Karkku

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee entistä Suomen kuntaa. Neuvostoliitolle luovutetussa Salmin kunnassa oli myös Karkku-niminen kylä.
Karkku
Lakkautettu kunta – nykyiset kunnat:
Sastamala
Karkku.vaakuna.svg Karkku.sijainti.svg

vaakuna

sijainti

Sijainti 61°25′06″N, 023°00′47″E
Lääni Turun ja Porin lääni
Maakunta Satakunnan maakunta
Hallinnollinen keskus Palviala
Perustettu 1328 (Karkun seurakunta)
Liitetty 1973
– liitoskunnat Tyrvää
Karkku
– kuntaan Vammala
Pinta-ala  km²  [1]
(1.1.1972)
– maa 172,5 km²
Väkiluku 2 618
(1970)
väestötiheys 15,66 as./km²
Karkun kirkko (1913) sisältä

Karkku oli Satakunnassa sijainnut Suomen kunta, jonka naapurikunnat olivat Tyrvää, Tottijärvi, Suoniemi ja Mouhijärvi. Karkun kunta liitettiin Vammalaan vuonna 1973. Karkun seurakunta perustettiin jo vuonna 1328 ja kylä oli aikoinaan koko Ylä-Satakunnan alueelle levittäytyneen Sastamalan pitäjän keskuspaikka. Karkun kunta liitettiin Vammalaan yhdessä Tyrvään kanssa vuonna 1973.

Karkku tunnetaan useista kirkoistaan, joita ovat Karkun harmaakivikirkko (1913), Salokunnan kirkko (1960) ja Sastamalan kirkko (1500-luvun alku). Karkun vaakunan suunnitteli paikkakunnalla syntynyt taiteilija Lauri Ahlgrén ja se vahvistettiin vuonna 1963.[2] Vaakuna valittiin vuonna 2007 tulevan Sastamalan kaupungin vaakunaksi.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karkku sijaitsee Kokemäenjoen yläjuoksun varrella siten, että sen järvet Rautavesi ja Kulovesi jakavat entisen kunnan alueen luoteiseen ja kaakkoiseen osaan. Rautavedessä ja Kulovedessä on useita saaria, joista suurimmat ovat Salonsaari, Kutalansaari ja Isosaari. Vesistön itäpuolelle jäävää aluetta yhdessä Karkun saarten kanssa kutsutaan Salokunnaksi.

Karkku voidaan jakaa kolmeen maisema-alueeseen. Luoteisosa on keskimäärin 40–50 metriä Rautaveden pintaa ylempänä (100–110 m meren pinnan yläpuolella) olevaa metsäseutua, jossa korkeuserot ovat melko vähäisiä ja jossa on myös useita metsän ympäröimiä pikkujärviä. Kaakkoisosalle ovat ominaisia melko korkeiden mäkien ympäröimät peltoaukeat ja runsaslajinen kasvillisuus. Keskiosan järvialueella sijaitsevat korkeimmat maastonkohdat Jyränvuori (180 m mpy.) ja Pirunvuori (149 m mpy.). Rauta- ja Kuloveden väliin jäävät suuret Salonsaari ja Kutalansaari, joita voimakasvirtaiset vuolteet erottavat mantereesta. Rautaveden länsipuolella, sitä parikymmentä metriä ylempänä, sijaitsee Riippilänjärvi.[3]

Lähellä Palvialan kylää Rautaveden rannassa on vuonna 1994 perustettu pieni luonnonsuojelualue, jolla kasvaa Suomessa erittäin harvinainen luhtaorvokki.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karkun Palvialassa on ilmeisesti ollut asutusta rautakaudella, ehkä jo kivikaudella. Alueelta löydetty Karkun riipus on ajoitettu välille 800-1050. Palvialassa sijaitsee ns. Tulosen kalmisto, jota tutkittaessa on paljastunut maanalainen, paikoin kolmikerroksinen polttokenttäkalmisto. Kalmisto on peräisin noin 600–800-luvuilta ajanlaskun alun jälkeen. Muita vastaavia ovat Koirankallion kalmisto Kiuralan kylässä ja Ristinmäki lähellä Karkunkylää.[3]

Sastamala oli 1200-luvulla suuri kirkkopitäjä, jonka seurakuntakirkkoon nykyisen Sastamalan kirkon paikalle vaelsi seurakuntaa Pohjanmaalta asti. Kirkkopitäjän keskuskirkot lienevät olleet erilaisia puisia kirkkoja ennen Sastamalassa vielä tänäkin päivänä seisovan kivikirkon rakentamista 1500-luvulla. Kirkkopitäjä ulottui "Näsijärvestä Pohjanlahteen ja nykyisen Vammalan seuduilta Pohjanmaan lakeuksien rajoille asti". Siihen siis kuului koko pohjoinen Satakunta. Tästä kirkkopitäjästä sitten muodostuivat alueen emäseurakunnat, kuten myös Karkun pitäjä. Sastamalasta erosi varhais-keskiajalla Kyrön pitäjä, jonka keskus oli Hämeenkyrö-Viljakkala. Merkittävimpiä hetkiä Suur-Sastamalan hajoamisessa lienee ollut Ala-Sastamalan irtaantuminen 1400-luvulla. Ala-Sastamalan alueesta kehittyivät myöhemmin Tyrvää, Vammala, Kiikoinen ja Kiikka. Pietari Brahen aikoina 1600-luvun alkupuolella, jolloin seurakuntia pilkottiin yleisemminkin, Sastamalasta irtautui Ylä-Sastamala eli Mouhijärvi, joka oli jo jonkin aikaa ennen irtautumista ollut kappeliseurakuntana. Ylä-Sastamalasta muodostuivat sittemmin Mouhijärvi, Suodenniemi ja Lavia. Virallisesti Karkku-nimi esiintyi ensimmäisen kerran laamanninkäräjien pöytäkirjoissa vuonna 1546. Suoniemi irrotettiin Karkusta kappeliseurakunnaksi vuonna 1670.[3]

Karkkulaiset vaskisepät olivat tunnettuja uuden ajan alun käsityöläisiä. Kuningas Kustaa Vaasa myönsi heille vuonna 1546 erioikeuden ammattinsa harjoittamiseen, vaikka tämä ammatti oli tuolloin sallittu vain kaupungeissa. Karkkulaiset sepät käyttivät kattiloidensa raaka-aineena käyttökelvottomia kupariastioita ja heillä oli asiakkaita tiettävästi Ruovedeltä, Asikkalasta, Lohjalta ja jopa Limingasta saakka. Vuonna 1565 Karkussa oli peräti 18 vaskiseppää, joilla oli yhteensä kahdeksan renkiä. Ammatti näyttää kulkeneen muutamissa suvuissa perintönä isältä pojalle. Vaskiseppien ammattikunta katosi Karkusta 1600-luvulla, kun tämän elinkeinon harjoittaminen maaseudulla kiellettiin kaupunkilaisten painostuksesta. Lähellä Ellivuoren laskettelukeskusta on 1970-luvulla paljastettu karkkulaisten vaskiseppien muistomerkki.[3]

Ensimmäiset luotettavat tiedot Karkun asukasluvusta ovat vuodelta 1749, jolloin pitäjässä oli 1 692 asukasta. Vuonna 1865 asukkaita oli 2 664, 1900-luvun vaihteessa 3 473 ja vuonna 1920 jo 3 799. Sotien jälkeinen maaltamuutto vähensi väkilukua niin, että vuonna 1965 Karkussa oli 3 047 asukasta.

Näkymä Karkun venelaiturilta yli Rautaveden. Vastarannalla Ellivuori (vasemmalla) ja Pirunvuori.

Karkun kuntaan ja seurakuntaan kuului vuoteen 1900 saakka runsaan 10 neliökilometrin erämaa-alue Noormarkun alueella. Liikemies Antti Ahlström oli ostanut kyseisen, eräälle karkkulaiselle maatilalle kuuluneen alueen vuonna 1873.

Kun Karkun vanhaa kirkkoa alettiin pitää liian huonokuntoisena, syntyi 1820-luvulla riita siitä, olisiko vanha kirkko korjattava vai rakennettava uusi, ja minne uusi kirkko sijoitettaisiin. Vanha kirkko korjattiin 1860-luvun lopulla, mutta kiista jatkui pitkälle 1900-luvun puolelle. Vuonna 1908 pidetyssä kirkonkokouksessa päätettiin seurakunta jakaa kahtia Rauta- ja Kulovettä myöten, kun uuden kirkon paikasta ei päästy yksimielisyyteen. Suomen senaatti hyväksyi päätöksen kaksi vuotta myöhemmin. Kunnanvaltuuston kokouksessa vuonna 1926 päätettiin myös kunta jakaa kahtia samalla tavoin kuin seurakuntakin. Kumpaakaan päätöstä ei kuitenkaan koskaan toteutettu. Valtioneuvosto kumosi päätöksen seurakunnan jakamisesta vuonna 1938 ehdolla, että myös vesistön eteläpuolelle on rakennettava kirkko ja perustettava papin virka. Myöhemmin myös päätös kunnan jakamisesta raukesi.[3]

Kiuralan kylässä toimi vuosina 1896-1899 Suomen ensimmäinenlähde? vaneritehdas, Wiikarin Oy, jossa valmistettiin vanerilevyjen lisäksi muun muassa huonekaluja. Tehtaan paikalla on 1960-luvulla pystytetty muistomerkki, mutta itse rakennuksista on jäljellä vain perustusten jäänteitä.

Suomen sisällissodan aikana 17. huhtikuuta 1918 käytiin Karkun taistelu. Viime sotien jälkeen Karkkuun asutettiin Pyhäjärven siirtoväkeä.

Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palvialassa kuvattuna idästä. Kuvaajan selän takana on Palvialan veneranta Rautaveden rannassa. Vasemmalla näkyvä punainen rakennus aseman takana on Wanha Harsu. Karkun seudun tunnetuimpia paikkoja on laskettelukeskus Ellivuori ja sen läheisyydessä sijaitseva Pirunvuori, jossa Emil Danielssonilla oli ateljee. Pirunvuorella sijaitsi myös vuonna 1905 rakennettu ja vuonna 1929 purettu kolmikerroksinen puinen näkötorni.[3]

Taidemaalari Akseli Gallén-Kallelan äiti Anna Mathilda Gallén asui leskeksi jäätyään ja Tyrväällä sijaitsevan Jaatsin tilan myytyään Palvialassa kuolemaansa saakka. Häntä kutsuttiin paikkakunnalla ”Kalleenin mammaksi”. Hänen talonsa purettiin 1960-luvulla.lähde?

Ellivuoren laskettelukeskuksen perusti 1960-luvun alussa kolme urheiluseuraa, Vammalan seudun Voima, Karkun Karku ja Tampereen Pyrintö. Vuodesta 1981 lähtien laskettelukeskuksen on omistanut helsinkiläinen Riila Oy. Riippilänjärven länsirannalla sijatsee golfkenttä Lakeside Golf.lähde?

Palvelut ja elikeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karkun keskustassa toimii pankki, kyläkauppa, päiväkoti, partureita, baari, kirjasto ja lisäksi joitakin muita palveluja. Karkun rautatieasema on yhä toiminnassa ja siellä pysähtyvät useimmat Tampereen ja Porin väliä kulkevat henkilöjunat. Itse asemarakennus on kuitenkin poissa asemakäytöstä ja yksityisomistuksessa.lähde?

Alueella toimii kolme oppilaitosta: Karkun evankelinen opisto, Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitos[4] ja Voimarinne (entinen Hoikan koulutus- ja kuntoutuskeskus). Perusopetusta alueella tarjoaa Aluskylässä Palvialan lähellä Karkun koulu, jossa opetetaan alueen peruskoulutusluokkia 1-6. Karkun eteläpuolen oppilaat käyvät nykyään Stormin koulua, joka ei sijaitse Karkun alueella. Aiemmin kansa- ja myöhemmin peruskouluja on ollut muun muassa Salokunnassa, Heinoossa, Horniossa, Kutalassa ja Nohkuassa. Lisäksi Karkun evankelinen opisto järjestää peruskoulutusta.lähde?

Karkussa toimi vuonna 1877 perustettu Säästöpankki, jolla oli kunnan alueella kaksi sivukonttoria. Karkun Säästöpankki liittyi Tyrvään Säästöpankkiin vuonna 1971. Karkussa toimii myös Karkun Osuuspankki.lähde?

Pääosa Karkun kunnan asukkaista sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Teollista toimintaa oli lähinnä Palvialan seudulla ja siihen kuuluivat puusepänteollisuutta harjoittaneet Rakentaja Oy ja Karkun Höyrysaha sekä muutamat pienemmät sahat eri puolilla kuntaa. Rakentaja Oy oli Suomen suurin ja vanhinlähde? lestitehdas, ja se perustettiin vuonna 1919. Se lopetti toimintansa vuonna 1992. Rakentaja Oy:n tehdasrakennus tuhoutui tulipalossa kesällä 2010.lähde?

Kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluskylä, Haapaniemi, Heinoo, Hieta, Huida, Hurula, Innala, Jassala, Juurakko, Jysiä, Karimäki, Karkunkylä, Ketunkylä, Kiurala, Koivu, Kojola, Koski, Kutala, Kärppälä, Lammentaka, Lielahti, Mäenkylä, Mäkipää, Nohkua, Oravula, Palviala, Pappila, Pitkänkaro, Päivölä, Rainio, Raipio, Rikainen, Toijala, Vihtiälä.[3]

Muita kuin rekisterikyliä Karkussa ovat lisäksi ainakin Hornio ja Maso.

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty Karkun väestönkehitys kymmenen vuoden välein vuosina 1880–1970.

Karkun väestönkehitys 1880–1970
Vuosi Asukkaita
1880
  
2 603
1890
  
3 092
1900
  
3 510
1910
  
3 869
1920
  
3 683
1930
  
3 664
1940
  
3 157
1950
  
3 815
1960
  
3 345
1970
  
2 613
Lähde: Tilastokeskus.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen tilastollinen vuosikirja 1972 (PDF) (sivu 16) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 26.4.2016.
  2. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1968, s. 139. Otava 1967, Helsinki.
  3. a b c d e f g Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 3: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 128–137. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1970.
  4. [1]
  5. Väestön elinkeino: Väestö elinkeinon mukaan kunnittain vuosina 1880–1975 (PDF) 1979. Tilastokeskus. Viitattu 7.6.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]