Antiikin musiikki

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Länsimaisen taidemusiikin aikakaudet
Antiikki (–476)
Keskiaika (476–1400)
Renessanssi (1400–1600)
Barokki (1600–1750)
Galantti tyyli (1720–1775)
Klassismi (1770–1830)
Romantiikka (1815–1910)
1900-luku (1900–1999)
Nykymusiikki (uusin musiikki)
Kreikkalainen maljakko, joka esittää Odysseusta ja seireeniä. Seireeni soittaa kreikkalaista harppua.
Kitharaa soittava nainen. Boscorealeasta Publius Fannius Synistorin huvilan huone H:sta löydetty fresko n. vuodelta 40 – 30 eaa. Kithara ei ollut sukua kitaralle.

Antiikin musiikki on antiikin Kreikassa ja Rooman valtakunnassa esitettyä musiikkia. Musiikilla oli kreikkalaisessa kulttuurissa keskeinen asema ja joitain katkelmia kreikkalaisesta musiikista nuottikirjoituksena on säilynyt nykyaikaan asti. Muita historiallisia lähteitä antiikin musiikkielämästä ovat lukuisat aiheesta säilyneet kirjoitukset ja muun muassa keramiikassa esiintyvät musiikkiesitysten kuvat. Sana musiikki tulee Zeuksen tyttäristä, muusista, jotka olivat taiteellisten ja älyllisten pyrkimysten suojelusjumaluuksia. Musiikilla oli keskeinen osa kreikkalaisessa koulutuksessa ja pojille opetettiin musiikkia kuudesta ikävuodesta eteenpäin.

Myös länsimaisen musiikinteorian ja musiikkiestetiikan perusta luotiin antiikin aikana. Musiikki yhdistettiin jo varhain maailmankaikkeuteen ja matematiikkaan. Siihen liitettiin myös erilaista lukuihin liittyvää mystiikkaa. Matematiikan ja musiikin kiinteä ja hyvin konkreettinen liitto ilmenee muun muassa kiinnostuksena, joka kohdistui viritysjärjestelmiin.

Kreikkalaiset kehittivät musiikinteoriaa ja kreikkalaiset moodit tulivat myöhemmin keskiajan kirkkomusiikin perustaksi ja sitä kautta muodostavat nykyisen taidemusiikin perustan. Antiikin pääsävellajit olivat doorinen, fryyginen ja lyydinen. Doorinen oli vakavahko asteikko, lyydinen pehmeä ja nautinnollinen, fryyginen intohimoinen. Asteikot soitettiin ylhäältä alas. Antiikin Kreikassa musiikki liittyi keskeisesti teatterin syntyyn, sillä musiikki oli olennainen osa näytelmää.

Musiikilla oli suuri merkitys myös Egyptin kulttuureissa. Haudoista löytyneistä kuvista voi päätellä, että musiikilla oli oma jumalansa. Musiikilla oli oma tärkeä asema egyptiläisessä kulttuuri- ja seuraelämässä.

Pythagoraan musiikinteoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kreikkalaisen matemaatikon Pythagoraan kehittämä viritysjärjestelmä (noin 550 eaa.) loi pohjan myöhemmin syntyneille lukuisille erilaisille järjestelmille. Pythagoras havaitsi intervallien suhteisiin liittyvän pulman: kun perussävelestä edetään 12 puhdasta kvinttiä ylöspäin, tullaan säveleen, joka on hivenen perussävelen puhdasta oktaavikerrannaista korkeampi. Tätä eroa kutsutaan yhä nimellä Pythagoraan komma. Ero johtuu oktaavien ja kvinttien mittajärjestelmän erilaisuudesta. Oktaavit ovat värähdystaajuudeltaan kahden potensseja, kvintit kolmen monikertoja. Samasta sävelestä lähtevät oktaavi- ja kvinttisarjat eivät milloinkaan kohtaa.

Pythagoraan kommasta seuraa, että mikäli oktaavit halutaan pitää puhtaina ja samalla säilytetään mahdollisuus moduloida vapaasti sävellajista toiseen, yksikään toinen intervalli ei voi olla puhdas. Pythagoras kuitenkin perusti oman järjestelmänsä puhtaisiin kvintteihin. Järjestelmä toimi hyvin keskiaikaisessa yksiäänisessä laulussa, samoin kvintti- ja kvarttiharmonioihin pohjautuneessa varhaisessa moniäänisyydessä. Kun musiikissa myöhemmin siirryttiin terssiharmonioihin, pythagoralainen järjestelmä sai väistyä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]