Joonialainen murre

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Antiikin Kreikan murrealueet Egeanmeren alueella. Joonialaisten murteiden alueet merkitty violetilla.
Antiikin Kreikan murrealueet Suur-Kreikassa ja Sisiliassa. Joonialaisten murteiden alueet merkitty violetilla.

Joonialainen murre (m.kreik. ἡ Ἰωνικὴ διάλεκτος, hē Iōnikē dialektos) oli yksi muinaiskreikan päämurteista tai oikeammin murreryhmistä. Joonialaiset murteet olivat läheistä sukua Attikan murteelle, ja niitä puhuttiin alun perin kreikkalaisen maailman itäosien joonialaisilla alueilla sekä siirtokunnissa.[1][2][3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joonialaiset murteet olivat läheistä sukua Attikassa puhutulle Attikan murteelle, ja muodostavat yhdessä sen kanssa attikalais-joonialaisten murteiden ryhmän. Se puolestaan muodostaa yhdessä arkado-kyproslaisten murteiden kanssa itäisten kreikkalaismurteiden ryhmän.[1]

Joonialaisten murteiden pääaluetta oli alun perin Euboian saari sekä pohjoiset ja keskiset Kykladit (mm. Andros, Naksos, Paros). Noin 1000 eaa. lähtien joonialaismurteet levisivät siirtokuntien perustamisen myötä Joonian rannikolle Vähään-Aasiaan ja sen edustan saarten siirtokuntiin (mm. Khios, Samos), Egeanmeren pohjoisrannikolle (Khalkidike sekä Traakian rannikko), Propontiksen ja Pontoksen rannikoille sekä Suur-Kreikan ja Sisilian siirtokuntiin nykyisen Italian eteläosissa (mm. Naksos, Zankle).[1][2] Vähän-Aasian rannikolla joonialainen murre levisi lopulta alun perin aiolialaisen murteen Smyrnasta aina Halikarnassokseen saakka, joka oli alun perin doorilaisen murteen aluetta.[3]

Homeroksen runokieli homeerinen kreikka oli Vähä-Aasian joonialaista murretta, jossa oli myös aiolialaisen murteen vaikutusta sekä joitakin mykeneläisen kreikan aineksia, jotka olivat peräisin pitkästä suullisesta perinteestä. Tätä eeppistä joonialaista taidekieltä käytettiin myöhemmin heksametri- ja elegiarunoudessa myös joonialaismurteiden alueen ulkopuolella; sitä käytti muun muassa Boiotiassa elänyt Hesiodos. Jooniaa käyttivät runoudessaan myös Arkhilokhos, Semonides ja Hipponaks.[2][3]

Joonialaisella murteella kirjoitetiin myös vanhin kreikkalainen proosakirjallisuus, sillä sitä käyttivät monet historioitsijat, filosofit ja tiedemiehet, kuten Herakleios, Hekataios, Herodotos ja Demokritos sekä Hippokrates ja tämän koulukunta. Joonialaisen historiankirjoituksen vaikutus näkyy vielä muutoin Attikan murretta kirjoittaneella Thukydideellä. Attikan murre korvasi muut joonialaiset murteet 400-luvulle eaa. tultaessa, vaikkakin sai paljon vaikutteita jooniasta kehittyen 300-luvulta eaa. lähtien yleiskreikkalaiseksi koinee-kreikaksi.[2][3]

Alamurteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joonialaiset murteet jaetaan tutkimuksessa seuraaviin alaryhmiin:[1][3]

  • Läntiset joonialaiset murteet (Euboia). Muistuttivat attikan, boiotian ja lokriin murteita.
  • Keskiset joonialaiset murteet (pohjoiset ja keskiset Kykladit).
  • Itäiset joonialaiset murteet (Joonia ja sen rannikon saaret).

Antiikin aikana Herodotos jakoi joonialaiset murteet puolestaan neljään muotoon: Kaarian joonialaisten kaupunkien murre, Lyydian joonialaisten kaupunkien murre, Samoksen murre sekä Khioksen ja Erythrain murre. Näistä ei kuitenkaan ole merkkejä kirjoitetun kielen jäänteissä.[3][4]

Piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joonialaisten murteiden yhteisiä piirteitä olivat muun muassa:[1][3][5]

  • Pitkän ᾱ:n (ā) muuttuminen η:ksi (ē) myös tapauksissa, jossa Attikan murre säilyttää ᾱ:n (nk. EIRA-säännön mukaisesti), esim. ἡμέρη (hēmerē) = ἡμέρᾱ (hēmerā), 'päivä'; πρῆγμα (prēgma) = πρᾶγμα (prāgma), 'asia'.
  • -σσ- (-ss-) siinä missä Attikan murteessa on -ττ- (-tt-), esim. θάλασσα (thalassa) = θάλαττα (thalatta), 'meri'; πρήσσω (prēssō) = πράττω (prāttō), 'teen'.
  • [t]:n assibilaatio [s]:ksi [i]:n edellä.
  • Digamman ϝ [w] varhainen katoaminen.
  • Psiloosi eli sananalkuisen /h/-äänteen lausumatta jättäminen (eli spiritus asperin muuttuminen spiritus lenikseksi).[6]
  • Aspiraation /h/ puuttuminen myös muissa tapauksissa, esim. ἀπικνέομαι (apikneomai) = ἀφικνέομαι (afikneomai), 'saavun'; Ταργηλιών (Targēliōn) = θαργηλιών (Thargēliōn).
  • Vokaalien kvantitatiivinen metateesi hiatus-tapauksissa: ηο (ēo) > εω (), esim. βασιλῆος (basilēos) > βασιλέως (basileōs).
  • Määräisten artikkeleiden käyttö relatiivipronomineina, paitsi ὅς (hos) niin kuin attikassa, ei (ho).
  • Yksikön genetiivipäätteenä myös -εω (-eō) -ου:n () sijasta, esim. νεηνίεω (neēnieō) = νεᾱνίου (neāniū), 'nuorukaisen'.
  • Monikon genetiivipäätteenä myös -έων (-eōn) ῶν:in (-ōn) sijasta, esim. Περσέων (Perseōn) = Περσῶν (Persōn), 'persialaisten'.
  • Pääte (-n) substantiivien monikon datiivimuodoissa, jotka päättyivät -σι (-si), sekä verbeissä jotka päättyivät -σι (-si) tai (-e) (3. persoonan yksikkö ja monikko).
  • Taipumus epäsäännöllisten muotojen, kuten verbien, säännöllistymiseen, mikä edelsi koineessa tapahtunutta kehitystä; esim. 'tietää'-verbin taivutus οἶδας, οἴδαμεν, οἴδατε (oidas, oidamen, oidate), siinä missä attika säilytti epäsäännölliset muodot οἶδα, οἶσθα, οἶδε, ἴσμεν (oida, oistha, oide, ismen) jne.

Muita sanojen murremuotoja verrattuna Attikan murteeseen ovat esim.:[5]

  • ἐμεωυτόν (emeōuton) = ἐμαυτόν (emauton), '(minä) itse'
  • ἑωυτόν (heōuton) = ἑαυτόν (heauton), '(hän) itse'
  • κοῖος (koios) = ποῖος (poios), 'millainen'
  • κότε (kote) = πότε (pote), 'milloin'
  • κῶς (kōs) = πῶς (pōs), 'kuinka'
  • ξεῖνος (kseinos) = ξένος (ksenos), 'vieras'
  • μοῦνος (mūnos) = μόνος (monos), 'yksin'
  • οἰκήιος (oikēios) = οἰκεῖος (oikeios), 'yksityinen'
  • ὦν (ōn) = οὖν (ūn), 'täten'

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Bakker, Egbert J.: A Companion to the Ancient Greek Language, s. 200–212. Blackwell companions to the ancient world. Wiley-Blackwell, 2010. ISBN 978-1-4051-5326-3. Teoksen verkkoversio.
  2. a b c d Ionic dialect Encyclopaedia Britannica. Viitattu 15.1.2018.
  3. a b c d e f g Panayotou, A.: ”Ionic and Attic”. Teoksessa Christidis, A.-F. (toim.): A History of Ancient Greek. From the Beginnings to Late Antiquity, s. 405–416. Cambridge University Press, 2007. ISBN 978-0-521-83307-3.
  4. Herodotos: Historiateos I.142.
  5. a b Morwood, James: The Oxford Grammar of Classical Greek, s. 228–229. Oxford University Press. ISBN 978-0-19-860456-3.
  6. Kiilunen, Jarmo & Nikki, Nina: Alfasta oomegaan. Uuden testamentin kreikan tukipaketti, s. 273. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 103. Helsinki: Suomen eksegeettinen seura, 2013. ISBN 978-951-9217-58-1.