Kreikan sotilasjuntta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kreikan sotilasjuntta oli Kreikkaa vuosina 1967–1974 hallinnut oikeistolainen sotilashallitus. Upseeriryhmä teki maassa huhtikuussa 1967 vallankaappauksen, koska maan sisäpolitiikka oli mennyt sekaisin ja pelättiin Turkin hyökkäystä. Juntta kaatui vuonna 1974 sen epäonnistuttua estämään Turkin valtauksen Pohjois-Kyproksella. Sotilasjunttaa nimitetään Kreikassa yksinkertaisemmin ”Juntaksi” (kreik. Η Χούντα, I Choúnta), ”Everstien valtakaudeksi” (kreik. Το καθεστώς των Συνταγματαρχών, To kathestós ton Syntagmatarchón) tai ”Seitsemäksi vuodeksi” (kreik. Η Επταετία, I Eptaetía).

Kaappaus ja sen syyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1964 pääministerinä toiminut keskustavasemmistolainen Geórgios Papandréou ja maan nuori kuningas Konstantin II joutuivat vakaviin erimielisyyksiin, ja hallitus joutui eroamaan 1965. Tilalle nimitetty hallitus oli epäsuosittu, ja samaan aikaan Kreikkaa uhkasi sota Turkin kanssa. Oikeistolaiset upseerit pelkäsivät vasemmiston ja Papandréoun kasvavaa suosiota.[1] Niinpä oikeistolaiset everstit kaappasivat vallan 21. huhtikuuta 1967. Juntan päämiehenä oli aluksi korkeimman oikeuden syyttäjä, oikeuskansleri Konstantínos Kóllias.[2] Todelliset vallanpitäjät olivat kuitenkin everstit Geórgios Papadópoulos ja Stylianós Pattakós. Everstit ilmoittivat kaappauksen syyksi seuraavana päivänä uhanneen vasemmistokapinan estämisen. Kaappauksen jälkeen juntta pidätti vasemmistopolitiikkoja ja ammattiyhdistysjohtoa.[3] Kuningas Konstantin II oli kotiarestissa palatsissaan.[4] Entinen pääministeri Papandréou ja hänen poikansa Andréas Papandréou vangittiin ja väliaikainen pääministeri Panagiótis Kanellópoulos pantiin kotiarestiin. Ateenan keskustaan julistettiin ilta-aikojen ulkonaliikkumiskielto. Panssarivaunut partioivat keskustan tärkeimpiä hallintorakennuksia ja maahan julistetiin voimaan täydellinen sensuuri. 24. huhtikuuta kaikki poliittiset puolueet kiellettiin.[5] Samalla 5 000 kommunistia pidätettiin.[2]

Kuninkaan vastavallankaappausyritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska kuningas oli ennen vallankaappausta selvästi riitautunut entisen pääministerin kanssa, hänen ajateltiin olevan mukana kaappauksessa. Eversti Georgios Papadópoulos ilmoitti vallankaappauksen jälkeen 27. huhtikuuta lehdistötilaisuudessa, ettei kuninkaalla ollut mitään osuutta vallankaappauksessa.[2]

Vuoden 1967 lopussa kuningas Konstantin II:n ilmoitettiin ryhtyneen vastavallankaappaukseen Kreikan sotilasjunttaa vastaan apunaan Kreikan kolmas armeijakunta.[2] Kuningas vetosi Thessalonikista radion välityksellä Kreikan kansaan ja sanoi, että armeijan yksiköt olisivat hänen takanaan everstejä vastaan.[6] Kaappausyritys epäonnistui, sillä armeijan komentaja ilmoitti olevansa uskollinen sotilasjuntalle. Juntta oli saanut kuninkaan aikeista ennakkotietoa ja ryhtynyt torjuntatoimenpiteisiin. Konstantin pakeni perheineen yöllä yksityiskoneella Roomaan. Hänen seuranaan oli oikeuskansleri ja kaappauksen alkuajan pääministeri Kóllias.[2]

Sotilasjuntta julisti kaappauksen kukistuneeksi ja nimitti kuninkaan sijaishallitsijaksi Geórgios Zoitákiksen ja pääministeriksi eversti Papadópouloksen.[7]

Andréas Papandréoun vapauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syrjäytetyn pääministeri Geórgios Papandréoun poika, oppositiojohtaja Andréas Papandréou pääsi vankilasta vuonna 1968 ja siirtyi Pariisiin johtamaan diktatuurinvastaista toimintaa.[8] Hänen isänsä Geórgios oli vankilassa ja sen jälkeen kotiarestissa. Tämä kuoli 1. marraskuuta 1968.[9]

Uusi perustuslaki Kreikkaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotilasjuntta otti käyttöön kansallislipun, jossa sininen väri oli tummempi kuin vakiintuneessa Kreikan lipussa.

29. syyskuuta 1968 Kreikassa äänestettiin uudesta perustuslaista, jonka juntta oli laatinut. Se sisälsi kansalaisoikeuksien ja parlamentin vallan supistuksia. Äänioikeutetuista 77,5 prosenttia kävi uurnilla. Uuden perustuslain puolesta äänesti 91 prosenttia äänestäneistä.[10] Näin kumoutui vuoden 1952 monarkistinen perustuslaki.[11]

Ateenan oikeudenkäynnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

27. maaliskuuta 1970 Ateenassa alkoi suuri poliittinen oikeudenkäynti. Oikeudessa oli syytettynä 34 huomattavaa kreikkalaista, jotka olivat junttaa vastustavan Demokraattinen puolustus -liikkeen jäseniä. Ulkomaalaisia tarkailijoita ei päästetty oikeudenkäyntiin. Syyttäjän mukaan syytetyt olivat uhkana Kreikan hallitukselle.[12]

Theodorákisin vapauttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan sotilashallitus ilmoitti 13. huhtikuuta 1970 vapauttavansa maailmankuulun säveltäjän Míkis Theodorákisin, joka oli ollut kolme vuotta kotiarestissa. Vapautusta perusteltiin Theodorakisin horjuvalla terveydentilalla. Hän sairasti tuberkuloosia ja hänen tuli päästä erikoishoitoon Ranskaan. Hänen musiikkinsa ja laulunsa säilyivät kuitenkin edelleen kiellettyinä.[13]

Hajaannusta Natossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjoismaat eivät hyväksyneet sotilasjunttaa Kreikan lailliseksi hallitukseksi, sillä sekä maan kuningas että pääministeri oli sivuutettu. Niinpä Naton ministerineuvoston kokouksessa 25.–26. toukokuuta 1970 Tanskan ulkoministeri Poul Hartling vaati Natoa lopettamaan asetoimitukset Kreikkaan, kunnes maahan tulisi demokraattinen hallinto. Norjan ulkoministeri Stray kannatti Hartlingin ehdotusta. Myös Alankomaiden ulkoministeri Luns oli norjalais-tanskalaisen ehdotuksen takana. Useat Nato-maat olivat kuitenkin ehdotusta vastaan. Yhdysvallat katsoi tanskalaisten ja norjalaisten aloitteen vaarantavan Nato-yhteistyön.[14]

Yhdysvaltojen on epäilty tukeneen juntan vallankaappausta, mutta väitteille ei ole löytynyt pitäviä todisteita. Myöhemmin sotilasjuntta sai kuitenkin tukea Yhdysvaltain presidentiltä Richard Nixonilta ja tämän neuvonantajana toimineelta Henry Kissingeriltä.[15]

Kreikasta tasavalta ja Papadópoulos presidentiksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan presidentin lippu juntan vuosina 1973–1974.

Maaliskuussa 1972 Kreikan pääministeri Papadópoulos otti sijaishallitsijan tehtävän pois Zoitákisilta. Syynä oli, että Zoitákis kieltäytyi vahvistamasta lakia, joka koski Kreikan turvallisuusjoukkoja. Nyt Papadópouloksesta tuli sekä sijaishallitsija, pääministeri, ulkoministeri että puolustusministeri.[16]

Kreikassa suoritettiin 29. huhtikuuta 1973 kansanäänestys uudesta valtiomuodosta, jonka mukaan monarkia korvattaisiin tasavallalla. Kreikan sisäministeriö ilmoitti, että 78,7 % äänistä olisi tasavallan kannalla. Kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan vaalit olivat vilpilliset. 1. kesäkuuta 1973 pääministeri Papadópoulos julisti radio-ja televisiopuheessa Kreikan tasavallaksi. Maapaossa Roomassa oleva kuningas menetti siten valtaistuimensa. Papadópoulos julisti itsensä presidentiksi ilman vaaleja.[17]

Hävittäjä Véloksen kapina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan laivaston hävittäjä Vélos, joka oli Naton meriharjoituksissa Sardinian rannikolla, nousi kapinaan sotilashallitusta vastaan 25. toukokuuta 1973. Alus purjehti Fiumicinon satamaan, jossa kapinaan noussut kapteeni Nikólaos Pappás, kuusi upseeria sekä 30 matruusia anoivat poliittista turvapaikkaa Italiasta.[17]

Pari päivää ennen Véloksen kapinaa sotilasjuntta oli estänyt vallankaappausyrityksen Salamiin laivastotukikohdassa Pireuksen lähellä. Kapinan takana oli kaksi eläkkeellä olevaa amiraalia, joiden tarkoituksena oli kaapata kolme alusta ja purjehtia avomerelle ja lähettää radiosanoma muulle laivastolle, jotta ne lähtisivät kapinaan sotilashallitusta vastaan. Noin 35 laivaston upseeria oli sekaantunut tähän salaliittoon. Kuningas Konstantinin osuudesta kapinaan ei saatu vahvistusta, sillä Véloksen kapteeni Pappás sanoi toimineensa yksin.[17]

Teknillisen korkeakoulun kansannousu 1973[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ateenan kansallisen teknillisen korkeakoulun kansannousun muistomerkki korkeakoulun pihalla.

Ateenassa tapahtui 14.–17. marraskuuta 1973 ankaria yhteenottoja opiskelijoiden ja sotilaiden kesken. Noin 50 000 työläistä ja opiskelijaa lähti kaduille juntan vastaiseen mielenosoitukseen. Kansannousun keskus oli Ateenan kansallinen teknillinen korkeakoulu Exárcheiassa. Papadópoulos määräsi Ateenaan piiritystilan,[18] ja armeija miehitti teknillisen korkeakoulun. Siellä sotilaat iskivät tuhansien mieltään osoittavien opiskelijoiden kimppuun. Armeija avasi konekivääritulen ja satoja opiskelijoita ammuttiin säälittömästi. Mielenosoituksen tukahduttaminen väkivalloin oli jo liikaa jopa Papadópouloksen kannattajille, esimerkiksi Yhdysvalloille.[17]

Gkizíkis syrjäyttää Papadópouloksen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhain aamulla 25. marraskuuta 1973 panssarivaunuja ja muita sotilasajoneuvoja vyöryi Ateenan kaduille. Sotilasjuntta syöksi presidentti Papadópouloksen vallasta kenraali Faídon Gkizíkisin johdolla. Kaappaus oli veretön. Gkizíkis otti presidentin tehtävän itselleen ja Papadópoulos asetettiin kotiarestiin kesäasunnolleen Lagonísiin. Suurin osa laivastosta oli kuitenkin vielä jonkin aikaa uskollinen Papadópoulokselle. Samaan aikana pääministeri Spyrídon Markezínista pidettiin vankina Ateenassa ja uudeksi pääministeriksi nousi entinen valtiovarainministeri Adamántios Androutsópoulos.[17]

Kyproksen kriisi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kyproksen kriisi

Kyproksen vallankaappaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne Kyproksella kärjistyi 15. heinäkuuta 1974, kun Kyproksen kansalliskaarti kreikkalaisten upseerien johtamana syrjäytti maan presidentin arkkipiispa Makarios III:n.[19]

Kreikan sotilasjuntta Ateenassa tuki Kyproksen vallankaappausta, jossa kuoli noin 300 ihmistä, koska heillä oli kaunaa Makariosta kohtaan,[20] sillä hänestä oli tullut jo vuodesta 1971 Kreikan sotilas­juntan vastustaja. Lisäksi Makarios oli kieltäytynyt énosis-liikkeen vaatimuksista eli liittämästä Kyprosta Kreikkaan. Dramaattisessa ilmoituksessa Kreikan sotilasjohto ilmoitti, että arkkipiispa Makarios III olisi kuollut.[21] Tuntia myöhemmin Makarios kuitenkin puhui radiossa ja kehotti kannattajiaan vastarintaan. Makarios oleskeli Kyproksella brittiläisessä Dekéleian sotilastukikohdassa, josta hänet lennätettiin Lontooseen.

Turkki miehittää Pohjois-Kyproksen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalaisten upseerien kaappaus Kyproksella vei Turkin ja Kreikan sodan partaalle. Turkkilaiset reagoivat voimakkaasti ja julistivat, että he aikovat puuttua tilanteeseen sotilaallisesti. 20. heinäkuuta noin 6 000 turkkilaisten sotilasta ja 40 panssarivaunua nousi maihin Kyrenian satamakaupungissa Kyproksen pohjoisrannikolla. Syy Turkin maihinnousulle oli selvä. Turkin pääministeri Bülent Ecevit sanoi, että Ateenassa istuva Kreikan sotilasjuntta oli järjestänyt Makarioksen-vastaisen operaation ja että Turkin olisi suoritettava sotilaallisia toimenpiteitä saarella. Turkki vetosi kyproksenturkkilaisen väestön suojelemiseen ja Lontoon sopimukseen vuodelta 1959.[21]

Kiihkeällä diplomaattisella toiminnalla pyrittiin estämään avoimen sodan syttyminen kahden Nato-maan, Kreikan ja Turkin välille. Yhdysvallat ja Britannia vetosivat osapuoliin tulitauon sopimiseksi. Taistelevien osapuolten välillä käytiin yhteenottoja sekä merellä että ilmassa. Pian tuli selväksi, ettei Kreikka pysty puolustautumaan vahvoja turkkilaisjoukkoja vastaan. Myös kyproksenturkkilaiset ryhtyivät vastarintaan ja pian kreikkalaisten puolustus mureni.[21]

YK:n turvallisuusneuvosto neuvotteli tulitauon osapuolten välille. Se tuli voimaan 22. heinäkuuta. Tällöin Turkki oli jo miehittänyt 20 prosenttia saaresta. Turkki pysäytti hyökkäyksen ja pääministeri Ecevit sanoi, että miehityksen päämäärä oli saavutettu. Aselevon yhteydessä molemmat osapuolet sopivat Ison-Britannian kanssa rauhanneuvotteluista, jotka alkoivat Genevessä. Turkin hallitus ilmoitti, että ainoastaan 57 turkkilaista oli kaatunut ja 184 haavoittunut. Sadattuhannet olivat menettäneet kotinsa.[21]

Sotilasjuntan kaatuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyproksen tapahtumien jälkeen Kreikan juntan johtaja kenraali Gkizíkis ilmoitti luovuttavansa vallan siviilipolitiikoille. Ratkaiseva syy juntan vallasta luopumiselle oli Kyproksen kriisin hoidon epäonnistuminen.[22] Gkizíkis pyysi hallituksen johtoon entisen pääministerin Konstantínos Karamanlíksen, joka oli asunut maanpaossa Pariisissa. Karamanlíksen tehtävä oli muodostaa hallitus. Karamanlís ilmoitti radio-ja televisiopuheessa, että hänen tuleva hallituksensa olisi laajapohjainen ja sen tarkoituksena olisi Kreikan itsenäisyyden puolustaminen.[23]

Karamanlís armahti kaikki poliittiset vangit, sulki Gyároksen keskitysleirin ja myönsi lehdistönvapauden.[24] Ulkomailla asuvat kreikkalaiset maanpakolaiset, kuten entinen ministeri Andréas Papandréou, säveltäjä Theodorákis, laulaja María Farantoúri ja näyttelijä Melína Merkoúri, palasivat takaisin kotimaahansa.[22] Televisio- ja radiopuheessa Karamanlís sanoi puolustavansa Kyproksen itsenäisyyspolitiikkaa ja tyrmäsi énosis-liikeen vaatimukset.[25]

Jälkiselvittely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikan kukistettu eversti Papadópoulos ja neljä muuta juntan jäsentä asettiin 21. lokakuuta 1974 syytteeseen vastuusta ainakin 18 henkilön kuolemasta Teknillisen korkeakoulun opiskelijamielenosoituksessa. Ateenan pääsyyttäjä Konstantínos Fafoútis sanoi tiedotteessaan, että kuolonuhreja olisi enemmänkin. Syytettyjen joukossa oli Papadópouloksen lisäksi entinen sotilaspoliisipäällikkö Dimítrios Ioannídis. Kolmea armeijan upseeria ja 13 poliisipäällikköä oli syytetty kiduttamisesta. Papadópoulos ja hänen lähimmät avustajansa olivat vaarassa saada syytteen valtiopetoksesta joka olisi merkinnyt Kreikan lainsäädännössä kuolemantuomiota.[26]

Siviilituomioistuin tuomitsi 23. elokuuta 1975 kolme Kreikan sotilasjuntan entistä johtomiestä kuolemaan kapinasta ja valtiopetoksesta. He olivat entinen presidentti-pääministeri Papadópoulos ja hänen lähimmät miehensä Pattakós ja Nikólaos Makarézos. Myöhemmin tuomiot muutettiin elinkautisiksi vankeusrangaistuksiksi. Kahdeksan muuta syytettyä sai elinkautisen vankeustuomion maanpetoksesta ja 10 vuoden vankeuden kapinasta.[27] Tuomittujen joukossa olivat kenraali Zoitákis, sotilaspoliisipäällikkö Ioannídis, armeijan esikunnanpäällikkö Grigórios Spantidákis, everstit Ioánnis Ladás ja Antónios Lékkas, juntan tiedotuspäällikkö Michaíl Roufogális, Konstantínos Papadópoulos (Geórgioksen veli) ja eversti Michaíl Balópoulos.[27]

Sotilasvallan jälkeenkin kreikkalaiset kannattivat edelleen tasavaltaa, eikä kuningas Konstantin päässyt enää valtaan. Samaan aikaan massaturismi alkoi tuoda Kreikalle taloudellista piristystä, jonka tuomasta vauraudesta myös saarialueet pääsivät osallisiksi. Matkailijoita varten syntyneet lentoyhteydet tarjosivat kuljetusreitin maan tekstiili- ja vaatetusteollisuudelle, joka synnytti työmahdollisuuksia.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan suuri Ensyklopedia, 4. osa (Juusten-Kreikka), s. 3260–1, art. Kreikka. Otava, 1978. 951-1-04658-6.
  2. a b c d e Kreikan poikkeustila Elävä arkisto. Yleisradio.
  3. Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailmantapahtumat, s. 418. Sotilasvallankaappaus Kreikassa. Weilin+Göös. ISBN 951-35-6529-7.
  4. Vuoden uutistapahtumat kuvina 1967, s. 78-90-92. Kreikan Sotilasvallankaappaus. Inter-Kuva Oy.
  5. Vuosisatamme Kronikka, s. 947. Sotilasvallankaappaus Kreikassa. Gummerus. ISBN 951-20-2893-X.
  6. Vuoden uutistapahtumat kuvina 1967, s. 262–268. Kreikan vastakaappaus ja kuninkaan maastapako. Inter-Kustannus Oy.
  7. Vuoden uutistapahtumat kuvina 1967, s. 262-268. Kreikan vastakaappaus ja kuninkaan maastapako. Inter-Kustannus Oy.
  8. Kreikkalaista vastarintaa Elävä arkisto. Yleisradio.
  9. Vuoden uutistapahtumat kuvina 1968, s. 225. Papandreoun hautajaiset. Interkustannus Oy.
  10. Vuosisatamme Kronikka, s. 967. Lisää valtaa Kreikan juntalle. Gummerus. ISBN 951-20-2893-X.
  11. a b Zetterberg, Seppo (suomalaisen laitoksen päätoim.): Muutosten vuosisata 9, s. 41. Alkuteos Power, Wealth & Powerty, The Family, Science, The Arts, Passing Parade. Suomentanut Jukka Forslund. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-18426-8.
  12. Vuosikirja 1970, s. 52. Skandinavian tarkkailijoita ei päästetty Ateenan oikeudenkäyntiin. KG Bertmark Kustannus Oy.
  13. Vuosikirja 1970, s. 52. Mikis Theodorakis vapautettu. KG Bertmark Kustannus Oy.
  14. Vuosikirja 1970, s. 93. Ei aseita Kreikkaan. KG Bertmark Kustannus Oy.
  15. The Chicago Tribune - Ray Moseley: Thousands decry U.S. in streets of Athens Viitattu 24.7.2011
  16. Vuosikirja 1972, s. 65. Papadopoulos hallitsijaksi. KG Bertmark Kustannus Oy.
  17. a b c d e Vuosikirja 1973, s. 129, 136, 188, 290. Kreikkalaishävittäjä loikkasi. KG Bertmark Kustannus Oy.
  18. Vuosisatamme Kronikka, s. 1046. Ateenassa taisteluja. Gummerus. ISBN 951-20-2893-X.
  19. Vuoden uutistapahtumat kuvina 1974, s. 140. Kyproksen kumous. Interkustannus Oy.
  20. Kronikka 1900-1999, Suomen ja maailman tapahtumat, s. 464. Kyproksen tilanne kärjistyy. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6529-7.
  21. a b c d Vuosikirja 1974, s. 165-166. Makarios syöstiin vallasta. KG Bertmark Kustannus Oy.
  22. a b Vuosisatamme Kronikka, s. 1056. Kreikan juntta luopuu vallasta. Gummerus. ISBN 951-20-2893-X.
  23. Kronikka 1900-1999 Suomen ja maailmantapahtumat, s. 464. Eristynyt ja epäonnistunut sotilasjuntta eroaa Kreikassa. Weilin+Göös. ISBN 951-35-6529-7.
  24. Vuosisatamme kronikka
  25. Vuosikirja 1974, s. 167. Sotilasjuntta syrjäytetty. KG Bertmark Kustannus Oy. ISBN 951-35-6529-7.
  26. Vuosikirja 1974, s. 248. Junttaa syytettiin verilöylystä. KG Bertmark Kustannus Oy. ISBN 951-35-6529-7.
  27. a b Vuosikirja 1975, s. 183. Kuolemantuomio juntan johtomiehille. KG-Bertmark Kustannus Oy.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]