Doorilainen murre

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Antiikin Kreikan murrealueet Egeanmeren alueella. Varsinaisten doorilaisten murteiden alueet merkitty vaaleanruskealla, luoteiskreikkalaisten murteiden alueet muilla ruskean sävyillä.
Antiikin Kreikan murrealueet Suur-Kreikassa ja Sisiliassa. Varsinaisten doorilaisten murteiden alueet merkitty vaaleanruskealla, luoteiskreikkalaisten murteiden alueet muilla ruskean sävyillä.

Doorilainen murre (m.kreik. ἡ δωρικὴ διάλεκτος, hē dōrikē dialektos) oli yksi muinaiskreikan päämurteista tai oikeammin murreryhmistä. Doorilaisia murteita puhuttiin doorilaisilla alueilla, erityisesti Peloponnesoksella, Kreetalla ja eteläisillä Egeanmeren saarilla.[1][2][3]

Laajasti ottaen doorilaisiin murteisiin voidaan lukea myös luoteiskreikkalaiset murteet, joita puhuttiin laajalla alueella Kreikan länsi- ja luoteisosissa. Yhdessä varsinaiset doorilaismurteet ja luoteiskreikkalaiset murteet muodostavat länsikreikkalaisten murteiden ryhmän.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Doorilaista kreikkaa puhuneet doorilaiset olivat alun perin puolinomadisia heimoja, jotka asuivat nykyisen Kreikan pohjoisissa keskiosissa Pindos-vuoriston ympäristössä. Niin kutsutun doorilaisvalloituksen aikaan doorilaiset siirtyivät noin 1200–1100 eaa. nykyisen Kreikan luoteis- ja länsiosiin sekä Peloponnesokselle, jonka nämä valtasivat kokonaan niemimaan sisäosien Arkadiaa lukuun ottamatta, joka jäi arkadian murteen alueeksi. Hieman myöhemmin doorilaiset asuttivat myös Kreetan sekä Egeanmeren eteläosien saaria, kuten Theran, Rhodoksen ja Kosin. Siirtokuntien perustamisen myötä noin 800 eaa. lähtien doorilaismurteet levisivät myös Suur-Kreikkaan ja Sisiliaan nykyisen Italian eteläosien alueelle, Pohjois-Afrikan rannikolle sekä Mustallemerelle. Merkittäviä doorilaisia siirtokuntia olivat muun muassa Korintin perustama Syrakusa (n. 734 eaa.), Spartan perustama Taras (n. 700 eaa.) sekä Theran perustama Kyrene.[2][4]

Arkaaiselta kaudelta lähtien doorilainen murre oli kuorolyriikan vakiintunut kielimuoto, vaikkakin siihen sekoittui myös aineksia joonialaisen murteen mukaisesta eeppisestä kielestä sekä aiolialaisen murteen mukaisesta lesboslaisesta runoudesta. Doorilaisen runouden nimiä ovat muun muassa Eumelos ja Alkman. Simonides ja Pindaros alkoivat korvata doorilaisia muotoja joonialaisen epiikan muodoilla. Tämä lyyrisen doorilaisen murteen muoto vaikutti attikalaisen tragedian kuoro-osuuksiin. Syrakusan doorilaista murretta käyttivät muun muassa komediakirjailija Epikharmos ja runoilija Sofron sekä tieteilijä Arkhimedes, ja taraslaista murretta pythagoralaiset filosofit Filolaos ja Arkhytas. Theokritos käytti runoissaan keinotekoista doorilaista murretta, joka saattoi perustua Aleksandriassa tunnettuun kyreneläiseen murteeseen.[2]

Hellenistisellä kaudella kehittyi vakiintuneita doorilaisen murteen omia koinee-muotoja. Akhaian liiton doorilainen koinee perustui Korintin ja Sikyonin murteisiin, Aitolian liiton luoteisdoorilainen koinee Aitolian murteisiin, Sisilian doorilainen koinee Syrakusan murteeseen ja Etelä-Italian doorilainen koinee Taraksen murteeseen.[2]

Alaryhmät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Doorilaisen murteen alaryhmiä olivat:[1]

Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Doorilaismurteiden muista erottavia piirteitä olivat muun muassa:[4][5]

  • Digamman ϝ [w] säilyminen pidempään kuin muissa murteissa, sananalkuisena ainakin 100-luvulla eaa. saakka.
  • Erot vokaalien kontrahoitumisessa.
  • Erot verbien infinitiivi- ja persoonapäätteissä.
  • Konsonanttiklustereiden assimiloituminen, esim. νυττί (nytti) = νυκτί (nykti).
  • Konsonanttien kahdentaminen, esim. ἀλλόττριος (allottrios).
  • Loppukonsonanttien muuntuminen, esim. τὰθ θυγατέρας (tath thygateras) = τὰς θυγατέρας (tas thygateras).
  • Pitkän :n [a:] säilyminen, siinä missä se korvautui joonialaismurteissa η:llä [ɛ:].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Bakker, Egbert J.: A Companion to the Ancient Greek Language, s. 200–212. Blackwell companions to the ancient world. Wiley-Blackwell, 2010. ISBN 978-1-4051-5326-3. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c d Doric dialect Encyclopaedia Britannica. Viitattu 15.1.2018.
  3. Méndez Dosuna, J.: ”The Doric dialects”. Teoksessa Christidis, A.-F. (toim.): A History of Ancient Greek. From the Beginnings to Late Antiquity, s. 444–459. Cambridge University Press, 2007. ISBN 978-0-521-83307-3.
  4. a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Doorilaiset murteet”, Antiikin käsikirja, s. 138. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  5. Willetts, Ronald F. (toim.): The Law Code of Gortyn, s. 6–. Walter de Gruyter, 1967. ISBN 3110051761. Teoksen verkkoversio.