Metsäsuomalaiset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Metsäsuomalaiset
Metsäsuomalaisten vuonna 2022 käyttöön ottama lippu.
Metsäsuomalaisten vuonna 2022 käyttöön ottama lippu.
Tunnettuja metsäsuomalaisista polveutuvia henkilöitä.
Merkittävät asuinalueet
 Norja
 Ruotsi
Uskonnot luterilainen kristinusko
Sukulaiskansat Muut ruotsinsuomalaiset ja suomalaiset,
erityisesti savolaiset ja
hämäläiset;
muut itämerensuomalaiset kansat
Metsäsuomalainen Ruotsissa tai Norjassa kuvattuna 1800-luvun alussa.[1]

Metsäsuomalaiset (ruots. skogsfinnar, svedjefinnar, suom. kaskisuomalaiset) olivat Keski-Ruotsista Keski-Norjaan ulottuvalla metsäisellä alueella asunutta suomenkielistä väestöä.

Suomalaisasutus sai alkunsa, kun Savon ja Pohjois-Hämeen kaskiviljelijöitä alkoi muuttaa 1580-luvulta alkaen Pohjanlahden länsipuolelle osaksi sodista johtuen ja osaksi sen vuoksi, että Ruotsi houkutteli kaskenpolttotaitoisia suomalaisia Keski-Ruotsin laajoihin asuttamattomiin metsiin muun muassa seitsemän vuoden verovapaudella[2].

Uudisasukkaat levittäytyivät aikojen saatossa laajalle alueelle Etelä-Ruotsin Tivedenistä aina Ruotsin Lappiin, ja idässä Pohjanlahden länsirannikolta Gästriklandista Norjan Telemarkiin asti.[3] Alueen kyliä kutsutaan yhä suomalaiskyliksi ja niiden metsiä suomalaismetsiksi ja alueella on yhä jäljellä metsäsuomalaisten rakennuksia ja paikannimiä, jotka muistuttavat suomen kielestä.

Viimeinen suomea puhunut metsäsuomalainen kuoli 1970-luvulla, mutta metsäsuomalainen kulttuuri on alkanut elää sittemmin uutta nousukautta[4]. Jopa 1,7 miljoonalla Ruotsin asukkaalla ja 500 000 Norjan asukkaalla on metsäsuomalaisia sukujuuria[5]. Vuodesta 2023 vietetty metsäsuomalaisten päivä on 21. kesäkuuta[6].

Metsäsuomalaisen asutuksen historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asutuksen leviäminen yli Pohjanlahden[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historioitsijat eivät ole löytäneet varmaa syytä savolaisten muuttoliikkeen alkuun 1500-luvun loppupuolella. Aikakauden sotien on uskottu vaikuttaneen eniten muuttoaallon syntyyn, mutta kysymyksessä on saattanut olla myös savolaisasutuksen laajenemisesta johtunut ilmiö. Suomalaisten tekemät työmatkat yli Pohjanlahden eivät olleet harvinaisia varhaisemmallakaan aikakaudella.[7]

Yksi syy metsäsuomalaisten siirtolaisuuteen on Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle (myöhemmin Kaarle IX), joka sai vuonna 1579 herttuakunnakseen Keski-Ruotsin erämaat. Ruotsalaiset olivat jo asettuneet jokien varsille, mutta jättäneet metsäseudut asumattomiksi. Tilanteen korjaamiseksi Kaarle kirjoitti kirjelmän, jossa hän lupasi seitsemän verovapaata vuotta jokaiselle, joka ryhtyy asuttamaan herttuakunnan asumattomia alueita.[8] On kuitenkin epätodennäköistä, että syrjäseutujen suljetuissa yhteisöissä eläneet ihmiset olisivat yhtäkkiä päättäneet muuttaa kotiseuduiltaan heille kaukaiseen maahan ilman minkäänlaista pakkoa[9].

Vuosina 1596–1597 käyty nuijasota ja seuraavan vuosisadan alkuvuosiin ajoittunut nälänhätä saivat yhä useammat siirtolaiset siirtymään Ruotsin metsiin.[10] Suomalaisasutus levisi noin sataanviiteenkymmeneen Keski-Skandinavian pitäjään (ruots. Finnmarker), lähinnä Värmlantiin, Taalainmaalle, Hälsinglandiin ja Södermanlandiin sekä sieltä Oslon itäpuolelle. Yksinomaan Värmlannissa suomalaiset levittäytyivät 40 pitäjään, Taalainmaalla 29:ään, Hälsinglandissa 16:een ja Södermanlandissa 12 pitäjään. Norjan puolelle suomalaisia siirtyi 150 kilometrin kaistalle rajaseudulle Oslosta pohjoiseen.

Intressiristiriidat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jokivarsien viljelijät kävivät 1630-luvun alussa vihamielisiksi suomalaisia kohtaan. Ruotsalaiset katsoivat maittensa takana olevien metsien kuuluvan itselleen, eivätkä hyväksyneet sitä, että suomalaiset metsästivät riistan. Metsäsuomalaisten asuttamilla alueilla tehdyt mineraalilöydöt johtivat lisääntyneeseen ruotsalaisten kaivostoimintaan. Vaikka suomalaiset olivat erinomaisia kaivosmiehiä, syntyi suomalaisten ja ruotsalaisten välille lisääntyviä ristiriitoja.[11]

Lopulta kaskenpoltto ja metsien asuttaminen kiellettiin metsäsuomalaisilta kaikkialla Ruotsissa. Ainoastaan ne, jotka hankkivat kuninkaan vahvistuskirjan saivat pitää maansa ja asuntonsa. Kyseiset omistusoikeuspaperit nousivat vuonna 1639 entistä tärkeämpään asemaan. Tuolloin annettiin kuningatar Kristiinan nimissä määräys, jossa määrättiin vangittaviksi kaikki lupakirjatta metsissä asuvat suomalaiset. Myöhemmin annettiin muita käskykirjeitä, joissa suomalaisten pirtit ja viljat määrättiin ilman tuomiota poltettaviksi ja hävitettäviksi.[8]

Vuonna 1646 Fryksdalin kihlakunnan käräjillä annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta, joka ei halunnut oppia ruotsia, on talot poltettava, ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä.[12] Suomen kieli oli täydellisesti kielletty ja suomenkielisten kirjojen lukeminen johti joissakin tapauksissa vangitsemiseen vielä 1700-luvulla.[13] Osa metsäsuomalaisista ryhtyi kestikievarien pitäjiksi. Heidän elinkeinonsa juonsi alkunsa 1649 voimaan tulleesta lakisääteisestä määräyksestä, joka vaati majoituspaikkoja yleisten maanteiden varsille kahden peninkulman välein. Kestikievarin pitäjät saivat verohelpotusta ja varsinkin naiset anoivat oikeutta majoituspaikkojen perustamiseksi.[7]

Oma lukunsa olivat myös suomalaiset irtolaiset, jotka tunnettiin nimellä Lösfinnar. He eivät halunneet omaa tilaa, vaan viettivät mieluummin liikkuvaa elämää. Valtiovalta ei hyväksynyt näitä irtolaisryhmiä vaan pyrki lailla kieltämään sekä heidän majoittamisensa että heidän käyttämisensä työvoimana. Lain rikkominen johti sakkorangaistukseen.[7]

Vaikka nämä irtolaisryhmät muodostuivat pääosin miehistä oli heidän joukossaan myös nuoria naisia, jotka tunnettiin nimellä löskona ('irtolaislutka'). Monet näistä naisista tekivät miesten töitä kalastajina ja kaskenpolttajina.[14]

Kulttuurien osittainen sekoittuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäsuomalaisia heinänkorjuumiehiä kuvattuna vuonna 1931 Puralassa, Östmarkissa.[15]

Useimmat metsäsuomalaiset halusivat kuitenkin raivata edelleen omia tilojaan, mutta paikalliset viranomaiset valvoivat tiukasti kaskenpolttoa. Siitä seurasi kaskeamisen lopullinen taantuminen.[16]1600-luvun loppuun mennessä metsäsuomalaiset olivat perustaneet Norlannin ja Sveanmaan metsäalueille enemmän kuin 900 tilaa. Raudan valmistukseen erikoistuneiden laitosten ja kaivostoiminnan leviäminen vaikuttivat suomalaisoloihin Taalainmaalla ja Värmlannissa, mutta Norlannissa ja Sveanmaalla metsäsuomalaisten siirtolaisuus jätti pysyvän jälkensä alueiden asutukseen, ja sulautui monelta osin paikalliseen kulttuuriin.[7]

Siirtolaisina Pohjois-Amerikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodesta 1641 alkaen lukuisia metsäsuomalaisia vangittiin ja monet heistä lähetettiin siirtolaisina Uuteen Ruotsiin Delawarejoen varrella Pohjois-Amerikassa. Vuonna 1643 Korsholmassa asunut Uuden-Ruotsin pitkäaikaisin kuvernööri Johan Printz vei mukanaan Delawareen useita Pohjanmaalla asuneita maanviljelijöitä. Ruotsalaisten siirtolaisasutus keskittyi siirtokunnan keskuksen Fort Kristinan ympärille, kun taas suomalaiset hajaantuivat metsiin, joissa he asuivat läheisessä kosketuksessa delaware-intiaanien kanssa.[8] Yhdysvaltalaiset tutkijat Terry G. Jordan ja Matti E. Kaups ovat väittäneet kirjassaan The American Backwoods Frontier, että hirsisalvosrakennukset tulivat uudelle mantereelle näiden suomalaissiirtolaisten välityksellä.

Unohdetun kansanosan puolesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin metsäsuomalaiset unohdettiin, kunnes kielitieteilijä Carl Axel Gottlund ryhtyi ajamaan heidän asioitaan. Hän teki vuosina 1817–1821 opintomatkoja Taalainmaan, Hälsinglandin, Värmlannin ja Norjan suomalaismetsiin. Metsäsuomalaisten elinolot järkyttivät Gottlundia ja hän aloitti määrätietoisen työn heidän elinolojensa parantamiseksi. Gottlund teki muun muassa tarkkoja muistiinpanoja suomalaismetsien asukkaiden kielestä, sukunimistä, ja perinteistä.[17]

Metsäsuomalaisia arvioitiin 1800-luvun alkupuolella olleen noin 40 000, joista 14 000 asui Värmlannissa. Gottlund perusti heille 3 metsäsuomalaista seurakuntaa: Juvanniemi, Lautasalmi (Lekvattnet) ja Kirveskangas (Norra Finnskoga). Hän halusi perustaa myös metsäsuomalaisen kihlakunnan Solörin ja Värmlannin väliselle raja-alueelle, jolle hän esitti nimeä Fennia.[18]

Metsäsuomalaisten asuinalueet vuosina 1822–1823[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gottlundin mukaan metsäsuomalaisia tai suomenkielisiä oli yli sadassa Keski-Ruotsin pitäjässä. Yhteensä oli 50 000 henkeä, jotka puhuivat ja ymmärsivät suomea. Metsäsuomalaisia eli seuraavissa maakunnissa:lähde?

  • Vestmanlanti 8 pitäjää (hävinnyt 13 pitäjästä)
  • Taalainmaa 15 pitäjää (hävinnyt 7 pitäjästä)
  • Gästrikland 4 pitäjää
  • Hälsingland 13 pitäjää
  • Medelpad 11 pitäjää
  • Jämtlanti 1 pitäjä
  • Ångermanland 11 pitäjää
  • Åselen Lapinmaa 2 pitäjää
  • Värmlanti 21 pitäjää

Suomalaisten täsmällistä lukumäärää on vaikea selvittää, sillä osa heistä kirjattiin kirkonkirjoihin ruotsalaisilla nimillä.


Suomalaismetsät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomalaisten asuttamia metsäalueita kutsuttiin suomalaismetsiksi (Finnskogar tai Finnskogarna). He eivät juurikaan asuneet peltoalueilla, jotka kuuluivat ruotsalaisille. Nykykielessä erotetaan suomalaismetsät (finnskogen) suomalaismaista (finnmarken). Finnmarkenit sijaitsevat lähinnä Taalainmaalla ja Hälsinglandissa.

Perinteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäsuomalaiset käyttivät erilaisia loitsuja esimerkiksi ampiaisten karkottamiseen, vaivojen parantamiseen sekä hedelmällisyyden, potenssin ja lemmen nostattamiseen[19]. Joidenkin loitsujen tarkoituksena oli kirota ihmisiä tai eläimiä taikka varmistaa, että alue pysyi ainoastaan metsäsuomalaisten asuttamana[4].

Metsäsuomalaisten perinneruokaa kutsutaan muttiksi. Mutti valmistetaan ruis- kaura- tai ohratalkkunasta ja tarjoillaan paistetun sianlihan ja läskin sekä puolukkahillon kanssa. Ruokajuomana on piimä. Talkkuna höyrytetään vähässä vedessä siten, että siitä tulee kuivaa ja kokkareista. Mutti saatettiin keittää ennen myös kala- tai lihaliemeen.[20][21]

Nykyisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen postilaitos julkaisi vuonna 1967 postimerkin Ruotsiin 1580-luvulla muuttaneista metsäsuomalaisista.
Metsäsuomalaisten epävirallinen lippu, joka otettiin käyttöön vuonna 1978.

Nykyään Värmlannin savolaismurteen puhujia ei enää ole. Viimeiset suomea hyvin taitaneet metsäsuomalaiset olivat Johannes Johansson Oinonen eli Niittahon Jussi sekä Karl Persson. He kuolivat vuosina 1965 ja 1969. Nykyään metsäsuomalaisista on muistona suomalaisperäistä paikannimistöä. Alueella on kuitenkin herännyt innostus suomalaiskulttuuriin ja muun muassa Hälleforsissa on poltettu tervamiilu vanhaan metsäsuomalaiseen tapaan. Myös sukututkimusta on tehty muun muassa Suhoisten suvusta. Norjan metsäsuomalaisilla on myös vähemmistökansan asema.lähde?

Monet metsäsuomalaisyhdistykset Ruotsissa ja Norjassa levittävät tietoa metsäsuomalaisuudesta ja perinteisistä käsitöistä. Näitä yhdistyksiä ovat muun muassa Solør-Värmland Finnkulturforening, FINNSAM (Finnbygder i samverkan), Skogfinske interests Norjassa sekä Skogfinneforeningen ja Förbundet Skogsfinska Intressen Ruotsissa. Osa metsäsuomalaisten jälkeläisistä on myös vaihtanut sukunimensä takaisin suomalaiseksi.[22]

Metsäsuomalaisilla on oma epävirallinen lippu, ja se on ollut käytössä vuodesta 1978 lähtien.[23] Vuonna 2021 avatun lippukilpailun tuloksena 29. joulukuuta 2022 metsäsuomalaiset ottivat käyttöön uuden lipun, joka on kuvattu tämän artikkelin tietolaatikossa. Lipun suunnitteli nuoripari Frédéric M. Lindboe ja Bettina Gullhagen Oslosta. Lipun vihreä taustaväri kuvaa metsien merkitystä kaskiviljelyä harjoittaneille metsäsuomalaisille.[24]

  vihreä tausta: metsä
  keltainen risti: tuleentunut ruis ja tuohityöt
  punainen ristinreunus: tuli ja pyhänä puuna pidetyn pihlajan marjat
  musta: kaskeamisen sekä savupirttien ja -saunojen noki; neljäkäs: hedelmällisyys

Suomen tunnetuin metsäsuomalaisten jälkeläinen lienee RKP:n kansanedustaja Elisabeth Nauclér Maarianhaminasta, joka valittiin eduskuntaan vuonna 2007. Ruotsalaisia metsäsuomalaisten jälkeläisiä ovat prinssi Daniel, poplaulaja Björn Skifs, jalkapallovalmentaja Sven-Göran Eriksson, Nobel-palkittu ekonomisti Gunnar Myrdal ja Ruotsin pitkäaikainen pääministeri Tage Erlander.[25][26]

Metsäsuomalaisilla on omia tapahtumia, johon ottaa osaa jopa tuhansia ihmisiä. Heillä on myös oma epävirallinen kansallishymni.[27]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Metsäsuomalainen Ruotsista tai Norjasta www.finna.fi. Viitattu 1.1.2020.
  2. Metsäsuomalaiset loitsuivat itsensä unohduksiin yle.fi. 9.4.2013. Viitattu 19.11.2023.
  3. FINNSAM. Finnbygder i samverkan. Viitattu 9.6.2014.
  4. a b Metsäsuomalaiset loitsuivat itsensä unohduksiin yle.fi. 9.4.2013. Viitattu 19.11.2023.
  5. S. V. T. Nyheter, Sanna Auramo Paaer: Vilka är skogsfinnarna och varifrån kom de? SVT Nyheter. 4.10.2022. Viitattu 28.9.2023. (ruotsiksi)
  6. S. V. T. Nyheter, Sanna Auramo Paaer: Ruotsin ja Norjan metsäsuomalaiset viettävät yhteistä merkkipäivää SVT Nyheter. 21.6.2023. Viitattu 28.9.2023.
  7. a b c d Bladh & Kuvaja 2006 s. 54–55.
  8. a b c Rauanheimo 1921. s. 7.
  9. Jukka Korpela: Idän orjakauppa keskiajalla, s. 147-148. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2016.
  10. Bladh & Kuvaja 2006 s. 54–55.
  11. Rauanheimo 1921. s. 6.
  12. Metsäsuomalaisten pitkä tie. Juha Pentikäinen. PDF. Web Archive.
  13. Wallin Väinö: Metsäsuomalaiset Ruotsissa. Helsinki, Otava, 1898lähde tarkemmin?
  14. Bladh & Kuvaja 2006 s. 90.
  15. kuvaaja Hämäläinen Albert: Heinänkorjuumiehet www.finna.fi. Viitattu 1.1.2020.
  16. Bladh & Kuvaja 2006 s. 99.
  17. Carl Axel Gottlund kulturellaspar.se. Viitattu 27.2.2013..
  18. Fennia – nettsted for Skogfinsk Genealogi fennia.nu. Web Archive. Viitattu 26.8.2020.
  19. Merja Laitinen: [https://sverigesradio.se/artikel/6673325
    1. Kielipuoli: Loitsut ovat Anna Fältin intohimo] Sveriges Radio. 6.5.2017. Viitattu 19.11.2023.
  20. Pirjo Rajalakso: Mutin ja läskin voimalla kohti ruotsinsuomalaisten päivää Sveriges Radio. 21.2.2016. Viitattu 19.11.2023.
  21. Timo Leisioe: Mutti ja pepu 12/2012. https://www.researchgate.net/publication/331083243_Mutti_ja_pepu
  22. Skogfinnene har fått eget flagg Norske kveners forbund. 29.12.2022. Viitattu 30.12.2022. (norjaksi)
  23. Fakta – Finnskogdagene finnskogdagene.no. Viitattu 4.12.2020. (norjaksi)
  24. NRK: Skogfinner har nå fått eget flagg NRK. 29.12.2022. Viitattu 29.12.2022. (norjaksi)
  25. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1968, s. 53. Helsinki: Otava, 1967.
  26. Heikura, Pasi: Aristoteleen kantapää: Metsäsuomalaiset museossa, Yleisradio 16.12.2014, viitattu 29.7.2015.
  27. Republikkens flagg VAIER IGJEN www.ostlendingen.no. 12.7.2008. Viitattu 4.12.2020. (norjaksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Metsäsuomalaiset.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lähteenmäki, Eija: Ruotsin suomalaismetsien synty – Savolainen liikkuvuus vanhemmalla Vaasa-kaudella. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2002. ISBN 951-746-486-X.