Yhdysvaltain presidentinvaalit 1952

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdysvaltain presidentinvaalit 1952
Yhdysvallat
1948 ←
4. marraskuuta 1952 → 1956

531 valitsijamieskokouksen valitsijamiesääntä
266 valitsijamiesääntä tarvitaan voittoon
Äänestysprosentti 63,3 %[1] Nousua 10,3 %-yks.
 
Dwight D. Eisenhower
Adlai Stevenson
Ehdokas Dwight D. Eisenhower Adlai Stevenson
Puolue Republikaanit Demokraatit
Kotiosavaltio New York Illinois
Varapresidenttiehdokas Richard Nixon John Sparkman
Valitsijamiesäänet 442 89
Voitetut osavaltiot 39 9
Äänet 34 075 529 27 375 090
Kannatus 55,2 % 44,3 %

ElectoralCollege1952.svg

Punaisissa osavaltioissa Eisenhower voitti valitsijamiehet ja sinisissä Stevenson. Numerot kertovat jokaisen osavaltion valitsijamiesäänten määrän.

Presidentti ennen vaaleja

Harry S. Truman
Demokraatit

Uusi presidentti

Dwight D. Eisenhower
Republikaanit

Yhdysvaltain 42. presidentinvaalit pidettiin tiistaina 4. marraskuuta 1952. Politiikan ulkopuolelta tullut arvostettu sotasankari ja kenraali Dwight "Ike" Eisenhower voitti vaalit ylivoimaisella suosiolla. Eisenhowerista tuli ensimmäinen republikaani, joka voitti Yhdysvaltain presidentinvaalit siten Herbert Hoover vuoden 1928 presidentinvaaleissa.

Vuoden 1952 presidentinvaalien lähtökohtana oli se, että istuva presidentti Harry S. Truman ei ollut ehdolla. Tunkua virkaan oli molemmissa puolueissa, mutta loppuviivalle selvisivät demokraatti Adlai Stevenson sekä lopulta vaalit voittanut republikaani, viiden tähden kenraali ja sotasankari Dwight D. Eisenhower.

Presidentinvaalien keskusteluaiheita olivat mm. Yhdysvaltojen ja vuonna 1949 perustettu Naton rooli maailmanpolitiikassa, Yhdysvaltojen antikommunistinen Trumanin oppi ja Yhdysvaltojen sisäinen punapelko, Korean sota, ja Franklin D. Rooseveltin New Dealin sekä Harry Trumanin Fair Dealin suunta 1950-luvulla, Yhdysvaltain senaikainen hyvin korkea tuloverotus ja Yhdysvaltain 6,5 miljardin dollarin alijäämä, joka on noin 63 miljardia dollaria vuonna 2020.[2][3]

Liittoutuneiden Euroopan joukkojen komentajana toisessa maailmansodassa toiminut Eisenhower oli arvostettu sotasankari. Eisenhower synnytti ympärilleen ruohonjuuritason "Värvätään Eisenhower" -kansanliikkeen, jonka sloganiksi muodostui sittemmin historiaan jäänyt "I Like Ike". Politiikan ulkopuolelta tullut Eisenhower teki vaalikampanjassaan pesäeron republikaanisen puolueen valtavirtaan ja omaksui monia entisen presidentin, Franklin Delano Rooseveltin ja Harry S. Trumanin liberaaleja ja edistysmielisiä linjauksia, kuten sosiaaliturva- ja työllisyysohjelmien sekä julkisten rakennushankkeiden jatkamisen. Eisenhower kuitenkin vastusti lukuisia New Dealin ohjelmia, kuten palkka- ja hintasäännöstelyä.[4]

Vuoden 1952 presidentinvaaleissa ensimmäistä kertaa laajalti käytettiin hyväksi televisiomainontaa. Eisenhowerin kampanjan työryhmä teki yhteistyötä The Walt Disney Companyn ja Irving Berlinin kanssa, ja loivat lyhyen I Like Ike -televisiomainoksen, josta tuli hyvin suosittu.[5]

Republikaanipuolueen esivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Republikaanipuolue oli voittanut presidentinvaalit viimeksi 1928. Puolue tarvitsi uuden strategian ja republikaanit olivat edelleen jakautunut isolationistisiin, jotka kannattivat Yhdysvaltojen joukkojen vetäytymistä Euroopasta ja interventionisteihin, jotka kannattivat Natoa. Puolueen ehdokkaana 1944 ja 1948 oli interventionistinen ja liberaali Thomas Dewey. Dewey kieltäytyi ehdokkuudesta, joten republikaanipuolueen ehdokkuus oli täysin avoin. Puolueen konservatiivinen ja isolationistinen siipi ei myöskään pitänyt Deweysta.[6]

Ohion senaattori ja William Howard Taftin poika Robert Taft, Kalifornian kuvernööri Earl Warren ja Minnesotan kuvernööri Harold Stassen olivat ilmoittautuneet kisaan aikaisin. Kenraali Dwight D. Eisenhower yllätti muut ja ilmoittautui ehdokkaaksi vuodenvaihteessa 1952. Robert Taft aluksi johti laajasti, voittaen useiden osavaltioiden esivaalit ja valitsijat. Tässä vaihessa Eisenhower ei vielä ollut varma, että lähtisikö hän ehdokkaaksi. Vuorostaan 1952 kenraali Douglas MacArthur oli aloittanut puhumis kierroksen ympäri Yhdysvaltoja ja häntä jopa pidettiin ehdokkaana republikaanipuolueelle, jos puoluekokous olisi umpikujassa.[7]

Lopulta Eisenhowerin yhteydet, kuten New Yorkin kuvernööri Thomas Dewey, Eisenhowerin kampanjan johtaja ja Massachusettsin senaattori Henry Cabot Lodge Jr. vehkeilivät kulissien takana ja onnistuivat saamaan Eisenhowerille Kalifornian ja Minnesotan valitsijat, jotka olivat alun perin antaneet 70 ja 28 valitsijaa vastaavasti Earl Warrenille ja Harold Stassenille. Eisenhower vaati nuorempaa varapresidenttiehdokasta ja Henry Cabot Lodge Jr. onnistui suostuttelemaan Kalifornian vahvasti antikommunistisesta retoriikasta tunnetun senaattori Richard 'Dick' Nixonin ehdokkuuteen.[8]

Demokraattipuolueen esivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demokraattipuolueella ei ollut varmoja ehdokkaita aluksi, koska edes istuva presidentti, Harry S. Truman ei ollut varma lähtisikö ehdokkaaksi. Demokraattien esivaalit alkoivat Ohiosta ja Ohiota edustajainhuoneessa edustava Wayne Hays päätti antaa tukensa Tennesseen senaattori Estes Kefauverille. Puoluekoneisto ei kuitenkaan tukenut Kefauveria, vaikka hän voittikin enemmistön osavaalien valitsijoita, koska Kefauver oli tutkinut useita korruptoituneita isojen kaupunkien demokraattisia kaupunginjohtajia. Puolue oli myös kahtiajakautunut kansalaisoikeusliikkeen kysymyksissä, koska Truman oli lopettanut rotuerottelun Yhdysvaltain asevoimissa, mutta rotuerottelulla oli vielä vahvaa tukea Etelästä, joka oli silloin demokraattipuolueen linnake. Näiden seurauksena Truman ja puoluekoneisto sivutti Kefauverin ja puolue päätti valita tunnetun Illinoisin kuvernöörin ja entisen presidentti Grover Clevelandin toisen kauden varapresidentin, Adlai E. Stevensonin pojanpojan, Adlai Stevensonin. Demokraattien varapresidentti ehdokkaaksi valittiin rotuerottelua ja kansalaisoikeusliikettä vastustava Alabaman senaattori John Sparkman[9][10]

Eisenhowerin laaja kampanjointi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eisenhower ei aluksi kampanjoinut erikoisemmin, mutta loppukesästä hän aloitti vahvan ja laajan kampanjoinnin. Vaalipäivään mennessä Eisenhower oli matkustanut yli 50 000 kilometriä ja Eisenhower oli vieraillut ylissä 200:ssa eri kaupungissa kampanjoimassa. Eisenhower myös vieraili kaikissa osavaltioissa, paitsi Mississippissä ja piti lähes jokaisessa laajoja kampanjointi tapahtumia.[11]Lokakuun 24. Eisenhower piti tilaisuutta Detroitin Masonic Templessä ja lupasi, että hänen presidenttikautena hän toisi amerikkalaisen sotilaat takaisin Korean sodasta. Puolestaan demokraattien ehdokas, Adlai Stevenson ei kommentoinut laajemmin tai tehnyt lupauksia Koreassa taistelevien sotajoukkojen kotiuttamisesta. Eisenhower sai suuret kunnianosoitukset ja raikuvat aplodit tilaisuudessa.[12]

Dwight Eisenhower on Yhdysvaltojen historian ainoa valittu presidentti, joka ei vaalien aikana kuulunut mihinkään kirkkokuntaan. Eisenhower kastettiin presbyteeriksi Washington D.C:n National Presbyterian Churchissa 2. helmikuuta 1953, noin kaksi viikkoa virkaanastujaisten jälkeen.[13]

Nixonin vaalirahoitus kohu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 1952 New York Post uutisoi, että Richard Nixonilla oli ollut salainen vaalirahasto, jota tukivat suuret kalifornialaiset liikemiehet. Eisenhower oli raivoissaan, että Nixon oli mahdollisesti tuhoamassa hänen kansansuosion, joka johtaisi vaalitappioon. Eisenhower vaati Nixonin eroa varapresidenttiehdokkuudesta. Nixon kuitenkin piti tunteisiin vetoavan nk. Checkers puheen suorassa televisiolähetyksessä, jossa Nixon vahvisti ettei tiennyt rahastosta ja ettei Nixon koskaan käyttänyt varoja laittomasti. Puheessa hän myös viittasi perheen koiraan, Checkers -nimiseen Cockerspanieliin, jonka he olivat saaneet lahjaksi. Nixon sanoi, että Checkers oli Nixonin perheelle ja etenkin hänen tyttärelleen tärkein asia maailmassa. Puhetta seurasi arviolta noin 60 miljoonaa katsojaa, ja puheen jälkeen Nixon sai suurta sympatiaa ja kannatusta kansalta sekä mediasta. Puheen jälkeisen suosion seurauksena Nixon pysyi varapresidenttiehdokkaana ja he voittivat vaalit ylivoimaisesti.[14][15][16][17]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaalien seurauksena republikaanipuolue otti enemmistön Yhdysvaltain kongressin molemmissa kamareissa.

  • Dwight David Eisenhower Republikaani 34 075 529 ääntä (55,2%) 442 valitsijamiestä
  • Adlai Ewing Stevenson II Demokraatti 27 375 090 ääntä (44,3%) 89 valitsijamiestä

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Smith, Jean Edward: Eisenhower in War and Peace. Random House, 2012. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Voter Turnout in Presidential Elections Kalifornian yliopisto, Santa Barbara. Viitattu 6.2.2021. (englanniksi)
  2. Jean Edward Smith: Eisenhower in War and Peace, s. 546-547. Random House, 2012.
  3. Smith 2012, s. 654-655
  4. Smith 2012, s. 360-361
  5. Top 10 Campaign Ads - TIME Time. 22.9.2008. Viitattu 6.1.2021. (englanniksi)
  6. Michael D. Bowen: Fight for the Right: The Quest for Republican Identity in the Postwar Period Dissertation, doctoral thesis. 2006. University of Florida. Viitattu s. 241-255.
  7. Smith 2012, s. 513-514
  8. Smith 2012, s. 505-522
  9. United States presidential election of 1952 | United States government Encyclopedia Britannica. Viitattu 22.1.2021. (englanniksi)
  10. Presidential Primaries, 1952 CQ Researcher by CQ Press. Viitattu 22.1.2021. (englanniksi)
  11. Smith 2012, s. 526-527
  12. Smith 2012, s. 547-548
  13. Smith 2012, s. 525
  14. Lee Huebner: The Checkers Speech After 60 Years The Atlantic. 22.9.2012. Viitattu 22.1.2021. (englanniksi)
  15. Nixon's Checkers Speech | American Experience | PBS www.pbs.org. Viitattu 22.1.2021. (englanniksi)
  16. Andrew Glass: Nixon delivers Checkers speech, Sept. 23,1952 POLITICO. Viitattu 22.1.2021. (englanniksi)
  17. Richard Nixon | Accomplishments, Watergate, Impeachment, Resignation, & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 22.1.2021. (englanniksi)