Suomi kutsuu, Finland calling

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomi kutsuu, Finland calling oli yhdysvaltalainen suomenkielinen television varieteeohjelma, jota esitettiin Michiganin osavaltiossa WLUC-TV-kanavalla vuosina 1962–2015. Ohjelmassa esitettiin suomalaista kansanmusiikkia, haastateltiin Suomesta matkustaneita vieraita ja esitettiin kuvamateriaalia Suomesta. Ohjelmaa lähetettiin Marquetten kaupungin televisioasemalta Ylä-Michiganista ja sen juontajana toimi Carl Pellonpaa koko ohjelman historian ajan.[1] Suomi kutsuu, Finland calling on Yhdysvaltojen televisiohistorian pisimpään esitetty puheohjelma, pisimpään esitetty vieraskielinen ohjelma ja se oli maan ainoa suomenkielinen ohjelma.[2] Ohjelman viimeinen jakso esitettiin 29. maaliskuuta 2015.[3][4]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjelma aloitettiin alun perin mainostamaan paikallisen matkatoimiston Suomen matkoja. 1960-luvun väestönlaskentatietojen mukaan tuolloin Ylä-Michiganin niemimaan asukkaista neljäsosa oli ensimmäisen tai toisen sukupolven suomalaissiirtolaisia. Ohjelmasta tuli nopeasti suosittu ja sen kesto kasvoi pian puolesta tunnista tuntiin. Carl Pellonpaa juonsi ohjelmaa yhtäjaksoisesti joka viikko lukuun ottamatta yhdeksän kuukauden taukoa 1963.[1] Hän jäi eläkkeelle televisioasemalta vuonna 1995, mutta jatkoi yhä juontajan tehtäviään.[5]

Suomi kutsuu, Finland calling kuvattiin yksinkertaisessa studiossa, jossa Pellonpaa haastatteli vieraitaan taustallaan Suomen kartta, valokuvia ja tekokukkia. Hän puhui haastateltaviensa kanssa suomea ja tulkkasi myös puhuttuja asioita lyhyesti englanniksi. Ohjelman vieraina kävi sekä arvovieraita että tavallisia suomalaisia.[1]

Ohjelma sponsoroi useita tanssiaisia ja ryhmämatkoja Suomeen.[1] Carl Pellonpaa palkittiin vuonna 1988 Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan kunniamerkillä[5] ja vuonna 2012 Siirtolaisinstituutin John Morton -palkinnolla.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]