Obinugrilaiset kansat
Obinugrilaiset kansat ovat suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään kuuluvia obinugrilaisia hantin ja mantsin kieliä puhuvia hanteja ja manseja. Hantien asuma-alue on perinteisesti ollut Obin ja Irtysin alajuoksun seuduilla, mansien taas lännessä Uralin ja Obin välisellä alueella. Vuonna 1989 hanteja oli 22 500, manseja oli 1989 alle 8 500.[1] Vuonna 2010 hanteja oli väestönlaskennan mukaan 30 900, manseja 12 300.[2]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hantien ja mansien kosketuksesta slaavilaiseen kulttuuriin on kirjoitettuja lähteitä 1000-luvulta, jolloin novgorodilaisten aikakirjoissa mainitaan hanteihin viittaava Jugra ensi kerran.[3]
Riippuvuus venäläisistä syntyi 1500-luvulla. Obinugrilaisten asuma-alue on nykyisin Hanti-Mansian autonominen piirikunta. Kansojen elinolot ovat 1900-luvun kuluessa heikentyneet. Öljyntuotanto on saastuttanut luontoa ja tuhonnut kala- ja riistakantaa, ja perinteiset elinkeinot eivät enää elätä heitä.[1] Obinugrilaisten kansojen elinvoima onkin kokenut katastrofaalisen kolauksen venäläisten saavuttua heidän asuma-aloilleen.[3]
Molemmat kielet ovat hyvin uhanalaisia, sillä väestö puhuu nykyisin pääasiassa venäjää sulauttamispolitiikan takia.
Perinteisiä elinkeinoja harjoittavat hantit ja mansit ovat yrittäneet löytää keinoja vastustaa venäläisten yritysten toimia. He ovat muun muassa järjestäytyneet paikallistasolla ja liittovaltiotasolla muiden Venäjän alkuperäiskansojen kanssa. Vuonna 1990 perustettu Venäjän Pohjoisen, Siperian ja Kaukoidän alkuperäiskansojen yhdistys Raipon ajaa 31:n alkuperäiskansan asemaa. Venäjän ulkopuolella he ovat tehneet yhteistyötä Pohjoismaiden saamelaisten ja Kanadan inuitien kanssa. Järjestön toiminta on kuitenkin herättänyt arvostelua myös obinugrilaisten keskuudessa. Aluksi toiminta oli kuitenkin toiveikasta, koska Neuvostoliiton romahdettua Venäjä haki vielä sisäpoliittista suuntaansa. Muutaman vuoden kuluttua hantien ja mansien asema kuitenkin alkoi heiketä.[3]
Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Obinugrilaiset kansat ovat kulttuurisesti hyvin samanlaisia keskenään. Heidän kielensä ovat kuitenkin selkeästi erotettavissa toisistaan, kuten myös murteet niiden sisällä. Hantin ja mansin kielet ovat uralilaisen kielikunnan obinugrilaista haaraa.[4]
Hantit ja mansit viettävät huhtikuun toisena lauantaina variksenpäivää kevään saapumisen kunniaksi, sillä varis on yksi ensimmäisiä läntiseen Siperiaan saapuvia kevään muuttolintuja. Juhlan nimi on hantiksi Vurnga Khatl ja mansiksi Urin Ekva Hotal.[5] Hanteille ja manseille maa on pyhä. Myös tästä syystä obinugrilainen kulttuuri on kokenut syvän kolauksen paikallisen öljy- ja kaasuteollisuuden vuoksi. Vesistöjen ja porojen laidunalueiden pilaantumisen lisäksi salametsästys on levinnyt obinugrilaisten asuma-aloille.[3]
Tiedetään myös, että obinugrilaisista kansoista ainakin hanteilla on eräänlainen pyhä suhde sembraan liittyvään "seetrinkäpyyn". Sitä ja sen siemeniä pidetään elämän ja jatkuvuuden symbolina sikäli, että se tuottaa jatkuvuutta, naisten raskautta, ja jopa pähkinähakin taipumusta piilottaa myöhemmin itäviä siemeniä maahan. Seetri lienee suomennettu tähän tietoon venäjän, unkarin ja viron kautta, joten puhe onkin suomenkielisestä siperiansembrasta siemenineen.[6]
Obinugrilaiset kunnioittavat myös karhua, jonka kulttiin kuuluvat etenkin hantien keskuudessa pidettävät monipäiväiset karhunpeijaiset, joissa esitetään näytelmiä, tansseja ja lauluja.[4] Karhu on hantien korkeimman jumalhahmon Numi Toorumin nuorin poika ja metsän jumaluus. Ihmisen terveydestä ja unisielusta huolehtii lintu. Muita jumalolentoja ovat aurinko, hanhi, kastemato ja ratsastaja, joiden tyylitellyillä kuvioilla koristellaan rituaalivaatteita ja -peitteitä.[6]
Obinugrilaiseen kansanrunouteen kuuluvat pitkien karhulaulujen ohella esimerkiksi mansien myyttiset tarinat ja sota- ja sankarikertomukset. Hantien perinteessä esiintyy näiden sisältöä vastaavaa epiikkaa muiden tarinoiden ja satujen lisäksi. Kerrontaperinne on ollut suullista, ja mansien ja hantien kirjoitettu kirjallisuus sai alkunsa vasta 1920-luvulla.[4]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b WSOY Iso tietosanakirja 7, s. 11, WSOY 1997 ISBN 951-0-20163-4
- ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2010 goda: Natsionalnyi sostav naselenija gks.ru. Arkistoitu 6.9.2018. Viitattu 26.1.2014. (venäjäksi)
- ↑ a b c d Hannula, Milla: Sivilisaatioiden konflikti Siperiassa. Alkukoti, 2001 (nro 2). Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan sukukansavaliokunta.
- ↑ a b c Kulonen, Ulla-Maija: ”Obinugrilaiset”, teoksessa Laakso, Johanna (toim.): Uralilaiset kansat. 2. painos. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-16485-2.
- ↑ Varesepäev Fenno-Ugria. Viitattu 5.9.2022. (viroksi)
- ↑ a b Csüllög, Edina (kuraattori), Anti Naulainen, Liis Nimik, Outi Rossi, Tõnu Kilusk, Martin Männik, Laura Kõiv: Hantit – Mung shoshi mir lohsat – Alkuperäiskansojen ystävämme. Näyttelyesitteen kansi ja takasivu sekä 5. lehti. Tallinn, Viro; Kuhmo, Suomi: Finno-Ugric Film Foundation, Viro; Eestin Kultuurkapita, Tallinn, Hõimuravste Programm, Viro;, 2023. (viroksi);(suomeksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||