Talkkuna

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hämäläistä talkkunaa marjojen ja jogurtin kera.

Talkkuna on nesteeseen sekoitetuista talkkunajauhoista tehty ruoka. Talkkunajauho on perinteinen suomalainen jauhovalmiste, joka koostuu paahdetusta, yleensä melko karkeaksi jauhetusta viljasta. Viljana on ohra, ruis tai kaura, harvemmin vehnä. Valmistusaine vaihtelee paikan mukaan, joissain versioissa mukana on myös papuja. Suolaa saattaa olla mukana pieni määrä. Hämeessä käytetään kauraa, jonka lisänä ohraa, herneitä tai papuja. Karjalassa ja Savossa talkkuna on pääasiassa ohraa. Vilja keitetään padassa puolikypsäksi, valutetaan ja kuivataan riihessä tai nykyisin myös muussa sopivassa paikassa.

Talkkuna Suomen maakuntien ruokaperinteessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talkkunan syönti keskittyi vanhastaan Hämeeseen, Savoon, Kainuuseen ja Karjalaan. Pohjoisimmassa Suomessa sitä ei tunneta ja rannikoillekin se levisi vasta myöhään. Kainuussa on oma kainuulainen talkkuna.

Talkkuna syödään Etelä- ja Länsi-Suomessa pöperönä, jolloin sitä sekoitetaan veteen, marjoihin (pöllöhillo eli pöpörö), rasvaan tai kalaliemeen. Talkkunatahna tunnetaan myös nimellä pepu tai mutti[1], ja niitä syödään leivän asemesta. Talkkunajauhon sijasta voidaan käyttää kypsentämätöntäkin viljaa ja leivänpaloja. Hämeessä ja Varsinais-Suomessa talkkunaa syödään myös viiliin tai piimään sekoitettuna, jolloin siitä käytetään nimitystä piepo tai piapo[2]. Talkkunajauhon nimitys samoilla alueilla on piapojauho.[2][1]

Savolainen talkkuna valmistettiin Pohjois-Savossa ohrasta, Etelä-Savossa taas kauran joukkoon saatettiin lisätä hernettä, ohraa, joskus tattariakin. Tavallisin tapa syödä ohratalkkunaa oli valmistaa siitä puuro "vispilöimällä kuumaan, hiukan suolalla maustettuun veteen talkkunajauhot". [3]Talakkunapuuro tarjottin joko voin tai tirripaistin kanssa. Koska ohratalkkuna on kypsennettyä, jauhettua ohraa, keittämistä ei tarvittu. Tirripaisti puolestaan valmistettiin suikaloidusta siansivusta, joka ruskistettiin pannulla rapeaksi. Suikaleet maustettiin suolalla ja pannulle lisättiin tilkka vettä. Savossa tunnetaan myös ohrasta valmistettu kourakas, koprakaenen, nyrkkitalakkuna, pöppi tai kopratalkkuna. [4] Uuden talkkunan onnistuminen kokeiltiin keittämällä uusista talkkunoista veteen sekoitettu tiukka puuro, josta pyöritettiin kourassa (kopra) puristamalla pyöreä pallo, joka voitiin kastaa paistiin tai sen päälle laitettiin voita.

Hieman erilaisena talkkuna tunnetaan myös Etelä-Pohjanmaalla. Siellä se valmistetaan paahtamalla kokojyväkaura-, ohra-, ja ruisjauhoa. Pavut tai herneet eivät eteläpohjalaiseen talkkunaan kuulu. Talkkunaa syödään viiliin tai piimään sekoitettuna vellinä, tai marjoihin sekoitettuna "tokerona". Nykyään on suosittua sekoittaa talkkunajauhoa myös jäätelöön, jolloin siitä saadaan terveellinen jälkiruoka. Myös talkkunamuroja on nykyisin saatavilla.

Eri maakuntien talkkunajauhoja on nykyisin saatavana kaupallisesti tuotettuna ympäri Suomea.

Talkkuna kulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjailija Helvi Hämäläisen, jonka äidin suku oli Somerniemeltä Hämeestä, kyläromaaneissa esiintyy talkkunan hämäläinen variantti piepo joitakin kertoja[5]. Lounaishämäläistä ja somerolaista piapo-perinnettä on tutkinut ja tehnyt tunnetuksi somerolaisen kansanperinteen osana somerolainen kotiseutuneuvos ja kotiseututyön vaikuttaja, filosofian tohtori Tapio Horila.[2]

Mulla päreitä vain on kainalossa,
ei oo jäljellä talkkunaakaan.

Martti Innanen. ”Kumiteräsaappaat”

Uudemmassa populäärikulttuurissa talkkuna mainitaan Martti "Huuhaa" Innasen vuoden 1968 kappaleessa "Kumiteräsaappaat". Pilapiirtäjä Heikki Paakkasen paikallisia aiheita kommentoivissa pilapiirroksissa Somerolla ilmestyvässä paikallislehti Somerossa on 1990- ja 2000-luvulla nähty muun muassa kunnanjohtajaehdokkaille järjestettävä "piapotesti" sekä konsultti, joka panee Somerolle muuttaneen Matti Nykäsen suuhun iskulauseen "Matti Nykänen: 'Pidän piaposta'". Uudemmassa kirjallisuudessa talkkunasta valmistetun mustikkapöperön hämäläinen rinnakkaisnimi pöllöhillo on antanut nimensä Helena Meripaasin vuonna 2007 ilmestyneelle nuortenromaanille Pöllöhilloa.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Mutti ja muuta perinneruokasanastoa Ruokatieto Yhdistys ry. Viitattu 7.12.2012.
  2. a b c Horila, Tapio: Missä syödään piapoa. Lounais-Hämeen joulu, 1985. (Julkaistu myös teoksessa: Horila, Tapio: Lehtori ja hänen syrjähyppynsä. Kirjoituksia kansanperinteestä ja kotiseututyöstä, äidinkielestä, ihmisistä, s. 139-141. Somero: Somero-seura, 1990. ISBN 952-90-2450-9. )
  3. Räsänen Bertta: Savolainen keittokirja, s. 82. Kustannuskiila Oy Kuopio, 1978.
  4. Bertta Räsänen: Savolainen keittokirja, s. 84. Kustannuskiila Oy, 1978.
  5. Ks. esim. Hämäläinen, Helvi: Kylänruusut, s. 27-28. Porvoo: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22871-0.
  6. Meripaasi, Helena: Pöllöhilloa. Helsinki: Otava, 2007. ISBN: 978-951-1-21745-9.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nummelin, Juri & Teerijoki, Elina: Pieni talkkunakirja. Jyväskylä: Atena, 2005. ISBN 951-796-378-5.