Siirry sisältöön

Jessica Lange

Wikipediasta
Jessica Lange
Jessica Lange Emmy-gaalassa vuonna 2014.
Jessica Lange Emmy-gaalassa vuonna 2014.
Henkilötiedot
Koko nimi Jessica Phyllis Lange
Syntynyt20. huhtikuuta 1949 (ikä 77)
Cloquet, Minnesota, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä, valokuvaaja, tuottaja, humanitaarinen työ
Puoliso Francisco ”Paco” Grande (1970–1981)
Näyttelijä
Aktiivisena 1976–
Merkittävät roolit Tootsie – lyömätön lyyli
Sininen taivas
American Horror Story
Palkinnot

Parhaan naispääosan Oscar
1994 Sininen taivas
Parhaan naissivuosan Oscar
1982 Tootsie – lyömätön lyyli

Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Jessica Phyllis Lange (s. 20. huhtikuuta 1949 Cloquet, Minnesota, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen kahdesti Oscar-palkittu näyttelijä.[1] Hänet on palkittu uransa aikana myös kolmella Emmyllä, viidellä Golden Globella, SAG-palkinnolla sekä Tonylla.

Näyttelijän ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Langen ensimmäinen elokuvarooli oli Dino De Laurentiisin King Kongissa vuonna 1976. Roolityötä pidettiin huonona, ja kriitikot arvioivat hänellä olevan paljon parempi ulkonäkö kuin lahjakkuus. Vasta viisi vuotta myöhemmin hän teki läpimurtonsa elokuvassa Postimies soittaa aina kahdesti.[1]

1980- ja 1990-luvuilla Lange teki useita kiiteltyjä rooleja ja sai monia Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuuksia. Elokuvasta Tootsie – lyömätön lyyli Lange voitti parhaan naissivuosan Oscarin ja Golden Globen. Lisäksi hän oli ehdolla samana vuonna parhaasta naispääosasta elokuvasta Frances, jossa hän esitti näyttelijä Frances Farmeria. Oscar-ehdokkuudet hän sai lisäksi elokuvista Country – katkera sadonkorjuu, Sweet Dreams, jossa hän näytteli country-laulaja Patsy Clineä, ja Soittorasia.

Naispääosan Oscarin ja Golden Globen Lange voitti vuoden 1994 elokuvasta Sininen taivas. Tämän jälkeen hän on ollut enää harvakseltaan valkokankaalla.

Vuonna 1992 Lange teki Broadway-debyyttinsä Tennessee Williamsin näytelmässä Viettelysten vaunu, joka televisioelokuvana toi hänelle Golden Globen. Vuonna 2000 Lange esiintyi Lontoossa Eugene O’Neillin näytelmässä Pitkän päivän matka yöhön.

Palkinnot ja ehdokkuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Langella on äitinsä puolelta suomalaiset sukujuuret,[2] ja hänen isänsä on syntyperältään hollantilainen ja saksalainen.[2]

Lange oli naimisissa valokuvaaja Paco Granden kanssa vuosina 1970–1981. Vuodesta 1982 vuoteen 2010 hän eli näytelmäkirjailija-näyttelijä Sam Shepardin kanssa. Langella on Shepardin kanssa kaksi lasta ja balettitanssija Mihail Baryšnikovin kanssa yksi lapsi.[3][4]

Lange on Unicefin hyvän tahdon lähettiläs.[5]

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. 1 2 Jessica Lange Allmoviessa (englanniksi)
  2. 1 2 Jessica Lange, Queen Kong, and 'All That Jazz' Interview Magazine. 29.6.2016. Viitattu 28.10.2019. (englanniksi)
  3. Jessica Lange & Sam Shepard Part Their Ways after Three Decades 2011. MJB Star. Arkistoitu 8.8.2014. Viitattu 24.6.2014.
  4. Jessica Lange and Sam Shepard Reveal Split 2011. ABC. Viitattu 24.6.2014.
  5. Näyttelijä Jessica Lange kävi Suomessa Ilta-Sanomat. 5.6.2006. Arkistoitu 8.8.2014. Viitattu 24.6.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]