Lantalaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lantalaiset on vanha nimitys lähinnä pohjoissuomalaisille talonpojille, vastakohtana pyyntikulttuurin (ja myöhemmin poronhoidon) harjoittajille eli lappalaisille. Lantalaisten asuinalue on Lanta, vastakohtana lappalaisten alue Lappi.

Sanat "Lanta" ja "lantalainen" perustuvat lappalaisten antamaan nimitykseen, joka taas perustuu skandinaavisten kielten sanaan "land", maa. Sanan on kuitenkin suomen kielessä ymmärretty usein liittyvän lantaan, jota karjankasvattajat tuottivat ja maanviljelijät tarvitsivat.

Lapin ja Lannan raja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsin Lapinmaat (ruots. lappmarken) vuonna 1796.

Lapinraja eli Lapin ja Lannan raja on ollut historiallisesti, kansanperinteellisesti ja juridisesti merkittävä rajavyöhyke suomalaisen ja ruotsalaisen talonpoikaisasutuksen ja saamelaisasutuksen välillä. Lapinrajalta alkoivat saamelaisten käyttämät alueet; talonpojat eivät saaneet asettua sen taakse asumaan eivätkä edes metsästää tai kalastaa alueella ilman saamelaisten lupaa. Rajantakaiset alueet eivät myöskään kuuluneet linnalääneihin. Rajaa ei ollut merkitty karttaan tai maastoon, vaan sen sijainti säilyi paikallisena perimätietona. Lapinrajan tarkka sijainti oli usein riitelyn kohteena ja aiheesta käytiin paljon käräjiä. Esimerkiksi 1672 Kemin kesäkäräjillä alkoi oikeudenkäyntien sarja kemijärveläisten talonpoikien sekä Sodankylän ja Keminkylän lappalaisten välillä rajan sijainnista, joka päättyi lopullisesti lappalaisten eduksi vasta 1724.[1]

Saamelaisten ahkerasta käräjöinnistä huolimatta raja siirtyi kuitenkin pikkuhiljaa pohjoisemmaksi talonpoikaisen asutuksen levitessä. Esimerkiksi Tornionjokilaaksossa lapinraja sijaitsi 1400-luvulla Pellon yläpuolella, mutta vuonna 1584 kuningas Juhana III vahvisti lapinrajan Muoniojoen Sonkamuotkan kohdalle,[2] nykyisen Enontekiön kunnan etelärajalle.

Uuden ajan alussa suurvaltapolitiikka johti rajalinjan merkityksen vähenemiseen. Lanta kuului Ruotsille, joka laajensi valtapiiriään levittämällä talonpoikaista suomalaisasutusta, tavoitteena vahventaa otettaan Lapinmaasta venäläisten (jotka myös verottivat lappalaisia) vaikutusvaltaa vastaan. Uusia alueita raivanneet kaskiviljelijät saivat sekä virallisia että tosiasiallisia helpotuksia ja vapautuksia raskaina pidetyistä veroista, sotaväenotoista ja muista yhteiskunnan rasitteista. Usein vapautuksia luvattiin tietyksi aikaa, toisinaan taas virkamies ei edes tavoittanut uudisasukkaita vuosikausiin. Nämä helpotukset myötävaikuttivat maanviljelyn levittäytymiseen ilmaston kannalta entistä epäsuotuisemmille seuduille. Raja määriteltiin viimeksi juridisesti vuonna 1795, mutta silloin se oli jo pitkälti menettänyt merkityksensä saamelaisen ja suomalaisen asutuksen ja elinkeinojen yhtenäistyessä. Vuodesta 1809 sekä (Suomen) Lappi että (Suomen) Lanta kuuluivat samaan hallintoon; osaksi Venäjään kuuluvaa Suomen suuriruhtinaskuntaa.

Raja ei ole yhtenevä nykyisen Lapin läänin, saamelaisalueen tai poronhoitoalueen etelärajojen kanssa; sen sijaan Lapin historiallisen maakunnan rajan voi joiltain osin sanoa perustuvan vanhaan lapinrajaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suur-Sodankylän historia 1, s.87-92, Jyväskylä 1995, ISBN 951-96796-1-8
  2. Tornionlaakson historia I, s. 258. Malung: , 1991. ISBN 91-630-0263-9

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.