Parkanon seurakunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Parkanon seurakunta
Parkanon seurakunta logo.png
Suuntautuminen Luterilaisuus
Kirkkokunta Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Hiippakunta Tampereen hiippakunta
Rovastikunta Hämeenkyrön rovastikunta
Erotettiin Ikaalisista 1860
Kirkkoherra Liisa Myyryläinen
Pääkirkko Parkanon kirkko
Aiheesta muualla
Sivusto

Parkanon seurakunta (ruots. Parkano församling) kuuluu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Tampereen hiippakunnan Hämeenkyrön rovastikuntaan. Seurakunnan jäsenmäärä on nykyisin noin 6 560 henkeä. [1]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aivan historian sarastuksen aikoihin nykyinen Parkano oli osa suurta Sastamalan kirkkopitäjää, jonka alueet ylsivät aina Pohjanlahden rannikoilta Näsijärven rannoille ja toisessa suunnassa nykyisen Sastamalan (ent. Vammala) seuduilta pitkälle Etelä-Pohjanmaalle asti. Tämän suuralueen keskuspaikka oli Sastamalan Pyhän Marian kirkko Karkussa. Sastamalan suuralueen hajotessa itsenäisiksi pastoraateiksi, Parkano kuului ensin Kyrön kirkkopitäjään ja sen hajottua Ikaalisten seurakuntaan saarnahuonekuntana. Vuonna 1800 Ikaalisten pitäjänapulainen määrättiin asumaan Parkanoon. Samana vuonna valmistui myös Parkanoon ensimmäinen kirkko. Kappeliseurakunnaksi Parkano tuli vuonna 1841 ja myöhemmin vuonna 1860 se erosi Ikaalisista omaksi kirkkoherrakunnakseen. Vuonna 1910 Kihniön, Kankarin ja Nerkoon kylistä sekä Parkanon Linnankylän Koskelan ja Vahtilan taloista muodostettiin Kihniön kunta ja samalla itsenäinen seurakunta.[2] Vuoden 2020 alusta Parkanon seurakunta siirrettiin Lapuan hiippakunnasta Tampereen hiippakuntaan yhdessä Virtain ja Kihniön seurakuntien kanssa.

Kirkkoherrat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nils Jakob Juselius (1868–1880)
  • Gustaf Afred Lönnmark (1883–1912)
  • Frans Vihtori Tommila (1914–1939)
  • Yrjö Harald Julius Koivukoski e Blom (1941–1959)
  • Veikko Valdemar Varila (1960–1972)
  • Reijo Martti Arkkila (1972–1977)
  • Erkki Olavi Hirvi (1977–2012)
  • Liisa Kristiina Myyryläinen (2012–

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Parkanon seurakunta Parkanon seurakunta. Arkistoitu 15.8.2014. Viitattu 28.5.2014.
  2. Parkanon seurakunta 16.6.2010. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 29.5.2014.
  3. Pappisluettelo - Parkano 16.6.2010. Suomen Sukututkimusseura. Viitattu 29.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]