Suoneniskentä

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lääkäri suorittamassa suoneniskentää, kuva keskiajalta.
Suoneniskentäkohtia.

Suoneniskentä eli venesektio on lääketieteellinen hoitomuoto, jossa verta vähennetään laskimosta. Nykyaikana on sairauksia, joissa on suotavaa vähentää punasoluja. Venesektion suorittaa lääkäri. Sairauksia, joissa toimenpiteestä on apua, ovat polysytemia ja hemokromatoosi.[1][2] Aiemmin toiminpidettä käytettiin kuppauksen tapaan humoraaliopin mukaan monenlaisiin vaivoihin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suoneniskentä oli vanhassa lääketieteessä lääkintämuoto, jolla pyrittiin potilaan verta uloslaskemalla parantamaan tai ehkäisemään sairauksia. Se oli laajasti käytetty hoitomuoto antiikin ajoista aina 1800-luvulle saakka monissa eri kulttuureissa. Keskiajalla se oli tärkeimpiä hoitoja melkeinpä kaikkiin sairauksiin. Suoneniskentä perustui antiikin ajan lääketieteen humoraalioppiin, joka ei vastaa modernin lääketieteen käsityksiä. Sen toimivuutta ei ole koskaan tieteellisesti todistettu, ja se hylättiinkin 1900-luvun alkuun mennessä tehottomana ja jopa vahingollisena, vain perinteisiin olettamuksiin perustuneena hoitomuotona.lähde?

Suoneniskennässä iskettiin suoniraudalla laskimoverisuonten kohdalle haava, josta verta juoksutettiin veriastiaan. Paikallisessa parannushoidossa iskentäpaikka valittiin jo antiikin Hippokrateen kehittämien ja Aristoteleen suosittelemien oppien mukaan kipeän paikan läheltä, ehkäisevässä hoidossa tai koko kehon sairauksissa valittiin jokin suoneniskennälle otollinen kohta. Ehkäisevässä hoidossa noudatettiin lisäksi kuun kiertoa samaan tapaan kuin kuppauksessakin. Suomessa annettiin muun muassa almanakoissa neuvoja suoneniskentään ja sille otollisimpien kohtien valintaan.lähde?

Toimenpiteenä suoneniskentä on verrattavissa nykyaikaiseen verikokeen ottoon, mutta ulosjuoksutetun veren määrä oli suurempi. Toisinaan potilaalta laskettiin verta pyörtymiseen asti ja suoneniskentä on voinut johtaa myös kuolemaan. Paikallisten kipujen ja tulehdusten hoidon lisäksi suoneniskentää käytettiin myös kuumetautien, kouristusten, vesipöhön, sydänvaivojen, halvausten ja virtsatautienkin hoitamiseen.

Keskiajan lopulla arabialainen lääketiede alkoi syrjäyttää antiikin Kreikasta periytyneitä oppeja Euroopassa. Arabialaisten oppien mukaan suonenisku tuli suorittaa niin kaukana sairauden sijaintipaikasta kuin mahdollista. Kun kreikkalaisen koulukunnan mukaan suoneniskulla oli pyritty poistamaan kehosta liman pahentamaa sairasta verta, arabialaiset pyrkivät muuttamaan veren virtaamissuuntaa.

Uudet ajatukset johtivat Euroopassa 1500-luvun alussa oppineiden keskuudessa ankaraan suoneniskukiistaan. Kiistan jatkuessa laantumatta sen ratkaisemiseksi järjestettiin lopulta paavi Klemens VII:n (paavina 1523–1534) johdolla Bolognassa kansainvälinen lääkärikokous. Arabialaisten käsitykset joutuivat tappiolle, ja antiikin ajan Hippokrateen ja Galenoksen suoneniskentää koskevat opit todettiin suurimmalta osin edelleen päteviksi.

Suomessa esimerkiksi vielä Elias Lönnrot (1802–1884) piti suoneniskentää suotavana muun muassa kovien pistoksien, pääkipujen sekä rinnan- ja vatsanpoltteiden hoitoon. Hän suositteli kuitenkin toimenpidettä lääkärin tehtäväksi, sillä huolimattomasti tehtynä se saattoi johtaa infektioihin. Hän myös suositteli, ettei hoitoa sovellettaisi lapsiin tai heikkokuntoisiin potilaisiin.lähde?

Suoneniskentä eläinlääkinnässä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkiksi verentungoksessa keuhkoihin on käytetty suoneniskentää kotieläimille. Suurilla eläimillä toimenpide on tehty kaulalaskimosta, sialla korvalaskimosta ja koiralla jalkavarresta.[3]

Parturit suoneniskijöinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monissa maissa parturiliikkeen symboli on pyöreä punavalkoraidallinen tanko.[4] Symboli tulee siitä, kun keskiajalla parturien piti hoitaa hiusten- ja parranleikkuun lisäksi myös monia kirurgisia toimenpiteitä, joiden joukkoon kuului myös suoneniskentä. Punaiset raidat tangossa symboloivat verisiä viiltoja joita suoneniskennässä tehtiin potilaalle.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Mustajoki, Pertti: Hemokromatoosi (raudankertymäsairaus) Terveyskirjasto. 23.2.2015. Duodecim. Viitattu 10.10.2015.
  2. Salonen, Jonna: Erytrosytoosi ja polysytemia (punasolujen runsaus) Terveyskirjasto. 13.8.2014. Viitattu 10.10.2015.
  3. R. Stenius: Iso Tietosanakirja osa XIII:Suonenisku–Trooli, s. 1. Helsinki: Otava, 1937.
  4. Tieteen Kuvalehti Historia 1/2012

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]