Merimies
Merimies on laivalla työskentelevän henkilön ammattinimike. Merimiehet eli laivaväki osallistuvat laivan kuljettamiseen ja kunnossapitoon tai taloustoimiin laivalla. Kullakin aluksella on oltava miehitystodistus, jossa mainitaan vaatimukset laivaväen koolle ja kokemukselle. Merimiehet osoittavat pätevyytensä viranomaisen myöntämällä pätevyyskirjalla, jonka saamiseen tarvitaan paitsi sopiva koulutus myös riittävä kokemus. Suomessa pätevyyskirjoja myöntää Liikenteen turvallisuusvirasto.
Vaikka toisaalta erotetaan miehistö ja päällystö, voidaan yleiskäsitteellä merimies viitata niin matruusiin, naispuoliseen kapteeniin kuin kokkiinkin. Sen sijaan esimerkiksi pelkästään satamassa laivaa huoltavat henkilöt eivät kuulu merimiehiin. Termeillä merenkulkija ja merenkävijä häivytetään haluttaessa se näkökulma, että laivoilla on perinteisesti palvellut nimenomaan miehiä.[1]
Työ ja elämä laivalla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laivalle merimieheksi värväytymistä kutsutaan pestautumiseksi. Laivan näkökulmasta voidaan puhua myös miehistön mönsträämisestä. Usein on pestauduttu suoraan satamassa olevaan laivaan, jossa on kuultu olevan merimiehen vakansseja.[2] Miehistötarpeesta on voitu kuuluttaa ja pestuutilaisuuksia pitää kirkonmäellä sunnuntaisin.[3] Virallisempia rekrytointikanavia ovat olleet satamakonttorit ja merimiesten ammattiliittojen (Suomessa Suomen Merimies-Unioni ry) organisoima työnvälitys. Paikkojen jako laivoille on perustunut ilmoitettuun tarpeeseen ja pestiä odottavien merimiesten jonotuslistoihin.
Tavallista on aiemmin ollut, että merimies on aloittanut uransa ”stand-by”-työläisenä, kun laivaa on satamassa varusteltu matkaa varten. Tie merimieheksi on usein alkanut aputehtävistä. Merille on ensi kertaa lähdetty laivapoikana, ”kajuut'poikana”, ”messikallena”, kokkipoikana ja jungmannina.[4]
Merimiesten pestautuminen ei ole aina perustunut vapaaehtoisuuteen. Shanghaijaamisella tarkoitetaan menettelyä, jossa merimies juotetaan humalaan tai huumataan, ja tässä tilassa hänet viedään väkisin alukseen, jossa hän herää vasta avomerellä ainoana mahdollisuutenaan ryhtyä työhön laivalla.[5]
Laivan yhteisö ja tavoille oppiminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laivan henkilöstö on perinteisesti muodostanut tiukan hierarkkisen rakenteen. Hierarkian ylimpänä on luonnollisesti aluksen päällikkö, alimpana puolestaan miehistön ensikertalaiset, ”ensimmäisen reissun pojat”. [6] Ammattimiehet sijoittuvat tavallisten merimiesten ja päällystön väliin. Näitä ovat esimerkiksi kirvesmies eli timpuri ja pursimies, purjelaivoilla myös purjeentekijä eli seilimaakari.
Laivan yhteisöön ja sen tavoille totuttaminen saattaa olla kovakourainenkin. Knuutilan haastattelema merimies kuvaa, kuinka hänet 16-vuotiaana messikallena komennettiin hakkaamaan ruostetta telakoidun laivan keulasta ”narutellingin” varassa. Kun hänen huomattiin pelkäävän, ilmoittivat puosu ja yliperämies tietävänsä, miten pelko katoaa. Nuorukaista lyötiin kahta puolen korville. ”Ajattelin, että ainoa paikka, missä selviän hengissä, on tellinki pakan alla. Painuin sinne saman tien ja huomaamattani rupesin hakkaamaan ruostetta. Eikä pelosta ollut tietoakaan. Ne löivät niin taitavasti, ettei tullut vammoja.”[7] Vastaavista kokemuksista ovat kertoneet myös Järäisen (2006) haastattelemat ja kirjallisuudesta siteeraamat merimiehet.
Vahtijärjestelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merellä oltaessa laiva jatkaa kulkuaan pääsääntöisesti vuorokauden ympäri. Tämän mahdollistamiseksi käytetään vahtivuoroiksi tai vahdeiksi kutsuttua vuorotyöjärjestelmää. 4:4-järjestelmässä merimies on neljä tuntia vahdissa ja sen jälkeen neljä tuntia vapaana, 4:8-järjestelmässä neljän tunnin vahtivuoroa seuraa kahdeksan tunnin vapaavahti. 4:4-vahtijärjestelmän tekee raskaaksi mm. se, ettei mahdollisuutta pitkään yhtämittaiseen uneen ole. Miesten ruokailu sekä omista varusteista ja hygieniasta huolehtiminen on voitu ajoittaa tapahtuvaksi nimenomaan vapaavahdilla.[8]
Elämä satamissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Satama on perinteisesti merkinnyt eristetyn ja sidotun laivassaolon jälkeen merimiehelle vapautta sekä rajatusta tilasta että siihen liittyvästä sosiaalisesta kontrollista.
Lastin käsittely kuuluu suurelta osin satamatyöntekijöille, joten aiemmin merimiehille jäi satamassa runsaasti vapaata aikaa. Kappaletavaraliikenteen ja sen myötä perinteisen merimieselämän mullisti standardikokoisen kuljetussäiliön eli kontin käyttöönotto. Aikaisempaan käsin ja nostureilla tapahtuneeseen lastin käsittelyyn verrattuna laivojen lastaus- ja purkuajat satamissa ovat lyhentyneet viikoista tai jopa kuukausista tunteihin ja päiviin 1970-luvulta lähtien. Merimiesten elämänmuodosta pitempi oleskelu satamissa ja satamakaupungeissa on tämän muutoksen myötä vähentynyt tai lähes poistunut.[9]
Satamissaoloaikojen ollessa vielä pitkiä saattoi merimiehen satama-aikaan kuulua keskeisinä elementteinä merimieskapakka, halpa hotelli, ilotalo ja merimieskirkko sekä mahdollisesti putka. Nämä elementit tulevat esiin sekä merimiesten muistelmissa että tutkimuksen havaintoina.[10]
Merimieskulttuuri ja -romantiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Merimiehet muodostavat liikkuvan ihmisryhmän, jota voidaan verrata mm. siirtolaisiin, paimentolaisiin, pakolaisiin sekä kiertäviin taiteilijoihin. Entisaikojen merimiesten kaltaisen miesyhteisön omine piirteineen ja järjestelmineen ovat muodostaneet myös kulkurit eli hobot. Näillä ryhmillä on omanlaisensa valtakulttuurista poikkeavat, erityisesti merimiehillä jopa globaalisti levittäytyneet kulttuurit.[11]
Merimieheksi ryhtymiseen voi olla esimerkiksi seuraavia syitä: (1) taloudellinen pakko, (2) suvun tai perheen perinteet, (3) halu nähdä maailmaa ja (4) pako henkilökohtaisista vaikeuksista maissa.[12]
Merimiesromantiikan merimiehet itse ovat monissa tapauksissa kokeneet viihteen tuotteeksi, toisaalta sen olemassaolosta todistavat merimiesten ja paikallisten naisten avioliitot.
Merimiesten toimia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Laivaväki jaetaan ryhmiin aseman ja toimialan perusteella. Laivan päällystöä ovat päällikkö, konepäällikkö, perämies, konemestari, sähkömestari ja kokkistuertti. Alipäällystöön kuuluvat esimerkiksi sähköasentaja, pursimies ja korjausmies. He valvovat alaistensa töitä työnjohtajina tai ovat erikoismiehiä kuitenkaan kuulumatta päällystöön. Muu laivaväki kuuluu miehistöön.
Höyry- ja moottorialusten yleistymisestä lähtien merimiehet on perinteisesti jaettu karkeasti kansimiehiin ja konemiehiin. Käytännössä jaottelu on kuitenkin, varsinkin matkustaja-alukset huomioon ottaen, tiheämpi. Merimies-lehdessä julkaistu merimiesten virallisten ammattinimikkeiden jaottelu vuodelta 1978 tunnistaa taulukossa esitetyt ryhmät, joiden lisäksi mainitaan ryhmä ”muut ammatit”[13]:
| kansimiehistö | konemiehistö | konepajatyö | sähkötyö |
| taloustyön johto | kassa (myynti) | keittiötyö | keittiöalan aputyö |
| toimistotyö | tarjoilutyö | siivoustyöt | hygienia |
Perämiehet ja muu kansihenkilöstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansihenkilöstöön kuuluvien ammattinimikkeitä perämies, pursimies, kirvesmies, matruusi ja puolimatruusi.
Konehenkilöstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Konepäällikön lisäksi konehenkilöstöön kuuluvien ammattinimikkeitä ovat konemestari, sähkömestari, donkeymies, laivasähkömies, korjausmies ja moottorimies.
Höyrylaivoissa toimivat myös lämmittäjä ja tämän alaisuudessa kolilemppaajana (hiilenheittäjänä) lemppari eli trimmari.
Taloushenkilöstö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Taloushenkilöstöön kuuluvien ammattinimikkeitä ovat talousesimies eli stuertti, laivakokki, talousapulainen sekä matkustaja-aluksilla myös intendentti, purseri, hovimestari ja monet muut hotelli- ja ravintola-alan ammattinimikkeet.
Ammattiliitot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomalaisten merimiesten etuja valvoo Suomen Merimies-Unioni.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- FINLEX: Asetus aluksen miehityksestä, laivaväen pätevyydestä ja vahdinpidosta 19.12.1997/1256
- Järäinen, Topi T.: Viimeinen satama. Turku: Turun sanomat, 2006. ISBN 951-9129-64-2.
- Knuutila, Japo: Merimiehet ja matkojen horisontit (Seamen and the horizons of voyages). Helsinki: Musta taide, 2006. ISBN 952-9851-71-5. (suomeksi)(englanniksi)
- Lavón, Reijo: Runsaat neljä vuosikymmentä rahti- ja matkustajaliikenteen pestissä. Turku: Reijo Lavón, 1994. ISBN 952-90-6114-5.
- Nieminen, Marjatta: Suomalaiset merimiehet 1900-luvun Buenos Airesissa ja siirtolaisuus. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 2003. ISBN 951-9266-79-8.
- Eero Pakkala (toim.): Suomi ja Meri, s. 53-80. Kai Säteri: Merimiehen työ ja koulutus. WSOY, 1981. ISBN 951-0-10692-5.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Nieminen 2003, 31.
- ↑ Nieminen 2003, 20.
- ↑ Järäinen 2006, 58.
- ↑ Järäinen 2006, 59.
- ↑ Nieminen 2003, 36, 46–47.
- ↑ Järäinen 2006, 64
- ↑ Knuutila 2006, 6
- ↑ Lavón 1994, 6, 25
- ↑ Nieminen 2003, 26–27
- ↑ Nieminen 2003, 40–44
- ↑ Nieminen 2003, 32–33
- ↑ Järäinen 2006, 56-57;Nieminen 2003, 36–37.
- ↑ Nieminen 2003, 31
