Talkkuna
Talkkuna on nesteeseen, viiliin, rasvaan tai marjoihin sekoitetuista talkkunajauhoista tehty suomalainen perinneruoka. Talkkunajauho on savustetuista viljanjyvistä ja mahdollisesti myös herneistä tai härkäpavuista valmistettua jauhoa.
Talkkunan raaka-aine vaihtelee paikkakunnittain. Viljana voidaan käyttää ohraa, kauraa, ruista, vehnää tai näiden yhdistelmää.
Talkkuna valmistettiin ennen keittämällä jyvät ja muut mahdolliset raaka-aineet padassa puolikypsiksi, minkä jälkeen vesi valutettiin pois. Tämän jälkeen raaka-aineet kuivattiin riihessä savustaen ja jauhettiin yleensä melko karkeaksi jauhoksi.
Talkkuna Suomen maakuntien ruokaperinteessä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talkkunan syönti keskittyi vanhastaan Hämeeseen, Savoon, Kainuuseen ja Karjalaan. Pohjoisimmassa Suomessa sitä ei tunneta ja rannikoillekin se levisi vasta myöhään. Kainuussa on oma kainuulainen talkkuna.
Talkkuna syödään Etelä- ja Länsi-Suomessa pöperönä, jolloin sitä sekoitetaan veteen, marjoihin (esim. mustikkapöperö eli pöllöhillo), rasvaan tai kalaliemeen. Talkkunatahna tunnetaan myös nimellä pepu ja sitä syödään leivän asemasta. Talkkunajauhon sijasta voidaan käyttää kypsentämätöntäkin viljaa ja leivänpaloja. Lounais-Hämeessä ja Varsinais-Suomessa talkkunaa syödään myös viiliin tai piimään sekoitettuna, jolloin siitä käytetään nimitystä piepo tai piapo[1]. Talkkunajauhon nimitys samoilla alueilla on piapojauho.[1][2]
Hämeessä käytetään kauraa, johon on lisätty ohraa, herneitä tai härkäpapuja.
Savolainen talkkuna valmistettiin Pohjois-Savossa ohrasta, Etelä-Savossa taas kauran joukkoon saatettiin lisätä hernettä, ohraa, joskus tattariakin. Tavallisin tapa syödä ohratalkkunaa oli valmistaa siitä puuro ”vispilöimällä kuumaan, hiukan suolalla maustettuun veteen talkkunajauhot”.[3] Talkkunapuuro tarjottiin joko voin tai tirripaistin kanssa. Tirripaisti puolestaan valmistettiin pekonista eli ohuista siankylkisiivuista, jotka paistettiin pannulla rapeaksi. Suikaleet maustettiin sen jälkeen suolalla ja pannulle lisättiin tilkka vettä. Savossa tunnetaan myös ohrasta valmistettu kourakas, koprakaenen, nyrkkitalakkuna, pöppi tai kopratalkkuna.[4] Uuden talkkunan onnistuminen kokeiltiin keittämällä uusista talkkunoista veteen sekoitettu tiukka puuro, josta pyöritettiin kourassa (kopra) puristamalla pyöreä pallo, joka voitiin kastaa paistiin tai sen päälle laitettiin voita.
Karjalassa on syöty pääasiassa ohratalkkunaa.
Talkkuna tunnetaan myös Etelä-Pohjanmaalla, mutta valmistustapa on erilainen. Talkkuna valmistetaan Etelä-Pohjanmaalla paahtamalla kaura-, ohra- ja ruisjauhoa. Talkkunaa syödään viiliin tai piimään sekoitettuna vellinä, tai marjoihin sekoitettuna "tokerona". Nykyään on suosittua sekoittaa talkkunajauhoa myös jäätelöön. Myös talkkunamuroja on nykyisin saatavilla.
Teollisesti valmistettuja eri maakuntien talkkunajauhoja myydään nykyisin ympäri Suomea.
Talkkuna kulttuurissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjailija Helvi Hämäläisen, jonka äidin suku oli Somerniemeltä Hämeestä, kyläromaaneissa esiintyy talkkunan hämäläinen variantti piepo joitakin kertoja[5]. Lounaishämäläistä ja somerolaista piapo-perinnettä on tutkinut ja tehnyt tunnetuksi somerolaisen kotiseututyön vaikuttaja, filosofian tohtori Tapio Horila.[1]
| ” | Mulla päreitä vain on kainalossa, ei oo jäljellä talkkunaakaan. |
” |
– Martti Innanen. ”Kumiteräsaappaat” | ||
Uudemmassa populaarikulttuurissa talkkuna mainitaan Martti ”Huuhaa” Innasen vuoden 1968 kappaleessa ”Kumiteräsaappaat”. Talkkunasta valmistetun mustikkapöperön hämäläinen rinnakkaisnimi pöllöhillo on antanut nimensä Helena Meripaasin vuonna 2007 ilmestyneelle nuortenromaanille Pöllöhilloa.[6]
Jatkona somerolaiselle talkkunaperinteelle pilapiirtäjä Heikki Paakkasen pilapiirroksissa paikallislehti Somerossa on 1990- ja 2000-luvulla nähty muun muassa kunnanjohtajaehdokkaille järjestettävä ”piapotesti” sekä konsultti, joka panee Somerolle muuttaneen Matti Nykäsen suuhun iskulauseen ”Matti Nykänen: 'Pidän piaposta'”.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Horila, Tapio: Missä syödään piapoa. Lounais-Hämeen joulu, 1985. (Julkaistu myös teoksessa: Horila, Tapio: Lehtori ja hänen syrjähyppynsä. Kirjoituksia kansanperinteestä ja kotiseututyöstä, äidinkielestä, ihmisistä, s. 139-141. Somero: Somero-seura, 1990. ISBN 952-90-2450-9. )
- ↑ Mutti ja muuta perinneruokasanastoa Ruokatieto Yhdistys ry. Viitattu 7.12.2012.
- ↑ Räsänen Bertta: Savolainen keittokirja, s. 82. Kustannuskiila Oy Kuopio, 1978.
- ↑ Bertta Räsänen: Savolainen keittokirja, s. 84. Kustannuskiila Oy, 1978.
- ↑ Ks. esim. Hämäläinen, Helvi: Kylänruusut, s. 27–28. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22871-0.
- ↑ Meripaasi, Helena: Pöllöhilloa. Helsinki: Otava, 2007. ISBN 978-951-1-21745-9.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nummelin, Juri & Teerijoki, Elina: Pieni talkkunakirja. Jyväskylä: Atena, 2005. ISBN 951-796-378-5.
- Linnilä, Kai: Puuron ja talkkunan voimalla. Helsinki: Maahenki, 2015. ISBN 978-952-301-053-6.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Resepti aiheesta talkkunahyve Wikikirjaston keittokirjassa
