Tampereen Eteläinen seurakunta
Tampereen Eteläinen seurakunta | |
---|---|
![]() |
[[Tiedosto:|140px|]] |
tunnus |
sijainti |
Hervannan kirkko sisältä |
|
Tunnustuskunta | evankelis-luterilainen |
Hiippakunta | Tampereen hiippakunta |
Rovastikunta | Tampereen tuomiorovastikunta |
Seurakuntayhtymä | Tampereen seurakuntayhtymä |
Pääkirkko | Hervannan kirkko |
Perustettu | 2014 |
Jäsenmäärä | 35 597[1] (2021) |
Kirkkoherra | Ari Rantavaara (vt.) |
Tampereen Eteläinen seurakunta |
Tampereen Eteläinen seurakunta on yksi Tampereen seurakunnista. Seurakunta on perustettu vuonna 2014 ja siinä oli vuoden 2021 lopulla 35 597 jäsentä. Eteläisen seurakunnan alueella on kolme kirkkoa: Hervannan kirkko, Härmälän kirkko ja Viinikan kirkko, joista Hervannan kirkko on pääkirkko. Vt. kirkkoherrana toimii Ari Rantavaara.[2] Tampereen Eteläinen seurakunta kuuluu Tampereen evankelis-luterilaiseen seurakuntayhtymään ja Tampereen tuomiorovastikuntaan.
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tampereen Eteläinen seurakunta perustettiin 7. tammikuuta 2014, kun Hervannan seurakunta, Härmälän seurakunta ja Viinikan seurakunta lakkautettiin ja niiden muodostamalle alueelle muodostettiin uusi Tampereen Eteläinen seurakunta.
Kirkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hervannan kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hervannan kirkko sijaitsee keskeisellä paikalla nk. Hervannan keskusakselissa. Alue on arkkitehtien Reima ja Raili Pietilän suunnittelema. Julkisivussa on käytetty punatiiltä ja kaarevia muotoja. Vierekkäin sijaitsevat Hervannan vapaa-aikakeskus, toimintakeskus, liikekeskus ja kirkko muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Hervannan seurakunta perustettiin vuonna 1980.[3]. Hervannan kirkko rakennettiin vuonna 1979.[4][5]
Hervannassa on toteutettu kansallisestikin merkittäviä ja ennakkoluulottomia pioneerihankkeita 1980-luvulla kaupungin ja seurakunnan toimintana. Nuorille oli tarjolla seurakunnan ylläpitämä ennaltaehkäisevä Poikkeustila-kokeilu. Kirkkosalin takaosassa oli nuorisotilaksi nuorten omaan makuun sisustettu huone. Poikkeustila-niminen paikka avattiin 80-luvulla ennakkoluulottamasti kirkkoon punk-rock-kauden kukoistaessa.[6]
Härmälän kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Härmälän kirkko rakennettiin vuonna 1953 omakotitaloalueen keskelle lähelle vanhaa lentokenttää.[7] Alun perin se toimi seurakunnan pääkirkkona. Kirkko rakennettiin vuonna 1949 pappila- ja seurakuntataloksi, vasta vuonna 1972 tehtiin kirkkosali. Rakennuksen ovat suunnitelleet Elma ja Erik Lindroos.[8]
Viinikan kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viinikan kirkko sijaitsee Tampereella Viinikan kaupunginosassa. Kirkolla on korkea 50-metrinen torni. Kirkon on suunnitellut Yrjö Waskinen ja se vihittiin käyttöön vuonna 1932. Kirkko on suojelukohde.[9]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Jäsentilasto 2021 - Kirkon tilastopalvelu www.kirkontilastot.fi. Viitattu 6.11.2022.
- ↑ Yhteystiedot - Eteläinen seurakunta tampereenseurakunnat.fi. Viitattu 6.11.2022.
- ↑ Hervantaraitti tampere.fi.
- ↑ Hervannan kirkko, Tampere - Suomen urut suomenurut.fi.
- ↑ Hervannan kirkko - Tampereen seurakuntayhtymä tampereenseurakunnat.fi.
- ↑ » Hervannan nuoret, mitä heille kuuluu nyt- osa 2, Poikkeustila hervannansanomat.fi. Arkistoitu 24.4.2019.
- ↑ Kotiseurakunta - Eteläinen seurakunta tampereenseurakunnat.fi.
- ↑ Härmälän kirkko - Tampereen seurakuntayhtymä tampereenseurakunnat.fi.
- ↑ Viinikan kirkko - Tampereen seurakuntayhtymä tampereenseurakunnat.fi.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|