Dwight D. Eisenhower

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dwight D. Eisenhower
Dwight D. Eisenhower, official photo portrait, May 29, 1959.jpg
Yhdysvaltain 34. presidentti
Varapresidentti Richard Nixon
Edeltäjä Harry S. Truman
Seuraaja John F. Kennedy
Naton 1. komentaja
Seuraaja Matthew Ridgway
Yhdysvaltain Saksan miehitysvyöhykkeen 1. sotilaskuvernööri
Seuraaja George Patton (virkaatekevä)
Columbian yliopiston rehtori
Edeltäjä Frank D. Fackenthal
Seuraaja Grayson L. Kirk
Henkilötiedot
Syntynyt14. lokakuuta 1890
Denison, Texas, Yhdysvallat
Dwight David Eisenhower
Kuollut28. maaliskuuta 1969 (78 vuotta)
Washington D.C., Yhdysvallat
Ammatti sotilas
Puoliso Mamie Doud (vih. 1916)
Tiedot
Puolue republikaanit
Uskonto presbyteeri
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Sotilaspalvelus
Lempinimi Ike, Kansas Cyclone, Duckpin

Dwight David ”Ike” Eisenhower (14. lokakuuta 1890 Denison, Texas, Yhdysvallat28. maaliskuuta 1969 Washington D.C., Yhdysvallat) oli Yhdysvaltain 34. presidentti vuosina 1953–1961, liittoutuneiden Euroopan joukkojen ylin komentaja toisessa maailmansodassa 1942–1945 ja Naton joukkojen komentaja 1951–1952. Presidenttinä hän aloitti kilpajuoksun avaruuteen perustamalla Nasan, laajensi sosiaaliturvaa, perusti Interstate Highway System -nimisen valtakunnallisen maantieverkoston, korosti ydinaseiden turvallisuuspoliittista merkitystä, hän tuki Yhdysvaltain rotuerottelun purkamista ja edisti afroamerikkalaisten oikeuksia Syvässä Etelässä. Eisenhower nimitti Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen merkittäviä ihmisoikeuksien puolesta taistelevia tuomareita, kuten Earl Warrenin ja John Marshall Harlan II:n.

Eisenhoweria on pidetty yhtenä arvostetuimmista Yhdysvaltain presidenteistä 1900-luvulta.[1]

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisenhower syntyi Denisonin kaupungissa Texasissa, mutta perhe muutti jo vuonna 1892 Abileneen, Kansasiin. Eisenhower valmistui paikallisesta high schoolista 1909.

Eisenhowerilla, kuten hänen kuudella veljellään, oli kaikilla lempinimi "Ike" jonka heidän vanhempansa olivat keksineet lyhenteenä sukunimestä Eisenhower. Dwight D. Eisenhowerin oma lempinimi oli "Little Ike" ("pikku-Ike") ja hänen isoveljensä Edgar N. Eisenhowerin lempinimi oli "Big Ike" ("iso-Ike"). Toiseen maailmansotaan mennessä vain Dwightiä kutsuttiin enää lempinimellä "Ike".[2]

Eisenhower meni naimisiin Mamie Geneva Doudin kanssa Denverissä, Coloradossa 1. heinäkuuta 1916. He saivat kaksi poikaa, joista toinen kuoli kolmevuotiaana tulirokkoon. Eisenhower oli protestantti, vaikka hänen äitinsä Ida E. Eisenhower olikin liittynyt 1890-luvulla raamatuntutkijoiden liikkeeseen.[3]

Eisenhowerilla oli pyrkimyksiä pelaamaan ammattitason baseballia.[4] Hänen kertomaansa tarinaa lainataan usein:

»Kun olin pienenä poikana Kansasissa, ystäväni ja minä menimme kalastamaan ja kun me istuimme siinä lämpimänä kesän iltapäivänä joen rannalla, me puhuimme siitä mitä me halusimme tehdä isona. Minä kerroin hänelle, että halusin tulla mestaruussarjan baseballin pelaajaksi kuten Honus Wagner. Ystäväni sanoi, että hän haluaisi tulla Yhdysvaltain presidentiksi. Kumpikaan meistä ei uskonut toiveisiimme.»

Eisenhowerin ollessa West Pointissa armeijassa hän pyrki armeijan baseballjoukkueeseen, mutta ei päässyt. Hänen kerrotaankenen mukaan? sanoneen: ”Se, etten päässyt joukkueeseen West Pointissa oli elämäni suurimpia pettymyksiä, ellei jopa suurin.” Eisenhower pääsi kuitenkin West Pointissa pelaamaan amerikkalaista jalkapalloa.

Sotilasura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisenhower viiden tähden kenraalina (General of the Army)

Eisenhower aloitti opinnot Yhdysvaltain sotilasakatemiassa West Pointissa vuonna 1911 ja valmistui vuonna 1915. Ensimmäisen maailmansodan ajan Ike johti Yhdysvaltojen panssarijoukkojen koulutusta Camp Coltissa, Pennsylvaniassa. Sodan jälkeen hänet ylennettiin majuriksi. Hänestä tuli kenraali Fox Connerin sijainen Panaman kanavavyöhykkeen johdossa. Eisenhower sai hyviä yhteyksiä Washingtoniin ja puolustusministeriöön, kun hän toimi Fox Connerin alaisena Panamassa. Vuonna 1926 Fox Connerin suosion avulla Eisenhower siirrettiin 24. jalkaväkirykmentistä Washington D.C:n avustamaan kenraali John J. Pershingiä laatimaan tutkielman Yhdysvaltojen armeijan suorituksista ensimmäisessä maailmansodassa American Battle Monuments Commissionissa.[5] Vuosina 1929–1933 hän toimi apulaissotaministeri George Moseleyn ja sen jälkeen Yhdysvaltojen Esikuntapäällikön kenraali Douglas MacArthurin alaisena. Eisenhower oli mukana Douglas MacArthurin johtamassa joukossa, joka poisti Bonus Armyn Washington D.C:stä kesällä 1932.[6] Vuonna 1935 Eisenhower ja Douglas MacArthur siirtyivät Filippiineille avustamaan Filippiinien armeijan kehittämisessä. Eisenhowerilla ja MacArthurilla oli laajoja erimielisyyksiä Filippiinien armeijan kehityksessä.[7]

Joulukuussa 1939 Eisenhower palasi Yhdysvaltoihin, jolloin hänet nimitettiin johtamaan 1. pataljoonaa 15. jalkaväkirykmentissä Fort Lewisissa, Washingtonissa. Kesällä 1941 Eisenhower nimitettiin kenraali Walter Kruegerin 3. armeijan esikuntapäälliköksi. Eisenhower oli mukana Yhdysvaltojen armeijan laajassa Louisiana Maneuvers -harjoituksessa. Seuraavaksi Eisenhower siirrettiin George C. Marshallin alaiseksi johtamaan Yhdysvaltain armeijan operaatio-osastoon.

Toisessa maailmansodassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Toinen maailmansota

Japanilaisten hyökättyä Pearl Harboriin Eisenhower palveli pääesikunnassa Washingtonissa vuoteen 1942, jolloin hänet nimitettiin liittoutuneiden Euroopan joukkojen ylipäälliköksi Lontooseen. Eisenhower johti Operaatio Soihtua, joka oli Yhdysvaltojen armeijan ensimmäinen laaja operaatio Välimerellä ja Pohjois-Afrikassa. Eisenhower komensi liittolaisten heinäkuun 1943 Operaatio Husky:n, jossa liittolaiset valtasivat strategisesti merkittävän Sisilian ja lopulta valmisteli Operaatio Avalanchen. Hän neuvotteli Italian hallituksen kanssa loppukesänä 1943, kun Italian väliaikainen presidentti Pietro Badoglio ja kuningas Viktor Emanuel III olivat syrjäyttäneet Benito Mussolinin. Vuoden 1944 alussa hänet nimitettiin SHAEF:in komentajaksi, jolloin hänen vastuulleen tuli muun muassa Normandian maihinnousun ja Operaatio Dragoonin suunnittelu ja toteutus. Eisenhower ystävystyi ja tuli hyvin toimeen Vapaan Ranskan johtajan, Charles de Gaullen kanssa. Tästä syystä Charles de Gaulle ja Eisenhower johtivat Pariisin vapautuksen paraatia.

30. joulukuuta 1944 hänelle myönnettiin sotilasarvo General of the Army.[8]

Toisen maailmansodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisenhower toimi Yhdysvaltain maavoimien esikuntapäällikkönä vuosina 1945–1948. Saksan antauduttua hänet nimitettiin Yhdysvaltain miehitysvyöhykkeen sotilaskuvernööriksi. Tuhoamisleirien tultua julkisuuteen hän käski kuvata todistusaineiston holokaustista sotarikosoikeudenkäyntejä varten. Eisenhower toimi Columbian yliopiston presidenttinä 1948–1953, mutta hän oli harvoin paikalla, koska Eisenhower avusti ja oli mukana laatimassa puolustusministeriön budjettia Pentagonissa. Eisenhower myös toimi SHAPEn ylipäällikkönä 1951–1952.[8][9]

Presidentinvaalit 1952[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisenhoweria oli pitkään pidetty presidenttiehdokkaana vuoden 1952 Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Media ja monet poliitikot eivät kuitenkaan olleet vielä varmoja, kumpaan puolueeseen Eisenhower kuuluisi. Niin demokraattipuolue kuin republikaanipuolue pyrki värväämään Eisenhowerin presidenttiehdokkaaksi, mutta Eisenhower lopulta päätyi republikaanipuolueen ehdokkaaksi, koska monet hänen ystävät kuuluivat republikaanipuolueeseen, sekä Lucius D. Clay painosti Eisenhoweria ehdokkaaksi. Myös New Yorkin kuvernööri ja Republikaanipuolueen presidenttiehdokas vuoden 1944 ja 1948 presidentinvaaleissa, Thomas Dewey oli antanut tukensa Eisenhowerin presidenttiehdokkuudelle syksyllä 1950 NBC:n Meet the Press -televisio-ohjelman suorassa lähetyksessä.[10]

Lopulta Eisenhower taipui painostukseen ja hänen republikaani ystävänsä Henry Cabot Lodge Jr. ja Lucius D. Clay antoivat julkisesti tukensa Eisenhowerille. Eisenhower voitti New Hampshiren republikaanipuolueen esivaalit maaliskuussa 1952, vaikka hän hoiti vielä Naton ylipäällikön tehtäviä Pariisissa. Eisenhower palasi Yhdysvaltoihin kesäkuussa 1952, jolloin hän virallisesti aloitti kampanjan suurella tapahtumalla kotikylässään, Kansasin Abilenessa. Senaattori Robert Taftin rajut hyökkäykset kohdistuivat Eisenhoweriin ja tämän vaimoon Mamie Eisenhoweriin henkilökohtaisesti. Taftin kampanja väitti, että Eisenhower olisi tehnyt aviorikoksia sodanaikaisen rakastajattarensa, Kay Summersbyn kanssa sekä että Eisenhower oli 'kommunistisen marsalkka Georgi Žukovin juomakaveri' ja että Paavi Pius XII olisi kastanut Eisenhowerin katoliseksi.[11][12]

Dwight Eisenhower oli Yhdysvaltojen historian ainoa valituksi tullut presidentti, joka ei vaalien aikana kuulunut mihinkään kirkkokuntaan. Eisenhower liittyi Washingtonin National Presbyterian Churchiin, ja hänet kastettiin presbyteeriksi 2.2.1953, noin kaksi viikkoa ensimmäisen presidenttikauden virkaanastujaisten jälkeen.[13] Dwight Eisenhower oli kuitenkin uskovainen kristitty aina nuoresta asti.[13]

Vuoden 1952 Presidentinvaalien tuloskartta. Huom: Havaiji ja Alaska eivät vielä olleet osavaltioita.

Eisenhower oli vahva ja suosittu presidenttiehdokas, koska hän oli tunnettu sotasankari. Eisenhower oli myös tunnettu pragmaattisesta ja yli puoluerajojen toimivasta johtokyvykkyydestään, jonka hän oli saanut kokemuksistaan SHAEF:in ylipäällikkönä. Näiden piirteiden avulla Eisenhower onnistui voittamaan presidentinvaalit ylivoimaisesti. Eisenhower käänsi monia demokraattipuolueen silloisia vahvoja osavaltioita, kuten Texasin.[14]

Eisenhowerin kampanja käytti ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain historiassa televisiomainoksia, jonka seurauksena Eisenhoweria tukevista 30 ja 60 sekunnin mainoksista tuli kansan suosikkeja. Eisenhowerin kampanjointitiimi teki Disneyn kanssa yhteistyötä, ja mainoksista luotiin hyvin piirrettyjen lastenohjelmien näköisiä, joissa soi melodinen ”I like Ike, you Like Ike, everybody likes Ike for president!” -teemalaulu ja ”We don't want John or Dean or Harry” (John Sparkman, Dean Acheson ja Harry S. Truman).

Presidentti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisenhower valittiin presidentiksi kesken Korean sodan republikaanien ehdokkaana. Vastassa ei ollut istuva demokraattipresidentti Harry S. Truman. Republikaaneilla ei ollut ollut presidenttiä sitten vuoden 1933, jolloin Roosevelt oli kukistanut epäsuositun Herbert Hooverin. Puolueen ”big government” -ideologian vastainen kampanja oli raju. Siinä vastustettiin muun muassa korkeaa tuloveroa ja valtion puuttumista eri yhteiskunnan toimintoihin. Eisenhowerin sanottiin voittaneen vaalit naisten äänin, koska hänellä oli pitkän rasittavan kauden (pula-aika, toinen maailmansota, sitä seurannut työttömyys ja Korean sota) jälkeen parempia aikoja ennustanut hymy. Politiikan ulkopuolelta tuleminen ja sotasankarin maine olivat myös osa voiton avaimia.

Vuoden 1952 vaaleihin Eisenhowerin varapresidentiksi valittiin Richard M. Nixon, joka oli ammattipoliitikko ja miltei McCarthyn veroinen antikommunisti. Eisenhower valittiin toiselle kaudelle vuoden 1956 vaaleissa.

Eisenhowerin hallinto ei vaalilupauksista huolimatta laskenutkaan veroja vaan jatkoi laajoja yhteiskunnan suurhankkeita, joista kuuluisimmat Eisenhowerin ajalta olivat Interstate Highway System -nimisen freeway-moottoriteiden verkoston rakentaminen, joka loi yhdysvaltalaiset lähiöt suurkaupunkeihin seuraavina vuosina, ja ydinohjusten rakentaminen.

Suhteessa Neuvostoliittoon vallitsi kaksijakoisuus: liennytystä pyrittiin rakentamaan, mutta Neuvostoliittoon suhtauduttiin hyvin epäluuloisesti. Tämä johti muun muassa moniin Neuvostoliiton ylittäneisiin vakoilulentoihin, joista Gary Powersin U-2-vakoilukoneella tekemä lento vappuna 1960 johti etenkin Nixonin epäedulliseen asemaan seuraavissa vaaleissa. Kun lokakuussa 1953 ehdotettiin lännen ja idän välistä konferenssia, Eisenhower ilmoitti 28. lokakuuta vastustavansa konferenssia, ennen kuin Neuvostoliiton aikeet on selvitetty.[15] Kun Neuvostoliitto hyväksyi konferenssin järjestämisen, Eisenhower sanoi 2. joulukuuta osallistuvansa siihen vain, jos saa varmuuden Neuvostoliiton kunniallisista aikeista. Hän hyväksyi konferenssin järjestämisen vasta 8. joulukuuta Bermudalla kokouksessa Winston Churchillin ja Joseph Lanielin kanssa. Eisenhower ehdotti samana päivänä myös koko maailman ydinpolttoaineiden luovuttamista YK:lle, joka varmistaisi, että ydinenergiaa käytettäisiin vain rauhanomaisiin tarkoituksiin.[16] 7. tammikuuta 1954 hän kertoi kongressille suunnittelevansa ulkomaiden taloudellisen avun supistamista sekä pyrkivänsä pysymään aloitteellisena ulkopoliittisissa kysymyksissä.[17] Eisenhower ehdotti Neuvostoliitolle 21. heinäkuuta 1955 vapaata vakoilulentojen tekemistä puolin ja toisin ja sotilaallisten asiakirjojen vaihtoa.[18]

Eisenhower lähetti 1958 Vietnamiin ensimmäiset yhdysvaltalaiset sotilaat neuvonantajan nimikkeellä. Hänen hallintonsa oli jatkanut Trumanin politiikkaa, jossa Ranskan sotatoimia tuettiin Vietnamissa toimittamalla Ranskan tarvitsemia aseita. Eisenhower loi myös uuden ulkopoliittisen opin, dominoteorian (katso myös Eisenhowerin oppi). Teorian tarkoituksena oli estää Kaakkois-Aasian maiden kaatumista kommunismiin. Teorian mukaan tämä piti tehdä viimeistään Vietnamissa.

Eisenhower pakotti Israelin, Britannian ja Ranskan perääntymään, kun he olivat miehittäneet Suezin kanavan Suezin kriisin aikana. Vuonna 1958 Eisenhower lähetti merijalkaväkipataljoonan Libanoniin, koska maassa oli poliittinen kriisi. Joukot lopulta evakuoivat yhdysvaltalaisia Libanonista 1958.

Eisenhowerin hallinto on vaikuttanut paljon Yhdysvaltain politiikkaan republikaanien myöhemmissä hallituksissa. Monet hänen ministereistään toimivat myöhemmin Nixonin hallituksessa ja monet Nixonin ministereistä myöhemmin Ronald Reaganin hallituksessa. Bushien hallituksissa on taas ollut sekä Nixonin että Reaganin entisiä ministereitä. Näidenkin hallitusten politiikassa on ollut havaittavissa samankaltaista retoriikkaa ja toimintatapoja.

Kansalaisoikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisenhower kannatti korkeimman oikeuden Brown vastaan koulutuslautakunta -päätöstä, jonka mukaan rotuerottelu kouluissa on perustuslain vastaista. Vuonna 1957 Arkansasin osavaltion kuvernööri, Orval Faubus kieltäytyi noudattamasta oikeuden päätöstä, jolloin Eisenhower otti Arkansasin kansalliskaartin liittovaltion hallintaan ja lähetti Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioonan joukkoja saattamaan yhdeksän afroamerikkalaista lasta valkoisten kouluun. Eisenhower myös nimitti merkittäviä ihmisoikeuksien puolustajia Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen, kuten Earl Warrenin ja John Marshall Harlan II:n.[19]Eisenhowerin nimittämät tuomarit vahvensivat Yhdysvaltain kansalaisoikeusliikettä ja loivat pohjan 1960-luvun uudistuksille, kuten vuoden 1964 Civil Rights Actin.

Vuoden 1960 presidentinvaalit ja jäähyväispuhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1960 vaaleissa Eisenhower kannatti Nixonia seuraajakseen, mutta ei osallistunut tämän kampanjaan ennen vaaleja edeltäviä päiviä. Jäähyväispuheessaan Eisenhower varoitti sotateollisen kompleksin vallasta kansan ja valtion päätöksenteossa. Puheessa Eisenhower kritisoi Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton turhaa kilpavarustelua, kun suuret sotilasmenot voitaisiin kohdistaa yhteiskunnallisiin palveluihin, terveydenhuollon tutkimuksiin ja kansalliseen hyvinvointiin. Jäähyväispuhetta on pidetty yhtenä Yhdysvaltain parhaimpina puheina.[20][21][22]

Eisenhowerin jäähyväispuhe 17.1.1961.
Eisenhowerin perheen mökki Gettysburgissa, jonne Eisenhower jäi vaimonsa kanssa eläkkeelle.

Eläkkeellä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisenhower vietti viimeiset vuotensa maatilallaan Gettysburgissa, joka on Eisenhower National Historic Site -nimisenä ollut avoinna vierailijoille vuodesta 1980. Eisenhower kuoli 78-vuotiaana.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Dwight D. Eisenhower: Impact and Legacy | Miller Center millercenter.org. 4.10.2016. Viitattu 11.1.2021. (englanniksi)
  2. Barnett, Lincoln: General "Ike" Eisenhower. Life (lehti) 9. marraskuuta 1942, s. 112. Viitattu 31. toukokuuta 2011.
  3. Ambrose, Stephen (1983). Eisenhower: Soldier, General of the Army, President-Elect (1893–1952). I. New York: Simon & Schuster, s. 22.
  4. President Dwight D. Eisenhower Baseball Related Quations Baseball Almanac. Viitattu 5.6.2019. (englanniksi)
  5. Jean Edward Smith: Eisenhower: In War and Peace, s. 75-77. Random House, 2012.
  6. Jean Edward Smith: Eisenhower: In War and Peace, s. 106-111, 112-114. Random House, 2012.
  7. Irish, Kerry: Dwight Eisenhower and Douglas MacArthur in the Philippines: There Must Be a Day of Reckoning (cgi) 2010. George Fox University, Department of History, Politics, and International Studies. Viitattu 11.10.2021. (englanniksi)
  8. a b Dwight D. Eisenhower Encyclopedia Britannica. Viitattu 5.6.2019. (englanniksi)
  9. ACO - Allied Command Operations | Former SACEURs web.archive.org. 25.2.2013. Viitattu 11.1.2021.
  10. Jean Edward Smith: Eisenhower in War and Peace, s. 502-504. Random House, 2012.
  11. Eisenhower ei kuulunut mihinkään kirkkokuntaan vaalien aikana, joka oli hyvin epätavallista Yhdysvalloissa. Monet protestantit eivät halunneet äänestää katolisia, kuten esim. 1928 presidentinvaaleissa, jossa katolinen demokraattiehdokas Al Smith kärsi rökäletappion.
  12. Jean Edward Smith: Eisenhower in War and Peace, s. 514-515. Random House, 2012.
  13. a b Jean Edward Smith: Eisenhower in War and Peace, s. 525. Random House, 2012.
  14. 1952 Presidential Election Interactive Map 270toWin.com. Viitattu 6.1.2021.
  15. Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 15. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  16. Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 20–21. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  17. Harjulehto, Seppo: Mitä Missä Milloin 1955, s. 22. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1954.
  18. HS 22.7.2005
  19. Eisenhower and the Little Rock Crisis www.americaslibrary.gov. Viitattu 11.1.2021.
  20. Avalon Project - Military-Industrial Complex Speech, Dwight D. Eisenhower, 1961 avalon.law.yale.edu. Viitattu 11.1.2021.
  21. Ike's Warning Of Military Expansion, 50 Years Later NPR.org. Viitattu 11.1.2021. (englanniksi)
  22. History com Editors: President Eisenhower warns of military-industrial complex HISTORY. Viitattu 11.1.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]