Preesens
Preesens (lat. praesens ’läsnäoleva’), vanhemmissa suomen kieliopeissa myös kestämä, on verbin aikamuoto, joka tyypillisesti ilmaisee puhehetkellä tapahtuvia (nyt se bussi tulee!), säännönmukaisesti toistuvia tai pysyviä asiaintiloja ja prosesseja (minun kesälomallani sataa aina, minä rakastan lastani).[1]
Preesens maailman kielissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Maailman kielissä on erilaisia aikamuotojärjestelmiä, mutta varsin yleisiä ovat järjestelmät, joissa – kuten suomessa – pääjako jollakin tasolla tehdään ”menneisyyden” ja ”ei-menneisyyden” välillä. Tällöin preesensmuodolla voidaan viitata myös tulevaisuuteen.[2]
Useissa kielissä esiintyy tyylikeinona ns. dramaattinen eli historiallinen preesens: menneen ajan tapahtumista kerrotaan preesensmuodossa, puhuja ikään kuin selostaa mennyttä tapahtumaa silminnäkijänä ja siten dramatisoi tilannetta.[3]
Preesens tai ”ei-mennyt aika” on useissa maailman kielissä vailla merkintää, niin että ainoastaan menneen (ja mahdollisesti myös tulevan) ajan aikamuodoilla on erityinen merkitsin. Grambank-tietokannan kielistä 1482:ssa preesens on merkitsemätön, 771:ssä on erityinen preesensin tunnus, 139 kielen osalta tiedot puuttuvat.[4]
On tosin usein kiistanalaista, pidetäänkö jotakin taivutustunnusta preesensin merkitsimenä, koska esimerkiksi persoonan merkitsin saattaa eri aikamuodoissa olla erilainen. Esimerkiksi suomessa (useilla verbityypeilä) ja virossa yksikön kolmannella persoonalla on tunnus preesensissä (ota-n, otta-a; võta-n, võta-b) mutta ei menneessä ajassa (ot-i-n, ott-i-Ø; võt-si-n, võtt-is-Ø), joten kolmannen persoonan suffiksia on itämerensuomalaisten kielten kielioppiperinteessä joskus pidetty myös preesensin tunnuksena.[5] Samoin esimerkiksi Grambank-tietokannan toimittajien käyttämissä eri saamelaiskielten kieliopeissa preesens on toisissa tulkittu merkitsemättömäksi, toisissa tunnukselliseksi.[4]
Preesens uralilaisissa kielissä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Useimmissa suomen sukukielissä preesens-aikamuodolla ei ole erityistä tunnusta. Kiistämätön preesenssuffiksi esiintyy kuitenkin suomen sukukielistä ainakin hantissa, mansissa ja udmurtissa (esim. pohjoismansin min-ēɣ-əm ’menen’, min-as-əm ’menin’).[6][7]
Mansin kielen preesenssuffiksin on ajateltu olevan jopa kantauralilaista perua. Kantakielen oletetun preesenssuffiksin *-k jälkiä on nähty muuallakin, esimerkiksi suomen kielen monikon 1. ja 2. persoonasuffikseissa -mme, -tte, joiden kaksoiskonsonantti edustaisi persoonatunnukseen sulautunutta -k-suffiksia (esim. eteläpohjalais- ja savolaismurteiden tulia ’tulitte’, ottima ’otimme’ -tyyppisissä menneen ajan muodoissa näkyisi alkuperäinen lyhyempi, k:ton persoonapääte).[8][9]
Preesens suomen kielessä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen kielen preesens on Ison suomen kieliopin mukaan tunnukseton, eli verbin preesensmuotoihin voidaan merkitä vain persoona (istu-n, istu-t, istu-u...).[10] (Modustaivutus ei normaalisti esiinny yhdessä tempustaivutuksen kanssa, eli aikamuodon ja tapaluokan tunnukset eivät esiinny samassa sanassa. Tämän voi tulkita myös niin, että konditionaalin, potentiaalin ja imperatiivin taivutuksella muodostetut muodot, joissa aikamuototunnusta ei ole, olisivat preesensmuotoja: istu-isi-tte, istu-ne-tte, istu-kaa.)[11]
Tunnusmerkittömänä preesens on suomen aikamuotojärjestelmän laajakäyttöisin yleistempus. Sen perusmerkitys on, että lauseen kuvaama tilanne on puhehetken kanssa samanaikainen. Ajan adverbiaaleilla tai muilla aineksilla ja asiayhteydellä preesensin merkitystä voidaan tarkentaa viittaamaan juuri puhehetkeen (Arto juoksee juuri toiseen puhelimeen), tulevaisuuteen (tulen pian) tai menneisyyteen (Nuori mies törmää vastaantulevaan autoon. Kolme kuoli.). Preesensilmaus voi myös viitata yleispätevään (kaksi plus kaksi on neljä) tai tavanomaiseen asiaintilaan (iltaisin katson tv:tä).[12]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kielitiede:preesens – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 21.9.2025.
- ↑ Dahl, Östen: ”The tense-aspect systems of European languages in a typological perspective”, Tense and Aspect in the Languages of Europe, s. 3–25. Berlin, New York: Mouton de Gruyter, 2008. ISBN 978-3-11-015752-9
- ↑ Kielitiede:dramaattinen preesens – Tieteen termipankki tieteentermipankki.fi. Viitattu 21.9.2025.
- ↑ a b Grambank - Feature GB082: Is there overt morphological marking of present tense on verbs? grambank.clld.org. Viitattu 21.9.2025.
- ↑ Hint, Mati: Kas olevik vajab tunnust? Keel ja Kirjandus, 2008, nro 8, s. 475–480. ISSN 0131-1441 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Marianne Bakró-Nagy, Katalin Sipőcz, Elena Skribnik: ”North Mansi”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 537–564. Oxford University PressOxford, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Jeremy Bradley, Gerson Klumpp, Helle Metslang: ”TAM and evidentials”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 904–923. Oxford University PressOxford, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Luobbal Sámmol Sámmol Ánte: ”Proto-Uralic”, The Oxford Guide to the Uralic Languages, s. 3–27. Oxford University PressOxford, 24.3.2022. ISBN 978-0-19-876766-4 Teoksen verkkoversio Viitattu 21.9.2025. (englanniksi)
- ↑ Harri Mantila, Matti Leiviskä: Onko Etelä-Pohjanmaan murteessa rautakautisia jälkiä? Virittäjä, 22.6.2017, 121. vsk, nro 2. doi:10.23982/vir.59655 ISSN 2242-8828 Artikkelin verkkoversio. (suomeksi)
- ↑ VISK - § 112 Tempustaivutus scripta.kotus.fi. Arkistoitu 7.1.2025. Viitattu 21.9.2025.
- ↑ Anneli Pajunen: Sanojen synteettisyys suomen kielessä [Word syntheticity in Finnish]. Virittäjä, 1.12.2010, nro 4. ISSN 2242-8828 Artikkelin verkkoversio. (suomeksi)
- ↑ Hakulinen, Auli ym.: ”§ 1527. Preesensmuodon tulkintoja”, Iso suomen kielioppi. Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2004. Teoksen verkkoversio.