikseen läheistä ja kaukaista tulevaisuutta ilmaisevat futuurimuodot.[4]

Futuuri indoeurooppalaisissa kielissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useissa indoeurooppalaisen kielikunnan haaroissa on taivutuksella ilmaistuja futuuriaikamuotoja, jotka saattavat palautua yhteiseen alkumuotoon, mutta tämä ei välttämättä ollut tulevan ajan ilmaisin vaan kenties desideratiivinen (halua tai toivetta ilmaiseva) muoto.[2]

Taivutuksella muodostettu futuurimuoto esiintyy Euroopan nykykielistä kelttiläisissä (iiri, gaeli, kymri, bretoni) ja balttilaisissa kielissä (latvia ja liettua). Lisäksi useimmissa romaanisissa kielissä tavataan futuuritaivutusmuotoja, jotka ovat kehittyneet latinan velvoitusta ilmaisevasta omistusrakenteesta (esim. latinan cantare habeo ”laulaa minulla-on”, ’minun on laulettava’ > ranskan chanterai ’minä tulen laulamaan’). Rakenteeltaan samantapainen, historiallisesti ’omistamista’ ilmaisevan apuverbin sisältävä futuurimuoto (esim. pisatime ’hän tulee kirjoittamaan’, ”kirjoittaa hänellä-on”) on kehittynyt myös ukrainan kieleen.[2][5]

Useissa Länsi-Euroopan kielissä esiintyy ns. de-andatiivisia eli ’menemistä’ ilmaisevalla verbillä muodostettuja tulevaisuuteen viittaavia rakenteita (esim. ranskan je vais travailler, englannin I’m going to work, sananmukaisesti ”minä menen työskentelemään”). Ne vaikuttavat kehittyneen varsin myöhään (englannin kielessä going to -rakenne alkoi levitä 1600-luvulla), eikä niitä aina pidetä varsinaisena kieliopillisena futuuri-aikamuotona.[2]

Useissa germaanisissa kielissä tavataan ns. de-obligatiivisia tulevaisuuteen viittaavia rakenteita, joiden perustana on velvoitetta, täytymistä ilmaiseva apuverbi (esim. englannin shall, ruotsin skall). Skandinaviassa sekä osassa retoromaanin murteita taas esiintyy ns. devenitiivinen eli ’tulla’-verbiin perustuva, tulevaisuuteen viittaava rakenne (esim. ruotsin kommer att göra ’tulee tekemään’). Etenkin Pohjanmeren alueen germaanisissa kielissä kantagermaanin willan ’tahtoa’ -verbin jatkajista muodostetaan ns. devolitiivisia futuurirakenteita. Englannin will on kenties selvimmin kieliopillistunut futuurin merkitsin koko germaanisella kielialueella, Skandinaviassa devolitiivisten futuurien asema on paljon heikompi, ja ruotsin kieleen asti ne eivät enää ole juuri yltäneet.[2]

Myös useimmissa Balkanin kielissä tulevaisuuteen viitataan devolitiivisilla rakenteilla. Bulgariassa, makedoniassa, albaniassa ja nykykreikassa futuurin ilmaisin on ’tahtoa’-verbistä muodostunut taipumaton partikkeli, serbiassa, kroatiassa ja romaniassa taas ’tahtoa’ toimii apuverbinä. Bulgariassa, albaniassa ja romaniassa tunnetaan tämän lisäksi ’omistamista’ merkitsevään apuverbiin perustuva rakenne.[2]

Länsi- ja itäslaavilaisissa kielissä tulevaisuuteen viitataan joko aspektiltaan perfektiivisen verbin preesensmuodolla (esim. ven. Я прочитаю эту книгу завтра/ Ja protšitaju etu knigu zavtra ’luen tämän kirjan huomenna’) tai ’olla, tulla joksikin’ -apuverbin sisältävällä rakenteella (”liittofutuuri”, esim. ven. летом я буду плавать / letom ja budu plavat’ ’kesällä tulen uimaan’).[6][2]

Futuuri suomessa ja sukukielissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uralilaisissa kielissä ei useinkaan ole taivutuksella muodostettua futuuria, vaan tulevaisuuteen viitataan usein erilaisilla apuverbirakenteilla, esimerkiksi suomen lie(nee)-verbin vastineisiin perustuvilla. Poikkeuksen tästä muodostavat permiläiset kielet (komi ja udmurtti) sekä samojedikielet, joissa futuuri on yksi taivutuksella ilmaistuista aikamuodoista. Myös unkarin kielen vanhimmissa lähteissä esiintyy taivutuksella muodostettuja futuurimuotoja (esim. hiend ’on uskova, tulee uskomaan’), joita on harvinaisena tyylikeinona saatettu myöhemminkin käyttää vanhahtavaa tyyliä tavoittelevissa teksteissä.[7]

Ainakin suomen ja viron osalta on väitetty tiettyjen, apuverbien avulla muodostettujen rakenteiden olevan kieliopillistumassa varsinaiseksi futuuriksi. Suomessa tällainen on ainakin tulla-rakenne (tulen tekemään), jota on pidetty käännöslainana ruotsista. Lisäksi suomessa voidaan tulevaan aikaan viitata ns. liittopreesensillä (olen tekevä). Virossa tulevaisuuteen viittaavia, väitetysti kieliopillistumassa olevia rakenteita ovat ns. hakkama (’alkaa’) -futuuri (hakkan tegema, sananmukaisesti ”alan tekemään”) sekä verbistä saama (’saada; tulla joksikin’) muodostettu ns. saama-futuuri (esim. saan tegema), jota on pidetty käännöslainana saksan werden (’tulla joksikin’) -apuverbillä muodostetuista rakenteista.[8][9][2]

Sekä suomen että viron ”futuurien” kehitykseen on vaikuttanut vieraiden kielten esikuva. Tämä näkyy myös vanhassa kirjasuomessa, missä tulevaisuuteen viittaavia rakenteita – ns. liittopreesensin ohella – usein muodostettiin pitää- tai tahtoa-verbien avulla, mallina ruotsin (skall, vill) ja saksan (soll, will) vastaavanlaiset rakenteet. Esimerkkejä: muista sitä wiha ja costo, cuin lopulla pitä tuleman; Minä tahdon colmannen päiwän peräst ylösnosta.[10]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kielitiede:futuuri – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 22.9.2025.
  2. ↑ a b c d e f g h i Dahl, Östen: ”The grammar of future time reference in European languages”, Tense and aspect in the languages of Europe, s. 309–328. Mouton de Gruyter, 2000. ISBN 3-11-015752-7
  3. ↑ Grambank - Feature GB084: Is there overt morphological marking on the verb dedicated to future tense? grambank.clld.org. Viitattu 22.9.2025.
  4. ↑ Grambank - Feature GB309: Are there multiple past or multiple future tenses, distinguishing distance from Time of Reference? grambank.clld.org. Viitattu 22.9.2025.
  5. ↑ Robert Coleman: The Origin and Development of Latin Habeo +Infinitive. The Classical Quarterly, 1971-05, 21. vsk, nro 1, s. 215–232. doi:10.1017/S0009838800028974 ISSN 0009-8388 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  6. ↑ Kielikompassi - Opetus - Venäjä - Itseopiskelu - Kielioppi - Verbit - Aspektit kielikompassi.jyu.fi. Viitattu 22.9.2025.
  7. ↑ Jeremy Bradley, Gerson Klumpp, Helle Metslang: ”TAM and evidentials”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 904–923. Oxford University PressOxford, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 22.9.2025. (englanniksi)
  8. ↑ Helle Metslang: Temporal relations in the predicate and the grammatical system of Estonian and Finnish. Oulu: Oulun Yliopisto, 1994. ISBN 978-951-42-3998-4
  9. ↑ Hakulinen, Auli ym.: ”§ 1546 On saamassa, tulee olemaan, on tekevä”, Iso suomen kielioppi. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2004. Teoksen verkkoversio.
  10. ↑ VVKS - Virtuaalinen vanha kirjasuomi vvks.it.helsinki.fi. Viitattu 22.9.2025.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dahl, Östen (toim.) 2000: Tense and Aspect in the Languages of Europe. Berlin/New York: Mouton de Gruyter. ISBN 3-11-015752-7
  • Siro, Paavo 1996 (1967): Suomen kielen verbien syntaktinen komponentti. – Lauseopin periaatteita (toim. Pentti Leino). 111–128. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos.
  • Forsman Svensson, Pirkko: Virtuaalinen vanha kirjasuomi. (Luku 32) Web Archive 12.8.2008. 1989/2001. Helsingin yliopisto. Arkistoitu 5.12.2008. Viitattu 7.8.2016.
Aikamuodot

pluskvamperfekti • preteriti • aoristi • imperfekti • perfekti • preesens • futuuri • futuurin perfekti

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Futuuri&oldid=23571982”