Ex tuarum

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kirjeen laatinut Paavi Innocentius III kuvattuna noin vuonna 1219.

Ex tuarum -nimellä tunnetaan 30. lokakuuta 1209 päivätty, paavi Innocentius III:n Lundin arkkipiispa Anders Sunesenille lähettämä Suomea koskeva bulla. Latinankielinen paavin kirje on vanhimpia säilyneitä asiakirjoja, joissa kerrotaan kirkon asemasta Suomessa.

Ex tuarumissa puhutaan kahdesta nimettömäksi jäävästä Suomen piispasta, joista ensimmäisen mainitaan kuolleen lähetystyössä ja toisen nimittämiseen paavi myönsi luvan tämän aviottomasta syntyperästä huolimatta. On esitetty erilaisia tulkintoja siitä, olisivatko nämä piispat saattaneet olla 1500-luvulla laaditussa Suomen piispainkronikassa mainitut Rodolphus ja Folkvinus.[1]

Kirjeen sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

30.10.1209 Lateraani

Paavi Innocentius III Lundin arkkipiispalle.

Lundin arkkipiispalle.

Sinun kirjeesi sisällöstä saimme tietää, että muuan maa, jonka nimi on Suomi, on äskettäin muutamien ylhäisten huolenpidon avulla valkeuden Isän toimesta, jolta kaikkinainen hyvä anti ja täydellinen lahja tulee, kääntynyt kristinuskoon, jossa se kuten Jeesus-poikanen varttuu viisaudessaan ja iässä, mutta että sen maan piispalle, sen jälkeen kun hän levitettyään katolista uskoa oli siellä laillisesti päättänyt juoksunsa ja hänet oli kutsuttu vastaanottamaan taivaallista voittopalkintoa, ei tähän mennessä ole asetettu seuraajaa. Sillä kun uuden istutuksen ja sen seudun ihmisten uppiniskaisuuden ja myös epäsuotuisan ilmaston takia sinne valitun ei katsota olevan kunniapaikalla vaan marttyyriudelle alttiina, tuskin kukaan haluaa sen istuimen haltijaksi, paitsi sellainen, joka jumalansanan sytyttämänä tahtoo Kristuksen nimen tähden kestää kidutuksia. Mutta kun muuan mies, tavoiltaan hyvä, niin kuin vakuutat, ja iältään kypsä sekä tiedon ja hyveiden seppelöimä, on jumalansanan tähden, jota hän on tuolle kansalle jonkin aikaa saarnannut ja kestänyt heidän taholtaan kärsimystä ja kurituksia, kutsuttu tuon kirkon paimeneksi, jotta sitä siten johtaisi mies, joka haluaa virkaan, mikä tuottaa enemmän marttyyriutta kuin kunniaa, sinä et ole tahtonut antaa hänelle vihkimuksen lahjaa ilman meidän lupaamme, koska hän ei ole syntynyt laillisesti avioliitosta. Kun siis ankara pakko käskee ja ilmeinen hyöty sitä vaatii, olet nöyrästi anonut meiltä, että suvaitsisimme myöntää hänelle armahtavaisesti erivapauden. Me siis määräämme sinun pyyntöjesi taivuttamina apostolisella kirjeellä, että jos näin on, sinä meidän nimissämme myönnät hänelle erivapauden, teroittaen hänelle, että hänen tulee, niin kuin hän on alkanutkin, opettaa tätä uutta istutusta niin sanalla kuin esimerkillä ja ahkerasti pyrkiä edelleen juurimaan pakanuuden erheytystä ja laajentamaan kristillisen uskonnon rajoja. Sillä vaikka kaikki hyveet vievät voittopalkintoon, vain kestävyys kruunataan.

Annettu Lateraanissa 30. lokakuuta paaviutemme kahdentenatoista vuonna.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ari-Pekka Palola: ”Rodolphus ja Folquinus”, Suomen kansallisbiografia, osa 8, s. 324–325. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-449-5. Teoksen verkkoversio.
  2. Toim. Martti Linna: Suomen varhaiskeskiajan lähteitä, s. 32. Historian aitta, 1989.