Argonautit
Argonautit (m.kreik. Ἀργοναῦται, Argonautai, yksikössä Ἀργοναύτης, Argonautēs) olivat kreikkalaisen mytologian sankarijoukko. Heidät tunnetaan varsinkin niin kutsutusta argonauttien retkestä, jonka ryhmä teki Argo-laivalla ennen Troijan sotaa. Tarun mukaan ryhmän johtaja Iason ja tämän toverit matkustivat laivalla Kolkhiiseen noutamaan siivekkään oinaan kultaisen taljan, jota uneton lohikäärme vartioi.[1]
Argonautteja oli viisikymmentä, ja nimensä he saivat siitä, että he kuuluivat Argoksen rakentaman Argo-laivan miehistöön. Heihin kuuluvat muun muassa Asklepios, Herakles, Autolykos, Kastor, Polydeukes, Theseus, Amfion, Meleagros, Augeias, Laokoon, Nestor, Ankaios, Iolaos ja Akhilleuksen isä Peleus.
Argonauttien taru tunnetaan ennen kaikkea Apollonios Rhodoslaisen laajasta runoelmasta Argonautika.
Taru[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tarun mukaan Iason, nuori thessalialaisen ruhtinaan poika, tuli tervehtimään Peliasta, joka oli anastanut Iasonin isän valtakunnan. Pelias halusi päästä eroon nuorukaisesta, joten hän suostutteli Iasonin lähtemään vaaralliselle matkalle Kolkhiiseen Mustanmeren itärannalle ja noutamaan sieltä kultaisen taljan.
Orkhomenoksen kaupunkia Boiotiassa hallitsi kerran kuningas, jolla oli kaksi lasta: poika Friksos ja tytär Helle. Äitinsä kuoleman jälkeen lapset saivat häijyn äitipuolen, joka väijyi heidän henkeään. Eräänä yönä äitivainaa näyttäytyi lapsille ja antoi heille kultavillaisen ja kultasarvisen oinaan. Sillä Friksos ratsasti pois sisarensa Hellen kanssa. He saapuivat salmeen, joka erottaa Aasian Euroopasta, ja Helle putosi veteen. Merialuetta kutsutaan sen vuoksi Hellen mereksi eli Hellespontokseksi. Friksos vei oinaan Kolkhiiseen, uhrasi sen siellä ja ripusti taljan metsikköön, joka oli pyhitetty sodan jumalalle Areelle. Tämä talja Iasonin piti nyt noutaa.
Retkelle osallistui monta kuuluisaa Kreikan sankaria, kuten Herakles ja Theseus. Suuri laiva rakennettiin, ja se sai nimen Argo rakennusmestari Argoksen mukaan. Iasonin johdolla sankarit lähtivät purjehtimaan kohti Kolkhista. Monen seikkailun jälkeen he viimein saapuivat Kolkhis-maahan Fasis-joelle ja nousivat maihin. Iason meni maan kuninkaan Aieteen luo ja pyysi häneltä kultataljaa. Kuningas lupasi taljan Iasonille, jos hän ensin suorittaisi urotekoja. Iasonin pitäisi yksinään valjastaa auran eteen kaksi vaskikavioista, tulta puuskuvaa villiä härkää. Härillä Iasonin olisi kynnettävä kappale maata, sitten nuorukaisen pitäisi kylvää maahan lohikäärmeen hampaita. Lopulta Iasonin täytyisi taistella niitä asemiehiä vastaan, jotka kylvöstä kasvoivat.
Kuningas Aieteella oli myös tytär, taikoja osaava Medeia. Heti ensi näkemältä Medeia rakastui tulisesti Iasoniin ja lupasi auttaa tehtävissä, jos Iason ottaa hänet puolisokseen. Medeia antoi sankarille voidetta, jota tämän piti sivellä vartalolleen ja aseeseensa: voide suojaisi härkien tulelta ja vaskikaviolta. Iason sai härät kiinni, valjasti ne auran eteen, kynti vainion ja kylvi siihen lohikäärmeen hampaita. Silloin maasta alkoi hiljakseen kasvaa sotilaita, joilla oli kypärät ja kilvet. Iason lymyili piilopaikassa ja heitti sieltä sotilaiden keskelle kiven: sotilaat joutuivat heti riitoihin keskenään ja tappoivat toisensa. Vaikka Iason nyt oli tehnyt hänelle määrätyt työt, Aietes ei kuitenkaan aikonut antaa hänelle kultaista taljaa. Siksi Medeia vei Iasonin yöllä metsikköön, jossa kultainen talja riippui. Medeia vaivutti vartijaksi asetetun lohikäärmeen taikajuomalla uneen ja antoi taljan Iasonille.
Iason nousi Medeian ja matkakumppaniensa kanssa laivaan ja lähti Kolkhiista. Medeia otti matkalle mukaan myös pienen Absyrtos-veljensä. Kuningas Aietes kuuli, että argonautit olivat purjehtineen pois ja niinpä kuningas lähti ajamaan heitä takaa. Medeia tunnisti purjeista isänsä lähestyvän laivan ja päätti estää isän etenemisen. Sen vuoksi Medeia surmasi pikkuveljensä ja heitti tämän paloitellun ruumiin mereen. Pojan pään ja kädet nainen asetti kalliohuipulle meren rantaan. Kuningas Aietes oli tyttärensä teosta kauhuissaan. Kuningas luopui takaa-ajosta ja jäi kokoamaan poikansa jäänteitä, jotta voisi haudata ne. Medeia ei lopulta hyötynyt rikoksestaan: veljen surma kammotti myös Iasonia, joten mies hylkäsi Medeian. Medeia teki vielä lisää rikoksia kostoksi ja kuoli viimein inhottuna.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsingissä: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
- Sjögren, Otto: Historiallinen lukukirja: Vanha ja Keski-aika, WSOY, 1888.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Castren & Pietilä-Castren 2000, s. 52–53
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta argonautit Wikimedia Commonsissa
