Luis Carrero Blanco

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Juan de Ávalosin toteuttama Carrero Blancon muistoksi vuonna 1976 pystytetty patsas Santoñassa.

Luis Carrero Blanco (4. maaliskuuta 1903 Santoña, Kantabria, Espanja20. joulukuuta 1973 Madrid, Espanja) oli espanjalainen amiraali. Diktaattori Francisco Franco nimitti hänet kesäkuussa 1973 pääministeriksi, ja häntä pidettiin Francon todennäköisenä seuraajana. Bourbonin prinssi Juan Carlos aiottiin palauttaa kuninkaaksi Francon jälkeen, mutta häntä oli tarkoitus ohjata Carrero Blancon avulla oikeaan suuntaan Francon politiikan tulevaisuuden turvaamiseksi Espanjassa[1]. ETA surmasi Carrero Blancon pommi-iskussa, mikä saattoi edesauttaa Espanjan siirtymistä demokratiaan, sillä Francon kuollessa kaksi vuotta myöhemmin hänelle ei jäänyt ideologisesti sopivaa seuraajaa.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luis Carrero Blanco meni 1918 laivastoakatemiaan ja osallistui Marokon sotaan 1924–1926. Heinäkuussa 1936 kansallisten noustessa kapinaan, Carrero Blanco oli tasavaltalaisten hallitsemalla alueella, ja haki turvaa Meksikon ja Ranskan suurlähetystöistä. Hän pääsi kansallisten puolelle kesäkuussa 1937 ja palveli laivastossa. Kansallisten voiton jälkeen ja generalissimo Francon noustessa Espanjan diktaattoriksi Carrero Blanco oli yksi hänen läheisimpiä yhteistyökumppaneitaan ja laivaston johdossa. Hän vastusti liittymistä akselivaltojen puolelle toiseen maailmansotaan. Hän oli monarkisti ja katolisen kirkon vankkana kannattajana Opus Dein pääsuojelija Francon hallituksessa.

Espanja ja Yhdysvaltain sopimuksen myötä yhdysvaltalaisen pääoman päästessä maahan 1950-luvulla talouspolitiikkaa liberalisoitiin ja falangistien syndikalistit siirrettiin syrjään. Tuolloin juuri Opus Dein jäseniä nousi merkittäviin asemiin Francon hallinnossa.[2] Carrero Blancosta itsestään tuli ministeri 1957. Hänet ylennettiin vara-amiraaliksi 1963 ja amiraaliksi 1966. Hän oli myös varapääministeri 1967–1973. Hänen uransa nousi huippuunsa 1973 Francon nimittäessä hänet seuraajakseen pääministeriksi.

20. joulukuuta 1973 neljä ETA:n baskijäsentä surmasi Carrero Blancon pommilla, jonka he olivat kaivaneet tunneliin tien alle Madridissa. Terroristit olivat vuokranneet asunnon kadun molemmilta puolelta ja kaivanneet tunnelin, johon he olivat asentaneet kolme panssaripommia. Hartaana katolilaisena Carrero Blanco oli palaamassa kirkosta ja astumassa Dodge 3700 -autoonsa, kun 80–100 kiloa räjähdysainetta räjähti auton alla. Auto lensi kirkon yli ja putosi sen toiselle puolelle toisen kerroksen parvekkeelle.[3] Kohtaan, jossa auto räjähti syntyi kymmenen metriä pitkä reikä, joka repi kadun auki ja aiheutti vesiputkien puhkeamisen. Samalla räjähti myös samalla kohdalla ollut kaasuputki, josta alkoi vuotaa kaasua. Räjähdyspanos oli kauko-ohjattu ja se saatiin räjähtämään sähköisellä impulssilla Carrero Blancon auton alla. Hallitus julisti kolmen päivän suruajan.[4]

Blancon hautajaisiin 21. joulukuuta Madridissa osallistui 5 000 poliisia, 35 000 madridilaista ja 15 000 falangistia. Vieraiden joukossa olivat prinssi Juan Carlos de Bourbon ja prinsessa Sofía, rouva Blanco sekä Yhdysvaltain varapresidentti Gerald Ford. Generalissimo Franco itki julkisesti hautajaisissa.[4]

ETA kirjoitti manifestissaan murhan jälkeen Carrero Blancon symbolisoineen enemmän kuin kenenkään "puhdasta francolaisuutta" ja tuoneen Opus Dein valtaan ja luoneen oman valtionsa valtiossa omien ilmiantajiensa avulla.[5] Operación Ogro oli kosto viiden poliittisen vangin teloituksesta. Carrero Blancon seuraaja Carlos Arias Navarro lupasi ensimmäisessä puheessaan Espanjan parlamentissa 12. helmikuuta 1974 poliittisia vapauksia, mukaan lukien oikeuden perustaa poliittisia järjestöjä.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vuoden uutistapahtumat kuvina 1973 Räjähdys Madridissa sivu 261 Inter- Kustannus Oy
  2. Country Studies, Spain; Policies, Programs, and Growing Popular Unrest
  3. Vuoden uutistapahtumat kuvina 1973 Räjähdys Madridissa sivu 260 Inter- Kustannus Oy
  4. a b Vuosikirja 73 Räjähdyspanos kadun alla sivu 301 KG Bertmark Kustannus Oy
  5. "En la siguiente declaración uno de los militantes del commando Txikía respondía a la pregunta de por qué se había ejecutado a Carrero Blanco: “La ejecución en sí tenía un alcance y unos objetivos clarísimos. A partir de 1951 Carrero ocupó prácticamente la jefatura del Gobierno en el Régimen. Carrero simbolizaba mejor que nadie la figura del «franquismo puro» y sin ligarse totalmente a ninguna de las tendencias franquistas, solapadamente trataba de empujar al Opus Dei al poder. Hombre sin escrúpulos montó concienzudamente su propio Estado dentro del Estado: creó una red de informadores dentro de los Ministerios, del Ejército, de la Falange y aún dentro del Opus Dei. Su policía logró meterse en todo el aparato franquista. Así fue convirtiéndose en el elemento clave del sistema y en una pieza fundamental del juego político de la oligarquía. Por otra parte llegó a ser insustituible por su experiencia y capacidad de maniobra y porque nadie lograba como él mantener el equilibrio interno del franquismo […]".