Francisco Franco

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hakusana ”Franco” ohjaa tänne. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.
Francisco Franco
Franco0001.PNG
Espanjan kapteenikenraali
(diktaattori)
1. lokakuuta 193920. marraskuuta 1975
Edeltäjä Manuel Azaña
Seuraaja Juan Carlos I
Tiedot
Syntynyt 4. joulukuuta 1892
Ferrol, Galicia
Kuollut 20. marraskuuta 1975 (82 vuotta)
Madrid, Espanja
Puolue Falange
Puoliso Carmen Polo
Uskonto roomalaiskatolilainen
Arvonimet Generalísimo
Allekirjoitus Francisco Franco Signature.svg

Francisco Paulino Hermenegildo Teódulo Franco y Bahamonde (4. joulukuuta 189220. marraskuuta 1975) oli espanjalainen kenraali, joka toimi kansallismielisten armeijoiden ylipäällikkönä näiden voittoon päättyneessä Espanjan sisällissodassa ja sen jälkeen Espanjan diktaattorina 1939–1975. Hän johti äärioikeistolaista falangistihallitusta arvonimellä ”El Caudillo de España”. Demokratia palautettiin Espanjaan vasta Francon kuoltua.

Ennen valtaannousua[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Franco syntyi Ferrolin kaupungissa A Coruñan maakunnassa Galiciassa. Hänen isänsä oli alkoholisti ja naistenmies, mitä äiti hyvitti lapsilleen syvällä antaumuksellaan. Francon ensimmäinen tavoite oli seurata perheensä traditiota ja liittyä laivastoon, mutta Espanjan tappion jälkeen Espanjan-Yhdysvaltain sodassa 1898 määrärahoja oli leikattu, eikä paikkoja ollut, joten Franco liittyi armeijaan. Hänen veljestään Ramón Francosta tuli yksi ilmailuajan pioneereista.

Franco valmistui Toledon sotilasakatemiasta ja vietti kaksi vuotta palvellen Espanjassa, mutta hankki asemapaikan Marokosta ensimmäisen tilaisuuden tullen. Afrikan protektoraatin turvaaminen johti suuriin miestappioihin, mutta oli myös keino hankkia ylennys kunnostautumisen kautta (la caja o la faja, arkku tai kenraalin vyö).

Franco sai mainetta pikkutarkkana ja pelottomana upseerina ja liittyi perustettuihin vakinaisiin siirtomaajoukkoihin (Regulares) lisätäkseen mahdollisuuksiaan etenemiseen. 23-vuotiaana Franco haavoittui pahasti taistelussa El Biutzissa, mutta hänestä tuli armeijan nuorin majuri. Toipuessaan Espanjassa hän tapasi José Millán Astrayn, upseerin, joka oli perustamassa uutta ulkomaalaislegioonaa (Legión Extranjera) Ranskan muukalaislegioonan malliin. Francosta tuli legioonan komentajasta seuraava.

Kesällä 1921 Espanjan armeija kärsi tappion marokkolaisen vapaustaistelijan Abd el-Krimin johtamille riff-heimoille Annualissa. Francon johtamana Legioona suoritti kolmen päivän marssin pelastamaan Melillan kaupunkia. Everstinä Franco johti etujoukkoja Alhucemasin maihinnousussa Abd el-Krimin heimojen sydänalueelle. Maihinnousu, yhdistettynä Ranskan joukkojen hyökkäykseen etelästä päätti lyhytikäisen Rifin tasavallan. Tultuaan Euroopan nuorimmaksi kenraaliksi 1926, Franco osoitettiin Zaragozan sotilasakatemian johtoon.

Monarkian kaaduttua 1931 Franco suhtautui epävarmasti toiseen tasavaltaan, eikä aikonut vaarantaa asemaansa poliittisella toiminnalla. Hän hyväksyi jopa sotilasakatemian sulkemisen ja siirron A Coruñaan ja Baleaareille, joiden tarkoitus oli pitää hänet erillään muista mahdollisesti epälojaaleista henkilöistä.

Toinen tasavalta ei täyttänyt kansan odotuksia vasemmistopuolueiden hajaantuessa ja oikeistolainen hallitus nousi valtaan 1933. Asturian kaivostyöläisten noustessa kapinaan 1934, Franco lähetti siirtokuntajoukot murskaamaan kansannousun. Käytettyään samoja menetelmiä kuin Pohjois-Afrikan heimoja vastaan, Franco oli ”pelastanut” Espanjan ja hän sai armeijan pääesikunnan johtotehtävän.

Vasemmistolaiset ja tasavaltalaiset puolueet yhdistivät voimansa ja voittivat niukasti kevään 1936 vaalit. Tällä kertaa Franco lähetettiin Kanariansaarille.

Valtaannousu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Franco ei ollut aktiivisesti suunnitellut kapinaa tasavaltaa vastaan, mutta kun sellainen käynnistyi, hän lensi Marokkoon ja otti komentoonsa siirtomaa-armeijan, mukaan lukien legioonan ja regulares, jotka olivat kapinoineet ja otti nopeasti Pohjois-Afrikan protektoraatin hallintaansa.

Vallankaappaus oli epäonnistunut monissa suurissa kaupungeissa ja johti sisällissotaan. Sodan aikana, syyskuussa 1936, Francosta tuli nationalistien Generalísimo kenraaliluutnantin arvolla ja 1. lokakuuta 1936 Jefe del Estado, valtion päämies. Hän onnistui myös yhdistämään Falangi- ja Karlistipuolueet hallintaansa.

Francoa tukivat natsi-Saksan Condor-legioona, fasistisen Italian vapaaehtoisjoukko, Corpo Truppe Volontari ja Portugalin diktaattori Salazar. Sota päättyi 1. huhtikuuta 1939 Madridin valloituksen jälkeen, vaikka sissisota jatkui vielä 1940-luvulle.

Diktatuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sodan jälkeen Espanja oli raunioina ja kansa jakaantunut voittajiin ja voitettuihin. Francon hallitus vain korosti eroa osapuolten välillä, eikä saanut juuri parannettua taloudellista tilannetta. Toisen maailmansodan puhjettua Adolf Hitler tapasi Francon valloitetussa Kaakkois-Ranskassa Hendayein kaupungissa 23. lokakuuta 1940 keskustellakseen Espanjan liittymisestä akselivaltoihin. Francon aluevaatimukset olivat liian suuret Hitlerille ja kiista Saksan kaivosoikeuksista Espanjassa johtivat siihen, ettei sopimukseen päästy. Historioitsijat kiistelevät siitä,lähde? esittikö Franco tahallaan vaatimuksia, joihin Hitler ei voinut suostua, vai eikö Espanjalla ollut mitään tarjottavaa voittoisille saksalaisille.

Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower ja Francisco Franco Madridissa vuonna 1959.

Espanja oli poliittisesti akselivaltojen puolella vuoteen 1943 asti ja tarjosi tukikohtia saksalaisille laivoille, lisäksi vapaaehtoinen espanjalaisdivisioona, División Azul taisteli itärintamalla Neuvostoliittoa vastaan. Syksyllä 1944, liittoutuneiden tehtyä kesällä maihinnousun Normandiaan, noin 4 000 Ranskan vastarintaliikkeessä taistellutta espanjalaista hyökkäsi maahan Ranskasta tavoitteenaan syrjäyttää Franco (Operación Reconquista de España). Hyökkäys päättyi katastrofiin.[1]

Sodan päätyttyä Espanja kärsi Yhdysvaltain ja Yhdistyneen kuningaskunnan eristyksestä, mutta tilanne päättyi kylmän sodan alettua, kun Yhdysvallat solmi kauppa- ja sotilasliiton Espanjan kanssa. Historiallinen liitto solmittiin Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhowerin käynnillä 1953. Yhdysvallat perusti Espanjaan kolme lentotukikohtaa Moróniin, Zaragozaan ja Torrejóniin. Talouden avautuminen johti Espanjan talousihmeeseen (Desarrollo económico de España) 19591973, jonka symboliksi tuli SEAT 600 -henkilöauto, lisenssillä valmistettu Fiat 600:n versio, ja Espanja hyväksyttiin YK:iin 1955.

Vuonna 1947 Franco julisti Espanjan jälleen monarkiaksi, mutta ei määrännyt kuningasta. Vuonna 1969 hän nimitti Juan Carlos de Borbónin Espanjan prinssiksi ja seuraajakseen. Nuori prinssi oli tasavaltalaisten syrjäyttämän kuninkaan, Alfonso XIII:n pojanpoika ja hänen isänsä, Barcelonan kreivi Juan de Borbón olisi ollut laillinen perijä. Päätös yllätti Karlistipuolueen kruununtavoittelijat. Franco pyrki nyt kouluttamaan prinssistä diktatuurin jatkajan. Vuoteen 1973 mennessä Franco luopui pääministerin virasta ja pysyi vain valtion päänä ja armeijan ylipäällikkönä.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Francisco Francon hautamonumentti Santa Cruz del Valle de los Caídosissa

Franco kuoli 20. marraskuuta 1975, samana päivänä kuin Falangipuolueen perustaja José Antonio Primo de Rivera, falangien marttyyri ja vuosien 1923–1930 diktaattori Miguel Primo de Riveran poika. Uskotaan,kenen mukaan? että Franco oli määrännyt lääkärit pitämään hänet hengissä tähän määrättyyn symboliseen päivään asti. Francon lähestyvä kuolema oli uutisaiheena useita viikkoja myös ulkomaisissa tiedotusvälineissä. Francon kuoleman jälkeen Yhdysvaltain entinen presidentti Richard Nixon ylisti häntä Yhdysvaltain hyväksi ystäväksi. Ulkomaiden osanotto varsinaisiin hautajaisiin jäi Espanjan eristyneestä asemasta johtuen vähäiseksi. Chilen Augusto Pinochet, Bolivian Hugo Banzer, Monacon ruhtinas Rainier ja Jordanian kuningas Hussein olivat harvoja paikalle saapuneita valtionpäämiehiä.[2][3]

Franco haudattiin Santa Cruz del Valle de los Caídosiin, jonka hän oli rakennuttanut sotavankityövoimalla Riveran haudaksi ja muistoksi. Se on myös 40 000 muun sisällissodassa kuolleen hauta. Myöhemmin lähes kaikki paikat ja kadut, jotka oli nimetty Francon mukaan on nimetty uudelleen. Madridin viimeinen ratsastajapatsas siirrettiin pois paikaltaan maaliskuussa 2005.[4]

Ideologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilman mitään varsinaista ideologiaa Franco haki tukea kansallissyndikalismista (nacionalsindicalismo) ja katoliselta kirkolta (nacionalcatolicismo). Hallitseva puolue, Movimiento Nacional, oli aatteiltaan niin laaja-alainen, ettei se ollut varsinaisesti mikään puolue. Kaikki ammattiliitot ja poliittiset vastustajat tukahdutettiin, mukaan lukien kommunistit, anarkistit ja nationalistit, erityisesti baski- ja katalonialaiset nationalistit. Joka kaupungissa kansalliskaartin, Guardia Civil, joukot partioivat konepistoolein aseistettuina. Vapaamuurarien salaliitto oli Francon pakkomielle.lähde?

Vaikka Franco olikin virallisesti monarkisti, hänellä ei ollut halua asettaa kuningasta, vaan hän piti asemaa osin itse, ottaen itselleen kuninkaalle varatun kapteenikenraalin arvon, asuttuaan kuninkaallisessa palatsissa ja määrättyään kuvansa rahoihin. Hän otti itselleen arvonimet Jefe del Estado, valtion pää, Generalísimo de los Ejércitos Españoles, Espanjan armeijoiden korkein kenraali ja por la gracia de Dios, Caudillo de España y de la Cruzada, Jumalan armosta, Espanjan ja ristiretken päällikkö. Fraasia ”Jumalan armosta” käytetään yleensä vain kuninkaallisista.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Älmeberg, Roger: Franco. Diktator på livstid. Norstedts, 2012.
  • Paul Preston: Franco: A Biography, 1994.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.elpais.com/articulo/espana/1944/Operacion/Reconquista/Espana/elpepiesp/20091018elpepinac_11/Tes
  2. 1975: Spanish dictator Franco dies BBC. Viitattu 06.01.2007. : "staunch supporters in South America, such as President Pinochet of Chile and Bolivia's President Banzer will attend."
  3. The Start of the Post-Franco Era TIME. Viitattu 06.01.2007. : "official public state funeral, which was attended by Vice President Nelson Rockefeller, Chilean President Augusto Pinochet, Jordan's King Hussein, and Monaco's Prince Rainier."
  4. Retiran la estatua ecuestre de Franco en Madrid 20 minutos. Viitattu 06.01.2007. (espanjaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]