Amerikansuomalaiset

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Amerikansuomalainen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Amerikansuomalaiset
Väkiluku 649 107 (v.2011)
Asuinalueet Flag of Michigan.svg Michigan
Flag of Florida.svg Florida
Flag of Minnesota.svg Minnesota
Flag of Wisconsin.svg Wisconsin
Flag of Massachusetts.svg Massachusetts
Flag of Oregon.svg Oregon
Flag of Washington.svg Washington
Flag of Ohio.svg Ohio
Kielet suomi, ruotsi, englanti, amerikansuomi
Uskonnot luterilaisuus

Amerikansuomalaiset ovat Pohjois-Amerikassa asuvia suomalaisia.[1] Amerikansuomalaisia ovat Suomesta Amerikkaan, yleensä Yhdysvaltoihin lähteneet henkilöt, jotka ovat jääneet Amerikkaan asumaan ja ainakin jossain määrin kotiutuneet sinne omaksuen paikallisen kulttuurin ja kielen. Osa muuttajista on pyrkinyt sulautumaan valtakulttuuriin, mutta osa on pitänyt kiinni suomalaisista erityispiirteistään eikä ottanut edes Yhdysvaltain kansalaisuutta. Amerikansuomalaisiksi voidaan laskea myös suomalaisille vanhemmille Amerikassa syntyneet lapset eli toisen polven amerikansuomalaiset. Joskus amerikansuomalaisiin luetaan myös sellaisia ihmisiä, joilla on tietoa suomalaisista juuristaan ja halua säilyttää jotain omasta suomalaisuudestaan.[2]

Amerikansuomalaisten yhteisö muodostui 1860-luvulla alkaneen suuren siirtolaisaallon seurauksena, jolloin vajaan sadan vuoden aikana Suomesta Pohjois-Amerikkaan muutti noin 400 000 siirtolaista. Jo 1600-luvulla oli Uuden Ruotsin siirtokuntaan syntynyt muutaman sadan suomalaisen yhteisö, mutta se sulautui 1700-luvulla amerikanenglantilaisiin.

Amerikansuomalaiset perustivat uuteen kotimaahansa suomalaiskortteleita, joissa käytettiin suomen kieltä ja pidettiin yllä suomalaista kulttuuria. Amerikansuomalainen elämä alkoi hiipua ensimmäisen siirtolaissukupolven kadotessa 1900-luvun puolivälissä. Toisen polven amerikansuomalaiset ottivat käyttökielekseen englannin ja puhuivat suomea enää kotioloissa. Kolmannen sukupolven amerikansuomalaiset ovat yleensä jo täysin amerikkalaistuneet, vaikka jotkut heistä ovatkin tietoisia suomalaisista juuristaan.

Suomalaissukuisia ihmisiä asuu nykyisin paljon erityisesti Michiganissa, Minnesotassa ja Floridan Lake Worthissa.

Lukumäärä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen polven amerikansuomalaisia eli Suomessa syntyneitä ja 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alkuvuosikymmenien välillä Amerikkaan muuttaneita oli 400 000, ehkä jopa 500 000.[3]

Vuoden 2010 väestönlaskennassa itsensä ainakin osittain suomalaistaustaiseksi ilmoitti 680 000 yhdysvaltalaista. Heistä 230 000 ei ilmoittanut muita sukujuuria kuin suomalaiset.[4] Kanadassa suomalaistaustaisiksi ilmoitti itsensä 140 000 ihmistä.[5] Jälkimmäisiä kutsutaan kanadansuomalaisiksi.

Suomen kieltä osaavien määrä on kuitenkin todennäköisesti suomalaisia sukujuuria omaavien osuutta pienempi.[6] Vuoden 2009–2013 tietojen mukaan Yhdysvalloissa suomea käytti kotikielenä 26 000 ihmistä.[7] Kanadan väestönlaskennassa 2011 suomea äidinkielenään puhui 17 000 ihmistä.[8]

Suomalaisten suosimat alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaista sukujuurta olevan väestön prosenttiosuudet Yhdysvaltain kunnissa vuonna 2000. Michigan ja Minnesota ovat olleet merkittävimmät suomalaisten muuttoalueet.

Perinteisesti Keskilänsi ja suurten järvien alue ovat olleet amerikansuomalaisten tiheästi asuttamia seutuja. Michigan ja Minnesota ovat olleet merkittävimmät suomalaisten muuttoalueet.

Merkittävä suomalaiskeskittymä on Michiganin yläniemimaalla. Copper Countrylla (Kuparisaari) sijaitsevaa Hancockia voi kutsua suomalaisten pääkaupungiksi, sillä siellä on toiminut suomenkielinen, alkujaan pappeja kouluttanut Suomi Opisto, nykyiseltä nimeltään Finlandia University. Suomalaissiirtolaisten perinteiden tallentaja Finnish American Heritage Center toimii niin ikään Hancockissa.[9] Hancockin lähistöllä on lukuisia suomalaiskyliä, muun muassa Nisula, Toivola ja Tapiola.

Michiganin yläniemimaan suomalaissiirtolaisilla oli hyvät suhteet alkuperäisväestöön ojibwayintiaaneihin, josta osoituksena ovat monet seka-avioliitot.[10] Seka-avioliittojen jälkeläiset ovat usein vaalineet enemmän intiaani- kuin suomalaisjuuriaan. Yläniemimaalla monilla ojibwayheimon jäsenillä on suomalainen sukunimi.

Merkittävä suomalaisyhteisö on myös Floridassa Lake Worthin seudulla, jossa asuu noin 30 000 amerikansuomalaista.[11] Floridassa ei vielä 1900-luvun alussa asunut juuri lainkaan suomalaisia, mutta moni suomalaissiirtolainen muutti sinne eläköidyttyään. Suomestakin alkoi muuttaa Floridaan eläkeläisiä 1970-luvulla.[12]

Muuttoliikkeen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset suomalaissiirtolaiset Uuteen Ruotsiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisiä suomalaisia siirtolaisia muutti 1600-luvulla Uuteen Ruotsiin Delawarejoen varrelle.

Ensimmäiset Pohjois-Amerikkaan muuttaneet suomalaiset asettuivat Ruotsin siirtokuntaan Uuteen Ruotsiin Delawarejoen varrella. Moni heistä oli Ruotsin salomaiden metsäsuomalaisia, jotka oli pakotettu muuttamaan pois kotiseuduiltaan. Jo keväällä 1640 siirtokuntaan rantautuneessa ensimmäisessä siirtolaislaivassa oli mukana suomalaisia, joista nimeltä tunnetaan merimies Maunu Anderson ja ahvenanmaalainen Lars Anderson. Myöhemmillä laivoilla heitä tuli paljon lisää, ja heidän määränsä ohitti lopulta ruotsalaistenkin määrän. Kun sana kiiri Suomeen Amerikan hyvistä viljelysmaista, vuoden 1649 laivaan ilmoittautui vapaaehtoisesti jo parisataa suomalaista, eivätkä kaikki halukkaat enää päässeet mukaan.[13]

Uuden Ruotsin käyttökieli oli suomalaisten suuresta osuudesta huolimatta alusta pitäen ruotsi, mutta suomea puhuttiin kotioloissa. Siirtokunta siirtyi ensin hollantilaisten ja vuonna 1664 lopulta englantilaisten haltuun. Nelisatapäiseksi siirtokunnan lopussa kasvanut suomalaisjoukko sulautui 1700-luvulla kokonaan lukumääräisesti suurempaan englantilaisväestöön, suomen kieli katosi ja sukunimet englantilaistuivat. Joitain suomalaisuuteen viittaavia paikannimiä on säilynyt, kuten Mullica Hill, alun perin Mulikkamäki. Alueella on myös suomalaisuudesta muistuttavia muistomerkkejä. Wilmingtonissa sijaitseva Pyhän kolminaisuuden kirkko, joka rakennettiin osin suomalaisvoimin, on koko Yhdysvaltain vanhin edelleen pystyssä oleva kirkko.[14]

1650-luvulla Uuteen Ruotsiin saapuneen Martti Marttisen pojanpojanpoika John Morton (s. 1726) oli vuonna 1776 yksi Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista. Hänen muistoaan vaalitaan edelleen niin Yhdysvalloissa kuin sukunsa kotiseudulla Rautalammillakin.[15]

Siirtolaisuuden suuri aalto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Delawaren muutamat sadat suomalaiset olivat sulautuneet englantilaisiin, Suomesta lähti ennen 1860-lukua Amerikkaan vain satunnaisia siirtolaisia. Kalifornian kultaryntäykseen 1848–1855 osallistui noin 50 suomalaista merimiestä, jotka olivat jättäneet aluksensa Yhdysvaltain satamissa.[16]

Laaja siirtolaisuus Suomesta Amerikkaan alkoi 1860-luvulla. Ensimmäiset tämän ”toisen vaiheen” siirtolaisista olivat Suomesta Pohjois-Norjaan muuttaneita ja siellä kaivoksissa työskennelleitä. Pohjois-Norjan kaivosten alkaessa ehtyä Yhdysvaltojen sisällissodan vuoksi Pohjois-Michiganin Kuparisaaren kaivoksissa vallitsi työvoimapula, ja Pohjois-Norjassa liikkui amerikkalaisia värväreitä.[17]

Suomen läänit 1800-luvulla. Yli puolet siirtolaisista lähti Vaasan läänistä (4).

Suomesta lähti vuosina 1860–1944 erään arvion mukaan noin 370 000 siirtolaista Pohjois-Amerikkaan.[18] On mahdollista, että lähtijöitä olisi ollut yli 400 000, jopa 500 000.[3]

1870-luvulla Suomesta Amerikkaan lähti 3 000 siirtolaista, 1880-luvulla 36 000, 1890-luvulla 60 000, 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä 150 000, 1910-luvulla 80 000 ja 1920-luvulla 60 000.[19]

Vuosina 1870–1914 Amerikan-siirtolaisista 52 prosenttia lähti Vaasan läänistä (kartassa numero 4), 16 prosenttia Oulun läänistä (10), 15 prosenttia Turun ja Porin läänistä (1), 5,3 prosenttia Viipurin läänistä (13), 4,4 prosenttia Uudenmaan läänistä (2), 3,3 prosenttia Kuopion läänistä (8), 2,9 prosenttia Hämeen läänistä (3) ja 1,6 prosenttia Mikkelin läänistä (6). Siirtolaisista 80–90 prosenttia tuli maaseudulta, mikä rannikon läheisyyden ohella selittää pohjanmaalaisten suurta osuutta.[20]

Siirtolaisiksi lähteneistä noin 63 prosenttia oli miehiä, joista yli kaksi kolmasosaa 15–34-vuotiaita. Miesten osuus oli suurimmillaan muuttoaallon alkuvuosikymmeninä.[21] Muuttoaallon alkuvaiheessa saattoi kokonainen perhe lähteä yhdessä, mutta myöhemmin yleensä mies lähti edeltä ja ansaittuaan riittävästi maksoi vaimonsa ja lapsensakin Amerikkaan.[22]

Ammattiryhmittäin vuosien 1893–1914 välillä lähteneet olivat mäkitupalaisia (27 %), talollisten lapsia (24 %), työväestöä (20 %), torppareiden lapsia (10 %), talollisia (5 %) ja torppareita (3 %).[23]

Suomalaisilla oli monia syitä lähteä Amerikkaan. Yleisiä syitä olivat kiristynyt asevelvollisuuslaki, Venäjän sortotoimet, väestönkasvu, ansaintakeinojen väheneminen maaseudulla ja kylissä sekä toive rikastumisesta ja noususta yhteiskunnallisessa arvossa. Kun tiedonvälitys kehittyi uuden ajan alkaessa, moni suomalainen huomasi elämänsä olevan alkeellista ja alkoi kaivata kehittyneempään paikkaan. Jotkut lähtivät koettuaan jonkin henkilökohtaisen vastoinkäymisen Suomessa. Lähtijöitä houkuttelivat myös värvärit sekä Amerikasta Suomeen kirjoittelevien kuvaukset, joissa Amerikkaa usein ylistettiin. Lähtijöitä oli niin paljon, että Suomessa alettiin puhua "Amerikan-kuumeesta". Jotkut olivat huolissaan muuttoaallon vaikutuksesta Suomen väestömäärään.[24]

Suomalaissiirtolaiset purjehtivat yleensä Hangosta Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön laivoilla ensin Hulliin Englantiin. Sieltä he jatkoivat junalla rannikolle Southamptoniin tai Liverpooliin, missä he nousivat valtamerilaivaan, joka vei heidät New Yorkiin, Bostoniin tai Kanadan Halifaxiin.[20] Moni jäi New Yorkiin, mutta osa jatkoi suunnitellusti edemmäs kuten pohjoisen tukkikämppiä ja kaivoksia kohti.[25]

Suomalaiset hakeutuivat usein samoille seuduille, joille syntyi pieniä tai suuria suomalaisyhteisöjä. Suomalaiset suosivat itärannikkoa ja pohjoisia osavaltioita. Myös länsirannikolle ja keskivaltioihin muutti suomalaisia. Etelään suomalaisia ei juurikaan muuttanut. Osavaltioista suosituimpia olivat Michigan, Minnesota ja New York, joissa asui puolet amerikansuomalaisista.[26]

Siirtolaisten lukutaitokoe, joka tuli voimaan vuonna 1917, ei muodostanut suomalaisille ongelmaa, koska lukutaito oli maassa yleinen.

Vuonna 1921 Yhdysvalloissa säädettiin ensimmäinen siirtolaisten maahanmuuttolaki, jonka seurauksena siirtolaisia hyväksyttiin maahan kiintiöittäin lähtömaiden mukaan. Suomen vuosikiintiöksi määrättiin 3 921 tulijaa, ja vuonna 1924 Suomen kiintiö alennettiin 471 henkilöön. Siirtolaisuus Yhdysvaltoihin tyrehtyi lopulta lähes kokonaan 1930-luvun laman johdosta. Kanadan-siirtolaisuus kuitenkin jatkui.[20]

Kotiutuminen ja amerikkalaistuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaissiirtolaiset muuttuivat uudessa kotimaassaan ennen pitkää enemmän tai vähemmän amerikkalaisiksi, jokainen omaan tahtiinsa. Jotkut pysyttelivät virallisesti ja kulttuurisestikin suomalaisina. Amerikansuomalaisten identiteetti muodostui kahdesta kulttuurista, joiden erilaisia tapoja ja perinteitä yhdisteltiin. Jo muutamassa vuosikymmenessä amerikansuomalainen kulttuuri oli alkanut selvästi erkaantua vanhan maan kulttuurista. Yksilön sopeutumiseen vaikutti paljon se, muuttiko siirtolainen suureen finntowniin muiden suomalaisten joukkoon vai asuiko hän omillaan keskellä paikallisten kultturia. Työelämään siirtyminen ja siellä englannin kielen opetteleminen edesauttoivat amerikkalaistumista.[27]

Moni siirtolainen otti Yhdysvaltojen kansalaisuuden saadakseen äänestysoikeuden ja muut kansalaisuusoikeudet tai nauttiakseen halvemmista tullimaksuista matkustaessaan Suomeen ja takaisin. Yhdysvaltoja uutena kotimaanaan pitäville kansalaisuuden vaihto oli luonnollinen askel.[28]

Aikoinaan siirtolaisuus oli kollektiivista. Suomalaiset muuttivat asumaan yhteisille seuduille, tavallisesti Yhdysvaltojen pohjoisosiin. Oma väki huolehti maahan tulleiden kotouttamisesta. Myös Yhdysvaltoihin perustettiin muutamia utopistisia ihanneyhteisöjä. Työväenliikkeen osuustoiminta-aate synnytti Kaliforniaan osuusfarmin, joka perustettiin vuonna 1912 ja Georgiaan osuusfarmin vuonna 1921.[29]

Suomen sisällissodan, talvisodan ja jatkosodan aikana monet amerikansuomalaiset seurasivat huolestuineina Suomen tapahtumia. Sisällissodan aikana syntyi juopa punaisten ja valkoisten kannattajien välille. Toisen maailmansodan aikana järjestettiin useita raha- ja tavarakeräyksiä Suomen hyväksi, ja avustamista jatkettiin sotien jälkeenkin. Lisäksi 370 vapaaehtoisen amerikansuomalaisen Amerikan Suomalainen Legioona lähti sotimaan talvisotaan.[30]

Paluumuutto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jotkut suomalaissiirtolaiset olivat suunnitelleet viettävänsä Amerikassa vain ne viisi vuotta, jotka ulkomaanpassi oli voimassa. Toiset suunnittelivat paluuta Suomeen vasta kun olivat rikastuneet Amerikassa. Jotkut muuttivat jäädäkseen. Jotkut palasivatkin Suomeen ja ostivat rahoillaan oman tilan. Neljä viidesosaa siirtolaisista jäi kuitenkin Amerikkaan pysyvästi ja kävi Suomessa enää vain vierailuilla.[31]

Eräs takaisinmuuttajaryhmä oli Yhdysvalloista Neuvostoliittoon 1920–1930-luvulla palanneet, joita arvioidaan olleen noin 5 000–12 000. Heidän motiivinsa olivat aatteellisia, ja Neuvostoliiton poliittinen johto tuki ”paluumuuttoa”. Joidenkin amerikansuomalaisten keskuudessa syntyi 1930-luvun alussa ”Karjalan kuume”, joka sai heidät muuttamaan Neuvostoliittoon 1920- ja 1930-luvulla ja perustamaan sinne useita suomalaiskommuuneja. Kommuuni Kylväjä perustettiin vuonna 1922 Rostovin lähelle Valko-Venäjälle. Itä-Karjalassa sijaitsivat ainakin Aunuksen Säde-kolhoosi, Hiilisuo Petroskoin lähellä ja Vonganperä Uhtualla.[32] Monien lähtijöiden osaksi koituivat kuitenkin Stalinin puhdistukset 1930-luvun lopulla.[33]

Uudet siirtolaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta on Amerikkaan muuttanut toisen maailmansodankin jälkeen ihmisiä, joskin paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Suomalaisia on muuttanut Amerikaan opiskelemaan, työskentelemään tai perustaakseen perheen. Suuren siirtolaisaallon muuttajista poiketen uudemmat muuttajat ovat usein korkeasti koulutettuja eri alojen ammattilaisia kuten tutkijoita, liikemiehiä ja teknisiä asiantuntijoita. Myös paljon taiteilijoita ja urheilijoita kuten jääkiekkoilijoita on siirtynyt Suomesta Amerikkaan. Moni uudemmista siirtolaisista ei ole aikeissa jäädä Amerikkaan pysyvästi.[34]

Yhteisöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brooklynin Finntownissa toimineen Imatra-yhdistyksen voimistelu- ja urheiluseura Kullervon jäseniä.

Suomalaisten kortteleita suurissa kylissä ja kaupungeissa kutsuttiin finntowneiksi, joita eri puolilla Yhdysvaltoja oli kymmeniä. Niissä oli suomalaisten ylläpitämiä palveluita, vähintään osuuskauppa, kirkko ja haali, mutta suuremmissa finntowneissa myös esimerkiksi suomalaisia saunoja ja ravintoloita. Haalit olivat saleja tai seurantaloja, joissa amerikansuomalaiset järjestivät yhteisiä tapaamisia, kokouksia ja juhlia.[35]

Työ[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikansuomalaiset muuttivat uuteen kotimaahansa töitä tekemään. Suomalaismiehet aloittivat usein vaihtuvilla ruumillisilla töillä ja pyrkivät säästämään rahaa oman pientilan ostoon. Työt olivat usein raskaita ja joskus myös vaarallisia. Miehet työskentelivät usein etenkin kaivostöissä ja metsätöissä, jotkut rautatien rakentajina. Länsirannikon pohjoisissa osissa moni työskenteli kalastajana tai kalanpakkaajana. Kaupunkeihin muuttaneet miehet ja naiset työskentelivät usein tehtaissa. Jotkut ryhtyivät kapakoitsijoiksi, räätäleiksi, suutareiksi tai kellosepiksi suomalaisyhteisöihin. Pieni osa työskenteli suomenkielisissä lehdissä. Suomalaisnaisten työt olivat yleensä sisätöitä, ja heitä toimi paljon kotiapulaisina sekä ravintola- ja majoituspalveluissa. Naimisissa olleet olivat usein kotirouvana. Ajan myötä jotkut amerikansuomalaiset nousivat yhteiskunnallisessa asemassaan ja saattoivat vaurastua, mutta tästä pääsi nauttimaan yleensä vasta siirtolaisten toinen sukupolvi.[36]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaissiirtolaiset kannattivat Yhdysvalloissa yleensä republikaanista puoluetta aina 1910-luvun lopulle asti. Sen jälkeen sosialistinen liike alkoi kasvattaa suosiotaan. On arvioitu, että vuosisadan alkupuolella joka neljäs amerikansuomalainen oli selvästi vasemmistolainen, mikä oli suurempi osuus kuin muissa siirtolaisryhmissä. Sosialistisen puolueen ohella kannatusta sai myös kommunistinen puolue. Vuonna 1929 alkaneen talouslaman seurauksena suomalaiset siirtyivät suurella joukolla republikaaneista demokraattien kannattajiksi.[37]

Suomessa syntynyt Oscar Larson valittiin Minnesotasta vuonna 1920 kongressin edustajainhuoneeseen. Osavaltiotasolla pisimmälle on päässyt C. Elmer Anderson, josta tuli Minnesotan kuvernööri 1950-luvulla.[38]

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kieli ja nimet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Amerikansuomi

Amerikansuomalaisille alkoi kehittyä 1800-luvun lopulta oma kielimuoto, jota kutsutaan amerikansuomeksi tai fingliskaksi. Se on kieliopillisesti suomea, johon on sekoittunut uusia käsitteitä ja englantilaisperäisiä sanoja suomalaisittain äännettynä, kuten kaara (’auto’, car) tai paanari (’työtoveri’, partner). Amerikansuomea puhuivat ensimmäisen polven amerikansuomalaiset käyttökielenään 1950-luvulle asti, jonka jälkeen se alkoi hiljalleen kuihtua. Toisen polven amerikansuomalaiset puhuivat sitä enää vain kotioloissa ja omaksuivat käyttökielekseen englannin. Amerikansuomea puhutaan kuitenkin edelleen monin paikoin.[39]

Moni amerikansuomalainen muutti vaikeasti ääntyvän tai kirjoitettavan suomalaisen nimensä kirjoitusmuotoa lyhyemmäksi tai vaihtoi nimensä kokonaan englanninkieliseksi joko äänteelliseltä pohjalta tai merkityksensä perusteella. Esimerkiksi Kiviarosta saattoi tulla Aro, Mäestä saattoi tulla Mackey, ja Kettusesta saattoi tulla Fox.[40]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska Amerikassa oli uskonnonvapaus, suomalaissiirtolaisten uskonelämään syntyi hajaannusta. Suomalaisten luterilaisuus jakautui Amerikassa kolmeen pääsuuntaukseen: Suomi Synodiin, Kansalliskirkkoon ja lestadiolaisiin. Jotkut liittyivät amerikkalaisiin kristillisiin liikkeisiin. Moni suomalainen jättäytyi kokonaan kirkon ulkopuolelle. 1900-luvun alkupuolella kirkon piiriin kuului noin neljännes amerikansuomalaisista, ja monille heistä uskonto oli keskeinen asia elämässä. Moni suomalaiskirkko autioitui kun amerikansuomalaisten toinen sukupolvi ei enää käynyt jumalanpalveluksissa.[41]

Kirkkoon liittyi läheisesti raittiustoiminta, joka oli hyvin näkyvässä osassa amerikansuomalaisessa elämässä 1900-luvun vaihteessa.[42]

Viihde[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuplettilaulajat ja lauluntekijät, kuten kuvan Hiski Salomaa, olivat oli suosittuja suomalaissiirtolaisten keskuudessa etenkin vuosina 1927–1931. Salomaa kuvasi lauluissaan usein siirtolaiselämää.

Amerikansuomalaisten teatterikulttuuri oli voimissaan 1900-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä 1940-luvulle. Haaleilla järjestetyillä näytelmillä oli tärkeä merkitys etenkin siirtolaisten yhdessäolon ja vapaa-ajan vieton kannalta. Aktiivisin teatteriharrastuksen suhteen oli maltillinen työväenliike, jonka näytelmissä oli yleensä mukana työväenliikkeen ideologiaa. Suomalaiset esittivät niin omia näytelmiään kuin suomeksi käännettyjäkin kappaleita. Muutama amerikansuomalainen naisnäyttelijä pääsi esiintymään myös Hollywood-elokuviin, ja heistä Marian Nixon sai jopa tähden Hollywood Walk of Famelle.[43]

Myös musiikki oli suomalaissiirtolaisille tärkeää, ja suomenkielisiä levytyksiä julkaistiin melko paljon. Aluksi suosiossa olivat soittokunnat, orkesterit ja kuorot. Kevyen musiikin esittäjät kuten kuplettimuusikot nousivat suosioon 1910- ja 1920-luvuilla.[44]

Lehdistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikansuomalainen lehdistö on historiansa aikana käsittänyt ainakin 360 sanomalehteä, aikakauslehteä sekä kevät- ja joululehden kaltaista vuotuisjulkaisua.[45] Floridan Lake Worthissa joka toinen viikko ilmestyvä Amerikan Uutiset on nykyään Yhdysvaltojen ainoa suomenkielinen sanomalehti.[46] Hancockin Finlandia Universityn yhteydessä toimiva Finnish American Heritage Center julkaisee englanninkielistä kuukausilehteä Finnish American Reporter.[47] Suomenruotsalaisten Norden yhdistettiin vuonna 2014 Est Elle -aikakauslehteen, joka sai nimen Est Elle & Norden USA.[48][49] Vuonna 2014 lakkautetun Runeberg-seuran paikallisosastot ovat jatkaneet englanninkielisen Leading Star – Ledstjärnan -lehden julkaisemista.[50][51]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikansuomalainen kirjallisuus oli vilkkaimmillaan ensimmäisen siirtolaissukupolven keskuudessa 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Suurin osa siitä oli sidoksissa amerikansuomalaisten järjestötoimintaan.[52] Amerikansuomalainen kaunokirjallisuus alkoi hiipua 1930-luvun alussa, jolloin kirjallisuuden tuottamisen olisi pitänyt siirtyä toisen sukupolven tehtäväksi. Englanninkielistä kirjallisuutta siirtolaiset eivät juurikaan tuottaneet, vaikka 1920-luvulla ilmestyikin muutama englanninkielinen nuorisojulkaisu.[53]

Amerikansuomalaisuus tänään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi Hall, Astoria, Oregon

Yhdysvalloissa syntynyt amerikansuomalaisten toinen sukupolvi amerikkalaistui pian aikuistuttuaan. Amerikansuomalaisten ennen tiiviit yhteisöt hajosivat viimeistään kolmannen sukupolven aikana. Finntownit kuihtuivat 1950-luvun jälkeen. Vanhat amerikansuomalaiset perinteet kuten suomen kieli, suomalaiset seurakunnat, työväenyhdistykset ja haali-iltamat jäivät historiaan viimeistään 1960-luvulla.[54]

Joissakin Finntowneissa toimii edelleen perinnekeskuksia, joissa on museo ja arkisto. Perinnekeskukset harrastavat kulttuurivaihtoa, esittelevät amerikansuomalaisuutta ja Suomea sekä pitävät yllä suhteita Suomeen. Amerikassa järjestetään myös jokavuotinen FinnFest USA -juhla sekä lukuisia pienempiä paikallisia juhlapäiviä kuten Pyhän Urhon päivä ja Heikinpäivä, jolloin juhlitaan Heikki Lunta -lumipyhimystä.[54]

Vuonna 1988 Suomessa julkaistu postimerkki ensimmäisen suomalaisen Amerikan-siirtokunnan perustamisesta 350 vuotta aiemmin.

Internetin tulon myötä suomenkieliset amerikansuomalaiset ovat ryhtyneet seuraamaan Suomen mediaa aiempaa enemmän. Myös suomen kielen kurssit ja opinnot ovat kasvattaneet suosiotaan.[54]

Suomensukuiset amerikkalaiset ja heidän suomalaiset sukulaisensa löytävät nykyisin yhteyksiä toisiinsa Facebookin, internetin sukupuupalvelujen ja geneettisten sukututkimuspalvelujen kautta.[55]

Amerikansuomalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen polven amerikansuomalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toisen polven amerikansuomalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomensukuisia amerikkalaisia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttelijöitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muusikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvataiteilijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliitikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilijoita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kero, Reino: Suureen länteen: Siirtolaisuus Suomesta Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Siirtolaisuusinstituutti, 1996. ISBN 9519266518.
  • Kero, Reino: Suomalaisina Pohjois-Amerikassa: Siirtolaiselämää Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 1997. ISBN 951-9266-55-0.
  • Pilli, Arja: Tendenssiromaaneja, surullista romantiikkaa ja opaskirjasia: siirtolaisten kirjallisuudesta ja julkaisutoiminnasta, s. 123–144. Teoksessa Suomen siirtolaisuuden historia, osa III: sopeutuminen, kulttuuritoiminta ja paluumuutto. Turku: Turun yliopiston historian laitoksen julkaisuja 16, 1986. ISBN 951-642-791-X.
  • Pitkänen, Silja & Sutinen, Ville-Juhani: Amerikansuomalaisten tarina. Tammi, 2014. ISBN 978-951-31-7568-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kielitoimiston sanakirjan verkkoversio: amerikansuomalainen. (Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja, 35.) Kotimaisten kielten keskus. ISSN 2323-3370.
  2. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 17.
  3. a b Pitkänen & Sutinen 2014, s. 12–13.
  4. Ancestry & Ethnicity in America (arkistolinkki) greyhouse.com. Viitattu 2.10.2019.
  5. 2011 National Household Survey: Data tables 2.statcan.gc.ca. Viitattu 30.3.2016.
  6. Jönssön-Korhola, Hannele: Pussaa se peipipoki kitsistä petiruumaan: Suomalaiset ja suomen kieli Amerikassa. Jönssön-Korhola, Hannele & Lidgren, Anna-Riitta: Monena suomi maailmalla. Suomalaisperäisiä kielivähemmistöjä., 2003, s. 393. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. ISBN 951-746-344-8.
  7. Detailed Languages Spoken at Home and Ability to Speak English for the Population 5 Years and Over: 2009-2013 census.gov. Viitattu 1.4.2016.
  8. 2011 Census of Canada: Topic-based tabulations: Detailed Mother Tongue (232), Knowledge of Official Languages (5), Age Groups (17A) and Sex (3) for the Population Excluding Institutional Residents of Canada, Provinces, Territories, Census Metropolitan Areas and Census Agglomerations, 2011 Census 2.statcan.gc.ca. Viitattu 1.4.2016.
  9. Heritage Center in Finnish (suomeksi) Finnish American Heritage Center and Historical Archive. Viitattu 10.3.2013.
  10. Goerdt, Janna: Finnish pioneers, Ojibwe found common ground. Duluth News Tribune, 22.7.2008. Artikkelin teksti Yahoo-keskusteluryhmässä Viitattu 10.3.2013.
  11. SFHS: The Finnish Community in Florida (englanniksi)
  12. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 317–318.
  13. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 17–21.
  14. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 23–33.
  15. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 34–37.
  16. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 40.
  17. Hirvonen, Juuso: Michiganin kuparialue ja suomalaiset siirtolaiset, s. 25–26. Duluth, Minnesota: Päivälehden kirjapaino, 1920. Kirjan verkkoversio (viitattu 10.3.2013).
  18. Jouni Korkiasaari: Siirtolaisuuskartta 1860-2010 2011. Siirtolaisuusinstituutti. Viitattu 10.3.2013.
  19. Kero 1996, s. 54.
  20. a b c Olavi Hartonen, Ismo Söderling & Jouni Korkiasaari: Siirtolaisuus Suomessa ja Euroopassa: opettajan opas (s. 9–11) Siirtolaisinstituutti. Viitattu 3.10.2019.
  21. Kero 1996, s. 103–105.
  22. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 58.
  23. Kero 1996, s. 106–107.
  24. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 43–48.
  25. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 55.
  26. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 60–61.
  27. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 268–271.
  28. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 270.
  29. Peltoniemi, Teuvo: Kohti parempaa maailmaa, Suomalaiset ihannesiirtokunnat1700-luvulta nykypäivään, s. 85–103. Helsinki: Otava, 1985.
  30. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 271–277.
  31. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 285.
  32. Teuvo Peltoniemi: Suomalaiset ihannesiirtokunnat 17.9.2008. Sosiomedia Oy. Viitattu 10.3.2013.
  33. Kalliokoski, Matti: Amerikansuomalainen on ylpeä Helsingin sanomat. 6.5.2013. Viitattu 3.8.2014.
  34. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 328–329.
  35. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 69.
  36. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 118–135.
  37. Kero 1997, s. 69–70.
  38. Kero 1997, s. 70–71.
  39. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 217–222.
  40. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 222.
  41. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 164–171.
  42. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 171.
  43. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 234–238.
  44. Pitkänen & Sutinen 2014, s. 239–257.
  45. Pilli, s. 55.
  46. Amerikan Uutiset – yli 80 vuotta sillan rakentajana amuutiset.com. Viitattu 12.3.2017.
  47. History of the Finnish American Heritage Center finlandia.edu. Viitattu 12.3.2017.
  48. Norden News merges with Est Elle finlander.genealogia.fi. Viitattu 12.3.2017.
  49. Norden News Inc inleder samarbete med Est Elle est-elle.fi. Viitattu 12.3.2017.
  50. History of the Order of Runeberg orderofruneberg.org. Viitattu 13.1.2016.
  51. Leading Star – Ledstjärnan orderofruneberg.org. Viitattu 13.1.2016.
  52. Pilli, s. 124.
  53. Kero 1997, s. 170.
  54. a b c Pitkänen & Sutinen 2014, s. 319–325.
  55. Anu Leena Koskinen: Suomalaiset etsivät kadonneita läheisiään netistä: Mies löysi lähes 400 uutta sukulaista Facebookin kautta Yle uutiset. 6.4.2018. Viitattu 3.10.2019.
  56. http://www.mattdamononline.com/ Matt Damonin fanisivut
  57. Muriel Anderson (Recipes) murielanderson.com. 2009. Viitattu 30.10.2009. (englanniksi)
  58. http://www.jacop.net/faq.html
  59. Eric Aho ericaho.com. Viitattu 30.10.2009. (englanniksi)
  60. Audie Cornish: Kevin McAleenan Says the Border Patrol Doesn't Make the Laws The New York Times. Viitattu 11.8.2019.
  61. Alenius, Jari: Suomalaistaustaiselle huippuvirka USA:ssa: "Kiitän suomalaisia esi-isiäni" Ilta-Sanomat. 19.12.2013. Viitattu 24.5.2016.
  62. Brattico, Pauli: Anne Vainikka 1958–2018. Virittäjä, 2/2019.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomeksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englanniksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kostiainen, Auvo (toim.): Finns in the United States: A History of Settlement, Dissent, and Integration. Michigan State University Press, 2014. ISBN 978-1-61186-106-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]