Constantin Linder

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Constantin Linder
ConstantinLinder.jpg
Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja
19. lokakuuta 190018. tammikuuta 1905
Edeltäjä Sten Carl Tudeer
Seuraaja Emil Streng
Ministerivaltiosihteeri
tammikuu 190528. marraskuuta 1905[1]
Edeltäjä Edvard Oerstroem
Seuraaja August Langhoff
Tiedot
Syntynyt 19. syyskuuta 1836
Pohja
Kuollut 19. syyskuuta 1908 (72 vuotta)
Helsinki

Constantin Linder (19. syyskuuta 1836 Pohja19. syyskuuta 1908 Nurmijärvi) oli suomalainen aatelismies ja tilanomistaja, joka toimi vuosina 1900–1905 senaatin talousosaston varapuheenjohtajana ja 1905 lyhytaikaisesti Suomen ministerivaltiosihteerinä Pietarissa.[1] Hän edusti ensimmäisen sortokauden aikana myöntyväisyyslinjaa. Linder omisti Kytäjän kartanon vuosina 1861–1907.

Linderin vanhemmat olivat everstiluutnantti Carl Anton Linder ja Helena von Brevern. Linder palveli vuodesta 1852 upseerina Suomen kaartin pataljoonassa ja yleni 1854 vänrikiksi ja 1856 luutnantiksi.[1] Hän kuului nuorten liberaalien piiriin yhdessä veljensä, poliitikko ja lehtimies Ernst Linderin kanssa.[2] Constantin Linder joutui eroamaan armeijasta kapteenin arvoisena vuonna 1861 osallistuttuaan tammikuun valiokunnan vastaista adressia suunnitelleeseen kokoukseen. Samoihin aikoihin hän osti Nääsin eli Kytäjän kartanon Hyvinkäältä ja muutti sinne perheineen asumaan heinäkuussa 1861. Suurmaanviljelijänä Linder keskittyi erityisesti karjatalouteen ja sai luvan myös viinatehtaan perustamiseen kartanon maille. Vuosina 1875–1882 hän rakennutti kartanolle uuden päärakennuksen. Lisätulojen hankkimiseksi Linderillä oli 1860-luvun lopussa lyhyen aikaa virka Suomen Yhdyspankissa ja hän osallistui myös Hangon radan rakennuttamiseen.[1] Kytäjän ohella Linder omisti myös Pohjan pitäjässä sijainneen Joensuun kartanon vuosina 1868–1908 ja Mustion sääntöperintötilan 1896–1908.[3]

Constantin Linder oli naimisissa kaksi kertaa. Vuonna 1860 hän nai kreivitär Marie Musin-Puškinin, jonka isä oli venäläinen kreivi Vladimir Aleksejevitš Musin-Puškin (1798–1954) ja äiti Aurora Karamzinin sisar Emilie o.s. Stjernvall (1810–1846). Tämä avioliitto avasi Linderille yhteydet Venäjän ylhäisöpiireihin. Ensimmäinen vaimo kuitenkin kuoli maaliskuussa 1870. Kolme vuotta myöhemmin Linder meni uudelleen naimisiin Elisabet Amélie Hélène de Fontennilliat’n kanssa, joka oli Suomen kenraalikuvernöörin Nikolai Adlerbergin tyttärentytär. Kummastakin avioliitosta syntyi neljä lasta.[1]

Linder oli mukana säätyvaltiopäivillä ritariston ja aatelin jäsenenä 1863–1878 ja 1888–1905.[3] Hän sai 1864 kamarijunkkarin, 1874 kamariherran ja 1885 hovijahtimestarin arvonimen. Vuonna 1891 hänestä tehtiin varsinaisesti hovijahtimestari. Uransa edetessä Linder alkoi vähitellen etääntyä ruotsinkielisistä liberaaleista ja hänen kytköksensä Venäjälle lisääntyivät. Hän liittyi jo vuonna 1867 Ryska klubben -nimiseen seuraan (’venäläinen kerho’) ja asui vuodesta 1880 alkaen perheineen Pietarissa, jossa toimi ruhtinas Demidovin liikkeen toimitusjohtajana. Niinpä kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin aloittaessa venäläistämispolitiikkansa Linderistä tuli taustastaan huolimatta varsin pitkälle taipuvan myöntyväisyyslinjan edustaja. Tämän johdosta hänestä tehtiin Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtaja syksyllä 1900. Bobrikov oli tyytyväinen nimitykseen ja myös vanhasuomalaisten johtaja Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen löysi pian Linderin kanssa yhteisen sävelen. Linder uskoi, että Suomen venäläistämistä voitaisiin hidastaa ainoastaan myötäilemällä Venäjän politiikkaa ja välttämällä vastarintaa. Saatuaan vuonna 1903 oikeudet maastakarkotuksiin Bobrikov asetti komitean käsittelemään karkotusasioita ja Linder nimitettiin sen jäseneksi.[1]

Linder nimitettiin myös maamarsalkaksi vuoden 1904 valtiopäiville, mikä ei ilahduttanut perustuslaillisten hallitsemaa aatelissäätyä. Pelkästään hänen lojalistinen puheensa valtiopäivien avajaisissa herätti säädyssä vastalauseiden myrskyn, sillä edustajien mielestä avajaispuheessa olisi pitänyt nostaa esiin huoli Suomen tilanteesta.[1][4] Linder ei osallistunut valtiopäivien avajaisjumalanpalvelukseen vaan ainoastaan varsinaiseen avajaisseremoniaan, jossa luki puheensa. Sen jälkeen hän ei enää osallistunut lainkaan valtiopäiville vaan jätti sairauteen vedoten tehtävänsä varamaamarsalkka Ossian Wuorenheimolle. Aatelissääty ei koskaan tilannut Linderistä muotokuvaa, vaikka yleensä maamarsalkoille oli suotu tämä kunnianosoitus.[5]

Linder nimitettiin Suomen ministerivaltiosihteeriksi Pietariin 18. tammikuuta 1905,[6] mutta jo saman vuoden syksyllä suurlakon jälkeen Suomessa alettiin vaatia hänen eroaan. Suomen olojen rauhoittamiseksi tsaari Nikolai II myönsi hänelle eron 28. marraskuuta[6] ja nimitti hänet samalla Venäjän valtakunnanneuvoston jäseneksi. Tässä tehtävässä Linder toimi kuolemaansa asti. Vuonna 1907 hänelle myönnettiin vielä ylihovijahtimestarin arvo. Samana vuonna hän myi Kytäjän kartanon pojalleen, kamariherra Hjalmar Linderille viiden miljoonan markan hinnalla. Constantin Linder kuoli kartanossa seuraavana vuonna.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Kalleinen, Kristiina: Linder, Constantin (1836–1908). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.9.2001 (päivitetty 12.11.2009). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Landgrén, Lars-Folke: Linder, Ernst (1838–1868). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 11.10.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. a b Wikiaineisto: Kuka kukin oli 1961. Viitattu 16.10.2012.
  4. Valtiopäivät 1904–1905. Aatelissäädyn pöytäkirjat, osa 1, s. 48–68. Helsingfors Centraltryckeri, Helsinki 1905.
  5. Aminoff-Winberg, Johanna (toim.): Ritarihuone ja Suomen aatelissuvut, s. 101. Minerva, Helsinki 2013.
  6. a b Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 136. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Wolff, Charlotta: Keisarin mies: Constantin Linder ja hänen maailmansa 1836–1908. (Kejsarens man, 2016.) Suomentanut Jouko Nurmiainen. Helsinki: Siltala, 2016. ISBN 978-952-234-415-1.

 

Edeltäjä:
Sten Carl Tudeer
Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja
19001905
Seuraaja:
Emil Streng