Nykymusiikki

Länsimaisen taidemusiikin aikakaudet
Antiikki	(–476)
Keskiaika	(476–1400)
Renessanssi	(1400–1600)
Barokki	(1600–1750)
Galantti tyyli	(1720–1775)
Klassismi	(1770–1830)
Romantiikka	(1815–1910)
1900-luku	(1900–1999)
Nykymusiikki	(uusin musiikki)

Nykymusiikki tarkoittaa 1900-luvulla syntynyttä taidemusiikin tyylisuuntaa, jossa on luovuttu tonaalisuudesta. Eräitä tunnettuja suomalaisia nykymusiikin säveltäjiä ovat Joonas Kokkonen, Einojuhani Rautavaara, Aulis Sallinen, Kalevi Aho, Kaija Saariaho, Magnus Lindberg ja Lotta Wennäkoski.

Termin käyttö

Suomessa nykymusiikkikonserteissa soitetaan huomattavan paljon (joskaan ei yksinomaan) modernistista musiikkia. Siksi nykymusiikkikonsertissa saatetaan uusien teosten lisäksi soittaa hyvin esimerkiksi modernismin edelläkävijän Anton Webernin musiikkia yli 90 vuoden takaa. Toisaalta vanhaa tyyliä jäljittelevää uutta musiikkia (jollaista usein sävelletään käyttömusiikiksi) eivät kaikki olisi valmiita nimittämään nykymusiikiksi.

Nykymusiikin rinnalla käytetään usein termiä uusi musiikki. Se ei ole terminä niin vakiintunut kuin nykymusiikki, ja siksi sitä voidaan käyttää väljästi, myös taidemusiikin ulkopuolella. Taidemusiikissa se on käyttökelpoinen termi, jos halutaan korostaa, että musiikki on sävelletty viimeisten vuosikymmenten aikana. Kuitenkin jotkut saattavat luokitella uudeksi musiikiksi myös paljon vanhempaa, 1800-luvun musiikkia.

Nykymusiikin nykytila

Nykymusiikin säveltäjät ovat 2000-luvulla tilanteessa, joka poikkeaa huomattavasti edellisistä vuosisadoista. Elämme nykyään yhteiskunnassa, jossa kansan keskuudessa suosituinta musiikkia on tonaalisuuteen pohjautuva populaarimusiikki. Sen sijaan valtaosa nykymusiikista on 1900-luvulla tapahtuneen kehityksen seurauksena irtautunut perinteisestä tonaalisuudesta. Vaikka nykymusiikkiteoksissa olisikin tonaalisia elementtejä, niitä käytetään uudenlaisin tavoin.

Taidemusiikkipiireissäkään ei nykymusiikki aina ole kovin suosittua, ei varsinkaan konsertissa kävijöiden keskuudessa. Myös jotkut soittajat vierastavat nykymusiikkia, mikä on toisaalta ymmärrettävää, sillä muusikkojen saama pohjakoulutus perustuu ennen kaikkea tonaaliseen musiikkiin, jonka juuret ovat barokissa ja klassismissa. Kuitenkin suhtautuminen nykymusiikkiin riippuu paljon tottumisesta. Suomessa on alettu järjestää musiikkioppilaitoksissa nykymusiikkihankkeita, joissa nuoret musiikinharrastajat soittavat suomalaisten nykysäveltäjien teoksia. Monilla on tämän ansiosta herännyt kiinnostus nykymusiikkiin.

Nykymusiikilla on oma aktiivinen kuulijakuntansa, ja on myös nykymusiikkiin erikoistuneita soittajia sekä kamarimusiikkiryhmiä ja yhtyeitä. Yksinomaan nykymusiikkia soittavia, säännöllisesti kokoontuvia orkestereita ei käytännössä ole, vaan orkesterit soittavat nykymusiikkia ohjelmistopolitiikasta riippuen joko jonkin verran tai eivät lainkaan. Nykymusiikin säveltäjillä on siis mahdollisuus päästä kuulluksi ja hankkia elantonsa sävellystilauksilla, tekijänoikeuskorvauksilla sekä erinäisillä apurahoilla ja avustuksilla.

Suomessa nykymusiikin tila on kansainvälisesti katsoen varsin hyvä. Nykymusiikin säveltäjien teoksia kantaesitetään usein, innostuneita muusikoita on paljon, ja osa yleisöstäkin suhtautuu nykymusiikkiin suopeasti. Säveltäjille myönnetään apurahoja, ja soittajat voivat saada rahallista tukea tilatakseen sävellyksiä säveltäjiltä. Nykymusiikkia esittävistä ryhmistä voidaan mainita kamariorkesteri Avanti!, kamarimusiikkiyhtye Zagros Ensemble sekä Uusinta. Erityinen merkitys suomalaisen nykymusiikin esille tuomisessa on ollut vuonna 1977 perustetulla Korvat auki -yhdistyksellä. Orkestereista aktiivisimpia nykymusiikin esittäjiä ovat olleet Radion sinfoniaorkesteri ja Lapin kamariorkesteri. Vertailun vuoksi Yhdysvalloissa, jossa erään arvion mukaan voi olla jopa 40 000 taidemusiikin säveltäjää, ei nykymusiikin säveltäjillä ole Suomen kaltaista tukiverkkoa, eivätkä muusikot ja kuulijat ole kiinnostuneita nykymusiikista.

Nykymusiikin kansainvälisiä keskuksia ovat Keski-Euroopan suuret kaupungit, joissa kuuluisat nykysäveltäjät opettavat sävellystä yliopistoissa ja joissa toimii aktiivisesti monia nykymusiikkiyhtyeitä. Erityinen merkitys on ollut Pariisilla ainutlaatuisen nykymusiikkikeskuksen IRCAMin ansiosta, jossa monet säveltäjät (kuten Kaija Saariaho) ovat päässeet kehittelemään ideoitaan elektroniikan ja tietokoneiden hyödyntämisestä musiikissa. Suomessa lähes kaikki menestyksekkäimmät nykysäveltäjät ovat opiskelleet sävellystä maan ainoassa musiikkiyliopistossa Sibelius-Akatemiassa, ja muut ovat saaneet sävellyksessä yksityisopetusta. Sävellyksen ammattiopetusta annetaan sen lisäksi Suomessa nykyään myös Tampereen, Turun ja Oulun konservatorioissa.