Tuomas (Suomen piispa)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tuomas
Edeltäjä Folkvinus
Seuraaja Bero
Henkilötiedot
Syntynyt ?
Englanti
Kuollut Ennen 1248
Visby

Tuomas (myös Thomas, k. 1248 (oletettavasti) Visby, Ruotsi) oli Suomen kolmas varsinainen piispa eli Suomen piispa mahdollisesti vuosina 1220–1245. Mahdollisesti englantilaissyntyinen Tuomas on ensimmäinen Suomen piispa, josta on varmoja tietoja.

Hänet muistetaan kirkon aseman jonkinasteisesta vakiinnuttamisesta Suomessa sekä osallistumisesta Nevan taisteluun vuonna 1240. Hän oli myös järjestelemässä kauppasaartoa Novgorodia vastaan vuonna 1221 sekä piispana Hämeen kapinan aikana 1237.[1]

Ura piispana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piispa Tuomas on ensimmäinen Suomen piispa, joka mainitaan nimeltä asiakirjassa ja jolta on säilynyt hänen itse laatimansa asiakirja. Kaksi hänen edeltäjäänsä mainitaan nimettöminä paavi Innocentius III:n bullassa Ex tuarum vuodelta 1209. Tuomaksen nimitys piispan tehtävään tapahtui mahdollisesti vuonna 1220,[1] neljä vuotta häntä tehtävään ehdottaneen paavi Innocentius III:n kuoleman jälkeen. On arveltu, että Tuomaan olisi nimittänyt virkaansa Ruotsin arkkipiispa Valerius. Tuomaksen tiedetään Paavi Innocentius IV:n kirjeen perusteella eronneen vuonna 1245. Hän oli mahdollisesti englantilaissyntyinen kuten monet ajan lähetyssaarnaajat ja mahdollisesti myös dominikaaniveli.[1]

Tuomaan on myös Suomessa perinteisen käsityksen mukaan katsottu olleen se piispa, jolle paavi Honorius III 13. tammikuuta 1221 lähettämässään kirjeessä antoi luvan valvoa kaupankäyntiä ja pyysi järjestämään kauppasaartoa Novgorodia vastaan, vaikka se oli Gotlannille ja hansalle epämieluisaa.[1]

Paavi Gregorius IX otti vuonna 1229 Suomen kirkon suojelukseensa ja antoi luvan ottaa kirkon haltuun pakanalliset uhripaikat Suomessa sekä siirtää piispanistuin Nousiaisista Koroisiin. Tuomaan on sanottu myös perustaneen ainakin tilapäisen tuomiokapitulin Koroisiin ja rakennuttaneen sinne kivisen piispan virka-asunnon.[2]

Novgorodin Suomeen tekemien hävitysretkien jälkeen paavi määräsi vuonna 1232 virolaiset kalparitarit puolustamaan Suomea, ja Tuomas käytti heitä mahdollisesti kotimaassa käännytystyöhön. Hämäläisten noustua kapinaan vuonna 1237 hän hankki samana vuonna paavilta niin sanotun ”ristiretkibullan”, jonka on katsottu myöhemmin johtaneen Hämeeseen tehtyyn niin sanottuun toiseen ristiretkeen. On kuitenkin epäselvää, tapahtuiko tämä sotaretki vielä Tuomaan elinaikana.[2]

Piispa Tuomas mainitaan usein myös yhtenä Ruotsin vuonna 1240 suorittaman epäonnisen Novgorodia vastaan suuntautuneen Nevan sotaretken ”arkkitehdeista”. Tämä on historiantutkijoiden päättelyä, jonka perustana on Novgorodin ensimmäisen kronikan maininta, jonka mukaan ruotsalaisten rinnalla tuolloin taisteli myös murmanneja, varsinaissuomalaisia (sum) sekä hämäläisiä (jem).[3] Tuomas lienee ollut mukana sotaretkellä, mutta hänen osuutensa itse hyökkäykseen on epäselvä.[2]

Piispa Tuomas haki oma-aloitteisesti eroa piispanvirasta ilmoittaen syyksi osallisuuden ihmisen kuolemaan sekä paavin kirjeen väärentämisen. Jälkimmäinen rikkomus saattoi liittyä hänen sukulaiselleen Vilhelmille tehtyyn maalahjoitukseen (ks. alla). Suomen piispainkronikka puolestaan kertoo, että Tuomas olisi ”paennut venäläisten ja kuurilaisten raivoa”.[1] On arveltu, että eron todellisina syynä saattoi vaikuttaa epäonnistunut Nevan sotaretki tai huonot suhteet Ruotsin mahtisukuihin. Paavi joka tapauksessa hyväksyi eronpyynnön 21. helmikuuta 1245 ja määräsi hänelle eläkkeeksi osan Suomen piispan tuloista. Tuomas asettui asumaan Visbyn dominikaaniluostariin Gotlantiin, missä hän kuoli vuonna 1248.[2]

Piispa Tuomas oli kaikesta päätellen oppinut henkilö. Hän oli hankkinut Pariisista laajan kirjakokoelman, joka käsitti 58 käsinkirjoitettua teosta. Teokset olivat pääasiassa Raamatun eri laitoksia kommentaareineen ja kirkollista oikeutta käsitteleviä käsikirjoituksia. Tämän kokoelman Tuomas lahjoitti Sigtunan dominikaaniluostarille.[1]

Epäselvyys virkakauden alkamisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodelta 1229 on säilynyt paavin vastauksia nimettömäksi jääneen Suomen piispan kirjeisiin, mutta alkuperäiset piispan kirjeet paaville eivät kuitenkaan ole säilyneet. Nimettömäksi jääneen piispan on täytynyt lähettää omat kirjeensä paaville viimeistään vuonna 1228. Tuomaksen tiedetään asuneen viimeiset elinvuotensa Visbyn dominikaaniluostarissa ”omiensa parissa”, eivätkä dominikaanit asettuneet Visbyhyn kuin vasta 1230. Dominikaanimunkin nimittäminen Suomen piispaksi jo tätä ennen on hyvin epätodennäköistä, joten näin ollen Tuomas olisikin tullut Suomen piispaksi vasta 1230-luvulla.lähde? Ristiriita on pyritty ratkaisemaan myös esittämällä, ettei Tuomas olisi ollutkaan alkuperältään dominikaani, vaan solminut hyvät suhteet järjestöön vasta myöhemmin[2].

Tuomaan tiedetään olleen virassaan viimeistään vuonna 1234, jolloin hän lahjoitti kirkon vuosina 1228–1229 haltuunsa saaman alueen Maskun pitäjästä sekä puolet Taipale-nimisestä saaresta sukulaiselleen, Nousiaisten kirkkoherra Vilhelmille (Wilhelmukselle) ikuisella omistusoikeudella.

Vuonna 1234 paavin legaatti Vilhelm Modenalainen nimitti Saarenmaan piispaksi dominikaaniveli Henricuksen, joten Tuomaan nimittäminen Suomen piispaksi samanaikaisesti olisi mahdollista. Hänen tuntematon edeltäjänsä saattoi olla sama aviotonta syntyperää ollut henkilö, jonka vihkimiseen Suomen piispaksi paavi antoi Tanskan arkkipiispalle valtuudet vuonna 1209.

Ooppera[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalainen säveltäjä Einojuhani Rautavaara on säveltänyt oopperan Thomas, joka kantaesitettiin Joensuun laulujuhlilla vanhan Kalevalan 150-vuotisjuhlavuonna 1985. Ooppera kertoo tyylitellysti ja vapaasti mielikuvitusta käyttäen Tuomaksen tarinaa, painottuen Nevan-sotaretkeen. Rautavaaran näkemyksissä Tuomas joutui törmäyskurssille paitsi Novgorodin, myös suomalaisen shamaanikulttuurin kanssa – siitä löyhä yhteys Kalevalaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Juhani Rinne: Turun Tuomiokirkko keskiaikana I Tuomiokirkon rakennushistoria. Turku: Uuden Auran osakeyhtiön kirjapaino, 1941.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Kari Tarkiainen: Ruotsin itämaa, s. 94-95. Svenska litteratursällskapet i Finland. Helsinki., 2010.
  2. a b c d e Ari-Pekka Palola: Thomas Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 20.8.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, s. 129–133. 1989.
Latin Cross.svg Edeltäjä:
Folkvinus
Suomen piispa
1220?–1245
Seuraaja:
Bero