Polis

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ateenan Akropolis. Ateena oli klassisen kauden merkittävimpiä kaupunkivaltioita.

Polis (m.kreik. πόλις, monikossa poleis, πόλεις) tarkoitti antiikin Kreikassa kaupunkia. Erityisesti sillä viitataan kreikkalaisiin kaupunkivaltioihin. Polis oli tyypillinen tapa, jolla kreikkalaiset yhteisöt olivat antiikin aikana järjestäytyneet. Kukin polis oli oma poliittinen kokonaisuutensa, jolla oli omat poliittiset instituutionsa, lakinsa ja oikeudenkäyttönsä sekä omat uskonnolliset ja yhteisölliset käytäntönsä, ja näin niitä voidaan pitää itsenäisinä valtioina.[1][2][3]

Polisten huippukautta Kreikassa olivat myöhäinen geometrinen kausi sekä arkaainen ja klassinen kausi eli noin aika 750–323 eaa. Poliksia oli useita satoja, ja merkittävimpiä niistä olivat Ateena, Sparta ja Theba. Koska antiikin ajan Kreikka ei muodostanut yhtä tiettyä valtiota, aikakauden historia esitetään usein yksittäisten polisten historiana ja toimintana sekä niiden välisten suhteiden kautta. Hellenistisellä ja roomalaisella kaudella polikset menettivät itsenäisyytensä ja poliittisen merkityksensä, vaikkakin kaupungit säilyttivät monia polisten ulkoisia muotoja.[2][3]

Määritelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Termiä polis käytettiin antiikin Kreikassa kahdessa päämerkityksessä, sekä merkitsemään kaupunkia (kaupunkikeskusta) että valtiota (kaupunkivaltiota). Mogens Herman Hansenin mukaan termiä käytetään kuitenkin antiikin lähteissä maantieteellisessä merkityksessä kaupungeista pääasiassa vain silloin, kun kyseinen kaupunki oli samalla poliksen keskus poliittisessa merkityksessä eli kaupunkivaltiona. Toisin sanoen, nämä kaksi merkitystä vaikuttavat lähes aina kulkevan yhdessä silloinkin, kun sanaa käytetään tekstissä ensisijaisesti toisessa sen merkityksistä: lähes kaikki polis-kaupungit olivat polis-valtioiden keskuksia, ja lähes kaikilla polis-valtioilla oli polis-kaupunkikeskus. Kolmannessa mutta harvinaisemmassa päämerkityksessä termiä polis käytetään antiikin lähteissä maa-alueesta, joka käsitti sekä kaupunkikeskuksen että muun sen vallassa olleen alueen.[4][5]

Efesoksen agora on esimerkki kreikkalaisen kaupunkivaltion torista ja kokoontumispaikasta.
Gortynin kaupunkivaltion lait eli Gortynin lait ovat varhaisimpia tunnettuja esimerkkejä kirjoitetuista kreikkalaisen poliksen laeista.

Polikset nähdään usein ennen kaikkea valtioina ja määritellään niiden valtiomuodon, instituutioiden ja lakien kautta, tai vaihtoehtoisesti tiettynä paikkana ja alueena. Toisaalta polis voidaan käsittää päinvastoin ennen kaikkea tiettynä kansalaisten joukkona, joka muodosti poliksen poliittisen, sotilaallisen, taloudellisen, uskonnollisen ja muun yhteisöllisen toimintansa kautta.[3][6] Tällöin polis olisi voinut ainakin periaatteessa vaihtaa sekä valtiomuotoa että paikkaa, ja pysyä silti samana. Ajan kuluessa termi polis sai sellaisia sivumerkityksiä kuin ”kansalaiset”, ”kansankokous”, ”poliittiset oikeudet”, ”poliittinen elämä” ja ”valtion alue”, mitkä kuvaavat osaltaan niitä ajatuksia, joita kreikkalaiset käsitteeseen liittivät.[6]

Vaikka poliksille ei ole olemassa yhtä täsmällistä määritelmää, eri poliksia yhdistävät kuitenkin kaikki tai useimmat seuraavista piirteistä:[1][2][6]

  • Itsenäisyys ja riippumattomuus.
  • Valtiomuoto (politeia): demokratia, oligarkia tai aristokratia.
  • Kirjoitetut lait (nomos).
  • Poliittiset instituutiot, kuten neuvosto (bule) ja/tai kansankokous (ekklesia), ja niiden määritellyt kokoontumispaikat.
  • Poliksen nimissä tehdyt ja ylös kirjoitetut päätökset, liittolaissuhteet (sympoliteia, koinon) muiden polisten kanssa.
  • Tietty täysivaltaisten kansalaisten joukko (politai), joka erottautui muiden polisten asukkaista sekä poliksen kansalaisoikeuksia vailla olevista asukkaista. Yleensä jokaisella vapaalla miehellä oli ainakin periaatteessa yhtäläiset kansalaisoikeudet.
  • Tietty paikka tai maa-alue, rajojen merkitseminen, maanomistus vain kansalaisilla.
  • Akropolis ja kaupunginmuurit.
  • Kaupunkisuunnittelu, eri alueiden määrittely kaupallisille (agora), poliittisille, uskonnollisille yms. toiminnoille; suuremmissa kaupungeissa myöhemmin usein Hippodamoksen asemakaava.
  • Joukko tiettyjä julkisia rakennuksia, kuten buleuterion, teatteri ja gymnasion.
  • Yhteinen kultti, kuten perustajan heeroskultti sekä akropoliilla tai muulla keskeisellä paikalla sijainnut kaupungin suojelijajumalan tai -jumalattaren temppeli, sekä uskonnolliset juhlat ja kalenteri. (Lisäksi poliksilla oli useamman poliksen jakamia sekä kaikille kreikkalaisille yhteisiä eli panhelleenisiä kulttipaikkoja.)
  • Sotilasjärjestelmä.
  • Oman rahan lyöminen.
  • Siirtokuntien perustaminen, jolloin alkuperäinen polis toimi äitikaupunkina (metropolis) uusille poliksille.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polisten syntyä edesauttoi se, että Kreikka on vuoristoista ja rikkonaista aluetta. Kansa oli aina hajaantunut pieniin yksiköihin, joilla oli oma identiteettinsä, murteensa ja tapansa. Kukin kaupunki hallitsi luontaisesti lähinnä ympärillään olevaa tasankoaluetta tai rannikkokaistaletta, kun taas vuoret ja meri erottivat sen muista alueista.[7]

Polisten historia juontaa mykeneläiselle kaudelle 1000-luvulle eaa., jolloin valtakunnat olivat kuninkaiden (anaks) hallitsemia suhteellisen pieniä, kaupunkivaltioiden tapaisia valtakuntia. Niiden keskuksena oli linnavuori, jolla sijaitsi kuninkaan palatsi (anaktorion) megaroneineen. Mykeneläisen kulttuurin romahdettua hallintorakenne romahti, ja väestö hajautui pieniin yksiköihin.[1]

Varsinaiset polikset alkoivat kehittyä tätä seuranneina niin kutsuttuina Kreikan pimeinä vuosisatoina. Polis alkoi merkitä turvapaikkaa, samaa kuin myöhempi termi akropolis, johon maaseudun kylien väestö saattoi vaaran uhatessa vetäytyä.[1] Osa poliksista, kuten Ateena, sai alkunsa pienempien kaupunkien tai kylien yhteenliittymänä (synoikismos) keskuksen ympärille. Kaikissa poliksissa tällaista keskusta ei kuitenkaan ollut.[1]

Ensimmäisten polisten katsotaan syntyneen Attikassa ja Euboialla jo noin 1000 eaa. alkaen.[6] Laajempaa polisten syntyaikaa oli geometrisen ja arkaaisen kauden taite 800–700-luvuilla eaa.,[1] jolloin poliksia alkoi syntyä eri puolille Manner-Kreikkaa ja saaristoa sekä Sisiliaan, Suur-Kreikkaan ja Vähän-Aasian rannikolle. Viimeistään vuoden 750 eaa. jälkeen kaikki perustetut kreikkalaiset siirtokunnat olivat poliksia.[6] Kreikkalaiset polikset levittäytyivät eri puolille itäisen Välimeren aluetta erityisesti noin 750–550 eaa.[8]

Vielä geometrisella kaudella polikset olivat yleensä kuninkaiden hallitsemia monarkioita. Tämän jälkeen käytännössä kaikki polikset kehittyivät aristokratioiksi. Myöhemmin osa poliksista kehittyi oligarkioiksi tai tyrannioiksi, osa demokratioiksi (mahdollisesti oltuaan ensin oligarkioita tai tyrannioita).[1]

Polikset olivat usein sodassa keskenään ja myös muodostivat liittolaissuhteita keskenään. Joskus polikset liittoutuivat yhteen lähimpien polisten kanssa, ja muodostivat esimerkiksi kolmen (tripolis), neljän (tetrapolis), viiden (pentapolis) tai kuuden (heksapolis) jne. poliksen liittoja. Usein polikset olivat kuitenkin vihollisuuksissa juuri naapuriensa kanssa, ja liittoutuivat näitä vastaan yhdessä kauempana sijaitsevien polisten kanssa. Monet liittosuhteet perustuivat puolestaan samanmielisten, kuten demokraattisesti tai oligarkisesti hallittujen, polisten liittoihin. Liittosuhteet johtivat pahimmillaan suuriin ja pitkiin sotiin, kuten peloponnesolaissota, jossa lähes jokainen polis oli joko Ateenan tai Spartan johtaman liittouman puolella.

Hajanaiset polikset olivat liian heikkoja vastustamaan nousevia suuria valtakuntia, kuten Makedoniaa ja Roomaa.[6] 300-luvun eaa. jälkimmäiseltä puoliskolta lähtien polikset menettivät vähitellen merkityksensä Makedonian vallattua koko Kreikan. Vanhat polikset, samoin kuin hellenistisellä ajalla perustetut uudet kaupungit, noudattivat kuitenkin edelleen polisten ulkoisia muotoja, vaikkakaan eivät enää olleet itsenäisiä. Toisaalta Aleksanteri Suuren valloitukset levittivät polis-ajatuksen laajoille alueille, joihin perustettiin polisten kaltaisia kreikkalaisia siirtokuntia. Vielä roomalaisella kaudella osa poliksista oli olemassa muodollisesti itsenäisinä vaikkakin roomalaisten provinssien osina. Tällöin niiden merkitys oli enemmänkin yhteiskunnallinen ja kulttuurinen kuin poliittinen. Poliksilla säilyi kuitenkin jonkinasteista valtaa paikallisiin asioihin.[1][2]

Maantiede ja väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliksiin kuului yleensä kaupunkikeskus (asty) sekä ympäröivää maaseutua (khora), sekä joukko kansalaisia (politai). Kullakin poliksella oli yleensä helposti puolustettava keskuspaikka, akropolis, sen ympärillä viljavaa maatalousmaaksi sopivaa tasankoa, ja sen ympärillä vuoria, jotka eristivät alueen muista poliksista.[1] Pienemmät saaret muodostivat usein oman poliksensa, mutta suuremmilla saarilla poliksia oli usein useampia.

Poliksissa suuri osa väestöstä asui yleensä kaupunkikeskuksessa sen sijaan, että olisi ollut hajautuneena pitkin maaseutua. Poikkeuksen muodostaa esimerkiksi Sparta, joka oli ennemmin maaseutumainen kylien yhteenliittymä, ja jolla ei ollut klassisella kaudella edes kaupunginmuureja. Poliksen täysivaltaisia kansalaisia olivat yleensä vapaat miehet, joita saattoi olla väestöstä vain noin 10 %. Lisäksi kansalaisiin luettiin vapaat naiset ja lapset, joilla ei kuitenkaan ollut täysiä kansalaisoikeuksia. Näiden lisäksi väestöön kuului esimerkiksi orjia, vapautettuja orjia, kansalaisuutta vailla olevaa alemman luokan työväkeä sekä ulkomaalaisia.[2]

Suurin osa poliksista oli pinta-alaltaan suhteellisen pienikokoisia. Ateenan kaupunkivaltioon kuului koko Attikan alue, mikä teki sitä suhteellisen suuren poliksen. Pinta-alaltaan suurin polis oli Sparta, jonka alaisuuteen kuului suurimmillaan jopa 8 500 neliökilometrin kokoinen alue Peloponnesoksen niemimaan kaakkoisosassa. Joillakin poliksilla, kuten Ateenalla, oli voimakas laivasto, jonka avulla ne pystyivät hallitsemaan parhaimmillaan suuria alueita.[2] Ympäröivä maaseutu ja muu kaupunkivaltion hallussa ollut alue tarjosivat kaupunkikeskuksen käyttöön resursseja, kuten elintarvikkeita, ja maksoivat veroja.[7]

Tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisenä poliksia tutki järjestelmällisesti Aristoteles. Hän kirjoitti aiheesta erityisesti teoksessaan Politiikka, sekä kokosi kaupunkivaltioiden valtiomuotoja kokoelmaansa 158 kaupungin valtiomuodot. Aristoteles määritteli valtion (polis) olevan täydellisin ihmisen muodostamista yhteisöistä (koinōniā). Hän katsoi, että ”kaupunkivaltio kuuluu luonnostaan olemassa oleviin asioihin ja että ihminen on luonnostaan kaupunkivaltiossa elävä olento”. Tämä oli seurausta siitä, että ihminen on luonnoltaan moraalinen olento, päin vastoin kuin eläimet, ja toisaalta vailla jumalten kaltaista itseriittoisuutta, jä tällaisten olentojen yhteisöistä tulee luonnostaan tilayhteisöjä ja kaupunkivaltioita. Näistä kaupunkivaltio on ensisijainen, sillä kokonaisuus on aina ensisijainen osiinsa nähden.[9]

Nykyaikana poliksia on tutkinut erityisesti The Copenhagen Polis Centre -tutkimusyksikkö, joka on pyrkinyt selvittämään, mitä ilmaisu polis tarkkaan ottaen piti sisällään antiikin aikana, mitä eri tyyppejä poliksissa mahdollisesti on tunnistettavissa, ja mitkä kaupungit luettiin poliksiksi (näissä eri merkityksissä).[10]

Luettelo poliksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliksia arvioidaan olleen laajimmillaan klassisen ja hellenistisen kauden taitteessa eri arvioissa 500–1 500.[6] The Copenhagen Polis Centre on tunnistanut ja luetteloinut 1 035 arkaaisen ja klassisen kauden polista, mutta arvioi, että niitä on voinut olla jopa 1 500, sillä kaikista ei ole säilynyt mainintaa kirjallisissa lähteissä. Inventaario poliksista on julkaistu teoksessa An Inventory of Archaic and Classical Poleis (2004).[10][11]

Kaikki tunnistetut polikset on luetteloitu luettelossa antiikin Kreikan poliksista sekä luettelossa antiikin Kreikan poliksista alueittain. Eräitä merkittäviä ja tunnettuja poliksia olivat muun muassa:[4][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Polis”, Antiikin käsikirja, s. 436–437. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
  2. a b c d e f Cartwright, Mark: Polis Ancient History Encyclopedia. Viitattu 9.10.2017.
  3. a b c Polis Encyclopaedia Britannica. Viitattu 9.10.2017.
  4. a b Hansen, Mogens Herman: ”A Survey of the Use of the Word Polis in Archaic and Classical Sources”. Teoksessa Flensted-Jensen, P. (ed.): Further Studies in the Ancient Greek Polis, s. 173–215. Papers from the Copenhagen Polis Centre 5. Historia Einzelschriften 138. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1999.
  5. a b Hansen, Mogens Herman: ”Was Every Polis State Centered on a Polis Town?”. Teoksessa Heine Nielsen, T. (ed.): Once Again: Studies in the Ancient Greek Polis, s. 131–147. Papers from the Copenhagen Polis Centre 7. Historia Einzelschriften 180. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 2004.
  6. a b c d e f g Sakellariou, M. B.: The Polis-State. Definition and Origin Viitattu 9.10.2017.
  7. a b The Greek polis Khan Academy. Viitattu 9.10.2017.
  8. Hansen, Mogens Herman: A Survey of the 37 Identified City-State Cultures The Copenhagen Polis Centre. Viitattu 9.10.2017.
  9. Aristoteles: Politiikka 1253a1–40. Suomennos A. M. Anttila.
  10. a b Naerebout, Frederick: Review: Mogens Herman Hansen, Thomas Heine Nielsen, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation Bryn Mawr Classical Review. 29.5.2005. Viitattu 18.10.2017.
  11. Hansen, Mogens Herman: 95 Theses about the Greek Polis in the Archaic and Classical Periods. A Report on the Results Obtained by the Copenhagen Polis Centre in the Period 1993-2003 The Copenhagen Polis Centre. Viitattu 9.10.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisteoksia

  • Hansen, Mogens Herman: Polis: An Introduction to the Ancient Greek City-state. Oxford University Press, 2006. ISBN 0199208506.
  • Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1. The Copenhagen Polis Centre -tutkimusyksikön inventaario poliksista.

Acts of the Copenhagen Polis Centre

  • Hansen, Mogens Herman (ed.): The Ancient Greek City-State. Acts of the Copenhagen Polis Centre 1. Det Kongelige Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 67. Copenhagen: Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1993.
  • Hansen, Mogens Herman (ed.): Sources for The Ancient Greek City-State. Acts of the Copenhagen Polis Centre 2. Det Kongelige Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 72. Copenhagen: Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1995.
  • Hansen, Mogens Herman (ed.): Introduction to an Inventory of Poleis. Acts of the Copenhagen Polis Centre 3. Det Kongelige Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 74. Copenhagen: Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1996.
  • Hansen, Mogens Herman (ed.): The Polis as an Urban Centre and as a Political Community. Acts of the Copenhagen Polis Centre 4. Det Kongelige Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 75. Copenhagen: Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1997.
  • Hansen, Mogens Herman: Polis and City-State. An Ancient Concept and its Modern Equivalent. Acts of the Copenhagen Polis Centre 5. Det Kongelige Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 76. Copenhagen: Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1998.

Papers from the Copenhagen Polis Centre

  • Hansen, M. H. & Raaflaub, K. (eds.): Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 2. Historia Einzelschriften 95. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1995.
  • Hansen, M. H. & Raaflaub, K. (eds.): More Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 3. Historia Einzelschriften 108. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1996.
  • Heine Nielsen, T. (ed.): Yet More Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 4. Historia Einzelschriften 117. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1997.
  • Flensted-Jensen, P. (ed.): Further Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 5. Historia Einzelschriften 138. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1999.
  • Heine Nielsen, P. (ed.): Even More Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 6. Historia Einzelschriften 162. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 2002.
  • Heine Nielsen, T. (ed.): Once Again: Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 7. Historia Einzelschriften 180. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 2004.