Einojuhani Rautavaara

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Einojuhani Rautavaara vuonna 2014.

Einojuhani (Eino Juhani) Rautavaara (9. lokakuuta 1928 Helsinki27. heinäkuuta 2016 Helsinki[1]) oli suomalainen taidemusiikin säveltäjä. Hän oli yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaissäveltäjistä.[2]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki kuului Rautavaaran elämään lapsuudesta alkaen. Hänen isänsä oli oopperalaulaja Eino Rautavaara. Oopperalaulaja Aulikki Rautawaara ja sellisti Pentti Rautawaara olivat hänen serkkujaan. Rautavaaran lapsuus oli dramaattinen. Hän menetti isänsä 10-vuotiaana ja äitinsä 16-vuotiaana. Nuoruutensa hän vietti kasvatusäitinsä hoivissa Turussa. Vuosina 1948–1952 Rautavaara opiskeli Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä (filosofian kandidaatti 1952 ja maisteri 1954) sekä Sibelius-Akatemiassa sävellystä Aarre Merikannon johdolla.[3] Rautavaara voitti vuonna 1954 amerikkalaisen Thor Johnson Contest -sävellyskilpailun vaskiteoksellaan A Requiem in our Time, mikä herätti runsaasti huomiota niin Suomessa kuin ulkomailla. Seuraavana vuonna hän pääsi opiskelemaan Juilliardiin, New Yorkiin sekä Tanglewoodin kesäkursseille itsensä Jean Sibeliuksen nimeämänä stipendiaattina. Stipendinluovutustilaisuudessa Rautavaara tapasi Sibeliuksen. Tanglewoodissa Rautavaaran opettajana toimi muun muassa Aaron Copland. Yhdysvalloissa vietettyjen vuosien jälkeen Rautavaara opiskeli myös Sveitsissä Vladimir Vogelin johdolla sekä Kölnissä.

Rautavaara solmi 1950-luvulla myrskyisäksi osoittautuneen avioliiton laulaja Mariaheidi Rautavaaran (o.s. Marjatta Suovanen) kanssa. Liitto päättyi eroon 1982. Kaksi vuotta myöhemmin säveltäjä solmi avioliiton itseään 29 vuotta nuoremman laulajan ja pedagogin Sinikka (Sini) Rautavaaran (o.s. Koivisto) kanssa. Säveltäjä korosti uuden avioliiton tasapainottavaa vaikutusta sekä luonteeseensa että musiikkiinsa. Kuin sinetiksi päättyneelle elämänvaiheelle Rautavaara asetti monet ensimmäiselle vaimolleen sävelletyistä teoksista esityskieltoon, esimerkiksi sopraanolle ja orkesterille sävelletyn Meren tyttären.

Säveltäjäntyönsä ohella Rautavaara toimi muun muassa Ilta-Sanomien musiikkikriitikkona ja Käpylän musiikkiopiston rehtorina. Sibelius-Akatemian sävellyksen professorina Rautavaara toimi 1976–1990,[4] ja hänen tunnetuimpiin oppilaisiinsa kuuluvat muiden muassa Kalevi Aho, Magnus Lindberg, Olli Mustonen ja Esa-Pekka Salonen. Jäätyään eläkkeelle Sibelius-Akatemiasta Rautavaara keskittyi säveltämiseen. Hän sai vakavan sairauskohtauksen alkuvuodesta 2004 mutta toipui lähes puolen vuoden sairaalajakson jälkeen ja kykeni jatkamaan työtään.

Hänen poikansa on muusikko Markojuhani Rautavaara.

Teokset ja tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautavaara 1950-luvulla.

Rautavaara vaihteli tyylisuuntaustaan vuosikymmenten saatossa ja sittemmin pyrki yhdistelemään eri vaikutteitaan. Hän aloitti uusklassikkona, mutta 1950- ja 1960-luvun taitteessa hän alkoi siirtyä kohti sarjallisuutta ja avantgardismia. Suuntaus huipentui 4. sinfoniassa lisänimeltään Arabescata. Teos on säveltäjänsä radikaalein ja edelleen ainoa suomalainen sarjallinen sinfonia. 4. sinfonian jälkeen Rautavaara kyllästyi ankaran systemaattiseen avantgardismiin, ja hänen musiikkinsa alkoi avautua kohti romantiikkaa.

Rautavaaran viimeisille teoksille oli ominaista romanttinen, vahvasti tonaalisuuteen viittaava sävelkieli, jossa melodisella ja varsinkin harmonisella ilmeikkyydellä on suuri merkitys. Rautavaaran tuotannossa on havaittu merkkejä myös postmodernismista. Tyylivaihteluista huolimatta Rautavaara säilytti musiikissaan tietyt peruspiirteet halki vuosikymmenien. Näitä ovat muun muassa viehtymys mystisiin, metafyysisiin aiheisiin ja polyharmonisten sointukulkujen runsas käyttö. Hän hyödynsi usein 12-säveltekniikkaa, jolla hän ei välttämättä kuitenkaan tavoittele täyskromaattisuutta tai atonaalisuutta. Hän käytti rivejä liittääkseen perinteiset harmoniat dodekafonisiin rakenteisiin luodakseen siten modernien ja perinteisten keinovarojen hedelmällisen synteesin.

Rautavaara sävelsi useita oopperoita, kahdeksan sinfoniaa ja lisäksi muun muassa orkesteri- ja vokaalimusiikkia. Yksi säveltäjän suosituimmista oopperoista lienee taiteilija Vincent van Goghin elämästä kertova Vincent. Muita Rautavaaran oopperoita ovat Unkarin kansannousuun vuodelta 1956 pohjautuva, 1962 valmistunut Kaivos (esitettiin Suomessa ensimmäisen kerran 1963 televisio-oopperaversiona, mutta poliittisista syistä sijoitettiinkin tapahtuneeksi Francon valtakauden Espanjassa[5]) sekä muun muassa Thomas, Auringon talo, Aleksis Kivi ja Rasputin.

Kansainvälinen ura aukeaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautavaara kohosi 1990-luvulla huomattavaan kansainväliseen kuuluisuuteen 7. sinfoniansa, alaotsikoltaan Angel of Light (1994) myötä. Teos sai erinomaisen vastaanoton sekä kriitikoiden että nykymusiikin harrastajien keskuudessa ja myönteisimmissä arvioissa Rautavaaran merkitys rinnastettiin jopa Sibeliukseen. Ulkomaisten tilausteosten määrä kasvoi jyrkästi ja Rautavaarasta on tullut esitetyin suomalainen klassisen musiikin säveltäjä Sibeliuksen jälkeen. Vladimir Ashkenazy tilasi omalla kustannuksellaan 3. pianokonserton Unien lahja ja maailman parhaisiin orkestereihin kuuluva Philadelphia Orchestra 8. sinfonian The Journey 100-vuotisjuhliinsa kevääksi 2000. Hänen Cantus arcticus -teoksensa on yksi kansainvälisesti esitetyimpiä suomalaisia orkesteriteoksia.lähde? Rautavaaran viimeisiin kansainvälisiin tilausteoksiin kuuluivat Minnesotan sinfoniaorkesterin tilaama 2. sellokonsertto sekä Missa a cappella.

Tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskeiset teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautavaara sävelsi muun muassa seitsemän kokoillan oopperaa ja kahdeksan sinfonian sarjan, joka kuuluu suomalaisen musiikin huomattavimpiin saavutuksiin. Se myös tarjoaa hyvän läpileikkauksen säveltäjän tyylillisestä kehityksestä, joka kulki uusklassismin kautta modernismiin ja myöhemmin postmodernismia sivuavaan omaan persoonalliseen tyylisynteesiin.

Kirjallinen tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Omakuva (muistelmateos) (1989)
  • Mieltymyksestä äärettömään (esseekokoelma) (1998)
  • Säveltäjä ja Muusa (yhdessä Sini Rautavaaran kanssa) (2001)
  • Keskusteluja ja kirjoituksia (yhdessä Mikko Franckin kanssa) (2006)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Koivuvaara, Esa: Säveltäjä Einojuhani Rautavaara on kuollut 28.7.2016. Yleisradio. Viitattu 28.7.2016.
  2. Salin, Elina: Einojuhani Rautavaara on kuollut 28.7.2016. Rondo Classic. Viitattu 5.12.2016.
  3. Salmenhaara, Erkki (toim.): Suomalaisia säveltäjiä, s. 406. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12641-5.
  4. Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 589. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8.
  5. Ennen Rautavaaran Kaivos-oopperaa Ooppera, Klassinen, Musiikki, Selaa Areenaa, Yle Areena, Yleisradio
  6. Einojuhani Rautavaara sai unkarilaisen kunniamerkin. Helsingin Sanomat 20.3.2012, s. C 1.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hako, Pekka: Unien lahja: Einojuhani Rautavaaran maailma. Helsinki: Ajatus, 2000. ISBN 951-566-046-7.
  • Stępień, Wojciech: Signifying Angels: Analyses and Interpretations of Rautavaara’s Instrumental Compositions. (Diss.) Studia musicologica Universitatis Helsingiensis, 20. Helsinki: University of Helsinki, 2010. ISSN 0787-4294. ISBN 978-952-10-6399-2. Tiivistelmä.
  • Tiikkaja, Samuli: Tulisaarna: Einojuhani Rautavaaran elämä ja teokset. Helsinki: Teos, 2014. ISBN 978-951-851-573-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]