Edvard Bergenheim
| Edvard Bergenheim | |
|---|---|
 Bergenheim Fredrik Ahlstedtin maalaamana vuonna 1879 |
|
| Turun ja Suomen arkkipiispa | |
|
1850–1884
|
|
| Edeltäjä | Erik Gabriel Melartin |
| Seuraaja | Torsten Thure Renvall |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Edvard Bergenheim |
| Syntynyt | 18. syyskuuta 1798 Vaasa |
| Kuollut | 19. helmikuuta 1884 (85 vuotta) Turku |
| Kansalaisuus | Suomen suuriruhtinaskunta |
| Ammatti | arkkipiispa, pedagogi |
| Arvonimi |
|
| Vanhemmat |
Erik Johan Bergenheim Hedvig Sofia Hannelius |
| Puoliso | Alexandrine Bruun ( 1832) |
| Muut tiedot | |
| Koulutus |
Filosofian maisteri (1823) Pappisvihkimys (1830) |
| Tutkinnot | Turun akatemia |
| Uskonto | kristinusko |
| Tunnustuskunta | luterilaisuus |
Edvard Bergenheim (alkujaan Bergenhem, 18. syyskuuta 1798 Vaasa – 19. helmikuuta 1884 Turku) toimi Turun arkkipiispana 1850–1884. Hän perusti Turkuun vuonna 1840 yksityisen reaalikoulun ja lukion, joka oli sisäoppilaitoksineen järjestetty sotilaallisesti.
Varhainen elämä ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bergenheim oli Vaasan hovioikeuden presidentti Erik Johan Bergenhemin (aateloituna Bergenheim) ja Hedvig Sofia Hanneliuksen poika. Hän valmistui ylioppilaaksi 1817, filosofian kandidaatiksi 1822 ja filosofian maisteriksi 1823 Turussa. Bergenheim toimi Haminan kadettikoulussa siihen kuuluvan alkeiskoulun opettajana ja opetti kadettikoulussa myös historiaa, maantiedettä ja tilastotiedettä.[1]
Ura koulunjohtajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähdettyään opiskelemaan teologiaa Bergenheim suoritti papin tutkinnon ja pastoraalitutkinnon saaden pappisvihkimyksen joulukuussa 1830. Hän toimi Turun lukiossa historian lehtorina, rehtorina ja toisena vararehtorina vuosina 1832–1844. Tuolloin hän vieraili Preussissa ja tutustui sikäläisiin reaali- ja porvarikouluihin ja perusti Turkuun yksityisen, kieliä ja luonnontieteitä painottavan ns. Bergenheimin koulun.[1]
Nikolai I:n ollessa Venäjän tsaari ja autonomisen Suomen suuriruhtinas, Pyhän allianssin purkautumisen ja Puolan kapinan (v. 1830) jälkeen jotkut suomalaiset korkeimmat yhteiskuntaryhmät ja niiden säätyläisperheet hakeutuivat hyviin suhteisiin maassa olleiden venäläisten sotilaiden ja kauppiaiden kanssa. Näiden säätyläisperheiden vanhemmat pyrkivät turvaamaan lastensa tulevaisuuden venäjän kielen, jota tyypillisesti opetettiin yksityisissä oppilaitoksissa, taitoisina.[2]
Venäläistämispyrkimykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bergenheim-koulun johtajana Edward Bergenheim meni venäläistämisessä niin pitkälle, että pyrki tietoisesti istuttamaan oppilaisiinsa käsityksen, jonka mukaan heidän varsinainen isänmaansa oli Venäjä, josta Suomi oli vain vähäpätöinen olennainen osa.[2] Tämänkaltainen ajattelu oli voimakkaassa ristiriidassa jo 1820-luvulla lausutuista A.I. Arwidssonin ajatuksista ja pyrkimyksistä ”ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme voi tulla, meidän täytyy olla suomalaisia”.
Bergenheim oli Tampereen rovastikunnan vt. lääninrovasti vuosina 1841–1847.[1] Suomen talousseura valitsi hänet esimiehekseen vuonna 1853 ja uudelleen seuraavana vuonna.[1]
Arkkipiispa 1850–1884[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisari Nikolai I nimitti Bergenheimin arkkipiispaksi 1850 sivuuttaen lähes kaksinkertaisen äänimäärän saaneen tuomiorovasti Johan Adam Edmanin. Nimityksessä poliittiset näkökohdat saivat erityistä arvoa. Kenraalikuvernööri Menšikov lausui Bergenheimin eduksi aktiivisuuden venäjän kielen opetuksen edistämiseksi Suomessa.[3] Bergenheim sai vihkimyksen arkkipiispan virkaan 24. toukokuuta 1850 Porvoossa.[1]
1860-luvulla kirkon ja valtion suhdetta alettiin arvioida uudelleen. Koulut siirtyivät kirkolta yhteiskunnalle ja kunta erotettiin seurakunnasta. Vahvan valtionkirkon ajan nähdään päättyneen vuonna 1869 tulleen kirkkolain myötä. Tällöin perustettiin kirkolliskokous kirkon omaksi lainsäädäntöelimeksi. Bergenheimin kaudella Suomen suuriruhtinaskunnassa otettiin vain pieniä askelia ei-luterilaisten kirkkojen vahvistamiseksi. Bergenheim toimi muun muassa alkeisopistolaitoksen uudistamista pohtineessa komiteassa, valtiopäiväjärjestyksen uudistamiskomiteassa ja vuoden 1869 kirkkolakia valmistelleessa komiteassa.[1][3]
Valtiopäiväedustaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bergenheim oli valtiopäivämies ja pappissäädyn puhemies valtiopäivillä 1863–64, 1867, 1872 ja 1877–1878.[4]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bergenheim meni naimisiin vuonna 1832 Aleksandra Bruunin kanssa.[4] Ritarihuoneen jäsen hänestä tuli 1837 nimellä Bergenheim.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f g Edvard Bergenheim Turun arkkihiippakunta. Arkistoitu 14.12.2013. Viitattu 14.12.2013.
- ↑ a b Suomen Kansan Historia IV, s. 136 (kirj. Mikko Juva), Keuruu v. 1966
- ↑ a b Jalovaara, Ville: Myrskyä ja mystiikkaa, s. 20. Suomen tasavallan presidentit ja kirkko. Kirjapaja, 2018. ISBN 978-952-288-855-6.
- ↑ a b Kotivuori Yrjö: 6.10.1817 Edvard Bergenheim Ylioppilasmatrikkeli. Viitattu 14.12.2013.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kyllikki Tiensuu: Bergenheim, Edvard (1798–1884) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 12.1.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
|
Edeltäjä: Erik Gabriel Melartin |
Turun arkkipiispa 1850–1884 |
Seuraaja: Torsten Thure Renvall |
| |||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||
