Taivutus (kielioppi)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Taivutus tarkoittaa kieliopissa sanan muokkaamista tai merkitsemistä ilmaisemaan kieliopillista tietoa kuten sijaa, sukua, aikamuotoa, lukua ja persoonaa. Kielet, joissa esiintyy paljon taivutusta, luokitellaan synteettisiksi kieliksi.

Esimerkiksi suomen kielessä taivutettavan sanan vartalon loppuun tulee taivutuspäätteitä eli suffikseja. Nominatiivi kissa taipuu genetiiviin kissan − sanan loppuun lisätään -n-pääte. Lisäksi sanan vartalossa voi tapahtua astevaihtelua: nominativi kakku taipuu genetiiviin kakun - toinen k katoaa keskeltä sanaa.

Kielen sanat ryhmitellään usein taivutusluokkiin sen mukaan, millaisia päätteitä taivutuksessa käytetään ja millaisia muutoksia taivutus aiheuttaa sanan muotoon. Latinan kieliopissa nominien taivutusluokkia kutsutaan deklinaatioiksi ja verbien taivutusluokkia konjugaatioiksi.[1] Sama terminologia on periytynyt monien muidenkin kielten kielioppeihin.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jukka Korpela: Latinan pienoiskielioppi 2005. Viitattu 8.1.2009.
Tämä kieliin tai kielitieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.