Antiikin Kreeta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kreeta (m.kreik. Κρήτη, Krētē, lat. Creta) oli antiikin aikana doorilaisten asuttamaa aluetta, ja siellä puhuttiin pääasiassa doorilaisia murteita. Lisäksi sen asukkaisiin kuului saaren varhaisempien, esihistoriallisten asuttajien jälkeläisiä, kuten eteokreettejä. Saarella oli lukuisia merkittäviä poliksia eli kaupunkivaltioita, kuten Knossos, Kydonia, Lyktos ja Gortyn.[1][2][3]

”Kreetalaista” tarkoittavia etnonyymejä ja adjektiiveja olivat muun muassa Krēs (Κρής), Krēssē (Κρήσση), Krētaios (Κρηταῖος), Krēteus (Κρητεύς), Krētēios (Κρητηΐος), Krētēos (Κρητῆος), Krētaieus (Κρηταιεύς), Krēsios (Κρήσιος), Krētis (Κρῆτις), Krēsis (Κρήσις) ja Krētikos (Κρήτικος), latinaksi Cretaeus, Cretanus, Cretensis, Creticus ja Cretis.[3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luonnonmaantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin maantieteen termeillä Kreeta sijaitsi Kyrenaikan eli nykyisen Libyan sekä Lakonian Malean ja Tainaronin niemien välisellä merialueella. Strabon kuvasi sen etäisyydeksi 700 stadioninmittaa Maleasta ja 1 000 stadioninmittaa Rhodokselta.[3]

Dreroksen arkeologisen alueen maisemia.

Artemidoros arvioi saaren ympärysmitaksi 4 100 stadionia, Sosikrates puolestaan noin 5 000 stadionia. Saaren pituus idästä länteen arvioitiin 2 000–2 300 stadioniksi, suurin leveys pohjois-eteläsuunnassa Dionin ja Matalan kohdalla 400 stadioniksi ja pienin leveys Minoan ja Hierapytnan kohdalla 60 stadioniksi. Saaren länsirannikon pituus oli noin 200 stadionia ja itärannikon pituus noin 100 stadionia.[3]

Kreetan korkeimmat vuoret tunnettiin nimillä Ida (nyk. Ída eli Psiloreítis) ja Dikte (nyk. Díkti). Saarella oli antiikin aikana vain yksi järvi, Koressia (tai Koresia, nyk. Kournás).[3] Kreetaa ympäröineet pienemmät saaret tunnettiin nimillä Kaudos (nyk. Gávdos), Dionysoi ja Letoai (nyk. Paximádia), Khrysea (nyk. Chrysí), Leuke (nyk. Koufonísi), Onysia (nyk. Elása), Dionysiades (nyk. Dionysadit) ja Dia tai Dion (nyk. Día).[4]

Kreetan vuoristoiset sisäosat olivat antiikin aikana nykyistä metsäisempiä, ja puustoon kuului poppeleita, plataaneita, sypressejä, palmuja ja seetrejä. Puutavara oli merkittävä vientituote jo esihistorialliselta ajalta lähtien. Antiikin lähteiden perusteella saarella ei ollut suuria villipetoja, mitä pidettiin siunauksena. Kreetalaiset viinit olivat tunnettuja, ja erityisesti saari tunnettiin rusinaviinistään. Lääkinnässä saari tunnettiin diktamnon-yrtistä.[3]

Polikset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antiikin Kreetan polikset eli kaupunkivaltiot olivat:[5]

Muita kaupunkeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Selitykset:

  1. a b Arkeologisen kohteen nykyaikainen nimi, antiikin aikaisen kaupungin nimeä ei tunneta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esihistoria ja mytologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreeta asutettiin viimeistään neoliittisen kauden alussa noin 7000–6000 eaa. Ensimmäiset asukkaat tulivat oletettavasti Anatoliasta.[1][2]

Minolaisen Faistoksen raunioita.

Kreetan pronssikautinen kulttuuri tunnetaan minolaisena kulttuurina. Se on saanut nykyisen nimensä saaren kreikkalaisessa mytologiassa esiintyvästä kuningas Minoksesta. Kulttuuri nousi kukoistukseensa noin 2000 eaa. alkaen, ja sen suurinta kukoistuskautta oli 1700-luku eaa. Minolainen kulttuuri tunnetaan erityisesti suurista palatsikeskuksistaan, kuten Knossos, Faistos, Kydonia, Mália, Káto Zákros ja Gourniá. Kulttuuri oli korkeakulttuuri, ja käytti kirjoittamiseen niin kutsuttuja kreetalaisia hieroglyfejä sekä lineaari-A-kirjoitusta.[1][2]

Minoksen ohella Kreetaan liittyvät myytit kertoivat muun muassa Europe-neidon ryöstöstä, Minotauroksesta ja labyrintista sekä Ariadnesta ja Ateenan kuningas Theseuksen käynnistä saarella. Myytit ovat mahdollisesti säilyttäneet joitakin hämäriä muistumia esihistoriallisesta ajasta manner-kreikkalaisten näkökulmasta. Myyttien mukaan Minos teki Kreetasta Egeanmeren merivallan. Historiallisestikin minolaisella kulttuurilla tiedetään olleen laajat kauppayhteydet itäisen Välimeren alueella.[1][3]

Minolainen kulttuuri taantui noin 1500–1450 eaa. muun muassa maanjäristysten seurauksena. Tämän jälkeen Manner-Kreikan mykeneläinen kulttuuri sai Kreetan valtaansa 1400-luvun eaa. jälkimmäisellä puoliskolla. Tämän jälkeen Knossos toimi mykeneläisenä palatsina. Homeros kuvaa Odysseiassa Kreetalla olleen herooiselle ajalla eli Troijan sodan aikaan 90 kaupunkia.[6] Minolais-mykeneläinen kulttuuri romahti lopullisesti noin 1200–1100 eaa. Seuranneina niin kutsuttuina pimeinä vuosisatoina väestö siirtyi asutuksiin, jotka sijaitsivat korkeammalla Kreetan vuorilla, tai muutti idemmäksi pois saarelta.[1][2]

Kreeta siirtyi muun Kreikan tavoin rautakaudelle noin 1100–800 eaa. Saaren asuttivat tuona aikana Manner-Kreikasta tulleet doorilaiset.[2]

Arkaainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polyrrhenian akropolis.

800-luvulta eaa. lähtien Kreetalle syntyi lukuisia poliksia eli kaupunkivaltioita.[1] Polisten määräksi saarella on arvioitu noin 49.[5] Varhaisia esimerkkejä ovat muun muassa Dreros ja Praisos. Kaupunkien hallinto oli konservativista, ja vallassa olivat aristokraatit. Johdossa olivat yleensä kosmoi-virkamiehet, jotka valittiin vuosittain ja joita oli enintään kymmenen.[1] Kreetalainen yhteiskunta muistutti doorilaisyhteyden vuoksi monin tavoin Spartaa. Siihen kuuluivat keskeisenä miesten yhteisateriat (syssitia), mutta ei Spartan kaltaista ankaraa kuria ja sotilaskoulutusta.[3] Kreetalaisten polisten lakeja on säilynyt suhteellisen hyvin, ja parhaiten tunnetaan Gortynin lait ne sisältävän laajan piirtokirjoituksen ansiosta.[2]

Foinikialainen kirjaimisto omaksuttiin Kreetalla jo varhain noin 750 eaa. paikalliseksi kreikkalaiseksi kirjaimistoksi. Noin 660 eaa. saarella kehittyi orientalisoivan kauden niin kutsuttu Daidaloksen kuvanveisto.[1]

Viimeistään noin 600 eaa. kreetalaisilla oli muiden kreikkalaisten mielissä maine ”valehtelijoina”. Tämä saattoi liittyä muun muassa siihen, että kreetalaiset esittelivät paitsi Zeuksen synnyin- myös hautapaikkaa.[3] Muille kreikkalaisilla ajatus ylijumalan kuolemasta oli mahdoton. Maininta kreetalaisista valehtelijoina esiintyy tunnetuimmin Epimenideellä ja tätä lainaavalla apostoli Paavalilla Kirjeessä Titukselle.[3][7]

Klassinen ja hellenistinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Faistoksen lyömä raha, n. 300 eaa.

Kreeta ei eristäytyneen sijaintinsa vuoksi osallistunut 400-luvun eaa. alkupuolen persialaissotiin eikä vuosisadan loppupuoliskon peloponnesolaissotaan. Kreetalaisia toimi kuitenkin palkkasotilaina sekä peloponnesolaissodassa että hellenistisellä kaudella myös Aleksanteri Suuren joukoissa.[1][2]

Hellenistisellä kaudella saaren merkittävimpiin poliksiin kuuluivat muun muassa Knossos, Gortyn ja Lyktos. Kaupungit sotivat usein keskenään tavoitellessaan saaren hallintaa. Suuri sisällissota näiden kaupunkien välillä käytiin vuosina 222–219 eaa. Kreetan sisäisiin valtataisteluihin sekaantuivat myös muun muassa Sparta, Filippos V:n Makedonia, Pergamon, Rhodos ja Ptolemaiosten Egypti. Kreetalaiset harjoittivat aikakaudella merirosvousta, ja juuri tämä sai aikaan kaksi sotaa merikaupasta riippuvaisen Rhodoksen kanssa vuosina 206–204 ja 155–153 eaa.[1][2]

Roomalainen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gortynin arkeologista aluetta.

Kreetan kaupungit saivat sovittua rauhan 110 eaa. Rooman alkaessa uhata saarta. Roomalaiset yrittivät Kreetan valtausta ensin vuonna 71 eaa. ja toisessa sodassa Q. Metellus Creticuksen johdolla vuosina 69–67 eaa., minkä lopulla valtaus onnistui. Saari liitettiin osaksi Kyrenen eli Cyrenaican provinssia. Vuonna 36 eaa. Marcus Antonius antoi saaren lahjaksi Kleopatralle. Augustuksen suorittamassa Rooman provinssien jaossa Kreetan ja Kyrenen provinssi (Creta et Cyrene) annettiin senaatille, ja sitä hallitsi propreettori nimellä prokonsuli, apunaan legaatti ja kvestori.[1][2][3]

Roomalainen kausi oli Kreetalla kukoistavaa aikaa. Roomalaisen Kreetan keskuksena toimi Gortyn, jonka väkiluvun arvioidaan olleen suurimmillaan noin 300 000. Yhteensä saarella oli tuohon aikaan ainakin 15 kaupunkia. Noin 27 eaa. Knossoksesta tehtiin roomalainen kolonia.[1][2] Muita tärkeitä kaupunkeja roomalaisajalla olivat muun muassa Hierapytna, Polyrrhenia ja Lato. Ne saaren kaupungit, jotka olivat olleet roomalaisten puolella näiden vallatessa saarta tai Augustuksen puolella Rooman sisällissodissa, saivat muita paremman aseman.

Saaren merkittävin temppeli hellenistisellä ja roomalaisella kaudella oli saaren luoteisrannikolla sijainnut Diktynnan temppeli, jonka hallinnasta kaupungit usein kiistelivät. Kristinusko tuli saarelle varhain, noin vuonna 60 jaa., apostoli Paavalin sekä tämän oppilaan ja saaren ensimmäisenä piispana pidetyn apostoli Tituksen toiminnan kautta. Kristittyjen vainojen tunnetuin tapahtuma saarella on Kreetan kymmenen marttyyrin surmaaminen Gortynissä vuonna 249.[2]

Myöhäisantiikista keskiajalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konstantinus Suuren aikana Kreeta ja Kyrene eli tuolloinen Libya Superior erotettiin toisistaan. Varhaiskristillisellä kaudella saarelle rakennettiin lukuisia kolmilaivaisia basilikaikirkkoja, joista merkittävin oli Pyhälle Titukselle omistettu ja tämän hautapaikalla sijainnut basilika Gortynissä. Valtakunnan jakautuessa Kreetasta tuli osa Itä-Roomaa eli Bysantin valtakuntaa.[1][3]

Bysanttilaisella ajalla monet Kreetan kaupungeista kukoistivat edelleen. Kukoistus päättyi, kun arabit valtasivat Kreetan noin 823–827. Tämän jälkeen saaren väestöä myytiin orjiksi. Nikeforos Fokas valloitti saaren takaisin Bysantille vuonna 961. Tämän jälkeen saarta asutettiin uudelleen muun muassa armenialaisilla. Frankkien vallattua Konstantinopolin neljännen ristiretken aikaan vuonna 1204 Kreeta päätyi ensin Boniface de Montferrat'lle, joka puolestaan myi sen Venetsian tasavallalle.[2][3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Kreeta”, Antiikin käsikirja, s. 278–279. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c d e f g h i j k l Cartwright, Mark: Ancient Crete Ancient History Encyclopedia. Viitattu 19.2.2018.
  3. a b c d e f g h i j k l m Smith, William: ”Creta”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio.
  4. Digital Map of the Roman Empire pelagios.org. Viitattu 19.2.2018.
  5. a b Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  6. Homeros: Odysseia 19.174.
  7. Tit. 1:12

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]